Verotukseni siirto Espanjaan. Tässä Suomen verottajan kanta.

Uusimmat Keskustelu Yleistä Kokemuspankki Verotukseni siirto Espanjaan. Tässä Suomen verottajan kanta.

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 35)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • LINKKI

    harrison
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 04.08.2007
    Kirjoituksia: 34
    Vastauksia: 84

    No niin. Verottaja ilmoitti kirjeitse että kuulun Suomen verotuksen piiriin verovuoden ja seuraavat kolme verovuotta.

    Perustelut:
    – puoliso asuu edelleen Suomessa ja meillä on yhteinen asunto käytössä.

    Totuus on seuraava: Vaimoni asuu edelleen Suomessa. Olimme myyneet kiinteistömme
    jo ai’emmin ja muutimme vuokra-asuntoon. Edellä mainitut tiedot olen toimittanut
    verottajalle.
    Vuokra-asunnon sanoin irti kohdaltani kuten laki edellyttää. Vaimoni jäi asumaan
    edelleen kyseiseen vuokra-asuntoon. Vastaavat tiedot ovat verottajalla
    kuten laki edellyttää.

    Voin todeta että toimitin verottajalle enenmmän asiapapereita kuin verottaja
    ( laki) edellyttää todistaakseni muuttoni Espanjaan. Luonnollisesti minulla on
    kopiot kaikista asiapapereista.

    Kaikkein surkuhupaisinta oli mielestäni, että päätökseen oli lisätty lyijykynällä
    jotain tekstia, josta ei tekstin tarkoitus selvinnyt minulle.

    Teillä kaikilla, joita asia kiinnostaa, tai on kokemusta kuinka menettelen asian
    suhteen, olen vilpittömästi kiitollinen.

    11.10.2010

    Harrison.

    LINKKI

    santiago
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.11.2007
    Kirjoituksia: 307
    Vastauksia: 4162

    Kai sulla oli asiapapereiden joukossa todistus siitä , että olet Espanjan verotuksen piirissä.
    Siis todistus Espanjan verovirastolta , että olet hyväksytysti verovelvollinen tänne vuoden 2010 alusta.
    Jos näin on, ei Suomen verovirastolla ole asiaan mitään sanomista.
    Meillä prosessi meni niin, että kun ehdot täyttyivät juuri muutama viikko sitten ja toimitettiin kyseinen todistus Suomen verovirastolle , sieltä tuli myönteinen päätös reilun viikon kuluttua ja vuoden alusta Suomeen maksetut verotkin palautettiin siitä n. viikon päästä.
    Ja ettei tilanne aiheuta pahaa mieltä kenellekään , joudutaan kyllä maksamaan verot tänne takautuvasti vuoden alusta lähtien.
    Määrästä eli veroprosentista ei vielä ole tietoa, mutta eiköhän se sitten aikanaan selviä.

    LINKKI

    harrison
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 04.08.2007
    Kirjoituksia: 34
    Vastauksia: 84
    santiago kirjoitti:

    Kai sulla oli asiapapereiden joukossa todistus siitä , että olet Espanjan verotuksen piirissä.
    Siis todistus Espanjan verovirastolta , että olet hyväksytysti verovelvollinen tänne vuoden 2010 alusta.
    Jos näin on, ei Suomen verovirastolla ole asiaan mitään sanomista.
    Meillä prosessi meni niin, että kun ehdot täyttyivät juuri muutama viikko sitten ja toimitettiin kyseinen todistus Suomen verovirastolle , sieltä tuli myönteinen päätös reilun viikon kuluttua ja vuoden alusta Suomeen maksetut verotkin palautettiin siitä n. viikon päästä.
    Ja ettei tilanne aiheuta pahaa mieltä kenellekään , joudutaan kyllä maksamaan verot tänne takautuvasti vuoden alusta lähtien.
    Määrästä eli veroprosentista ei vielä ole tietoa, mutta eiköhän se sitten aikanaan selviä.

