Sulkeudun suosioonne

Uusimmat Keskustelu Yleistä Esittele itsesi? Sulkeudun suosioonne

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 20)
  • Julkaisija
    Viestit
  • LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä T.K.T.
    T.K.T. Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 27.04.2007
    Kirjoituksia: 4
    Vastauksia: 20

    Ymmärrän hyväksi esittäytyä jo erinomaisen kotikasvatuksenikin vuoksi:

    Olen isännöitsijä (eläk.) Tuuno K. Takiainen, perään antamaton supisuomalainen mieshenkilö. Kotipaikkani sijaitsee kauniissa suomalaisessa kirkonkylässä, jonka napamiehiin olen lukeutunut jo kymmenien vuosien ajan.

    Espanjaan ihastuin jo puberteetti-ikäisenä äitini ostettua lähikaupungista kasvosaippuan, jonka päällyspaperiin oli kuvattu kaunis vähäpukeinen neito. Saippua oli valmistettu Espanjassa ja minulla on tallennettuna sen hekumallisen kaunis kääre.

    Koska vanhempani olivat riittävän iäkkäitä, sain viettää verraten verkkaisen lapsuuden ja kun vielä opintojeni useat aloitukset viivästyivät (vaikka olin jo niinä aikoina huomattavasti ikäistäni älykkäämpi), en lainkaan paheksunut sitä, että seurakuntamme kappalainen tarjosi kolmenkymmenen korvilla tytärtään puolisokseni.

    Sofia oli puutteellisesta ulkomuodostaan huolimatta parempi valinta kuin jokin kaupunkilainen hempukka. Samaan aikaan sain vanhempieni suhteilla erinomaisen työpaikan pienen paikallisen tehtaan isännöitsijänä.

    Kaikissa toimissani olin mielestäni aina pilkuntarkka enkä ymmärrä, miksi paikallinen urheiluseura ei koskaan kutsunut minua puheenjohtajakseen (siksipä eivät kilpailuissa menestyneetkään) ja miksi vain minulle tarjottiin jo 1990-luvun alussa pakollista mahdollisuutta siirtyä toimestani ennenaikaiselle eläkkeelle.

    Tuolloin toteutin haaveeni muuttamisesta Espanjaan. Ostimme asunnon Los Pacosista, koska siellä on paljon suomalaisia. Fuengirolan kaupunki (jonka nimi äännetään sivistyneissä piireissämme ’fyängirööl’) sijaitsee siinä lähellä.

    Enimmän aikaa elämme siellä Sofian kanssa kaksin, joskin olen ostanut sekä kiikarin että eräänlaisen kulman takaa kurkistavan peililaitteen, joiden avulla tarkkailen naapureitani ja ympäristöäni.

    Kaupunkiin emme enää useinkaan mene, joskin joitakin ruokatarvikkeita on sieltä hankittava, sillä näitä ulkolaisia ei parane maistella. Erityisen ihastunut olen siihen, että saamme asioida kaikkialla suomeksi.

    Vanhaa ammatillista osaamistani olen hyödyntänyt selvittäen monien suomalaisten taustatietoja eri rekistereistä ja hankkimalla heidän verotus- ja luottotietonsa. Todella mielenkiintoista joukkoa, mistä muutama luotettava ystäväni Suomelassa on samaa mieltä.

    Nyt meitä lisäksi ärsyttää se, miten joukkoomme olisi tunkeutumassa uusia jäseniä! Kaikenmaailman vuorottelijjoita. Myös eronneita, yksinhuoltajia sekä ilmeisiä rääväsuu-risuparta-ryhmäseksiradikaaleja. Epäilyttäviä aineksia. Eräänkin selvitin olevan sekä jonkinlainen yrittäjä että hevosmies.

    Kesäksi lukitsemme espanjalaisen kotimme ja matkustamme mökille. Siellä se on poikaa tiristellä makkaraa ja joskus Sofia tuo minulle osuuskaupasta olutta! Espanjassa olisi kesällä ehdottomasti liian kuumaa. En ole ikinä ollut enkä meinaa. mutta silti senkin tiedän.

    Siitä minun piti sitten vielä mainita, että tänne sivustolle olen tullut puolustamaan espanjansuomalaisen parhaimmiston etuja. Havaituani, että Espanjaa kohtaan tunnetaan edelleen suurta kiinnostusta, vaikka meitä on ennestään jo ihan tarpeeksi. Pysykää loput kotonanne.

    Siksi olemme minä sekä aina valpas puolisoni Sofia Takiainen päättäneet tarttua pienoistietokoneeseemme, jolla mökiltämmekin käsin osaamme opastaa teitä vähäpätöisempiä kertoen, mikä on oikein ja mikä väärin.

