Uusimmat › Keskustelu › Yleistä › Yleiset pulinat › Tvkaista lopetettu.
- Tämä aihe sisältää 13 vastaukset, 9 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 10 vuotta, 10 kuukautta sitten
KL toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit
Tvkaista ei toimi enään. Toiminta on lopetettu konkurssipesän hoitajan pyynnösta.
TVkaista.fi-osoitteessa oleva netti-tv-palvelu ei perjantaina enää ole toiminut.
Osoite kuuluu TVkaista Oy:lle, jonka toimitusjohtajaa syytetään tekijänoikeusrikoksista ja petoksesta. Yhtiö asetettiin helmikuussa konkurssiin.
Konkurssipesää hoitava asianajaja Heikki Aaltonen kertoo olevansa sulkemispäätöksen takana. ”Velkojilta tuli sellaista viestiä, että sivu pitäisi sulkea”, Aaltonen kommentoi Tietoviikolle.
Pitäköön ääliö pesänhoitaja tunkkinsa. Ei hän mitään sivua sentään omista, korkeintaan domainin. Uusi domain putkahtaa pian esiin ja pesänhoitaja saa jäädä hieromaan sitä omaksi väittämäänsä domainiaan parhaaksi katsomallaan tavalla.
Ihanaa!
TVkaistan lopetus oli aika raukkamainen teko. Se ei haittaa ihmisiä jotka asuvat suomessa mutta meitä jotka asumme ulkomailla.
Toivottavasti tulee heti uusi.Kyllä tuntuu pahalta, koska joudun maksamaan suomeen veriotuksen kautta,mediamaksua. Tämä on mielestäni väärin, koska en näe suomi Tv;tä laajemmin,enkä kännykän kautta tulevaa suomalaista ohjelmaa. Eli tämä ulkomailla olevilta viety side halutaan katkaista.
Olihan taalla jo pitkaan kirjoituksia etta laiton homma ja pitaa saada akkia poikki poliisin toimesta ja omistajat kahleisiin!
No nyt onnistu joten olkaa iloisia :)…eli eikos mennyt niinkuin toivoitte., Nyt ei kukaan laittomasti rikastu
tvkaista.com pelittää mutta toistaiseksi joutuu tekemään tiedostoon hosts muutoksia. En suosittele tekemään jos ei ole perillä mitä tekee! Kerron mahdollisimman yksinkertaiseti. Muista säästää alkuperäinen tiedosto jotta voit käyttää sitä kun tvkaistan proxyjen hakupolut on laitettu oikein.
avaa tiedosto C:\Windows\System32\drivers\etc\hosts järjestelmänkäyttäjänä (admin)
Tiedoston loppuun liität osoitteesta http://pastebin.com/muRcF2cZ koko rimpsun proxy servereiden sijaintia.
Säästä ja käytä konetta kiinni (boot) vips videot pelittää.EN ota vastuuta mahdollisista ongelmista jos tyrii, kaikki omalla vastuulla
Minulla alkoi viedot näkyä ja latautua tuon toimenpiteen jälkeen.Yle 1, Yle 2, Sub, Liv, Jim, Nelonen, MTV3 Max sekä 15 ruotsinkielistä kanavaa, 11 norjankielistä kanavaa ja 32 englanninkielistä kanavaa + paljon muuta!
Tarvitset vähintään 2Mb internetliittymän. Katso lempiohjelmisia televisiosta ilman tietokonetta tai satelliittilautasta. Voit tallentaa ohjelmia ja katsoa ne myöhemmin.
Hinta 200 euroa sisältäen asennuksen. Saat HD- ja USB-liittimillä varustetun IPTV boksin, joka yhdistetään internetmodeemiisi johdolla tai langattomasti 25 euron lisähintaan. Kuukausimaksu 25 euroa. Tilauksen voi jäähdyttää niin halutessaan, uudelleenkytky 50 euroa. Kaikki hinnat sisältävät IVAn.
14 päivän koeaika – jos et ole tyytyväinen tuotteeseen saat rahasi takaisin.
Palvelun tarjoaa SmartSat TV – Tecnosat toimittaa ja asentaa tuotteen kotiisi! Ota yhtettä englanniksi/espanjaksi toimistoaikaan Antonio 671 662 446. Palvelemme myös suomeksi iltaisin tai jätä soittopyyntö!
Lemoni. kiitos vinkistä ja linkistä.
Taas toimii, tiedä sitten kuinka kauvan.
Teckno, mielenkiintoinen yhdistelmä. Mutta kauanko se toimii
ulkomailta katseltuna. Onko riski että katselumahdollisuus ulkomaille
katkaistaan?Anna kommentti!
tvkaista . com alkaa pelittään ihan kohta, lähipäivinä ainakin kunhan saavat konfigroitua hakupolut kohdilleen tuon domainin vaihtumisen takia. Nyt jo voi ladata koneelle tämän päivän ohjelmia mutta suora katselu ei vielä onnistu. 8) Kyllä tämä tästä, malttia hiukan vaan.
Kohta varmaan jo helpottaa.
Kyllä suora katselu onnistuu käyttämäll vippakonstia.
Lataa VLC media player.
Avaa Tvkaista Chromella.
Valitse katsottava ohjelma
Vasempaan alakulmaan tule 73748485.vlc ( siis numerosarja)
(Katso että VLC osoittaa VLC playeriin)
Paina xxxxx.vlc tä ja voit katsoa ilman lataamatta.KORJAUS: FIREFOX NÄYTTÄÄ SUORAAN ILMAN KONSTEJA.
- JulkaisijaArtikkelit
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.