    Kyllä, juuri näin kuten kirjoitit. Espanjan veroviranomaisten antama lausunto, että olen asunut/ kuulun Espanjan ”kalustoon, tämän vuoden alusta.

    LINKKI

    santiago
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.11.2007
    Kirjoituksia: 307
    Vastauksia: 4162

    Sitten mä en osaa sanoa sen enempää. Meillä prosessi meni juuri kuten pitikin.
    Meillä oli sikäli helppo tapaus , että kyseessä eläkeläisen verotus. Ja myytiin kämppä Stadista , ei verotus -vaan henkilökohtaisista mukavuussyistä. Mökkiä ei, jumalan kiitos , ole koskaan ollutkaan. Ja asutaan täällä kummatkin kimpassa.
    Mun mielestä Suomella ei ole enää verotuksen Espanjan siirron jälkeen oikeutta verottaa.Tästä lienee ennakkotuomio olemassa. Meidän tapauksen käsitteli eteläsuomen /Uudenmaan /Helsingin toimisto, tai ainakin sinne lähetettiin paperit.Muutenkin sieltä on saatu jo kyselyvaiheessa oikein hyvää palvelua.
    Seuraava vaihe olisi mun mielestä ryhtyä vääntämään itse valitusta tai mitä itse pitäisin järkevämpänä ottaa yhteyttä asiantuntevaan asianhoitajaan. Joka sivumennen sanoen voisi tietää heti mistä asia kiikastaa.
    Verotuksen siirto tarvitsee tehdä vain kerran , joten ei se palkkiokaan kirpaise sen useammin.
    Samalla tulee tuleva Espanjan verotus oikein ja palkkio voi tulla takaisin jo siinä.

    LINKKI

    kojo
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 09.01.2008
    Kirjoituksia: 6
    Vastauksia: 1445

    Harrison kirjoitti:
    ”Totuus on seuraava: Vaimoni asuu edelleen Suomessa.”

    Luulenpa, että sinulla hinkkaa tuosta asiasta. Ajattelevat verovirastossa, että kehittelet peitetarinaa, kun virallisia eropapereita ei ole liitteenä.

    Vrt. käänteisesti peiteavioliitot EU:n ulkopuolisten kanssa, jolloin yritetään saada toiselle oleskelulupaa.

    LINKKI

    Lumenluoja
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 22.02.2010
    Kirjoituksia: 55
    Vastauksia: 1489

    ollaan kun vihillä käy. Jopa verottaja patistaa ihmisiä olemaan perustamatta ”ydinperheitä” ja täten murennuttaa eurooppalaista kulttuuri(perintöä).

    LINKKI

    Pekka
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 26.12.2007
    Kirjoituksia: 0
    Vastauksia: 61

    Suoen ja Espanjan välillä on sopimus vuodelta 1967 kaksinkertaisen verotuksen estämisestä. Sopimuksen tarkoitus on, että samaa tuloa ei veroteta sekä Suomessa että Espanjassa.

    Jos Espanjan viranomainen katsoo sinun olevan Espanjassa verotettava siellä asumisen perusteella ja päätös tästä on toimitettu Suomen verottajalle ja Suomen viranomainen siitä huolimatta katsoo voivansa verottaa sinua, tulee sinun verosopimuksen 25 artiklaan vedoten vaatia, että Espanjan viranainen selvittää asian Suomen kolleegojen kanssa.Jos asianomaiset virkamiehet toimivat kuten sopimus edellyttää, ei sinun itse tarvitse asian hoitoon enää puuttua. Riittää kun on esittänyt vaatimuksen selvityksestä asuinmaasi (Espanjan) veroviranomaisille.

