Uusimmat › Keskustelu › Yleistä › Purkautumisosasto › varoitus HP:n tietokoneista
- Tämä aihe sisältää 60 vastaukset, 21 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 15 vuotta, 10 kuukautta sitten
Masa P toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit
- santiago kirjoitti:
Jokin aika sitten käytiin keskustelua läppärin ostosta,tulin kehuneeksi HP:tä.Nyt tiedän paremmin.
Läppäreissä on vakava vika näytönohjaimessa,samoin vierailtuani netissä asian tiimoilla mm.langattomissa yhteyksissä on vakavia ongelmia.
Valmistaja suhtautuu täysin ylimielisesti asiaan ja ei tunnusta vastuutaan .
Maailmalla tuntuu olevan ryhmäkanteita Hp.tä vastaan.
Valitan jos olen vaikuttanut jonkun ostopäätökseen.Itselläni merkki vaihtuu ja Hp:tä en osta enää ikinä.Itseltäni hajosi HP:n läppäristä näytönohjain juuri kaksi viikkoa sitten. Otin yhteyttä suomen HP:n tekniseen tukeen, josta asiallisesti vastattiin, että takuuta näytönohjaimen osalta on jatkettu vuodella (koneeni on ollut minulla tammikuusta 2007). Käskettiin kuitenkin ottaa yhteyttä Espanjan HP:lle, jotta järjestävät korjauksen.
Soitin Espanjan HP:n numeroon, joka tietenkin oli maksullinen. Otettiin kaikki tiedot ylös ja käskettiin soittaa uudestaan, kun olen koneen äärellä. Soitin illalla koneen ääreltä uudelleen ja puolen tunnin puhelun jälkeen todettiin, että kone täytyy huoltaa, koska näytönohjain on sökönä. Käskettiin soittaa uudelleen, kun olen tehnyt kopion kovalevystä, sillä huollosta kone palaa tehdasasetuksilla.
Soitin uudelleen maanantaina ilmoittaakseni, että nyt koneen voi noutaa huoltoon, kovalevy on kopioitu. Vastaus oli; ei me sitä voida korjata koska olet ostanut koneen Suomesta. Puolen tunnin puhelimessa taistelun jälkeen mies lupasi, että hänen ohjaajansa soittaa minulle, koska halusin tehdä reklamaation huonosta asiakaspalvelusta. Olisivathan he voineet sanoa minulle heti kättelyssä, ettei konetta voi korjata täällä, koska tiesivät, että se on ostettu Suomesta.
No eilen ohjaaja sitten soitti minulle ja selitti ja selitti, miksi konetta ei voi korjata täällä. Tällä kertaa en hermostunut yhtään vaan sanoin ymmärtäväni asian oikein hyvin, mutta haluavani edelleen tehdä reklamaation huonosta palvelusta. Sitten hän kysyi onko minulla koneen ostokuitti tallella. Ei ole, koska kone oli joululahja, joten minulla ei kuittia ole koskaan ollutkaan. (Kuitti on kyllä varmaan tallessa koneen ostajalla, mutta tätä en maininnut.) No nyt muuttuikin ääni kellossa. No siinä tapauksessa voisimme ehkä kuvitella, että kone on ostettu Espanjasta ja kone voidaan korjata! Uskomatonta!!
Nyt on sovittu, että he tulevat noutamaan koneen kotoa ja korjaus onnistuu. Nyt ollaan tässä vaiheessa. Saa nyt sitten nähdä mitä vielä. Täytyy näköjään vain olla tiukkana.
Enkä ole muuten ainoa, jonka HP:n läppäri on hajonnut samalla tavalla.
Kari kirjoitti:Itselläni on ollut HP:n läppäreitä vuosikaudet ja olen ollut kovasti tyytyväinen. Tätäkin kirjoitan HP:n läppärillä, mikä toimii vallan mainiosti – näyttö ja WLAN mukaanlukien. Samoin tuttavillani on paljon HP:n läppäreitä ja kaikki toimivat moitteetta.
Tosiaan, olisi kohtuullista tietää, mitä konkreettista, missä ja kenen toimesta HP:n ”pään menoksi” on kirjoitettu? 😉
WLAN-ongelma on tosi noissa HP:n koneissa ainakin Vistan kanssa. Tosin se johtuu lähinnä siitä HP:n softasta, joka hallitsee langattomkia verkkoja ja bluetoothia. Softa hittoon koneesta ja verkko alkaa pelittämään wintoosan omilla kaluilla.
