Uusimmat › Keskustelu › Asuminen ja eläminen › Ruoka ja viini › Ruoka-aineallergiat / Vege / Matkapahoinvointi
- Tämä aihe sisältää 7 vastaukset, 4 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 8 vuotta, 7 kuukautta sitten
arnold malaga toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit
Terve kaikille!
Toivoin saavani tältä foorumilta hiukan apua vähän matkailleen ihmisen ongelmiin. Kesällä olisi siis tarkoitus lähteä avopuolisoni kanssa käymään Espanjassa viikon-kahden reissussa (Tarkemmin kohdennettuna Torreviejassa) ja tänä aikana jotain pitäisi varmaan syödäkin.Itsellä ei ole ongelmaa ruokien kanssa, mutta avopuolisollani siitäkin edestä:
1. Avopuolisoni on vegetaristi, eli hän ei syö punaista lihaa, kalaa, kanaa, sieniä, tai muita tuotteita, jossa on eläinperäisiä ainesosia, esimerkiksi liivatetta. Onnistuuko Espanjassa siis tilata ruokia hänelle pelkällä englannilla ja voiko esimerkiksi salaatteja syödä saamatta vatsatauteja?
1.1 Siitepölyallergia, joista ristiallergioina omena, tuore ananas, yms.
2. Avopuolisollani on em. lisäksi laktoosi-intoleranssi, joten reissusta tulisi saada laktoositonta maitoa/juustoa yms. Onko nämä merkattu kaupoissa millään tavalla, niinkuin suomessa ja löytyykö näitä edes?
3. Ei suoranaisesti ruokaan liittyvä, mutta kuitenkin. Hänellä on muutenkin herkkä maha ja kärsii matkapahoinvoinnista ja pelkää jo ennen reissua oksentelevansa koko loman ajan. Vinkkejä, miten välttyä mahataudeilta matkalla / lääke-/maitohappopakteerikuureja jo suomen päässä aloitettavaksi?
Kiitos vastauksista. Kysymykset saattavat kuullostaa tyhmiltä, eikä välttämättä kuulu tähän osastoon, mutta pyytäisin silti asiallisia vastauksia ihmisiltä. Emme ole reissailleet ulkomailla oikeastaan ollenkaan ja näinollen toivonkin, ettei reissu jäisi ensimmäiseksi ja viimeiseksi, jos kaikki menee ketuilleen.
T: Timo
Tässä jotain infoa näin ensi alkuun.
Yksi tärkeimmistä keinoista välttyä bakteerien aiheuttamilta mahataudeilta on käsihygienia. Eli, älä koske ruokatarvikkeisiin ennen kuin olet pessyt kätesi. Pätee kaikkialla maailmassa, Suomessakin.
Restaurante Vegetariano c/Pedro Lorca, 13 . 03181 Torrevieja .
Teléfono: (+34) 96.6 7.06. 6.83
http://www.haztevegetariano.com/restaurante/967/restaurante_vegetariano
Mercadonasta saa paljon erilaisia laktoosittomia tuotteita, ja ne on hyvin merkitty.
Klikkaa kuvia, jos haluat suuremmaksi.
P.S. Tiettävästi kaikki kypsytetyt juustot ovat automaagisesti laktoosittomia, koskapa maitosokeri on sitoutunut maidon heraan, joka juoksutetaan pois kun juustoa valmistetaan. Ja jopa laktoositonta salaattijuustoa (eräänlaista ”fetaa” sekin) olen onnistunut ostamaan, joka lienee valmistettu laktoosittomasta maidosta.
Nyt en ymmárrá… Onko sienissá eláinperáisiá tuotteita? Ja eikós maito ja juusto yms. ole eláinperáisiá tuotteita, joita avopuolisosi ei siis muutenkaan syó..?
Torrevieja ei ravintoloittensa puolesta ole mikään kasvissyöjän paratiisi. Toisaalta missä tahansa ravintolassa voi tilata salaatin (kastike erikseen) tai kuuman kasvislautasen. Tavallisesti espanjalaiset kypsentävät kasvikset eivät vedessä vaan oliiviöljyssä, joka ei ole vegetaristille ongelma. Varsinaisia kasvisravintoloita on kitunut parikin on-off -periaatteella.
Toisaalta kaupoista saa hyviä hedelmiä ja kaikista kauppaketjuista, jopa osuuskaupasta (Consum) tofua. Patongit ovat veteen leivottuja ja margariinimerkkejä riittää ellei öljy maistu leivän päällä. Lisäksi paprikaa, kurkkua ja maukkaita tomaatteja ja hyvää vahvaa espanjalaista kahvia, niin kyllä tyttö pari viikkoa hengissä pysyy. Loistava kesäruoka on kylmä cazpacho-keitto, joka tehdään kasviksista ja maustetaan oliiviöljyllä. Saa sekä ravintoloista että kaupoista litran tölkeissä.
Enpä usko, että matkanne ruokaongelmiin kaatuu. Kuumuus saattaa heinä-syyskuussa olla suurempi ongelma.
Kiitos vastauksista jo tähän mennessä. Diablita Pahoittelen tuota omaa ajatusvirhettäni. Eli kyllä hän laktoosittomia maitotuotteita syö, vaikka ne ovatkin eläinperäisiä. Sieniä hän ei vain voi sietää 🙂
😀
Espanjan kuuluisimmat juustot on tehty lampaanmaidosta tai vuohenmaidosta, mm. Manchego, joka Suomessa maksaa maltaita. Eivätkö ne ole laktoosittomia? Ja niitä saa joka isommasta kaupasta.
kojo escribió: ”Espanjan kuuluisimmat juustot on tehty lampaanmaidosta tai vuohenmaidosta, mm. Manchego… Eivätkö ne ole laktoosittomia?”
Kaikki kovat juustot ovat laktoosittomia. Ja pehmeistäkin juustoista laktoosittomia ovat ne, joita on kypsytetty, kuten homejuustot. Jo hyvin lyhytkin kypsytysaika hävittää maitosokeria huomattavasti.
Tuorejuustot (feta, mozzarella, yms.) sen sijaan sisältävät laktoosia, jos niitä ei ole erityisesti valmistettu laktoosittomasta maidosta.
Timpalle vielä sen varran, että Espanjan elintarvikekehitys on ohittanut Suomen vastaavan jo ”ajat” sitten. Ainoa, mikä laahaa hieman jälkijunassa, on vegaaniravintoloiden määrä asukaslukuun nähden turistikeskuksissa, mutta esimerkiksi Málagassa niitä on useita, kuten esim. ”Vegetariano Cañadú”, ”El Piano” (myös laktoositonta, gluteenitonta, ekologista, jne.), ”El Vegetariano de la Alcazabilla”, ”El Calafate”, ja silleen.
Valtaosassa normi ravintoloistakin on kasvisruokalista, mutta kaikissa ei voi mennä takuuseen, paistetaanko broccoli ja possu ”eri vai samalla pannulla”.
- JulkaisijaArtikkelit
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.