    Sulkeudun lopuksi suosioonne tuntien suurta mielihyvää siitä, että olette saaneet minut mukaan rahvaaseen joukkoonne. Tarvittaessa voin myös vastata joihinkin kysymyksiin, mikäli ne eivät ole tyhmiä.

    Tuuno K. Takiainen

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Ziiuska
    Ziiuska Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 01.12.2006
    Kirjoituksia: 5
    Vastauksia: 242

    Ootko Tuuno aatellu et voisit kirjottaa kirjan noista kokemuksistasi?
    Vai liekö jo valmiina?
    Ihanaa tarinaa, kesäillan luettavaa, ostaisin varmasti!
    Lukiessa saisi ainakin rentoutusta, letkeää venyttelyä pääkoppaan!!
    Huonommistakin aiheista niitä kirjoja on tehty!
    JATKA!

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä don Markku
    don Markku Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 16.11.2006
    Kirjoituksia: 3
    Vastauksia: 58

    Hienoa, että saatiin myös kultivoidumpaa seurapiiriä mukaan. Miten on, mitähän ne luottotietorekisterit ja maksuhäirölistat näyttävät don Markusta. Ajattelin vain selventää, että ne ovat aivan varmasti tietokoneen tekemiä virheitä sekä virkamiesten lapsellisuutta ja ymmärtämättömyyttä luovaa taloudenhoitoa ja joustavaa kirjanpitoa kohtaan. Verottajalle taas sanoisin, että se en ollut minä.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Jahu
    Jahu Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 11.08.2006
    Kirjoituksia: 49
    Vastauksia: 1073

    :O ??

    Kylläpä on säntillinen pillun ( sori ) pilkun viilaaja ,ainakin tekstin perusteella .

    Jos asia on noin – ETKÖ OLE HARKINNUT OTTAA KERRANKIN ”PERKÄNNIN” ja laskeutua lasipalatsistasi tavallisten ihmisten joukkoon viettämään hauskaa ja nauttimaan elämästä ?

    }:)

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Suoratukka
    Suoratukka Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 17.10.2006
    Kirjoituksia: 112
    Vastauksia: 1765

    Heissulivei, sinä – vai tarttiskos sanoa ”Te” 🙂 –
    armoitettu sanankäyttäjä. Hih !
    Tervetuloa virkistämään meidän ”vähempiosaisten”
    köyhtynyttä mielikuvitusta. 🙂

    Tulinpa hyvälle tuulelle kirjoituksestasi. 😀
    ——————————————————

    Jahu hei, eks sää snaijaa ironista huumorii…
    Älä suotta revi pelihousujas. 🙂

    Eihän tää T.K.T. ”herra” vakavissaan kirjoita. 🙂

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä T.K.T.
    T.K.T. Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 27.04.2007
    Kirjoituksia: 4
    Vastauksia: 20
    tuulae kirjoitti:

    Olen suuresti ilahtunut ja joukkomme puolesta tunnen suurta kunniaa voidessani toivottaa noin valistuneen henkilön tervetulleeksi keskuuteemme.
    Malttamattomina odotamme kuulevamme viisaita ja varmasti syvällisesti perusteltuja neuvojanne siitä kuinka meidän Espanjassa tulisi elämämme järjestää.
    Kunnioittaen, ”yx ihailijanne”

    Tulin juuri järveltä, missä olin kalassa saaden saaliikseni katiskasta yhden lahnan sekä ongella kolme pienehköä ahventa, joita rouvani Sofia parhaillaan perkaa pihamaalla koivumme katveessa. Kyllä suomalainen kala on aina paremman aterian aines. Espanjassa minulle tarjottiin kerran kalasoppaa, mutta kun siihen oli laitettu mukaan myös näkinkenkä sekä joitakin äyriäisiä, niin en voinut syödä. Yritin kyllä opastaa ravintoloitsijaa siitä, miten opikea kalakeitto tulisi tehdä, mutta ei tuo ymmärtänyt puhetta.

    Tälle kuvasta päätellen vanhemmalle rouvalle, joka sivistyneesti osaa toivottaa minut tervetulleeksi, joudun toteamaan, että allekirjoituksensa on kuin oman suloisen tyttärentyttäremme laatima. Tietänette ettei x-kirjain kuulu kuin keikaroivien nuorten tyttöjen käyttöön. Kyllä siis pitäisi aikuisen ihmisen jo vanhemmilla päivillään hilliintyä, kuten oma Sofiani on jo tehnyt kauan sitten. Silti kiitän teitä ja osoitan ystävyyttäni siten, etten kerro muille mitään keinotteluistanne autoasioissa, kun tiettävästi olette vieneet Espanjasta auton Suomeen.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä tuulae
    tuulae Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 03.07.2006
    Kirjoituksia: 72
    Vastauksia: 704

    Kun en ole vielä löytänyt ketään, joka keikarointiani hillitsisi 😛
    Odotan siis apua siihen(kin) vikaani, mutta totuuden nimessä en kyllä kovin helposti usko enään näin vanhemmalla iällä oppivani ’tavoille’.