Tämä ainakin noissa HP-Compaq versioissa.Minulle on tullut vastaan myös kaksi konetta, joissa todellakin on näytönohjain pamahtanut!
Hot:lle tiedoksi, että sama ongelma printtereiden kanssa. Se HP:n asennusohjelma on totaalisen buginen. Tämä ongelma vaivaa tosin melkein kaikkia laiteajureita/asennusohjelmia merkistä riippumatta. Enkä yksinkertaisesti ymmärrä miksi driveripakettiin pitää ahtaa satoja megoja softaa mukaan. Toinen hyvä esimerkki pas*ta asennussoftasta on ATI:n Catalyst Control Center! Aivan uskomatonta, että joku näytönohjaimen driveri vaatii alle .NET layerit jne. Asennussofta on noin 80megaa! On kyllä pahasti hakusessa koodareiden osaaminen alemmalla tasolla, jos driveri vaatii .NET:n toimiakseen tai jos driveria ei voi asentaa ilman sitä!
Muuten olen sitä mieltä, että nuo valmistajan koneisiin ahtamat pakkomyydyt softat (ja varsinkin niiden esittelyversiot) pitäisi lailla kieltää. Voisi laittaa korvausvaateen siitä, että niiden poistamiseen menee päivän verran aikaa!
-ellet sitten halua poistaa koko partitiota ja siirtyä parempaan käyttöjärjestelmään.Mainittakoon, että Linuxin alla mihinkään edellä mainittuihin ei tarvita _mitään_ erillistä asennusohjelmaa, vaan käyttöjärjestelmä tunnistaa ko palikat lennosta.
bochorno kirjoitti:Kari, Linux on vaan ammattilaisille, luulisin …
Vista kyllä on ok kun hermot palaa.Millä perusteella Linux on ”vaan ammattilaisille”?
Vähemmän Linuxia tarvitsee säätää kun Windowsia!
Olen asentanut nimenomaan Linuxin monille ”vanhuksille”, joilla käytön on oltava hyvin helppoa ja konetta ”ei saa saada vahingossa sekaisin”… Samoin olen asentanut useita Linux-koneita käyttöön, jossa kone on päällä ”aina” ja sen on pysyttävä virheettömästi toiminnassa vuosia. Yleisimmin tietysti palvelinkäyttöön, mutta myös esimerkiksi pyörittämään esitystä yrityksen ikkunassa jne. Suosittelen Linuxia lämpimästi myös toimistokäyttöön (myös kannettavaan!) sekä koteihin sillä edellytyksellä, että koneella ei pelata pelejä. Linux ei ole pelikone.
Hommassa on karkeasti seuraava ero:
1) Windows on systeemi, jossa kone pyrkii tekemään kaiken (tietämättäsi) automaattisesti ja siten se tekee myös asioita, joita et halunnut sen tekevän. Erilaisten automaattisten taustajuttujen ja pahasti standardoimattoman ohjelmistojen asennus-/poistomenetelmän vuoksi koneeseen kertyy ajan myötä ”roskaa”, joka hidastaa koneen tahmaiseksi. Tahmaisuutta lisää kaikenlaiset kaikenkattavat virustorjunta-palomuuri-sekasotkuviritykset, jotka ovat uskomattoman raskaita sovelluksia. Tämän lisäksi ”jokainen” ohjelma asentaa oman taustaohjelmansa, joka kyttää päivityksiä automaattisesti. Hommaa ei ole keskitetty millään tavalla. Ohjelmistojen konfiguraatiot ovat sen sijaan keskitetty samaan standardoimattomaan ja sekavaan registry-tietokantaan, ja siitä syystä sen koko kasvaa koko ajan, kanta fragmentoituu ajan myötä ja sen seotessa häiriintyy (tai loppuu kokonaan) koko windowsin toiminta. Mm. näistä syistä johtuen Windowsia saa rassata kuntoon koko ajan. Lisäksi varsinkin Vistan muistinkäyttö on jotain käsittämätöntä.
