Uusimmat › Keskustelu › Yleistä › Esittele itsesi? › suomalaisia valenciassa??
- Tämä aihe sisältää 7 vastaukset, 6 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 8 vuotta, 4 kuukautta sitten
fang toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit
Heips!!
Olen 24-vuotias tyttönen ja asun tällä hetkellä mieheni kanssa Valenciassa. Sain juuri opinnot päätökseen ja esikoinen syntyy nyt kesäkuun alussa. Mies painaa arkisin pitkää päivää töissä ja itse notkun päivät kotona. Tunnen täältä jonkin verran espanjalaisia, mutta pääosin kaikki ovat mieheni kavereita ja sitä kautta myös minun kavereitani. olisi kiva tutustua enemmän ihmisiin ettei aika tulisi niin pitkäksi. Meinaamme muuttaa suomeen noin vuoden päästä, mutta siihen asti pitäisi jaksaa kotirouvan elämää. Jos Valenciassa olisi muuta naisväkeä jonka voisi joskus touhuta jotain niin kuin käydä vaikka kupposella niin olisi kiva tietää. 🙂 baariseuraa minusta ei vähään aikaan saa kun tosiaan lapsi on tuloillansa, mutta kaikkea muuta. Ilmoitelkaa itsestänne!!
Lämpimät onnittelut perheenlisäyksen johdosta!
Valenciassa tiedän olevan suomalaisia perheitä, mutta en ole ottanut kenenkään yhteystietoja, koska en itse Suomen rajojen ulkopuolella kaipaa suomalaisia.
Tjaah, täälläkin on aina jokunen piipahtanut joten selaile haku-toiminnon kautta ja pistä viestiä.
Muistaisin ainakin muutaman olleen kotirouva. Ruotsalaisia ja norjalaisia on helpompi kyllä löytää, vai onko mun Suomi-filtteri liian tarkka. Ainoat suomalaiset jotka tunnen ja tiedän asuvat Castellonissa ja Alicanten suunnalla ja ovat minun laillani sinua iäkkäämpiäToivottavasti joku vastaa tai löydät muuten jonkun jonka kanssa voisit jutella suomeksi, Valencia on niiiiin ihana kaupunki.
Kaikkea hyvää ja onnellista odotusta!Moi!
Vastaan muutaman kuukauden myohassa, mutta huomasin sinun viestin vasta nyt! Ma olen 23-vuotias tyttonen ja asustelen myos taalla Valenciassa ja makin olen talla hetkella kotirouvana, silla haeskelen toita eika viela ole mitaan loytynyt! Jos vain huomaat taman viestin niin olisi mukava tavata! 🙂
Moikka,
Jos olet/ olette vielä kaveria vailla, voit suoraan kirjoitella mailiini: heidi.ojanpera@gmail.com
Hei!
Lähetin sinulle sähköpostia, onkohan se tullut perille? 🙂
Moi kaikki suomalaiset Valenciassa!
Mulla alkoi kaksi vkoa sitten työharjoittelu tennisclubilla Valenciassa. Opiskelen suomessa oppisopimuksella liikuntaneuvojaksi Smash-Tenniksellä. Työharjoittelu kestää vielä 3vkoa. Olisin iloinen jos joku suomalalainen lähtis seuraksi käymään kaupungilla tai esim. jalkapallomatsiin. Olen 36-vuotias nuori mies:)
Jaakko
fangyanting20160919 prada handbags coach outlet clearance longchamp handbags mulberry handbags michael kors outlet online cartier watches ugg boots coach outlet clearance christian louboutin outlet yeezy boost coach outlet nike free run ferragamo outlet dior sunglasses versace sunglasses adidas nmd runner tiffany outlet louis vuitton handbags ralph lauren uk oakley sunglasses canada goose jackets cheap jordans lebron james shoes converse shoes cartier watches michael kors outlet clearance puma outlet nike mercurial lebron james shoes nike air force 1 michael kors handbags
fangyanting20160919 dsfdsds prada handbags coach outlet clearance longchamp handbags mulberry handbags michael kors outlet online cartier watches ugg boots coach outlet clearance christian louboutin outlet yeezy boost coach outlet nike free run ferragamo outlet dior sunglasses versace sunglasses adidas nmd runner tiffany outlet louis vuitton handbags ralph lauren uk oakley sunglasses canada goose jackets cheap jordans lebron james shoes converse shoes cartier watches michael kors outlet clearance puma outlet nike mercurial lebron james shoes nike air force 1 michael kors handbags
- JulkaisijaArtikkelit
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.