    Anon kuitenkin, että annatte armon käydä oikeuden edelle ja yritätte edelleen opettaa minulle arvokasta käyttäytymistä!

    PS. Eilen oli riemun päivä kun 17-vuotias autoni, jonka tullin suosiollisella avustuksella sain Suomeen ihan ilman vikurointeja, sai katsastuksessa arvosanaksi 10+ ollen pakokaasupäästöjensä osalta todella esimerkillinen 🙂

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä T.K.T.
    T.K.T. Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 27.04.2007
    Kirjoituksia: 4
    Vastauksia: 20
    Jahu kirjoitti:

    :O ??
    Kylläpä on säntillinen pillun ( sori ) pilkun viilaaja ,ainakin tekstin perusteella .
    Jos asia on noin – ETKÖ OLE HARKINNUT OTTAA KERRANKIN ”PERKÄNNIN” ja laskeutua lasipalatsistasi tavallisten ihmisten joukkoon viettämään hauskaa ja nauttimaan elämästä ?

    Tässäpä sitten kirjoitti semmoinen maalaisjullikka, ettei meidän kylällämme yhtään! Kysymyskin on tyhmä, joten siihen en vastaa suoraapäätä, joskin:

    A propos, olen lukuisilla kansainvälisillä ulkomaanmatkoillani käynyt myös Helsingissä (mitä kautta joudun yleensä ulkomaille matkustamaan). Siellä kerran kylämme apteekkarin kanssa asuimme peräti hotellissa ja kun tuo mukava kuoma on hieman reseptilääkkeisiin menevä (spiritus fortis) niin oli silläkin kertaa ottanut sitä pienen pullollisen mukaan, tarjoten myös minulle. Olin asiasta hieman hämilläni, sillä Sofian kanssa meillä on eräänlainen sopimus, etten väkeviin koskisi, koska hänen isänsä, kylämme kunnioitettu entinen kanttori, oli aikamoinen juoppo joka naukkaili suntion kanssa ehtoollisviinejä niin, että kirkkoherra joutui osittain jääneet juomat sekoittelemaan marjamehulla saadakseen sunnuntain ehtoollisen hoidettua, minkä kyllä maanviljelijä Kilpinen sittemmin paljasti suudeltuaan naapurinsa Huldaa välittömästi kirkonmenojen jälkeen ja osattuaan sanoa, ettei neidolla edes henki haissut. Kilpisellä sensijaan tiettävästi haisi aina, mistä en saanut itselleni selkoa, sillä en semmoisten ihmisten kanssa seurustele.

    Mutta niinpä totesin, ettei tarvitse uloskaan hotellista lähteä, kun syntiä tehden suostuin apteekkarin ehdotukseen ottaa maistellen sitä reseptilääkettä (spiritus fortis) jota hammasmukissa veteen sekoitimme. Siitä syntyi sitten lopulta kirjoittajan tarkoittama ”peräkänni” sillä varsinaista känniä en siitä saanut (sen kuvauksen mukaista, jolla vallesmanni on kertonut minulle humalaisten käyttäytyvän), vaan jostakin syystä ja mahdollisesti aikaisemmin Helsingin rautatieasemalla syömästäni lihapiirakasta johtuen känni siirtyi kuin siirtyikin perään, mistä sain aikaan oksennuksen myöhemmin samana iltana. Tästä kuitenkin toivon, että ette kerro Sofialle mitään, sillä olen sen näihin päiviin asti saanut häneltä salattua.

    Ja kuten edellisestä saa selvästi selville, olen siis ollut runsaasti tavallisten ihmisten joukossa nauttien elämästä, joka kuitenkin on ollut aina turvatumpaa silloin, kun rakas puolisoni Sofia on lähelläni.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä T.K.T.
    T.K.T. Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 27.04.2007
    Kirjoituksia: 4
    Vastauksia: 20
    Suoratukka kirjoitti:

    Heissulivei, sinä – vai tarttiskos sanoa ”Te”

    Kyllä teitittely olisi todellakin suotavaa, sillä nykyaikainen heissuliveivittely ei todellakaan kuria ja järjestystä kaipaavaan maahan, missä nyttemmin opettajatkin haistattelevat oppilaitaan ja kuten erään tällä sivustolla kielillä puhuvan rouvan opetustoiminnoista saattaa havaita, jopa holtittomasti levittelevät sanontoja, joita ei tavalliselle kansalle tulisi opettaa lainaan, sillä rappioon se tie johtaa sekä turmioon.