2) Linux on systeemi, joka vaatii asennuksen jälkeen (tapauksesta riippuen) ehkä enemmän säätämistä, mutta sen jälkeen kun homma on laitettu kerran kuntoon, kaikki toimii kuin tauti. Hyvin standardi ohjelmistorepository pitää huolta keskitetysti kaikista asennetuista ohjelmista ja niiden poistosta, joten roskaa ei kerry koneelle. Linux ei myöskään tee itse muutoksia koneen konfiguraatioon eikä se salli muutoksia tekevän kenenkään muun käyttäjän kuin pääkäyttäjän. Myös käyttäjän kirjoitusoikeudet ovat rajatut vain käyttäjän omaan kansioon, joten vaaraa koneelle tärkeiden tiedostojen sotkemisesta ei ole. Samainen toiminto ja koodin avoimuus on myös tae sille, että viruksia ”ei ole” eikä tule. Tämän vuoksi voidaan sanoa, että Linux on oikeastaan hyvin tylsä käyttöjärjestelmä -se vain yksinkertaisesti toimii. -ja se on ilmainen! -ja se toimii hyvin myös huomattavasti kevyemässä tai vanhemmassa (=edullisemmassa) koneessa.
Asennuksen jälkeen Linuxia on mielestäni huomattavasti helpompi käyttää kuin Windowsia. Linuxille on valittavissa useita erilaisia ikkunointiohjelmistoja ja kaksi yleisintä ovat seuraavat: Gnome on toiminnoiltaan hyvin samankaltainen kuin MAC ja KDE lähentelee taas tyyliltään Windowsia. Itse pidän Gnomesta enemmän.
Mainittakoon tässä yhteydessä kuitenkin se, että Linuxin puolellakin on vielä ongelmia ja kehitystä täytyisi tehdä mielestäni ainakin seuraavien avointen ohjelmistojen suhteen:
1) Kunnollinen CAD-ohjelmisto puuttuu AutoCad:n siirryyttyä aikoinaan kokonaan Windowsille.
2) Gimp:lle täydellinen CMYK-tuki (eikä vain separatea)
3) Inkscapelle täydellinen CMYK-tuki (…jostain kumman syystä community väsää siihen jotain tarpeettomia 3d-ominaisuuksia perusjuttujen sijaan!)
4) Blender:lle kunnollinen ”4-jakoinen” tilanäyttö 3DS:n tapaan ja selkeämpi käyttöliittymä vähemmillä näppäinkomennoilla sekä parempi texture editori.
5) Parempi C++ IDE (Anjuta on menemässä hyvään suuntaan -toisin kuin hiton huono, hidas, raskas, sekava ja buginen java-pelleily ”Eclipse”!!)
6) Jonkinlainen integroitu PHP-debuggeri -sellainen joka toimii, Eclipsen _ei_ yksinkertaisesti toimi, ei millään debugger-daemonilla, on raskas, ja sekava ja muut ovat kaupallisia.
7) Paremmin toimiva network manager (applet). Tuo nykyinen on ehdotomasti koko Linuxin bugisin softa.
8) Parempi tuki eri audio- ja video-kodekeille.
9) xorg.conf järkeväksi ja ihmisen ymmärrettäväksiDevspainissä ollaan 95%:sti Linuxissa ja takaisin Windows-maailmaan emme siirry. Tuo 5% Windowsia on vain siksi, että meillä on sellainen lähinnä testikäytössä. Kaikki työ tehdään kokonaan Linuxilla.
Ostin pojille HP Pavilion läppärit 21.03.2007. Näissä käyttiksenä on Vista Ultimatet ja ohjelmapakettina Office Ultimate 2007. Eli koneilla tehdään töitä kuin myös pelataan (ne nuoret miehet). Kaikki toimi syyskuun loppuun loistavasti – kuin myös samaan aikaan hankittu HP:n tulostin (2575).
Sitten tapahtui: Vanhin poika asuu Irlannissa ja ilmoitti läppärin näytön hajonneen ja tiedusteli takuusta ja ostokuittia. En ehtinyt luuria sulkea, kun nuorin poika huuteli huoneestaan ”tuus iskä tänne”.
Eli kaksi samaan aikaan ostetun HP:n näyttö olisi mennyt rikki yht´aikaa? Järki sanoi, ettei näin voi olla. Tosin emäntä totesi, että kyllä voi – meidän perheessä!
