Espanja.org Elämyksiä espanjasta
- Tämä aihe sisältää 22 vastaukset, 8 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 9 vuotta, 7 kuukautta sitten
toimesta.
- Artikkelit
Mitähän taas ajattelisi kansallisuuksien eroista? Kyseessä auttamishalu ja välittäminen? Noin 15 suomalaista tuttavaa ja ystävää tiesi, että olin leikkauksen jäljiltä avun tarpeessa kotona Fuengirolassa. Vain 1 soitti ja 1 tarjosi apua. Espanjalaisista tutuista kävi pyytämättä auttelemassa joka toinen, yhteensä 6, ja vielä useampi ilmoitti halukkuudestaan auttaa. Saksalaisista, ruotsalaisista ja briteistäkin löytyi välittämistä roimasti enemmän kuin ns. suomiystävistä.
Onko teillä vastaavia kokemuksia ja mitä olette mieltä?
Ole nyt onnellinen ainakin siitä, että olit Espanjassa, etkä heitteille jätettynä Suomessa.
Suomalaisten ystävien suhtautuminen on suomalaista hienotunteisuutta. Meidän kulttuuriin ei kuulu toisten asioihin puuttuminen eikä tunkeilu. Ystävät ajattelevat, että koska olet sairas, haluat olla rauhassa. eivät tule häiritsemään.
Toinen kulttuuripiirre on pysytellä omissa asioissa. Jos olet kipeä on se sinun asiasi eikä muille kuulu. Ja jos tarvitset apua, niin suomalaisessa yhteiskunnassa apua antavat viranomaiset ja systeemi, emme me muut suomalaiset. Ei se meille kuulu!
Espanjalaiset on niin kauhean uteliaita, työntävät aina nenänsä joka paikkaan vaikka asia ei heille kuuluisi. Sairas suomalainen varmasti hermostuu ja tulee entistá sairaammaksi jos ovikello soi koko ajan tai puhelin kilisee. On hyvä olla omissa oloissaan.
Yksi suomalainen piirre on anonyymiys; taas meille annettiin uusi tilaisuus anonyymiin apuun; KÄRÄYTÄ KAVERISI VEROVILPPI-nettipalvelu nimettämänä. Tällainen palvelu pitäisi olla myös sairaita kavereita varten; voisimme ilmoittaa nimettömänä osanottomme ja ehkä vihjaista viranomaisillekin avun tarvitsijasta.
Makarios, totta haastat. Onneksi olin täällä. Vanhatyttökin on varmasti osaksi oikeassa. Lienee paljon kiinni sairauden laadusta, kokeeko käynnit hyviksi vai huonoiksi. Uskon myös siihen, että jo pelkkä soittaminen olisi ilostuttanut, ja voihan sanoa, jos tahtoo sairastaa leikkauskipunsa yksin kuten minun tapauksessani.
Tilastojen valossa suomalaisten yksityisyyden kunnioittaminen ja sairastamisen jättäminen kunkin omaksi asiaksi aiheuttaa yksinäisiä kuolemia huomattavasti enemmän kuin Etelä-Euroopassa.
Espanjalaisten välittäminen näkyy myös siinä, että varsinkin andalusialaiset ovat elinluovuttajien kärkeä. Myös hyväntekeväisyystoiminta kukoistaa, ja vähävaraisetkin auttavat heitö, joilla on vielä vähemmän.
Suomalaiset kenties ovat tottuneet myös siihen, että hyvinvointivaltio tukee ja auttaa. Se voi myös johtaa ehkä tietyn asteiseen välinpitämättömyyteen. Yhteisöllisyys heikkenee. Lisäksi totutaan helpolle.
Jäin siihen luuloon, että suomalaiset eivät vain vaivaudu. Emme me huolehdi vanhuksistammekaan, ja isovanhemmat hoitavat harvemmin lapsenlapsia. Totta kyllä, rasittavaahan se on, mutta silti niin tehdään.
Kiinnitin huomioni ensimmäisessä viestissäsi sanaan ystävä. Ulkomailla monet nimittävät satunnaisia tuttuja liiankin helposti ystäviksi ja luulevat heidän tuntevan samoin.
Jos kerran on leikkauksen jälkeen heikkona, kannattaa ensi kerralla vähän viisaampana kääntyä maksullisen hoivatoimiston puoleen ja luottaa vain ostopalveluihin. Puolituttujen kesken raha puhuu herkemmin kuin henkilökohtainen viehätysvoima. Ja olithan sinä jo säästänyt ilmaisessa leikkauksessa joko julkisen terveydenhoidon tai matkavakuutuksen kautta.