    Joudun myös huomauttamaan rouvan kaula-aukosta, joka on kuvassanne aivan läkähdyttävän avoin, joten lähemmin sitä suurennuslasinkin kanssa katsottuani tunnen hengityksessäni ahtaumaa enkä ole toisaalta varma edes siitä, kehtaanko tästä mökkini verannalta seisomaan nousta tämän kirjoitettuani, kun tuo kultainen vaimoni Sofia perkaa kaloja siten, että olen hänen näkökentässään kaiken aikaa. Kovaa on elämä silloin, kun mies on miehinen vielä eläkepäivilläänkin, mihin minulla on ollut oivana apuna sauvakävely, jota olemme innokkaasti Sofian kanssa harrastaneet Los Pacosissa käyden joskus myös Fuengirolan keskustassa osoittamassa paikalliselle väestölle edistyksellistä urheilumieltämme.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä T.K.T.
    T.K.T. Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 27.04.2007
    Kirjoituksia: 4
    Vastauksia: 20
    don kirjoitti:

    Miten on, mitähän ne luottotietorekisterit ja maksuhäirölistat näyttävät don Markusta.

    Kehtaattekin kysyä kun olette todellakin piiloutuneet byrokratiakoukeroiden taakse enkä ole edes lähempiä henkilötietojanne kyennyt selvittämään. Voisitteko siksi lähettää minulle sähköpostitse henkilötunnuksenne sekä tiedon viimeisimmästä työpaikastanne lähempiä tutkimuksia varten. Verottajalle teidän ei sitten tarvitse sanoa mitään, sillä tarkastaja ennakontarkastaja Birgit Vääränsuu-Vänttinen asuu naapurinani Los Pacosissa ja on aikaisemminkin välittänyt hankkimani tiedot suoraan virastolle.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä T.K.T.
    T.K.T. Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 27.04.2007
    Kirjoituksia: 4
    Vastauksia: 20

    Nyt minua väsyttää joten menen hetkeksi sivumökkiin päivänokosille ja kannan sinne mukanani rouva Suoratukan kuvasta tulostamani suurennoksen. Toivottavasti Sofia ei huomaa.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Pintor
    Pintor Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 23.11.2006
    Kirjoituksia: 3
    Vastauksia: 484

    Niin kuin minunkin pitäisi mennä ottamaan siestat, mutta mihinkäs tästä nyt vois lähteä kun odotan malttamattomana seuraavaa hersyttävää juttua.

    Kyllä olen kateellinen Sinun tyttärentyttärelle tuosta esittely kuvastasi. On aivan Upea !! , ja kun minä luulin olevan jotain sillä alalla !!! Nyt en edes kuvittele pääseväni mihinkään noin tärkeään asemaan kirkonkylän seurapiiriin. Vaikka apteekkari on kyllä tullut sillai hyvänpäivän tutuksi. No, tämähän on kai sitä liiketoimintaan kuuluvaa hymyilyä?!

    Ottaisin kyllä kanssa kopion Suoratukasta mutta ainahan värikasetit on loppu. Nyyh!!!

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä don Markku
    don Markku Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 16.11.2006
    Kirjoituksia: 3
    Vastauksia: 58

    No mutta Pintor, telineelle ja maalaamaan kokovartalokuvaa ja luonnollisessa koossa!

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Pintor
    Pintor Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 23.11.2006
    Kirjoituksia: 3
    Vastauksia: 484

    Varmasti tulee sellainen kuva, että joudun nyt hieman neuvottelemaan alkuperäisen mallin kanssa ensikuvasta ja varsinkin mualiman laajuisesta levityksestä.

    Vihjeenä vain sen verran, että on paljon valkoista jonka keskellä on hyvin Päivettynyt ”Herkkupeppu”.

    Hieman alan miettimään josko olet nähnyt jotain minun mukamas ”piiperryksistä” ? Voi olla parempikin jos et.

    Kiitos paljon kannustuksesta ja siitä mitä joutuu kuulemaan moneltakin ”törtöltä”, liittyy kyllä siihen onko sitä halua tehdä jotain !!!

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Masa P
    Masa P Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 29.12.2006
    Kirjoituksia: 85
    Vastauksia: 746

    Hola! Tässä keräsin rohkeuteni kysyäkseni, että onko se ”sulkeudun suosioonne”, vai ”sukeudun suosioonne” !?

    Tarkkana pilkunviilaajana olette varmaan kiinnittänyt tähän seikkaan huomiota, niin nykykielessä, kuin ”vanhasuomessa” !

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 20)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.