    LINKKI

    jokainenxw
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 18.09.2009
    Kirjoituksia: 16
    Vastauksia: 168

    Tässä on sivu josta voi saada tietoa. tv eki

    http://www.vero.fi/nc/doc/download.asp?id=692;298614

    LINKKI

    devspain
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 30.01.2007
    Kirjoituksia: 22
    Vastauksia: 1281
    harrison kirjoitti:

    No niin. Verottaja ilmoitti kirjeitse että kuulun Suomen verotuksen piiriin verovuoden ja seuraavat kolme verovuotta.

    Tuohan on normijuttu. Olet aina ja kaikissa tapauksessa tuon ajan suomeen osittain verovelvollinen. Ei siihen mitään ihmeen papereita ja selittelyitä olisi tarvittu. -muuta kuin muuttoilmoitus espanjaan.

    Onko tuo nyt niin kauhea homma laittaa kolmena vuonna siihen veroilmoitukseen allekirjoitus ja lähettää se muuten tyhjänä takaisin? Sillähän se on selvä jos sinulla ei ole suomesta tuloja!

    LINKKI

    rmkven48
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 05.07.2009
    Kirjoituksia: 6
    Vastauksia: 54

    Just, noi sulle annetut ohjeet on suurimmaksi osaksi tarpeettomia, kun niistä kaikista pistää silmään tietämättömyys.
    Sulla klikkaa parisuhde ja siinä ei vuokrasopimuksen irtisanominen meinaa mitään.
    Verottaja siis ei myönnä sinulle verokorttia, jolla voisit edes hakea asuinpaikkatodistusta Espanjan verottajalta, jonka sitten lähettäisit Suomen verottajalle espanjalaisena todistuksena verotuksen siirtymisestä.
    Itselläni on homma kesken ja asia on kunnossa ja protokolla etenee hitaasti mutta varmasti. Sehän onkin eri asia.
    Itse toimisin näin sinun sijassasi; muuttaisin osoitteen Espanjaan virallisesti, muuttaisin sosiaaliturvan Espanjaan ja Espanjassa hakisin residenciaa ja pysyvää oleskelulupaa Espanjaan. Tämän jälkeen paperit uudelleen verottajalle.
    Kerroit niin vajavaisesti tilanteestasi, ettei siitä voi noin vain sanoa mitä olet itse tehnyt, joten sen tähden laitoin varmasti jotain asioita tuohon mitkä oletkin tehnyt. Verotukseen liittyy aina myös tulosi, olivatpa ne mistä tahansa, mutta siitä et maininnut mitään.

    LINKKI

    devspain
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 30.01.2007
    Kirjoituksia: 22
    Vastauksia: 1281
    rmkven48 kirjoitti:

    Itse toimisin näin sinun sijassasi; muuttaisin osoitteen Espanjaan virallisesti, muuttaisin sosiaaliturvan Espanjaan ja Espanjassa hakisin residenciaa ja pysyvää oleskelulupaa Espanjaan.

    Ahaa. Alkuperäinen kirjoittaja ei siis ole tehnyt virallista muuttoa espanjaan (muuttoilmoitusta pysyvästi suomen maistraattiin)?

    Siis oma syy eikä suomen verottajan! Turhaa tänne tai suomen verovirastoon on kirjoitella ja vollottaa jos ei toimita lain mukaan.

    LINKKI

    ariari
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 28.01.2007
    Kirjoituksia: 9
    Vastauksia: 55

    Koska olet naimisissa, pitäisi vaimosi myös muuttaa Espanjaan. Mikäli ei näin voi toimia on avioero tai sitten jatkaminen Suomen verotuksen alla. Parisuhde määrää verotusvaltiosi Suomen verottajan mukaan. Siihen ei valitukset auta.

    LINKKI

    kyllikki
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 20.11.2006
    Kirjoituksia: 8
    Vastauksia: 7

    Oman kokemukseni mukaan parisuhde (avioliitto) ei ole este toisen puolison verotuksen muutolle Espanjaan. Itse muutin kirjat Espanjaan 4 vuotta sitten ja puolisoni jäi Suomeen töihin. Verotuksen siirrossa ei ollut minkäänlaista ongelmaa, kunhan kaikki paperit oli toimitettu verotoimistoon ohjeiden mukaan ja Espanjasta saatu verotoimistosta ilmoitus verovelvollisuudesta. Kolmen vuoden siirtymäaikaa ei tarvittu.