No, alettiin ihmettelemään: Kun konetta yritti käynnistää, niin jotain välähtää mutta lopputuloksena on musta ruutu. Käytän usein työssäni läppäriä ja videotykkiä, joten tykki esille ja kytkettiin (RGB) läppäriin. Sitten käynnistettiin ja niinhän kuva näkyi videotykistä – mutta ei läppärin näytössä! Sitten vaan siirrettiin kuva myös läppärin näytölle (Fn+f4 näppäimet) ja kaikki toimii taas loistavasti!
Elikkä olisikohan HP:tä tullut jokin buginen päivitys – muuta selitystä en keksi.
Tuosta HP:n printteristä vielä: Jostain syystä syyskuussa tuli useita päivityspyyntöjä printterin softaan? Tulostin kyllä toimi koko ajan, mutta aloin jo huolestumaan. Sitten ne loppu ja lokakuussa ei ole tullut ensimmäistäkään päivitystä!
Muistaakseni joku asioista tietävä on joskus maininnut, että näyttö ja näytönohjain ovat niitä harvoja tietokoneen komponentteja, jotka on mahdollista rikkoa ohjelmallisesti.
Huonosti koodatut näytön ajurit (driverit) voisivat tosiaankin selittää oudot näyttöjen / näytönohjainten hajoamiset? …ai niin, jos en ole muistanut mainita, vaihtakaa Linuxiiin niin monet ongelmat katoaa 😉
Kari kirjoitti:Tässä(kin) näyttää selvältä, että ongelmiin löytyy selvä ratkaisu; kipin kapin eroon Windowsista! (nimim. ”aikansa taistellut”)
HP:n läppärit on mainioita pelejä… ja kovasti Linux -ystävällisiä.
Tuskin se Windowsin vika on, jos HP:n ohjelmapaketti on mitä on.
Tässä tapauksessa uskon tosin, että syynä ovat olleet huonosti koodatut (turhat) oheisohjelmat ja itse tulostinajuri, joka tarvitaan tulostamiseen, on OK. Tämän asentaminen ilman näitä oheisohjelmia meneekin sitten jo yhtä vaikeaksi, kuin Linuxiin tulostimen asentaminen. Ottaen huomioon, että sen edes SAA toimimaan Linuxissa oikein.
Mutta kukin tyylillään, välillä käy häiritsemään tämä jatkuva mollaus eri asioita kohden. Esim. Suomi, Suomen kulttuuuri ja ruoka, Windows etc… 🙂
jarkkom kirjoitti:Tämän asentaminen ilman näitä oheisohjelmia meneekin sitten jo yhtä vaikeaksi, kuin Linuxiin tulostimen asentaminen. Ottaen huomioon, että sen edes SAA toimimaan Linuxissa oikein.
Hmmm. Viimeksi kun ”asensin” HP:n tulostimen Linuxiin, niin laitoin kaapelin kiinni. Ainoa vaikeus oli se, että kaapeli täytyy laittaa molemmista päistään kiinni -tietokoneesta sekä tulostimesta!
Sitten aloin tulostamaan…..
Pitäisiköhän hommata WLAN-tulostin, niin tuota piuhaakaan ei tarvitsisi 🙂
Ai joo, asensin myös skannerin, digikameran, USB-kovalevyt, USB-tikun, 3G-mokkulan, USB-WLAN-tikun, matkapuhelimen ja muutaman muun härvelin suurinpiirtein edellä kuvatulla tavalla.
Devspain, mitä Linuxin varianttia käytät/suosittelet?
Olen muutaman kerran kokeillut Linuxia vanhassa läppärissä, mutta kohdallani pulmana on ollut tuen puute sellaisille ohjelmille, jotka pyörivät vain Windowsissa, kuten Photoshop tai Pinnacle, jotka ovat olennaisia meikäläiselle. Gimp ei vastaa Photoshoppia – en ole kokeillut kuinka Photoshopin appletit funkkaa Gimpissä, minkä väitetään olevan mahdollista. Printteri ja skanneridrivereita usien löytyy, mutta monet hyödylliset lisämokkulat täytyy kehitellä muilla keinoilla kuten Omnipagen OCR. Monet vempainvalmistajat tarjoavat vain Windows tukea tuotten mukana ja Linux-kama pitää etsiä muualta verkosta.
