Suomalaiset muuttavat takaisin Etelä-Euroopasta – monelle paluu viimein oljenkorsi

Uusimmat Keskustelu Yleistä Uutiskulma Suomalaiset muuttavat takaisin Etelä-Euroopasta – monelle paluu viimein oljenkorsi

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 24)
  • Julkaisija
    Viestit
  • LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä BeeKeeper
    BeeKeeper Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 17.01.2011
    Kirjoituksia: 31
    Vastauksia: 169

    Suomalaiset ovat alkaneet muuttaa kiihtyvällä tahdilla talouskriisin runtelemasta Etelä-Euroopasta takaisin Suomeen. Vaikka määrät ovat pieniä, kasvuprosentit ovat kovia.

    Esimerkiksi Kreikasta muutti viime vuonna Suomeen 86 Suomen kansalaista, mikä on kaksi kertaa niin paljon kuin viisi vuotta sitten. Luvussa eivät näy muut perheenjäsenet, joilla ei ole Suomen kansalaisuutta.

    Espanjasta Suomen kansalaisia muutti viime vuonna takaisin 545, ja määrä on selkeässä kasvussa. Italiasta suomalaisia palasi 163, mikä on melkein tuplaten parin vuoden takaiseen verrattuna.

    Osalle muuttajista paluu Suomeen on viimeinen oljenkorsi. Kaikki säästöt on käytetty ja omaisuus myyty ennen muuttopäätöstä.

    Ilmiö on näkynyt jo vuosia Suomi-Seuran neuvonnassa. ”Monelle muutto on viimeinen pakko”, Suomi-Seuran seniorineuvoja Helena Balash kuvaa.

    Myös Suomen Paluumuuttajat ry:n hallituksen puheenjohtaja Veikko Airaksinen sanoo, että Etelä-Euroopan maista on tullut yhteydenottoja.

    ”Viime vuoden aikana on otettu yhteyttä nimenomaan Kreikasta ja Espanjasta. Monet siellä pitkään olleista ovat jääneet työttömiksi.”

    http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/suomalaiset-muuttavat-takaisin-etela-euroopasta-monelle-paluu-viimein-oljenkorsi/639780/

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Abso
    Abso Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 17.07.2012
    Kirjoituksia: 15
    Vastauksia: 542

    Kyllä tuota liikehdintää on tullut vastaan, joten osittain se on ihan todellista.

    Joskus on tehnyt mieli soittaa perään, ja kysyä, miten se elämä on mummonmökissä Savon korpimailla käynnistynyt.

    Tilasto on tietenkin vain tilasto. Minunkin pellavapäinen ja sinisilmäinen perikuntani on tilastoitu Suomessa mamuiksi, mikä hillittömästi heitä naurattaa. Seilaavat edestakaisin usean maan väliä, joten maasta/maahanmuutto senkun kasvaa ja monessa maassa. Tilastossa sukuni kasvaa eksponentiaalisesti. Arki on toki tilastoa harmaampi.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä sauce
    sauce Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 27.07.2013
    Kirjoituksia: 1
    Vastauksia: 6

    Olisikohan siinäkin syy suomalaisilla ”maasta pakoon”?

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä suomenkielinenpalvelutoimisto
    suomenkielinenpalvelutoimisto Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 31.08.2010
    Kirjoituksia: 14
    Vastauksia: 3402

    joukossa ovat myos ne henkilot jotka eivat ole takaisin Suomeen palanneita vain taloudellista syista, tama ”talouspakolaisten” joukko on varmaan tyoikaisia?,lapsiperheita?
    muista syista palanneita ovat varmaan elakelaiset jotka yleensa terveydellista syista palaavat tai palautetaan perheen pariin.

    Yksi joukko palanneita, ainakin Espanjasta, ovat ne henkilot jotka eivat ole halunneet uuden veromaarayksen takia tanne jaada vaan ovat palanneet Suomeen veronmaksajiksi.

    Tama kirjoitushan ei kerro viela 2013 paluita eika ilmeisesti selvita tarkalleen paluiden syita.

