välillä häristäkin

Uusimmat Keskustelu Yleistä Uutiskulma välillä häristäkin

Esillä 15 viestiä, 16 - 30 (kaikkiaan 40)
  • Julkaisija
    Viestit
  • LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä jerrypuu
    jerrypuu Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 19.12.2010
    Kirjoituksia: 9
    Vastauksia: 271

    ”Ei se ole yhtáán sen enempáá eláinrääkkäystá kuin mikáän muukaan ja kaiken lisäksi sillá on varsin paljon taloudellista merkitystá Espanjassa.
    Ja härkien elámá on kaiken páälle nautaeláimistá varmasti kaikkein parasta. nehán viettávät hyvássä seurassa ja parhailla laitumilla koko sen ajan, 3-4 v, miká edeltáá areenaa. Ja tappelu areenalla kestáá sen 10-15 minuuttia.”

    Jos elukan tappamiseen sekoaa 10-15 minuuttia, sen pikku keikarin koreografian kanssa, olisin kyllä eri mieltä eläinrääkkäyksestä, se että se kuuluu paikalliseen perinteeseen, olkoon niin.

    Kovin rohkea tuollaisen pikkuhepun ei tarvitse olla, kun siihen elukkaan tökitään ne 6 metallipiikkiä ja kummalla puolella ne sattuvat roikkumaan, siihen suuntaan se elukka kurvaa, ei tarvitse miettiä minne väistää.

    Melko joutavanpäiväistä puuhastelua, joka tullee loppumaan lopuistakin osista espanjaa lähiaikoina.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä santiago
    santiago Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.11.2007
    Kirjoituksia: 307
    Vastauksia: 4162

    Lämpimikseen voi haastella mitä vaan. Mutta härkätaistelu julistettiin tässä juuri kansalliseksi kulttuuriaarteeksi, vapaasti suomentaen, eli se elää ja voi hyvin. Eikä tule loppumaan tässä lähimpään sataan vuoteen.

    Mulla olisi loistava uusi ohjelmaformaatti telkkariin. Se voisi olla nimeltään vaikka Luigi Liukas eli torero espanjasta vastaan Jorma eli suomijussi.
    Vapaavalintainen määrä suomen elovenaneitoja, vaikka kuusi, saisi valita suljetulla lippuäänestyksellä yhdeksi yöksi, näytille pannun espanjalaisen toreron tai vastaavasti suomijullin.
    Kumpi sitten voittaisikin, arvottaisiin voittajaa veikanneiden neitokaisten joukosta se joka saisi voittajan omakseen yhdeksi yöksi. Ja lopuille , jos voittaja olisi torero annettaisiin hänen miehistöönsä kuuluvat banderillerot seuraksi.
    Ja jos suomijulli voittaisi olisi lohdutuspalkintona viisi saappaanheiton suomenmestaruuskilpailussa parhaiten pärjännyttä tosimiestä.

    Mun epäammattimainen veikkaukseni kallistuisi Luigin puolelle. Olisi hauska tietenkin saada muitakin mielipiteitä kehiin.
    Kukakohan olisi kova juontaja? Tarvajärvi on kuollut, saattaa olla Heikki Heinämieskin, vai mikä se oli.
    Nämä olisivat olleet parhaat. Mutta onko semmoinen olemassa kuin Marjo Bjürrströmmi, jos on niin se.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä makarios
    makarios Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 23.04.2011
    Kirjoituksia: 37
    Vastauksia: 688

    Koira- ja kukkotappelut ovat kiellettyjä. Miksiköhän?

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä jerrypuu
    jerrypuu Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 19.12.2010
    Kirjoituksia: 9
    Vastauksia: 271

    No wikipedia tietää asiasta tämänsuuntaista:

    ”Lajia pidetään raakana. Se onkin herättänyt voimakasta vastustusta ympäri maailmaa, mukaan lukien Espanjassa, jossa klassinen härkätaistelu sai alkunsa. Lajin verisyyttä ja eläinten kärsimyksiä vähentääkseen Espanjan hallitus ilmoitti joulukuussa 2006 aikomuksistaan kieltää härkien surmaaminen härkätaisteluissa.[1] Katalonian parlamentti hyväksyi heinäkuussa 2010 lain, joka kieltää härkätaistelun itsehallintoalueella vuodesta 2012 alkaen.[2] Kanariansaarilla härkätaistelu kiellettiin jo vuonna 1991.[3]”