Ehkä olisi aika taas kokeilla Linuxia – lienee taas parantunut entisestään. Nyt on vain Nokian N800 Unix-variantti käytössäni.
Maitsemasi Linux-tuotteiden stabiilisuus, pieni resurssien tarve ja ylläpidettävyys ovat sinänsä vahvoja pointteja.
Hot kirjoitti:Devspain, mitä Linuxin varianttia käytät/suosittelet?…
En nyt vastaa Despainin puolesta, mutta noita ”distroja” (jakelupaketteja) löytyy moneen lähtöön ja tarpeeseen. Yksi on hyvä johonkin tarkotukseen ja jokin toinen taas toisaalle. Distrowatch on hyvä keskitetty paikka perehtyä vaihtoehtoihin. Sieltä löytyy myös distrojen Popularity Ranking.
devspain kirjoitti:jarkkom kirjoitti:Tämän asentaminen ilman näitä oheisohjelmia meneekin sitten jo yhtä vaikeaksi, kuin Linuxiin tulostimen asentaminen. Ottaen huomioon, että sen edes SAA toimimaan Linuxissa oikein.
Hmmm. Viimeksi kun ”asensin” HP:n tulostimen Linuxiin, niin laitoin kaapelin kiinni. Ainoa vaikeus oli se, että kaapeli täytyy laittaa molemmista päistään kiinni -tietokoneesta sekä tulostimesta!
Sitten aloin tulostamaan…..
Pitäisiköhän hommata WLAN-tulostin, niin tuota piuhaakaan ei tarvitsisi 🙂
Ai joo, asensin myös skannerin, digikameran, USB-kovalevyt, USB-tikun, 3G-mokkulan, USB-WLAN-tikun, matkapuhelimen ja muutaman muun härvelin suurinpiirtein edellä kuvatulla tavalla.
[/quote]Tästä voi lukea ko. mallin kokemuksia, kuulostaa kovin… hmm.. Linux-maiselta 🙂 🙂 Toimimaan saatiin, mutta aika monimutkaisen rassauksen jälkeen.
http://ubuntuforums.org/showthread.php?t=638170
Mutta olkoon aihe osaltani tässä.
Hot kirjoitti:Devspain, mitä Linuxin varianttia käytät/suosittelet?
Olen muutaman kerran kokeillut Linuxia vanhassa läppärissä, mutta kohdallani pulmana on ollut tuen puute sellaisille ohjelmille, jotka pyörivät vain Windowsissa, kuten Photoshop tai Pinnacle, jotka ovat olennaisia meikäläiselle. Gimp ei vastaa Photoshoppia – en ole kokeillut kuinka Photoshopin appletit funkkaa Gimpissä, minkä väitetään olevan mahdollista. Printteri ja skanneridrivereita usien löytyy, mutta monet hyödylliset lisämokkulat täytyy kehitellä muilla keinoilla kuten Omnipagen OCR. Monet vempainvalmistajat tarjoavat vain Windows tukea tuotten mukana ja Linux-kama pitää etsiä muualta verkosta.
Ehkä olisi aika taas kokeilla Linuxia – lienee taas parantunut entisestään. Nyt on vain Nokian N800 Unix-variantti käytössäni.
Maitsemasi Linux-tuotteiden stabiilisuus, pieni resurssien tarve ja ylläpidettävyys ovat sinänsä vahvoja pointteja.
Itse olen tykästynyt Fedoraan. (Malta hetki, Fedora 10 julkaistaan parin vikon päästä). Lähinnä sen vuoksi, että kun teemme softaa palvelimille, niin melko usein vastassa on RH Enterprise Server, joka on sen ”kaupallinen versio”… Ubuntu on ihan hyvä myös, mutta siinä on muutamia omituisuuksia, joista en (Fedoraan tottuneena) pidä. Palvelinpuolellahan sitä vastaa lähinnä Debian.
Miksipä et laita koneeseen dual-boottia ja sinulla on siten molemmat käytössä. Jos koneessasi on Visva, niin sieltä vain ”shrink-partition” ja sitten Linukka tyhjään osioon. Se asentaa grub:n automaattisesti, joten dual-boot pelaa hyvin. Jos pyörität XP:tä, niin esimerkiksi Rescue-CD:llä saa partition pienemmäksi.