    Tassa palanneiden ryhmassahan eivat myoskaan ole ne henkilot jotka ovat olleet koko ajan Suomessa kirjoilla mutta asuneet ”vakituisesti” ulkomailla.

    Lisaa ajatuksia;

    http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=14256575#post14256575

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä santiago
    santiago Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.11.2007
    Kirjoituksia: 307
    Vastauksia: 4162

    Espanjasta on lähtenyt siinä määrin muualta tulleita , luvallisia ja luvattomia siirtolaisia, että ensimmäisen kerran on maan väkiluku pienentynyt.
    Syynä huono taloustilanne. Joka taas on esim. etelä-amerikassa siinä määrin parantunut, että takaisinmuutto sieltä tulleille on kannattava toimenpide.
    Tottakai suomalaisiakin joukkoon mahtuu. Miksi ei, onhan täällä sentään tuhansittain suomalaisia. Ja kun alkaa menemään huonosti voi aina palata takaisin ikuisen ja varman sosiaaliturvan maahan. Eli niinkuin moni niin hauskasti sanoo, taikaseinän vaikutuspiiriin.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä vanhatyttö
    vanhatyttö Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 12.08.2009
    Kirjoituksia: 49
    Vastauksia: 1748

    On ihan turha pilkata kotimaata. Miná olen oikein iloinen siitá, ettá on olemassa KOTIMAA, johon voi palata kun ulkomailla menee huonosti. Ja siitákin olen iloinen, ettá meillá on vielá sosiaaliturva, jonka varassa námá suomesta henkseleitá paukutellen ja torvea soittaen láhteneet voivat sitten hántá koipien válissá kotiin palattuaan turvautua. Monella lähtijállá ei sellaista turvaa kotimaassaan ole ja voihan se olla, ettá ei kovin kauan meillá suomalaisillakaan.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä santiago
    santiago Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.11.2007
    Kirjoituksia: 307
    Vastauksia: 4162

    Miten tämä paluumuuttajien joukko jakautuu. Paljonko joukossa on yh.äitejä joille on tullut bänksit etelän unelmien karvakäden kanssa.
    Ja onko mukana montakin lasta. Siinähän nämäkin elätetään kuin vaikkapa perheenyhdistämisen avulla maahan keplotelleet moniosaajat.
    Mieluumminkin, onhan äiti niin isänmaallinen että vaikealla hetkellä muistaa köyhän isänmaansa ja tuo tulevaisuuden työvoimaa työvoimapulan vaivaamaan Suomeen.

    Ja tietysti, koska Suomessa on nykyiset lait ja sosiaaliturva , älykäs maastamuuttaja ottaa sen huomioon.
    Tietäen , että voi lähteä kokeilemaan siipiään ulkomaille koska paluu on mahdollista ilman täydellistä vararikkoa.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä vanhatyttö
    vanhatyttö Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 12.08.2009
    Kirjoituksia: 49
    Vastauksia: 1748
    santiago kirjoitti:

    Miten tämä paluumuuttajien joukko jakautuu. Paljonko joukossa on yh.äitejä joille on tullut bänksit etelän unelmien karvakäden kanssa.
    Ja onko mukana montakin lasta. Siinähän nämäkin elätetään kuin vaikkapa perheenyhdistämisen avulla maahan keplotelleet moniosaajat.
    Mieluumminkin, onhan äiti niin isänmaallinen että vaikealla hetkellä muistaa köyhän isänmaansa ja tuo tulevaisuuden työvoimaa työvoimapulan vaivaamaan Suomeen.

    Ja tietysti, koska Suomessa on nykyiset lait ja sosiaaliturva , älykäs maastamuuttaja ottaa sen huomioon.
    Tietäen , että voi lähteä kokeilemaan siipiään ulkomaille koska paluu on mahdollista ilman täydellistä vararikkoa.

    Voi Santiago! TIETOA on tarjolla pilvin pimein, tarvitsee vain etsiä. Mutta monestihan on mukavampaa vain kápertyá omiin ennakkoluuloihinsa ja uskomuksiinsa, se on paljon helpompaa kuin aktiivinen tiedon hakeminen.