    Tosiaan kaksi kertaa käyneenä, ensimmäisen ja viimeisen jäi mieleen sen tyhjänpäiväisen pikku-ukon teatraalinen keekoilu mistään mitään ymmärtäneiden mustien elukoiden kanssa, osa juoksi karkuun ja niitä jouduttiin muiden keikareiden toimesta häätämään tämän pääkeikarin muletaan törmäilemään, ja aikansa siinä pyörineinä saivat sitten pitkällä puukolla henkensä heitettyä, osa tosin jouduttiin tappamaan ihan puukolla, kun pikkumiehen tähtäys ei ihan osunutkaan kuin selkärankaan.

    Joutavanpäiväistä puuhastelua minustakin.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä makarios
    makarios Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 23.04.2011
    Kirjoituksia: 37
    Vastauksia: 688

    Härkätaistelun taustalla on se, että aikoinaan ratsastavien sotilaiden koulutuksessa käytettiin härkiä harjoitusvastustajina.

    Rondan areenan alakerrassa on ihan kelpo härkätaistelun historiasta kertova pysyvä näyttely, mistä tämäkin ylläoleva tieto on peräisin. Suosittelen käyntiä sekä kannattajille että vastustajille.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä santiago
    santiago Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.11.2007
    Kirjoituksia: 307
    Vastauksia: 4162

    Mä taas kävin ensimmäisessä härkätaistelussani v-67, Barcelonassa. Ja siitä sitten voi laskea eteenpäin montakokymmentä vuotta on tullut harrastettua tätä barbarismia. Viime syksynä kävin toistaiseksi viimeksi Malagan areenalla.
    Muutenkin on ollut enemmän kunnianhimoa tietää asiasta kuin wikipedia.
    Uskaltaisin väittää , ettei Suomessa , eikä suomalaisissa ole montaakaan ihmistä joka tietää asiasta enmmän kuin minä.
    Joten viisain asenne näiden Mijasin turistikusetuksen nähneiden ”asiantuntijoiden ” kommentteihin lienee hiljaisuus.

    Ja jos neuvoa haluaisi , voisi ehkä sanoa , että kun en mä mitään pesäpallosta ymmärrä en mä sitä mene arvostelemaankaan.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä arnold malaga
    arnold malaga Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 02.07.2010
    Kirjoituksia: 79
    Vastauksia: 2846
    jerrypuu kirjoitti:

    …Tosiaan kaksi kertaa käyneenä, ensimmäisen ja viimeisen jäi mieleen sen tyhjänpäiväisen pikku-ukon teatraalinen keekoilu mistään mitään ymmärtäneiden mustien elukoiden kanssa, osa juoksi karkuun ja niitä jouduttiin muiden keikareiden toimesta häätämään tämän pääkeikarin muletaan törmäilemään, ja aikansa siinä pyörineinä saivat sitten pitkällä puukolla henkensä heitettyä, osa tosin jouduttiin tappamaan ihan puukolla, kun pikkumiehen tähtäys ei ihan osunutkaan kuin selkärankaan.

    Joutavanpäiväistä puuhastelua minustakin.

    No just… Se nyt vaan on sillä tavalla, että viidellä pesetalla saa viiden pesetan tasoisen corridan. En tiedä, missä olet mainitsemasilaisen ’härkätaistelun’ nähnyt ja milloin, mutta väkisinkin syntyy vaikutelma, että sinua on vedätetty huolella.

    Oikeiden huippu-corridojen ’entradat’ ovat samaa hintaluokkaa kuin esimerkiksi jalkapallon ’Mestareiden liigan’ tai ’MM-skabojen’ finaalimatseissa. Eli niissä siis ne rupuisimmat auringonpaahteisen puolen piippuhyllypaikat maksavat alk.100,- euroa, päätyen sitten niihin varjoisan puolen ”tendido zero” -paikkoihin á 1500,- euroa.

    Voit tuolta vilkaista…

    http://blogs.antena3.com/toritoguapo/nimes-ultima-estacion-minitemporada-tres-tardes-jose-tomas-2012_2012091100044.html

    …kuinka ”epäsuosittua” (näin annoit ymmärtää) härkätaistelu nykyään on. Yleisöä kuitenkin lennätetään paikalle aivan ympäri maailmaa, Etelä-Amerikkaa myöden, ja aivan varta vasten vain katsomaan tiettyjä corridija.