Pinnaclen korvike on LiVES ja Gimp vastaa _kaikessa_ muussa paitsi CMYK-ominaisuuksissa aivan riittävästi Photoshopia. Minä käytän Gimpiä paljon mielummin kuin photaria. Valitettavasti tuo photari itsessään ei virittämattä (jos sittenkään) pyöri wine:n päällä. Vektorigrafiikkaan Inkscape sen sijaan on hiton paljon parempi kuin esimerkiksi aivan pohjalta oleva aataminaikuinen Freehand… Ihan Corelin tasolle Inkscape ei pysty, mutta on riittänyt mulle. Jälleen kerran ne CMYK-ominaisuudet ovat pahin puute ja vain joskus harvoin joutuu tekemään erottelun photarin puolella, oikeastaan vain silloin kun tarvitaan saada K ulos todellisena K:na eikä overprinttinä (siis 0x000000ff != 0x231f20ff tai 74,68,67,90 != 0,0,0,100. Muutenhan tuo Gimp:n CMYK-separate pelaa aivan hyvin ja ohjelmaanhan saa pilvin pimein plugineja ja ”appletteja”.
Softakehityksen lisäksi kun toimimme mainostoimistopuolella, niin voin sanoa, että noin 90%:sti homma tehdään siltäkin osin Linuxin alla! Juuri äsken putkahti ulos kaksipuoleisia kolmeen taitettuja esitteitä joiden koko ulkoasu oli tehty Linuxissa Gimp:llä ja Inkscapella. Suoraan painovalmiiksi TIFFiksi 4-värierotteluineen.
Skanauksessa Sane:n kanssa et tarvitse mitään skanneridrivereita. Ainakin meikäläisen Canon löytyi lennosta.
Kari: Tämähän alkaa kuulostamaan siltä, että Aurinkoranikolle pitää perustaa ”Linux-kerho”, niin saadaan väki muuttamaan käsityksiään!
jarkkom kirjoitti:….kuulostaa kovin… hmm.. Linux-maiselta 🙂 🙂 Toimimaan saatiin, mutta aika monimutkaisen rassauksen jälkeen.
Niinpä. Se saatiin toimimaan! Ja ero onkin siinä, että tuon rassauksen jälkeen se sitten toimii ja toimii ja toimii ja toimii……. …. .. . .. . ei siis liene kovin suuri vaiva kirjoittaa paria komentoa promptiin, taatakseen sen että kaikki pelaa jatkossa ”ikuisesti”.
..toisin kuin wintoosan puolella, jos se asennusohjelma kämähtää bugeihinsa, niin milläs rassaat toimintaan? Kaivat käsipelillä jostain mahdollisen pelkän driverin jne… ja sitten jossain vaiheessa joku päivitys sekoittaa pakan ja joudut etsimään uudelleen sitä asennuspakettia jne..
Linukassa ”sanot” useimmiten tyylikkäästi:
Fedora:
sudo yum install softan_nimiUbuntu:
sudo apt-get install softan_nimiHomma hoidettu, netistä ei tarvinnut etsiä yhtään mitään -ei muuta kuin käyttämään.
Myönnetään, lukutaidottomille Linux ei sovellu. Jos et osaa avata tekstipohjaista konfiguraatiotiedostoa ja kirjoittaa sinne paria riviä ohjeiden mukaan, niin sitten M$ on oikea ratkaisu.
Windowsissa voikin sitten hiirellä klikkailla työpäivän ratoksi erilaisia asetuksia päältä pois jotta systeemi alkaa pelaamaan niin kuin itse tahtoo eikä niin kuin ohjelmiston tekijä on valmiiksi ajatellut sinun tahdostasi riippumatta tahtovan. Homman lomassa voi odotella samalla kun joku popup-ikkuna putkahtaa kertomaan, että systeemi on löytänyt jonkun troijalaisen jostain ja sitten se fsecure sanoo, että sitä ei voitu jostain syystä poistaa ja sitten pitääkin alkaa etsimään netistä ohjeita siihen miten se poistetaan safe-moodissa jne.. Päivän kestäneen poisto-operaation jälkeen toteat, että se paholainen ehti imuroida koneellesi jonkun spammigeneraattorin ja sitten adawarella erikseen alat poistelemaan sitä kunnes huomaat, että….