    Tilastokeskuksen sivuilla kerrotaan, että Suomeen muutti vuonna 2012 yht. 31 278 ihmistá ja pois láhti
    13 845, joten muuttoVOITTOA syntyi 17 433 ihmisen verran. Suurin maahanmuuttajaryhmä olivat virolaiset, siis heimoveljet, joita tuli 5.757 henkilöä. Venäläisiá suomeen muutti 598 ja kaikkia muita kansallisuuksia váhemmän. Yhteensá 12.378 ihmistä. Karvakásistá ei tilastokeskus puhu mitäán sen enempáá kuin thai-vaimoistakaan, jostain syystá. Toinen tilasto kertoo perheenyhdistämisistá; myönteisiá päátöksiá tehtiin 611 ja kielteisiä 1.334. Ja vuodesta 1973 alkaen Suomeen on tilastokeskuksen mukaan muuttanut pakolaisstatuksella 40.742 ihmistá.

    Kuten itsekin aiemmin totesit on Kultamaa-Espanjasta láhtenyt parin viimeksi kuluneen vuoden aikana massoittain ulkomaalaisia kotiinsa, koska táállá ei yksinkertaisesti ole elinmahdollisuuksia työikäisille. Elákeláiset ovat ihan toinen juttu, tietenkin. Ja suomeenkin on varmaan palannut niin työikáisiá kuin elákeláisiákin, kuka mistákin syystá. Mutta mistáán suomalaisten joukkopaosta on turha puhua, joka ikinen páivá Helsingin ja Malagan válillá on ainakin 2 lentoa ja aina koneet ovat táynná molempiin suuntiin.

    PALUUmuuttajista taitaa suurin osa olla inkeriláisiá. Siistolaisinstituutti kirjoittaa náin: ”Inkerinsuomalaisten ja muiden suomalaista syntyperää olevien henkilöiden on ollut mahdollisuus muuttaa erityisen paluumuuttojärjestelmän perusteella Suomeen 1990-luvun alusta lähtien. Yhteensä paluumuuttajia on saapunut Suomeen noin 30 000, lähinnä Venäjältä ja Virosta.”

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä santiago
    santiago Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.11.2007
    Kirjoituksia: 307
    Vastauksia: 4162

    Minähän ihmettelin vain kuinka moni unelmissaan pettynyt yh. on maitojunaillut itsensä ja pesueensa Suomeen.
    Eikä tämä asia sentään kiinnosta niin paljon , että viitsisin alkaa etsimään virallista tietoa tilastojen syövereistä.
    Muuttaa niin monta kuin muuttaa. Enhän mä sille mitään voi. Ja vaikka en olekaan suurella määrällä järkiainetta varustettu, tajuan sentään että on parempiakin tapoja viettää aurinkoisia eläkepäiviä Espanjassa kuin vaivata vähäisiä järkiresursseja tällä asiallla.
    Suurempaa vaivaa näkemättä ja asiaan syvemmin perehtymättä näkee ihan lonkalta nämä muut maahanmuuttoon liittyvät ilmiöt.
    Hyvänä apuna jo realisoituneet kauhukuvat muualla Euroopassa.
    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288592828008.html, tässä tältä päivältä pientä kevennystä illan ratoksi.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Abso
    Abso Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 17.07.2012
    Kirjoituksia: 15
    Vastauksia: 542

    muuttoVOITTOA syntyi 17 433 ihmisen verran. Suurin maahanmuuttajaryhmä olivat virolaiset, siis heimoveljet, joita tuli 5.757 henkilöä.

    Syykin on täysin selvä. Virolaisille maksetaan pääkaupunkiseudulla (Helsinki-Espoo-Vantaa) enemmän tulonsiirtoja (sosiaaliturvaa) kuin Tallinnassa.

    Ei kande notkua Mustamäen halkeilevassa betonibunkkerissa ilman rahaa, kun alle kahdenkympin laivamatkalla pääsee KELAn ja Helsingin kaupungin sosaalitoimen asiakkaaksi.

