Uusimmat › Keskustelu › Espanja.org › Risut, ruusut ja sivuston ominaisuudet › ”Uusi Orkki ”
- Tämä aihe sisältää 47 vastaukset, 13 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 12 vuotta, 8 kuukautta sitten
kirkonmaalari toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit
Tere
Esimerkiksi viestiotsikkopalkin sininen voisi olla jonkin verran tummempi samoin esimerkiksi etusivulla reunoissa olevien otsikoiden keltainen voisi olla tummempi.
Niin ja chattiin voisi jollain tavalla laittaa päiväyksen mukaan kun ei niistä vastauksista tiedä kuinka wanhoja ne ovat.
Rookeri kirjoitti:Niin ja chattiin voisi jollain tavalla laittaa päiväyksen mukaan kun ei niistä vastauksista tiedä kuinka wanhoja ne ovat.
Niin ja sen ”läsnäololistan” joka taisi hävitä tämän viimeisen päivittelyn yhteydessä..
Se edellinen läsnäololista ei edes toiminut niinkuin pitäisi. Ja se chatti pitäisi muutenkin saada sellaiseksi että se ilmoittaisi esim otsikkopalkilla koska siellä on liikennettä, pelkkä äänimerkki ei riitä
Vilperi ei kyllä ole valittanut muusta kuin sieltä yhdestä paikasta kotoisin olevasta kuvienliittämisestä, muuten ihan tyytyväinen nykyiseen ulkoasuun ja selaimessakaan ei mitään ongelmia vaikka leveyttä tulikin lisää. 🙂 🙂
admin kirjoitti:Kiitos Tuisku kommenteista. Yritämme mahdollisuuksien mukaan jatkaa sivuston päivityksiä Orkkilaisten toivomaan suuntaan, paljon hyviä vinkkejä on jo tullut, kiitos niistä. Nyt kaikki halukkaat voivat vaikuttaa Orkin kehittymiseen – osallistumalla lyhyeen mielipidemittaukseen!
Heps Kari! Ja tervetuloa takaisin tänne omalle sivustollesi.
Uusi ilmiasu on sangen selvä, jos kyllä minäkin hieman suurempaa fonttia kaipaisin, mutta menee tämä hyvin tälläkin. Selaimen fonttia voi tarvittaessa muutella yhdellä klikkauksella /näppäimistön painalluksella.
Mielipidemittauksessa, johon en tosin vielä ole tullut vastailleeksi, kysytään muun muassa: ”Mitkä ovat mielestäsi Orkin tärkeimmät palvelut tällä hetkellä?”
”Keskustelupalsta, Tietopankki, Chatti, FAQ, Blogit, Uutiset…?”No, viime vilkaisulla näytti siltä, että esimerkiksi ”Tietopankkia” ei ole päivitetty sitten vuoden 2007, paitsi mitä nyt ’Rantapallo’ on lisäillyt vuonna 2010. Paljon on vettä virrannut Gibraltarinsalmessa sitten tietopankin päivittämisen, joten osa tiedosta ei ehkä ole enää aivan kurranttia. Historiahan ei toki siitä ole minnekään muuttunut.
🙂”Chatti” näyttää kovin hiljaiselta, ja tuskinpa kukaan siellä jaksaa jatkossakaan viettää aikaa ’stand by’ -tilassa. – – – ”Uutiset”? Juu, melkoisen hiljaista on ollut uutisrintamallakin.
Myös kysymys: ”Riittäisikö, että Orkki olisi pelkkä keskustelupalsta?” laittoi hieman mietityttämään. Orkissa kun ei ole viime aikoina oikein minkäänlaista keskusteluksi kutsuttavaa kirjoittelua näkynyt. Etupäässä vain ”halutaan vuokrata”, ”töitä etsitään”, ”myydään sitäsuntätä”, ja muuta ilmoitusluontoista.
Tokihan tässä jo jokunen aika takaperin tuli allekirjoittaneen ja muun muassa ’Vanhatytön’ sekä parin muun toimesta käytyä tuota keskustelua täällä enemmänkin, mutta siitäkin veti muutama ”vanha aito orkkilainen” vehnäjauhot nokkaan ja moitti meitä, että olemme vallanneet koko ilmatilan. No, nyt kun olisi tilaa, niin eipä sitä kukaan näytä käyttävän.