    LINKKI

    santiago
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.11.2007
    Kirjoituksia: 307
    Vastauksia: 4162

    Tässäkin ketjussa on jo annettu ihan oikeat ohjeet. Nythän sieltä pukkaa jo täyttä jööttiäkin.
    Näinhän näissä menee kivasti satanen rikki.
    Ja vielä kerran , mä kiinnittäisin huomion siihen , että jos sut on hyväksytty espanjan verotuksen piiriin , sua ei suomi voi enää verottaa.
    Olit naimisissa tai et.

    LINKKI

    harrison
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 04.08.2007
    Kirjoituksia: 34
    Vastauksia: 84

    ______________________________________________________________________________
    ______________________________________________________________________________

    Aloitus teemani oli puutteelinen kuten eräissä vastauksissa oli todettu.
    Olen toimittaunt ai’emmin Suomessa ollessani kaikki tarvittavat asia-
    paperit verottajalle pysyvää muuttoa varten Espanjaan. Lisäksi Espanjan vero-
    toimiston täyttämän kaavakkeen toimittanut postitse Suomeen verottajalle.
    ______________________________________________________________________________
    ______________________________________________________________________________

    Verottajan kanta lisäselvitys pyyntööni on seuraava:

    Selvitys Espanjaan muuttonne verotusvaikutuksista

    Suomen ja Espanjan välisen verosopimuksen säännösten perusteella teitä pidetään esittämienne selvitysten perusteella Espanjassa asuvana xx.xx.xxxx alkaen, eli Espanjalla on oikeus verottaa työeläkkeenne xx.xx.xxxx alkaen. Tästä johtuen Suomi ei toistaiseksi verota muuttopäivän jälkeen saamianne eläketuloja eli tuosta tulosta ei määrätä Suomessa valtion tuloveroa, kunnallisveroa eikä mahdollista kirkollisveroa.
    Verosopimuksen mukainen asuinvaltio voi muuttua kesken vuodenkin jos olosuhteissa tapahtuu muutos eli jos esimerkiksi oleskelette pitempiä aikoja Suomessa. Tällaisissa tilanteissa on voitu katsoa, että verotusoikeuden siirtymiselle ei ole edellytyksiä. Verosopimuksen mukainen asuinvaltio huolehtii siitä, että kaksinkertaista verotusta ei tapahdu.

    Vaikka ette enää verosopimuksen tarkoittamassa mielessä enää asukaan Suomessa,
    Teitä pidetään kuitenkin Tuloverolain 11 §:n mukaan niin sanotun kolmen vuoden säännön nojalla Suomessa edelleen yleisesti verovelvollisena muuttovuoden ja kolme sitä seuraavaa vuotta. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että Suomi voi verottaa normaalisti esimerkiksi muita Suomesta saatavia tuloja ja eläkkeennekin, mikäli esimerkiksi oleskelette pitempiä aikoja Suomessa, jolloin verosopimuksen mukainen asuinvaltionne olisikin Suomi.

    ”Suomen yli 70 valtion kanssa tekemät verosopimukset voivat kaventaa velvollisuutta maksaa veroa Suomeen sekä yleisesti että rajoitetusti verovelvollisten osalta. Verosopimusten avulla ratkaistaan myös tilanteet, joissa Suomessa yleisesti verovelvollinen on maailmanlaajuisesti verovelvollinen myös toisessa valtiossa (ns. kaksoisasumistilanne). Verosopimuksen perusteella ratkaistaan tällöin, kumpi valtio käytännössä saa ottaa huomioon kaksoisasujan maailmanlaajuiset tulot.”