(tarinaa ei tarvinne jatkaa).Tämä vuodatus ei pahalla vaan ajatuksia herättäväksi tarkoitettuna, Cheers.
Vierailta tuntuvat nuo yllä olevat väitteet – kovasti vaikuttaa, että noiden kirjoitusten perusteet löytyvät hyvinkin kaukaa menneiltä vuosilta! Pitäisköhän vähän rauhoittua – ei menis niin paljon tuonne tunteen puolelle?
Toki kritiikin ja mielipahan purkamisen ymmärrän, mutta eiköhän tästä eteenpäin käytetä näistä tuotteista ihan oikeita nimiä, eikös? Eikä ihan sivistynyttä ole vihjailla Linuxiin varauksella suhtautuvia ”lukutaidottomiksi” – ymmärräthän Devspain?
Minulla ei ole Vista Ultimate 64-bit kaatuillut kertaakaan, eikä ole tarvinnu ajureita etiskellä/asennella! Jokaisella on myös omat työtapansa ja tarpeensa; itse olen mm. Photoshopin kuin myös Corel Drawin pitkäaikainen käyttäjä – tuntuisi hassulta, että asentaisin ym. kehotuksen mukaan ilmaisversiot näiden rinnalle?
arkteko kirjoitti:Vierailta tuntuvat nuo yllä olevat väitteet – kovasti vaikuttaa, että noiden kirjoitusten perusteet löytyvät hyvinkin kaukaa menneiltä vuosilta! Pitäisköhän vähän rauhoittua – ei menis niin paljon tuonne tunteen puolelle?
Menneiltä vuosilta? En ymmärrä pointtiasi.
arkteko kirjoitti:Toki kritiikin ja mielipahan purkamisen ymmärrän, mutta eiköhän tästä eteenpäin käytetä näistä tuotteista ihan oikeita nimiä, eikös? Eikä ihan sivistynyttä ole vihjailla Linuxiin varauksella suhtautuvia ”lukutaidottomiksi” – ymmärräthän Devspain?
Mielipahan purkamisen?
Yritän vain saada ihmiset tiedostamaan että on muitakin vaihtoehtoja. Mielipahasta ei ole kyse, on paremminkin kyse omasta mielihyvästä kun tiedän että tässä firmassa käytetään jo parempaa vaihtoehtoa.
Erikoista on se, että kun yrittää tuoda esille Linuxin parempia puolia, niin joku on aina sitä mieltä, että tunteet kuumenevat. Kyse on varmaankin muutosvastarinnasta.Lukutaidottomuudella en tarkoittanut Linuxiin varauksella suhtautuvia, vaan yleisesti sitä, että jos jokin ei onnistu kertalaakista, niin RTFM. Yleensä kaikkeen löytyy varsin helppo keino korjata homma ja mielestäni on uusavuttomuutta jos homma tyssää siihen, että pelkkä hiiren klikkaus ei hoitanut hommaa kuntoon.
arkteko kirjoitti:Minulla ei ole Vista Ultimate 64-bit kaatuillut kertaakaan, eikä ole tarvinnu ajureita etiskellä/asennella! Jokaisella on myös omat työtapansa ja tarpeensa; itse olen mm. Photoshopin kuin myös Corel Drawin pitkäaikainen käyttäjä – tuntuisi hassulta, että asentaisin ym. kehotuksen mukaan ilmaisversiot näiden rinnalle?
Totta pukiset, harvoin Windows enää kaatuu, on se vuosien varrella siitä kehittynyt, että ”sinisiä ruutuja” näkee harvemmin. Ohjelmat ne on jotka kaatuilevat, olipa kyse Windowsista tai Linuxista.
Kuitenkin, jos olet Photoshopin ja Corelin käyttäjä, niin toki olet myös ”pari tuhatta” köyhempi ja sitten kun ohjelmistoista tulee uudemmat versiot niin maksat taas. Tässä yksi hyvä syy vaihtaa ilmaisversioon. Sama pätee käyttöjärjestelmääsi sekä mitä todennäköisimmin siihen, että koneesssasi on oltava reilummin ”ytyä”, jota tuo pelaa. Kaikki edellä mainittu maksaa rahaa!
