Sexi ennen avioliittoa

Esillä 10 viestiä, 16 - 25 (kaikkiaan 25)
  • Julkaisija
    Viestit
  • LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Hot
    Hot Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.07.2006
    Kirjoituksia: 122
    Vastauksia: 535

    La Cruizer,

    Kiitoksia, hyviä tiedonpaloja!

    Juttelin äsken vielä kaverini kanssa, joka on myös aikanaan saanut kutsun espanjalaisiin häihin.

    Hän oli vaimonsa kanssa ainoa ulkomaalainen pariskunta ja tästä johtuen olivat kunniavieraita. Heidät istutettiin hääparia vastapäätä morsiusparin vanhempien väliin.

    Sain lisäksi vinkin, että häissä kaikkien on syytä varautua pitämään pieni puhe – kaverini sai ”kunniavieraana” oikeuden pitää puheen heti sulhasen isän jälkeen ja tietenkin ilman mitään valmistautumista. 🙂

    Lisäksi kertoi, että häät olivat todella ”kosteat”, mikä aina sopii suomalaiselle. 🙂 Kaikkien odotettiin myös tanssivan ja paljon.

    Noihin häihin, johon minut on kutsuttu tulee n. 200 sukulaista ja me ollemme vaimon kanssa ainoat ”gringot”. Olemme tunteneet naimisiin menevän parikunnan 8 vuotta. Häihin kutsu oli samalla ehdoton vaatimus olla tuohon aikaan Espanjassa eli ei muuta kuin liput tilaukseen.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä kris
    kris Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 06.09.2006
    Kirjoituksia: 41
    Vastauksia: 520

    Minä antaisin saman neuvon kuin La Cruizer siinä, että ehdottomasti parasta päälle, Espanjassa pukeudutaan häihin ihan viimeisen päälle.

    Puheiden pitämisestä minun kokemukseni on ollut se, että Suomessa niitä pidetään enemmän ja Espanjassa keskitytään enemmän syömiseen, juomiseen ja tanssimiseen.

    Täällä on pidetty tosi eksoottisena juttuna sitä, kun olen kertonut, että Suomessa morsiuspari poistuu häistä ennen muuta hääväkeä, joka jää jatkamaan juhlia. Espanjassa sulhanen ja morsian bailaavat mukana aamuun asti, viime lokakuun häissä yksi morsian kahlasi aamun koitteessa Välimeressä kun jatkot oli siirretty rannalle…

    Niissä häissä pari tanssi valssin sijasta sevillanas, se ei tosin taida olla mikään standarditapa täällä etelässäkään.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Pintor
    Pintor Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 23.11.2006
    Kirjoituksia: 3
    Vastauksia: 484

    Täälläkin 5000 km ylempänä oli häät joskus ja myös Tyylikäs espanjol. Tunsin vain pientä vajavaisuutta verrattuna Hänen tyylikkyyteensä verrattuna. No, ei mekään tuulipuvuissa oltu !

    Paloma Parque, en Benaldemanassa on aivan erityisen suosittu ainakin häävalokuvien otto paikkana ja myös Bil Bil rannalla jatkopaikkana.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Willi
    Willi Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 31.01.2007
    Kirjoituksia: 28
    Vastauksia: 792

    Olin viime kesän aikana reipaasti yli sadassa vihkiseremoniassa.
    Sen tähden allekirjoitan että ei kaikki laita parastaan sinne päälle. Osalla poppoosta oli siistit, ei kuitenkaan minkä laittaisi päivittäin kadulle, vaatteet. Naiset ovat sitten omalukunsa. Toiset tulivat mitä hienommissa ja koristeelisimmissa puvuissa. Miehillä oli vaalea tai tumma puku.

    Mutta jokaiset häät ovt erilaiset. Yksiäkään samanlaisia vihkiseremonioita en ole nähnyt. Ainut mitä ite pitää muistaa, että muusikot tulevat aina mustissa esiintymään.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä bochorno
    bochorno Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 12.10.2006
    Kirjoituksia: 6
    Vastauksia: 464

    Riippuen siitä minne menette hääjuhliin. Andaluciassa on naisilla ns. iltapuvut ja hattu jne.
    Mutta jos ei hääkutsussa kertoilla pukeutumis sääntöjä. Pukeudu oman makusi mukaan.

    Kuitenkin varaa rahaa sisältävä kirjekuori, jos et ole aikaisemmin käynnyt lahjaa ostamassa.

    Kris, hääpari poistuu Espanjassa protocolin mukaan ensimmäisenä, häämatkalle.

    Cruiser ”Que se besen!”. on tarkoitettu parille, jotta nähdään niiden yhteinen pusu tai kuin pitkälle menevät ….

    Suoratukka: http://www.novarevista.com/reportajes/Ava_Gardner_1.html

    Hautajaisissa monesti ihmiset menevät vaan farkut jalassa ja keskustelevat omaisten kanssa… ja antavat besamen ja siihen se loppui.