Olenkin jo öbaut vuosi sitten saanut lukea täältä rivien väleistä, ja aivan rivin päältäkin, että ne ”oikeat orkkilaiset” vetävät nykyään yhtäköyttä jossain päin Feisbuukkia. Lukijoita ja lukukertoja näyttää silti Orkin kommenteilla vielä olevan viljalti. Keskustellaanko niistä sitten Feisbuukissa, en tiedä.
}:)Ja kun tässä nyt nillittämään ryhdyin, niin myös tuo ”tykkää ei-tykkää” systeemi pisti hieman silmään. Sellainen sopii kyllä mainiosti kaikenlaisillle teinipalstoille, mutta on hieman oudoksuttavaa (siis ainakin minun mielestäni), jos tällaisella Orkin kaltaisella keskusteluforumilla aikuiset lukijat ja kirjoittajat alkavat antaa arvosanoja toistensa kommenteille. Noita Up’n’Down -arvostelujahan voi antaa kuka tahansa ohikulkijakin, ilman mitään sisäänkirjautumista, joten odotettavissa on melko varmasti myös ”teinipeukuttelua”.
Kirjoitit toisaalla: ”Tähän ’peukkuäänestykseen’ on tulossa myös ominaisuus, jonka kautta Orkkilaiset voivat antamiensa ’peukkumielipiteiden’ kautta vaikuttaa kirjoitusten julkaisuun siten, että paljon negatiivista palautetta saaneet kirjoitukset poistuvat automaattisesti. Uskomme tästä tulevan oiva apu roskapostituksien pois kitkemiseen.”
Pelkäänpä pahoin, että vaikutus on aivan vastakkainen. 😕 Jo nyt on havaittavissa trollinomaista miinuspeukuttelua, jota ilmenee muun muassa säikeessä http://espanja.org/node/69688
Samoin myös ’Vilperin’ kimpussa on näemmä oltu kovasti, vaikka hän on ehkä aivan aiheesta näreissään. Aiemmin ”syssymmällä” hänen orkki-kuvapankkinsa ja käyttäjätilinsä kun sotkettiin perusteellisesti jonkun päivityksen yhteydessä.Mutta juu… Hyvää uutta jatkoa Sinulle Orkin ohjaimissa! Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
8)Kiitos palautteesta ja luottamuksesta. Tässä vaiheessa on tärkeää muistaa, että olemme menossa monen asian muutosvaiheen ja erilaisten testien keskellä – monet yksityiskohdat saattavat siis muuttua jopa päivittäin (esim. ”peukkusysteemi” on muutettu vain sisäänkirjautuneille Orkkilaisille mahdolliseksi jne.)
Lopulliset päätökset mahdollisista muutoksista ja lisäyksistä tehdään vasta sitten, kun mielipidemittauksen tulokset on analysoitu (vielä voi vaikuttaa, tervetuloa vastaamaan)
Tervehdystä
Nyt tuli näkyviin otsikko chatin käyttäjistä, vielä kun sais siihen sisältöä. Otsikon teksti voisi olla musta niin luettavuus voisi parempi.
Muuten chatti on toiminut hyvin mutta itsekseen siellä saa kirjoitella.
admin kirjoitti:Onko muilla Orkkilaisilla ongelmia sivun mahtumisessa ruudulle?
Duoda, mulla on tässä pari ruutua, jotka 2550×1440 ja 1680×1050, joten tuota reunaa on liikaakin tuossa kiusana.
Skaalautuva olis siis kiva ja silloin saataisiin mobiilinäkymä pelaamaan myös (esim 1024x resot sinne).…nää uudet laajakulmaruudut ovat suoraan sanoen peestä! Vasta tuolla 2550 H-resolla pääsen V-suunnassa samaan kuin 15 vuotta vanhalla 21″ putkella! Ja kun tuo V on se mikä työn kannalta on tärkeää. Maailma menee kuitenkin viihteen ehdoilla ja jostain kumman syystä kaiken pitää olla ”elokuvakelpoista”. Sääli.