Taannoin sain vauvalahjoja espanjalaisilta (ja muilta paikallisilta) naapureilta. Mietin, miksi ne meille lahjoja tuo, eihan me kunnolla edes tunneta. Ihmisia oikein tunkesi ovenkarmeista sisaan niin, etta alkoi miltei ahdistaa. Toivat jopa ruokaa. Espanjalainen kysyy aina ensimmaisena, mita perheelle kuuluu. Suomalaisia ei kiinnosta kenenkaan toisen ipanat. Suomalainen ei kysy mitaan perheesta, ellet itse ensin ota asiaa esille. Sitten jos puhut avoimesti perhe-elamastasi, niin pidetaan hulluna, joka ei osaa puhua muusta kuin lapsistansa. Tuijotellaan vaan omaa napaa ja kukkaroa. Aina on parempi olla hiljaa. Itkevaa lasta vain muljotetaan pahasti, erityisesti lentokoneessa.
Viime vuonna kutsuin ainoan tuntemani suomalaisen lapsiperheen oman lapseni synttareille jo hyvissa ajoin. Eivat tulleet, eivat edes olleet pahoillaan. Vetosivat sairauteen, vaikka facebookin mukaan olivat samaisena paivana lintupuistossa oikein reippaan oloisina. Ei ole pelkoa, etta kutsun toista kertaa. Meidan taloyhtion lapsiperheilla on tapana kutsua kaikki talon lapset synttarijuhlille. Meidan juhliin tuli espanjalaislasten lisaksi arabilapsia, latinoja ja yksi enkku. Yli 15 lasta. Vain Ville ja Kalle puuttuivat.
Tapakulttuurien synty ja periytyminen on sosiaalipsykologisestikin katsottuna sangen mielenkiintoinen aihealue, koskapa se kattaa ihmisolentoa lähestyttäessä ja tarkkailtaessa useampia sektoreita kuin ehkä ensi alkuun huomataankaan. Nyt 2000-luvulla on uskallettu tuoda mukaan jopa mahdolliset evoluutionkin vaikutukset.
Jo yksinomaan se, että jokin toimintamalli, joka saattaa jossain yhteisössä, laajassakin sellaisessa olla itsestäänselvää arkipäivän käytöstä, voi toisessa yhteisössä olla puolestaan sangen tiukkakin tabu. Kyllähän ”britti kuin britti” lähtee kanssasi vaikka aamuun asti jatkuvalle pubikiertueelle, mutta koetapas saada samainen britti kanssasi saunaan, ja etenkin selvin päin, vaikka sitten oluttakin olisi tiedossa.
Sofie. Vauvahan on mitä käyttökelpoisin aasinsilta päästä tutustumaan naapureihin, viimeinkin. Vaikka siinä se vauva onkin se juhlakalu, niin kyllä kaikki muukin sosialiseeraaminen on aivan yhtä tärkeää.
Ja että estyi sitten tulemasta se ainoakin suomalaistuttavaperhe? Mitä mitä mitä? Sinulla (teillä?) siis on espanjalaisia, arabialaisia, latinalaisamerikkalaisia ja muita kaikenkirjavia tuttavaperheitä aivan pilvin pimein, mutta vain yksi vaivainen suomalaistuttavaperhe, ja sekin hieman ynseä? Olisikohan siinä nyt vikaa hieman niin sysissä kuin sepissäkin? Ei kai se suomalaisperheisiin tutustuminen ole ainoastaan niiden muiden suomalaisperheiden vastuulla?
🙂
Otin suomiperhe-esimerkin, koska ketjussa on tarkoituksena vertailla suomalaisten ja ’muunmaalaisten’ avuliaisuutta, valittamista ja toisen huomioonottamista. Eivat nama em. espanjalaiset sun muut mitaan mun ystavia ole. Pikemminkin tuttuja, joitten kanssa on jokin yhdistava tekija. Silti noista tutuista on enemman iloa arjessa ja juhlassa, kuin niista suomalaisista, joita sitaa pitaa (piti) kaverinaan.
Jos nyt jostain voisi antaa pointseja suomalaisille ja muille guireille, niin espanjalaisia naapureitamme useammin annamme limosnaa kadun varrella pummaaville kerjalaisille. Se on helppo, nopea ja anonyymi tapa auttaa jotakuta.