    Ja yksi asia minua myös hieman mietityttää kommenttiesi suhteen. Tässä ketjussa oli tuolla aiemmin maininta hyväntekeväisyys-corridasta, jonka lipputulot menevät kystistä fibroosia sairastavien hoidon tukemiseen.
    Sinä kuitenkin kommentissasi (#4) olit sellaista mieltä kystistä fibroosia sairastavista, että: ”Varmasti olisi lääkäreillä ja hoitolaitoksilla muutakin tekemistä kuin väkisin venytellä tällaisten elämää.”

    Siis ei xittu..? Härkätaistelut pitää lopettaa ja syytä on lopettaa siinä ohessa parantumatonta tautia sairastavatkin? Huhh huhh huhh..!! Taidatpa sinä sitten siellä ”humanitaarisen” härkätaistelunvastustajannahkasi alla ollakin todellinen pissapääfascisti.
    pingu_angry-small.jpg

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä vanhatyttö
    vanhatyttö Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 12.08.2009
    Kirjoituksia: 49
    Vastauksia: 1748
    jerrypuu kirjoitti:

    No wikipedia tietää asiasta tämänsuuntaista:

    ”Lajia pidetään raakana. Se onkin herättänyt voimakasta vastustusta ympäri maailmaa, mukaan lukien Espanjassa, jossa klassinen härkätaistelu sai alkunsa. Lajin verisyyttä ja eläinten kärsimyksiä vähentääkseen Espanjan hallitus ilmoitti joulukuussa 2006 aikomuksistaan kieltää härkien surmaaminen härkätaisteluissa.[1] Katalonian parlamentti hyväksyi heinäkuussa 2010 lain, joka kieltää härkätaistelun itsehallintoalueella vuodesta 2012 alkaen.[2] Kanariansaarilla härkätaistelu kiellettiin jo vuonna 1991.[3]”

    Suomalainen wikipedia tietäá yleensá ERITTÄIN VÁHÄN yhtáán mistáän eikä sitä hyväksytá missáán ns. oppineissa piireissá láhteeksi, koska sen tieto ei ole kuranttia. Kuten tássákin tapauksessa toroista puhuttaessa.Tuon tekstin voi hyvin luokitella mielipidekirjoitukseksi, tietokirjoitus se ei ole missáán nimessä.

    Mutta támä on:

    ”El Congreso aprobó en octubre del año pasado una iniciativa para que los toros sean declarados Patrimonio Cultural Inmaterial de la Humanidad por la UNESCO, gracias a los votos de PP y UPN. La propuesta parte de una Iniciativa Legislativa Popular promovida por la Federación de Entidades Taurinas de Cataluña que llegó al Congreso avalada con 600.000 firmas, entre ellas las de políticos como Mariano Rajoy y Esperanza Aguirre, escritores como Mario Vargas Llosa y cantantes como Joaquín Sabina.” (http://www.elmundo.es/cultura/2014/02/10/52f904e922601dd9408b457b.html)

    Espanjan kongressi hyväksyi viime lokakuussa (2013) aloitteen, jossa esitetään, että UNESCO hyväksyisi torot ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon merkittáväksi. Aloitteen takana olivat PP ja UPN. Esitys liittyi kansalaisaloitteeseen, jonka oli pannut alulle Katalunian la Federación de Entidades Taurinas ja joka saapui Congressiin 600.000 allekirjoituksen saattelemana. Allekirjoittajia olivat mm. pááministeri Mariano Rajoy ja Esperanza Aguirre.