Joopa joo…
Olen táhán mennessá káyttányt Firefoxia uuden orkin lukemiseen ja kaikki on nákynyt ihan ok. Nyt sitten avasin sivut Operalla, ja kirjoitukset nákyvát kuten ennenkin (tai siis ainakin nákyvát), mutta etusivu on jotenkin ”kutistunut”. Esimerkiksi otsikon edessá oleva sana ”páivitetty” on jakaantunut kahdelle riville niin, ettá viimeinen y on kiepsahtanut alariville 😕
Váhán – tai paljon – olen tumpula náissá asetusasioissa, eli osaisiko joku kertoa mitá minun pitáisi Operalleni tehdá, ettá nákyisi etusivukin ”kokonaisena” ja kunnollisena?
Kiitos jo etukáteen! 🙂
admin kirjoitti:…(esim. ”peukkusysteemi” on muutettu vain sisäänkirjautuneille Orkkilaisille mahdolliseksi jne.)
Hyvä.
Vaan niinhän siinä sitten kuitenkin ehti käydä, että joku xitun ”miinus-trolli” (kakstoista vee) ehti ennen tuota muutosta iskeä jo noin viiteenkymmeneen ketjuun, miinustaen joka ainoan kommentin muutoshetkeen asti.
Näin ollen olisikin aivan kohteliasta, että ylläpito nollaisi, ja aloittaisi alusta koko pisteytys-systeemin.
Silti on aivan mahdollista vielä sekin, että joku ällitälli sisäänkirjauduttuaan huomaa moisen mahdollisuuden kiusantekoon, ja aloittaa aikaisempaa massiivisemman miinus-floodauksen. Henkisesti sairailla yksilöillä kun tuntuu tilaisuuden tarjouduttua olevan aikaa töhriä enemmän kuin kukaan ehtii siivota.
😕Arnold kirjoitti:…Näin ollen olisikin aivan kohteliasta, että ylläpito nollaisi, ja aloittaisi alusta koko pisteytys-systeemin…
Ajatuksena hyvä ja kannatettava, mutta valitettavasti ohjelmasta ei löytynyt ”peukutusten” keskitettyä ”nollausmahdollisuutta …mutta onhan Orkkilaisia ja heillä mielipiteitä toki merkittävä määrä – eli tästä eteenpäin jokainen sisäänkirjautunut Orkkilainen voi ottaa kantaa kirjoituksiin omalla ”peukutuksellaan”
Olemme myös tutkimassa, löytyykö mahdollisuutta kiittää myös henkilöitä vaikkapa hyvästä kirjoituksesta tai auttavaisuudesta tms. (peukutuksissa otetaan kantaa kirjoituksiin)
Kysymys on kokonaisuudesta.
diablita kirjoitti:…osaisiko joku kertoa mitá minun pitáisi Operalleni tehdá, ettá nákyisi etusivukin ”kokonaisena” ja kunnollisena?…
Itse olen huomannut Operan kanssa saman ilmiön, mutten ole löytänyt siihen ratkaisua, sorry. Chrome ja FireFox toimivat hyvin.
Olen saanut viestiä, että Microsoftin Internet Explorer (IE) toimii ”uudessa Orkissa” aivan hyvin. Onko muita kokemuksia IE:stä?
diablita kirjoitti:…avasin sivut Operalla, ja kirjoitukset nákyvát kuten ennenkin (tai siis ainakin nákyvát), mutta etusivu on jotenkin ”kutistunut”. Esimerkiksi otsikon edessá oleva sana ”páivitetty” on jakaantunut kahdelle riville niin, ettá viimeinen y on kiepsahtanut alariville 😕
Kokeiltuani sivuja Operalla, huomasin siinä sellaisen ominaisuuden, että jos ja kun muutan skaalausprosenttia (sieltä oikean alakulman zoom-liukusäätimestä), niin kaikilla muilla skaalauksilla, suuremmilla tai pinemmillä, tuo y-kirjain hyppää seuraavalle riville paitsi skaalauksella 130%.
Eli siis, oletko jo omalla Operallasi kokeillut muuttaa tuota selaimen ’zoomausta’?
Hyvä vinkki. 130% zoomauksella Opera toimii ainakin joiltain osin paremmin. Kiitos vinkistä Arnold Malaga.
Arnoldille kiitos! Nyt näkyy 🙂
- JulkaisijaArtikkelit
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.