Kojo hyvä, mikä kitkeränkatkera kommentti. Juuri sellaista on liian usein suomalainen nettikeskustelukin. Kulttuufrieroja on siinäkin. On kiva huudella puskista hiukanhyökkäävään sävyyn ja purkaa turhautumiaan niin. Korjaus olettamukseesi: olin käyttänyt yksityisiä ja vähintäänkin kalliita sairaanhoitopalveluita, en edes vakuutuksen korvaamia. Käytin myös maksullisia hoivapalveluita, mutta paha vain, että se ei korvaa koskaan kavereiden tai ystävien vilpitöntä välittämistä ja yhteydenpitoa. Minulle ainakaan. Väittämisestähän ja huomioimisest tässä kulttuurikeskustelussa oli kysymyskin. Arnoldille monta peukkua hyvistä huomioista, joita voi alkaa pohdiskella. Sophiekin otti hyvin esille aloittamaani aihetta sivuavan asian, eli mitä on ystäväja tuttava eri kielissä.
”Jos nyt jostain voisi antaa pointseja suomalaisille ja muille guireille, niin espanjalaisia naapureitamme useammin annamme limosnaa kadun varrella pummaaville kerjalaisille. Se on helppo, nopea ja anonyymi tapa auttaa jotakuta”
Tossa ylhäällä suomalaisen valopään kommentti. Onko kyseessä tyhmyys vai tietämättömyys? Siinäpä vaikka päivän kysymys. Suurin osa näistä ” kerjäläisistä” on itäeuroopan ammattikerjäläisiä, mustalaisia, jotka toimivat rikollismafioiden alimmalla portaalla tehden ns. paskaisen työn. Pomot keräävät rahat , joita quirit ja muut itseään hyviksi ihmisiksi luulevat idiootit näille työntävät. Kyseiset mafiat ovat levittäytyneet koko eurooppaan, jopa Suomeen.
Siinä lähellä missä mustalaisnainen istuu pahvinpalan päällä, jotkut muuten vuodesta toiseen saman kaupan edessä, seisoo pari hyvässä työiässä olevaa saman rodun edustajaa valvomassa tapahtumia . Ja päivän päätteeksi rahat tilitetään isommalle pomolle. Joka muuten yleensä jo ajeleekin isolla uudella Mersulla tai Audilla. Ja kotona Romaniasssa on iso, muutaman kymmenen huoneen miljoonahuvila odottelemassa työn raskaan johtajaa.
Näillä suorittavan tason kuleillakin on kyllä yleensä saksalaiset autot , tosin vanhempaa vuosikertaa, mutta useimmiten Audeja ja Passatteja.
Joista suomiduunari näkee vain märkää unta.
Mutta onhan se hyvä olla hyvä. Ihminen. Ja jokainen tekee rahoillaan mitä mieleen tulee.
Suurin osa kerjalaisista on tuontitavaraa. Oli kyse sitten siita romanialaisesta mustalaisesta tai keski-eurooppalaisesta alkoholistista, joka on ryhtynyt kadunmieheksi alle palmun (oma valinta, mitas tuli). Kuka tekee businessta, kuka ei. Kaikki kuitenkin ovat yht lailla jonkinmoisessa kusessa. Ei kai kukaan nyt oikeasti erottele naaman mukaan kelle antaa sen kaksi senttia ostosten jalkeen? Mieluummin espanjalaiselle tyottomalle yh-aidille kuin vastaavalle mustalaisnaiselle? Tai mieluummin espanjalaiselle alkkikselle kuin ruotsalaiselle kanssaveljelleen? Ei siina kaupan edessa kukaan huvikseen istu ellei muita (rehellisia) keinoja olisi.
Tätä on nyt liikkeellä. Uusimmassa Fuge.fi lehdessäkin otetaan yleisönosastolla kantaa tähän samaan asiaan.
Muuten tähän aiheeseen liittyy kivasti sekin että näille kerjäläismafioiden hyysääjille voi suositella ostosten keskittämistä, kaikessa mikä mahdollista, top manta neekereille. Siellä on myös takana mafiat. Tässä tapauksessa ihan Kiinasta asti. Niin että rahat menevät varmasti oikeisiin taskuihin. Ammattirikollisille.
– ”Ei kai kukaan nyt oikeasti erottele naaman mukaan kelle antaa sen kaksi senttia ostosten jalkeen? Mieluummin espanjalaiselle tyottomalle yh-aidille kuin vastaavalle mustalaisnaiselle?”
Hmmm..? Kun nyt kerran tulit kysyneeksi, niin mieluummin sille espanjalaiselle työttömälle yh-äidille kuin vastaavalle mustalaisnaiselle?
Jaa… Että miksikö? No siksi, että sillä espanjalaisella työttömällä yh-äidillä on todennäköisesti ihan ja aivan oma lapsi mukanaan. Mustalaisten suhteen olen tässä(-kin!) asiassa tullut melko skeptiseksi, kun olen itse nähnyt, kuinka samassa kadunkulmassa on yksi ja sama lapsi aamu- ja iltapäivällä, mutta ”äiti” on kummasti vaihtunut. Hyväksikäytetty (ehkä monellakin tavalla) pikkumukula ei taida saada edes ’kahvituntia’ pitää.