    ”Diciembre la Comisión Nacional de Asuntos Taurinos –formada por las administraciones públicas y representantes del sector– dió luz verde al Plan Nacional de Fomento y Protección de la Tauromaquia, llamado Pentauro.” (ibid)

    Joulukuussa (2013) la Comisión Nacional de Asuntos Taurinos, joka muodostettiin julkisen hallinnon edustajista ja alan (taurino) edustajista näytti vihreäá valoa kansalliselle suunnitelmalle Pentauro. Pentauro ei ole viisijalkainen toro, vaan kansallinen suunnitelma toromaailman kehittämiseksi ja suojelemiseksi ja jota ohjeilee opetus- ja kulttuuriministeriö. (lisää esim. http://www.larazon.es/detalle_normal/noticias/4813100/aprobado-pentauro-el-primer-plan-nacional-de-tauromaquia#.Uvkkf87i9Zw)

    ”La bajada del IVA cultural también se aplicará al sector taurino, según han confirmado fuentes del Ministerio de Educación, Cultura y Deporte, después de que el Ministro de Hacienda, Cristobal Montoro, haya avanzado que ya están trabajando en una reforma fiscal del sector cultural.” (http://www.elmundo.es/cultura/2014/02/10/52f904e922601dd9408b457b.html)

    Maaliskuussa voimaan tuleva kulttuurisektorin IVAn alentaminen 21 prosentista kymmeneen koskee myös hárkátaisteluja, Corrida de Toros.

    Joten nyt voinemme lopettaa paatoksen härkátaistelujen hirveástá julmuudesta ja myöntäá, että se on kulttuuria. Istuva hallitus ei tule Corridaa kieltámäán, mutta kieltáá abortin ja sallii kaikkien kyyrillisten fibrioosien syntymisen. Ja seuraava hallitus sitten ehká kieltäá Corridan ja sallii abortit ja lievän eugeniikan..?? Politiikkaa támá vain on.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Sharika
    Sharika Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 09.08.2013
    Kirjoituksia: 0
    Vastauksia: 15

    Oliko joku katsomassa lauantaina? Miten mahtoi käydä sille jäppiselle, jonka härkä kaatoi aika pahan näköisesti?

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä santiago
    santiago Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.11.2007
    Kirjoituksia: 307
    Vastauksia: 4162

    Jäppinen ei jäänyt sarviin vaan härän tallomaksi ja siinä meni taju. On kyllä nyt herännyt ja ihan kunnossa.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä eijubritt
    eijubritt Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 15.06.2011
    Kirjoituksia: 4
    Vastauksia: 40

    Kun syödään halulla lihaa,vaikka härkää.
    Miksi sitten ei näistä koiratarhoista tehtäisi lihanjalostamoita?
    Miksei sitten huonompiosaisia laitettaisi häkkiin ja syötäisi parhaat osat. Yäk
    Kaikkea kun oikeen miettii,niin mitä me ollaan???

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Sharika
    Sharika Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 09.08.2013
    Kirjoituksia: 0
    Vastauksia: 15

    Hieno juttu että selvisi. Kiitos pikaisesta vastauksesta!

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä eijubritt
    eijubritt Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 15.06.2011
    Kirjoituksia: 4
    Vastauksia: 40

    <on todella hienoa että olet hereillä ja valveutunut.
    Pikaista vastausta odotellessa kannattaa kääntyä 118 puoleen ja varsinkin näissä härkä asioissa.
    Ne kuulemma auttaa aina

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä eijubritt
    eijubritt Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 15.06.2011
    Kirjoituksia: 4
    Vastauksia: 40

    Hyvä että heräsit ja sait pikaisen vastauksen. jos kiireempi , kannattaa olla yhteydessä 112 tai 118,suomessa ainakin saa kuulemma vastauksen mihin vaan. Yäällä voi hiukan viipyä.
    Mutta ei hätää, vetää pari siestaa siinä välissä,eikä pidä kiirettä,niin hoituu.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä santiago
    santiago Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.11.2007
    Kirjoituksia: 307
    Vastauksia: 4162

    Muuten, näistä koirista eli niiden nahoista tehtiin ennen vanhaan hanskoja kun niistä aika jätti. Tästä valkoisesta kuvan otuksesta saisi oikein designhanskat iltapuvun kanssa.
    Kissoista, jos ei niitä käytetty ravunsyöttinä, hyödynnettiin nahka vaikka reuman eli muun kolotuksen hoitoon.
    Mistäköhän semmoisen saisi täällä Espanjassa? Olisi kiva kokeilla kolotuksiin. Joku kiinalaisravintoloitsija voisi ehkä panna nahkan sivuun jos kauniisti pyytäisi. Tietysti sen jälkeen kun lihoista olisi tehty täytettä kevätkääryleisiin.

Esillä 15 viestiä, 16 - 30 (kaikkiaan 40)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.