    Suomesta maksettavasta eläkkeestä Suomi perii sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksun entiseen tapaan Espanjaan muutosta huolimatta. Vaikka ette Kelan ilmoituksen mukaan enää kuulukaan Suomen asumisperusteisen sairausvakuutuksen piiriin, Suomi on EY sosiaaliturva-asetuksen perusteella velvollinen korvaamaan Espanjalle mahdollisesta sairaanhoidostanne Espanjassa aiheutuvat kustannukset.

    Saatte jatkossakin vuosittain veroilmoituksen Suomesta ja veroilmoitus on hyvä myös palauttaa allekirjoitettuna vaikka siihen ei olisi lisättävää tai korjattavaakaan. Veroilmoituksen lisätiedoissa on syytä selvittää, pidättekö itseänne edelleen Suomen ja Espanjan välisen verosopimuksen mukaan Espanjassa asuvana ja onko edellytykset edelleen olemassa. Tällöin Suomi voi jättää eläkkeet verottamatta ja määrää eläkkeestänne vain sairaanhoitomaksun.

    Sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksun suuruus on enimmillään noin 1,5 % eläkkeestänne. Sairaanhoitomaksu on peritty eläkkeestänne tähänkin saakka ja se on sisältynyt verotukseenne.

    Yleinen verovelvollisuus Suomeen päättyy ja rajoitettu verovelvollisuus alkaa, kun kolme vuotta on kulunut, eli viimeistään xx.xx.xxxx, ellette sitä ennen osoita, että Teillä ei ole enää mitään olennaisia siteitä Suomeen. Tällaisia olennaisia siteitä voivat olla esimerkiksi Suomessa oleva puoliso tai täällä käytettävissä oleva asunto.
    Rajoitetusti verovelvollisen ei tarvitse antaa enää veroilmoitusta Suomeen ellei hänellä ole esimerkiksi kiinteää omaisuutta Suomessa.

    ”Suomen tuloverotuksessa on kaksi eri verovelvollisuuden lajia: yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus. Yleisesti verovelvollisia ovat Suomessa asuvat henkilöt ja rajoitetusti verovelvollisia ulkomailla asuvat henkilöt. Yleisesti verovelvolliset maksavat Suomeen veroa sekä Suomesta että ulkomailta saamistaan tuloista (maailmanlaajuinen verovelvollisuus). Rajoitetusti verovelvolliset maksavat Suomeen veroa vain Suomesta saamistaan tuloista.

    Suomen yli 70 valtion kanssa tekemät verosopimukset voivat kaventaa velvollisuutta maksaa veroa Suomeen sekä yleisesti että rajoitetusti verovelvollisten osalta. Verosopimusten avulla ratkaistaan myös tilanteet, joissa Suomessa yleisesti verovelvollinen on maailmanlaajuisesti verovelvollinen myös toisessa valtiossa (ns. kaksoisasumistilanne). Verosopimuksen perusteella ratkaistaan tällöin, kumpi valtio käytännössä saa ottaa huomioon kaksoisasujan maailmanlaajuiset tulot.”

    Alkuvuoden eläkkeestänne on pidätetty ennakonpidätystä noin xxxx euroa, joka riittää kattamaan tuloverot tammi-heinäkuun eläkkeistä sekä sairausvakuutuksen maksut koko vuoden eläketulosta. Tämän vuoksi eläkkeenne ennakonpidätysprosentiksi on määrätty 0 % xx.xx.2010 alkaen.
    Ensi vuonna eläkkeenne ennakonpidätys tulee olemaan noin 1,5 %:n luokkaa, mikäli teitä pidetään edelleen sopimuksen mukaan Espanjassa asuvana.

    Verohallinnon asiakaspalvelu.

    _____________________________________________________________________________
    _____________________________________________________________________________

    Suuret kiitokset teille kaikille kantaa ottaneille.

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 35)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.