Poliisia puolestaan ei kiinnostane käyttää työpäiväänsä mustalaisten sukulaissuhteita penkoessa. Ja ei kai siinä mitään lainvastaista edes ole, vaikka naisen seurassa onkin ”ei-oma” lapsi.
Toisekseen, kuten Santtu tuossa jo muistuttikin, menee mustalaisnaisen ja -lapsen rahoista koko potti gangsteriporukalle (joka puolestaan sitten ”huolehtii” heistä), mutta espanjalaiselle työttömälle yksinhuoltajaäidille annetut pennoset menevät sentään sinne omaan soppakattilaan.
Ja mitä tulee rahaa pummaaviin juoppoihin ja narkkareihin, niin rahaa heille en anna, mutta saatan kyllä tarjota bocadillon laukustani, jos esimerkiksi jamón kelpaa. Tuskin yrittävät sillä ostaa punkkua tai heroiinia.
P.S. Jos hiukankaan viitsii seurata TVE:n uutisia, niin ei voi välttyä saamasta toisinaan valaisevaakin tietoa kiinalaisten, ja myös muiden kansallisuuksien mafiahommista Espanjassa.
Taalla Palmassa systeemi onkin sit painvastoin kuin siella ”sophien”seuduilla…monta kertaa jankutan naille espanjan ”marioille” etteivat jakaisi niita lanttejaan kaupan edessa istuville (tod.nak) romanialais kerjalaisille…mita enempi fyrkkaa saavat kippoonsa sita enempi niita kerjalaisia tanne ”tuodaan”…..Mun harvat ylimaaraiset lantit menee yleensa katumuusikoille ..tekevat edes ”jotain” kolikoiden saamiseksi….ma kylla myonnan etta katson kenelle ne lanttini jaan.
En laittaisi kaikkia samaan kastiin. Joskus muutama vuosi sitten ’tutustuin’ yhteen romanialaiseen kerjalaisnaiseen, joka nyt oli vain parikymppinen. Asui silloin samalla seudulla koko perheensa kanssa. Siina oli sisko, aiti, tati ja joitain miespuolisia kerjureita samassa sakissa. Kerran annoin sille kymmensenttisen ja se vain nauroi ja laittoi sen rintaliiveihinsa. Ilmeisesti jotain myos itselle. Aina tervehti iloisesti ja ei loppupeleissa koskaan pyytanyt minulta rahaa. Nimen olen jo unohtanut. Sitten se nainen oli jossain vaiheessa raskaana (ei ollut bluffia, vaan ihan oikeasti). Viimeisillaan paksuna ei jaksanut kavella muitten mukana keskustaan saakka kerjaamaan, joten tuli miltei aina samalla bussilla samaan kellonaikaan kaupunkiin kuin ma. Yksi kerta oli ihan tosi kuuma paiva. Ma ostin sille kioskista coca-cola tolkin ja itselleni samanlaisen. Sitten tuli bussi ja bussikuski antoi mun tulla bussiin sisaan puolityhjan tolkin kanssa, ei edes sanonut mitaan. Sitten kun se tytto tuli perassa oman tolkkinsa kanssa, niin kiva kuski vaan tiuski sille, ettei bussiin saa tuoda juomia, ja han joutui laittamaan juomansa roskiin. Me muutettiin pois samalta seudulta. Kerran kohtasin hanet sen jalkeen keskustassa ja kysyin, etta mites vauva, se on ilmeisesti jo syntynyt. Han kohautti vain olkiaan. Asia alkoi karmia minua, joten en sen jalkeen enaa koskaan mennyt juttelemaan hanelle.
Varmaan silla espanjalaisella yh-aidilla on paremmat mahdollisuudet ja tietotaito hakeutua edes jonkinlaisen avun piiriin kuin nailla. Voi vain kuvitella, millaista riistoa ja hyvaksikayttoa he mafioiden kynsissa kokevat.
Toinen, hieman negatiivisempi, romani-kokemus sattui yks kesa tapotaydessa junassa, jossa yks mustalainen yritti taskuvarkautta. Mies ehti jo aukaista turistin selassa olevan repun vetoketjun, mutta ma menin siihen valiin keskeyttamaan toiminnan. Sain miltei turpiini. Tapahtuneesta kovasti saikahtaneena pakenin junan perimmaiseen vaunuun, mutta onneksi en nahnyt kyseisia roistoja enaa sen jalkeen.
1
0
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.