Linuxin ja avointen ohjelmistojen käytölle on olemassa myös laajakatseisempi syy. Avointen ohjemistojen käyttö edistää julkisten standardien kehittämistä ja on siten pidemmällä aikatähtäimellä omiaan auttamaan ihmiskunnan teknistä etenemistä. Suljetuissa systeemeissä kehitystyö ja uudet innovaatiot jäävät vain harvojen tietoon ja se johtaa usein epästandardeihin ja yhteensopimattomiin ratkaisuihin.Enkä minä noita ohjelmia haukkunut, päinvastoinhan sanoin, että esimerkiksi Inkscape _ei vielä_ yllä ihan Corelin tasolle… Gimp:stä väitin ja väitän edellen, että sillä tekee ihan samat jutut kuin Photoshopilla, paitsi sen vajavaisemman CMYK-tuen osalta. Freehandia väitän yhä edelleen hyvin vanhanaikaiseksi ja surkeaksi ohjelmistoksi.
Tässä muuten malliksi yksi esimerkki laiteasennuksesta:
Windowsin ongelma:
Asensin muuten tuossa pari päivää sitten asiakkaan Vistaan (32bit Pro) Epson LaserJet C1100:n ja homma meni siten, että paketin mukana oleva Vista-kelpoiseksi väitetty driveri-CD alkoi asentaa ohjelmistoa, sitten se sanoi että asennuksessa tapahtui virhe. Homma tyssäsi siihen. Netistä joutui erikseen etsimään uudemman Vista-kelpoisen ajuripaketin, joka ei sitten enää asentunutkaan enenkuin ensin poisti sen epäonnistuneen asennuksen ja ajoi Registry Mechanicilla koneen puhtaaksi sen jättämistä sotkuista, joita asenuksen poisto ei osannut poistaa. Hommaan meni noin 1,5 tuntia. Samainen Epsonin laseri kilahti minun kannettavassa olevaan Linux Fedora 9:iin laittamalla kaapelin kiinni.Windowsin etu:
Tämän kyseisen tulostimen jakaminen ”toisille” onnistuu sitten Vistassa hiirellä klikkaamalla, että ”jaa printteri”. Linuxin puolella täytyy erikseen käydä lisäämässä muutama rivi Samba-konfiguraation, jotta se sallii jaon. Sen jälkeen käynnistetään samba-daemon uudelleen. Hieman monimutkaisempaa Linuxissa siis, mutta homman tarvitsee tehdä vain kerran.arkteko kirjoitti:Vierailta tuntuvat nuo yllä olevat väitteet – kovasti vaikuttaa, että noiden kirjoitusten perusteet löytyvät hyvinkin kaukaa menneiltä vuosilta! Pitäisköhän vähän rauhoittua – ei menis niin paljon tuonne tunteen puolelle?
Toki kritiikin ja mielipahan purkamisen ymmärrän, mutta eiköhän tästä eteenpäin käytetä näistä tuotteista ihan oikeita nimiä, eikös? Eikä ihan sivistynyttä ole vihjailla Linuxiin varauksella suhtautuvia ”lukutaidottomiksi” – ymmärräthän Devspain?
Minulla ei ole Vista Ultimate 64-bit kaatuillut kertaakaan, eikä ole tarvinnu ajureita etiskellä/asennella! Jokaisella on myös omat työtapansa ja tarpeensa; itse olen mm. Photoshopin kuin myös Corel Drawin pitkäaikainen käyttäjä – tuntuisi hassulta, että asentaisin ym. kehotuksen mukaan ilmaisversiot näiden rinnalle?
Samaa mieltä Arktekon kanssa.
Mutta lyödään nyt sitten vielä kortit pöytään; itse teen näitä hommia yhdestä työasemasta usean tuhannen Windows-työaseman ympäristöön, eikä koneiden kurissapitäminen ja keskitetty hallinta ole tuottanut sen kummoisempia ongelmia. Tulee melko omituinen olo näitä DevSpainin aikaa vieviä Windows-operaatioita lukiessa. Kannattaisikohan ne taidot päivittää ajantasalle? Ei minulla ainakaan riittäisi työaika, eikä edes vapaa-aika töiden tekemiseen, jos ne hommat ois noin vaikeita.
- JulkaisijaArtikkelit
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.