    Ainakin minun tuttavapiirissä Espajasta Suomeen paluumuton tehneet ovat olleet sekä elekäläisiä, työelämästä työttömiksi pudonneita että yrittäjiä. Eläkeläiset muuttavat terveyssyistä. Työikäisiltä taas loppuu toimeentulo. Eläkeläisiä Suomeen ajavat muistisairaudet ja muut krooniset jutut. Erityisesti muistisairaus on ulkomailla hankala, koska viimeksi opitun kielen tuppaa unohtamaan ensimmäiseksi.

    Osa eläkeläisitä on pakolla Espanjassa. Asunnon arvo on laskenut alle velkojen, joten omaisuutta ei voi realisoida.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä kojo
    kojo Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 09.01.2008
    Kirjoituksia: 6
    Vastauksia: 1445

    Abso:
    ”Suurin maahanmuuttajaryhmä olivat virolaiset, siis heimoveljet, joita tuli 5.757 henkilöä

    Syykin on täysin selvä. Virolaisille maksetaan pääkaupunkiseudulla (Helsinki-Espoo-Vantaa) enemmän tulonsiirtoja (sosiaaliturvaa) kuin Tallinnassa. ”

    Eipä tainnut Abso lukea noin kuukausi sitten HS:N laajaa haastattelukoostetta virolaisista, jotka ovat tulleet Suomeen yrittäjiksi. Yksi kantava ajatus haastatteluissa oli, että Viron matalampi verotus ei paina vertailussa paljon, kun muuten yrittäjällä on Suomessa paremmat olosuhteet.

    Abso hyvä, ei jokainen maata työikäisenä muuttava ole luuseri tai halvan huumeen etsijä, vaikka niitäkin joukkoon mahtuu – jopa suomalaisiin.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Rekki
    Rekki Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 13.01.2013
    Kirjoituksia: 4
    Vastauksia: 160
    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä suomenkielinenpalvelutoimisto
    suomenkielinenpalvelutoimisto Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 31.08.2010
    Kirjoituksia: 14
    Vastauksia: 3402

    vaan Rva. Merkelin Yhteiseen Eurooppaan!

    Halusit soppaa niin tassa sita on sitten kaksi lautasellista…

    Ei ole joo Espanjassa tulevaisuutta Romanialaisille lapsilisien varassa elamiseen.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä suomenkielinenpalvelutoimisto
    suomenkielinenpalvelutoimisto Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 31.08.2010
    Kirjoituksia: 14
    Vastauksia: 3402

    jotka toiseen maahan muuttavat;

    ”Abso:
    ”Suurin maahanmuuttajaryhmä olivat virolaiset, siis heimoveljet, joita tuli 5.757 henkilöä

    Syykin on täysin selvä. Virolaisille maksetaan pääkaupunkiseudulla (Helsinki-Espoo-Vantaa) enemmän tulonsiirto ja (sosiaaliturvaa) kuin Tallinnassa. ”

    Tasta voi sitten tarkastella miten Suomalaiset hankkivat aikoinaan ”tulojensiirtoja” esinmerkiksi Ruotsissa,

    toihinhan ne eivat sinne menneet vai menivatko?

    http://users.utu.fi/joukork/tiedostot/5_Uudempi_siirtolaisuus.pdf

    Eikohan me kaikki olla syyttomia siihen asti kunnes toisin todistetaan…

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä vanhatyttö
    vanhatyttö Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 12.08.2009
    Kirjoituksia: 49
    Vastauksia: 1748
    Rekki kirjoitti:

    vastaavia alueita Aurinkorannalla ja/tai Costa Blancalla?

    http://www.hs.fi/paivanlehti/26082013/ulkomaat/Köyhät+romanisiirtolaiset+järkyttävät+naapureita+Saksassa/a1377399154157%5B/quote%5D

    Aurinkorannikolla ei ole vastaavia romanian mustalaisten asumiskeskittymiá. Siitá on Barcelonassa. Mutta meillá on Andalusiassa ihan omat gitanogetot, joissa meno on tásmálleen samanlaista kuin tuossa linkissá kerrotaan. Kaikein pahin on 3000 viviendas Sevillassa ja Malagan Palma-Palmilla. Molemmat barriot ovat syntyneet kun chaboloissa asuneet gitanot yritettiin asuttaa ”sivistyneesti”.

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 24)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.