    On tilanteita, että tulee soitto ”fulanito se ha muerto”, ja sitten vaan koko väki hautajaisiin. Yleensä ne on 12-24 h sisällä täällä.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä kris
    kris Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 06.09.2006
    Kirjoituksia: 41
    Vastauksia: 520

    väärinkäsitysten välttämiseksi:

    bésame = suutele minua
    pésame = surunvalittelu, osanotto

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä tuisku
    tuisku Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.11.2007
    Kirjoituksia: 31
    Vastauksia: 1697

    olen taalla ollut kaksissa haissa, seka helmikuussa etta toukokuussa.molemmat olivat iltahaat.

    helmikuussa,menin tumma housupuku+pistaasit asusteet ja paksu takki,koska kirkossa oli kylma.
    toukokuussa pitka puolihame,toppi jakku. mieheni tumma puku vaal. paidan kanssa.

    ei kannata hommata mitaan iltapukuja,jos ei niilla muuten ole kayttoa.
    naissakin haissa,pukeutuminen oli sekalaista, haaparin lahimmaiset tosin olivat
    viimesen paalle puettuja.

    me saimme haapareilta pankkitilinumeron jonne pistimme ”lahjan”
    ateria tuli myohaan(n.klo 22.30),koska haaparit halusivat kuvauttaa itsensa vieraiden kanssa.
    ja sitten se ruoka.. sita oli tosi runsaasti minulle joka en ole tottunut noin tuhdisti iltaisin syomaan. ensin :fritos (paistettuja juttuja),leikkeleet+juustot,
    alkukeitto, sorbetti, paaruoka, jalkiruoka, viinit ja vesi ,kahvit+kakku,seka likoorit,whiskyt,konjakit(brandy).
    naita juomia oli sitten vapaasti jokaiselle tarjolla,jos jotain muuta halusi jokainen osti ne baarista.

    molemmat haat oli jarjestetty ravintoloissa jonne oli myos tilattu orkesteri,joten
    jatkoille ei menty.

    haat olivat kiva uusi kokemus,harmi vaan etta molemmat naistakin pareista
    erosivat VUODEN sisalla siinta kun haat oli pidetty. tulihan kalliit bileet!

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä bochorno
    bochorno Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 12.10.2006
    Kirjoituksia: 6
    Vastauksia: 464

    no comment

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä J
    J Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 16.08.2007
    Kirjoituksia: 9
    Vastauksia: 196
    tuisku kirjoitti:

    olen taalla ollut kaksissa haissa, seka helmikuussa etta toukokuussa.molemmat olivat iltahaat.

    helmikuussa,menin tumma housupuku+pistaasit asusteet ja paksu takki,koska kirkossa oli kylma.
    toukokuussa pitka puolihame,toppi jakku. mieheni tumma puku vaal. paidan kanssa.

    ei kannata hommata mitaan iltapukuja,jos ei niilla muuten ole kayttoa.
    naissakin haissa,pukeutuminen oli sekalaista, haaparin lahimmaiset tosin olivat
    viimesen paalle puettuja.

    me saimme haapareilta pankkitilinumeron jonne pistimme ”lahjan”
    ateria tuli myohaan(n.klo 22.30),koska haaparit halusivat kuvauttaa itsensa vieraiden kanssa.
    ja sitten se ruoka.. sita oli tosi runsaasti minulle joka en ole tottunut noin tuhdisti iltaisin syomaan. ensin :fritos (paistettuja juttuja),leikkeleet+juustot,
    alkukeitto, sorbetti, paaruoka, jalkiruoka, viinit ja vesi ,kahvit+kakku,seka likoorit,whiskyt,konjakit(brandy).
    naita juomia oli sitten vapaasti jokaiselle tarjolla,jos jotain muuta halusi jokainen osti ne baarista.

    molemmat haat oli jarjestetty ravintoloissa jonne oli myos tilattu orkesteri,joten
    jatkoille ei menty.

    haat olivat kiva uusi kokemus,harmi vaan etta molemmat naistakin pareista
    erosivat VUODEN sisalla siinta kun haat oli pidetty. tulihan kalliit bileet!

    támán takia suosittelen yhdessá asumista ennen háitá.. ja sexii

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä carina
    carina Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 16.10.2007
    Kirjoituksia: 5
    Vastauksia: 58

    siellä Espanjassakaan varmaan paljonkaan neitsyeitä ole muualla kuin kirkon tauluissa.Uutisissa kertoivat karuja juttuja viime viikolla näistä aborteista kuinka paljon ja kuinka vanhoille sikiöille niitä tehdään.
    http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=272084&search=espanjan%20abortiti

    Kaipa se johtuu tällainen siitä, kun oli niin kovin kauan jyrkkää kieltämistä kaikesta ja sitten kun saa vapauden sattuu vahinkoja joita ei sitten halutakaan.
    Enpä tiedä puhutaanko kouluissa seksuaalivalistuksesta paljon. Kyllähän kerran oli Espanja Directossa juttu tv:ssä
    missä näytettiin koulussa kortsun käyttöä, mutta yleensä onko ollut ennen tätä vuosikymmentä.

    Sattuuhan niitä vahinkoja täällä Suomessakin vaikka on valistettu ihmisiä jo kauankin ja abortteja tehdään joka päivä.

Esillä 10 viestiä, 16 - 25 (kaikkiaan 25)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.