Uusimmat › Keskustelu › Yleistä › Yleiset pulinat › PULINABOXI 64
- Tämä aihe sisältää 77 vastaukset, 22 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 17 vuotta sitten
Old Chap toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit
Jopa sekaantui edelliseen boxiin avauksen huuhtelusta huolimatta sekä huutelua että likapyykkiä sen verran, että otin asiakseni avata tämän uuden iloisen pulinaboxin vaikka ennen aikojaan – senkin vuoksi, etteivät ketkään enää sanoisi toisilleen että senkin …
Tulkaa huoletta mukaan uudetkin pulisijat, kuka tahansa, joka tahtoo mistä tahansa mitä tahansa sanoa. Kerro meille hetken mielijohteesi, tunnelmasi tai pulise mielesi sopukoista probleemasi muidenkin avustuksella purtavaksi.
Erityisesti toivotan tervetulleiksi sekä outolinnut aivan ensikertalaisina untuvikkoina että muutamat vanhat konkarit, jotka nyt höyhenet hiljaisuudessa pörhisteltyään ja sulkansa sukineena saattavat jälleen tuottavaisin mielin luottaa itseensä ja osoittaa taitonsa syöttää positiivista energiaa muidenkin virkistykseksi.
Mitä ihmettä, ettetkö muka ikinä ennen ole avannut suutasi oudossa seurassa? Jo sitten olisi aika. Tule mukaan kuten jokainen meistä on aikojen alusta alkaen jonakin kertana tullut. Sitten kirjoittanut jotakin, tutustunut toisiin ja saanut samalla uusia ystäviä.
Yhtä pitkästyttävä kuin puheensa – OC
Nytpäs käynkin sinun kimppuusi ja ilahdutan 😉 sinua kysymyksellä:
Jokos niitä hääkuviasi sais parit näytille ? Please! 🙂
Olen käsittänyt, että Old Chap on mennyt naimisiin thaimaalaisin rituaalein. Joitakin suomalaismiehiä saattaisi kiinnostaa, millainen paperisota sitä edeltää. Suomesta piti varmaan tilata ainakin esteettymyystodistus, entä muuta? Pitikö nämä paperit ja passikopio käännättää thaikielisiksi? Ja häämenojen jälkeen ilmeisesti paperinivaska toimitettiin Suomen lähetystöön?
Olisi kiva nähdä. Por favor!
Älä tuomitse ihmisiä,ennen kuin olet kulkenut heidän mokkasiineissään. Hienon lauseen oot löytänny tuoho laatikkos viestiksi… jotkut asiat on ku pyöräätäs puukkoo arpeetunnessa huavassa, josa pasiliskot lähtöö liikkeelle, vaekka luuloo mielessää, että huava on kunnolla arpeetunu ja parantunna. Haoskoo päevee !!! 🙂
Suoratukka kirjoitti:Nytpäs käynkin sinun kimppuusi ja … Jokos niitä hääkuviasi sais parit näytille?
Selmakin kyseli (ja ansaitsee lohtua). Alun pitäen mä funtsin, etkun tottakai olen onnesta tohkeissani, mutta kun julkisuudesta on usein myös haittaa, niin olin vähän kuin ajatellut pitää kuvat pienessä piirissä. Vaan … etkun niitä kuviakin on vain vähän silleen amatöörin mun kamerallani ottamina, enkä itse päässyt ottamaan (isän kanssa kyllä pienet sitten juhlan kunniaksi, kun tarjosin thaimaalaisille snapsit Finlandiaa). Piti kuitenkin jakaa (kuvat) vain lähimmille tiedoksi. Olkoon kuitenkin, katsokaa niitä nyt sitten täältä.
Eipä ihme että olet hehkuttanut oloasi! Tuskin enää toivotuksilla paranee ;).
Voi että vaimosi on kaunis. Onnenpoika olet.
Lämpimät onnentoivotukset OC ja Su !
Vaimosi on todellakin Prinsessa !
Nimetön • Ei kirjautuneenaLiittynyt: 01.01.1970
Kirjoituksia: 232
Vastauksia: 2467Kiitokset nyt ainakin ansaitset linkistä, vaikka onnea ei enää enempää mahtuisikaan 😉
Kuvankaunis on vaimosi, ja onnesta komeana olet itsekin 🙂
Olkoon tämä siis jatkossakin ilon ja onnen loota 🙂
kojo kirjoitti:Olen käsittänyt, että Old Chap on mennyt naimisiin thaimaalaisin rituaalein. Joitakin suomalaismiehiä saattaisi kiinnostaa, millainen paperisota sitä edeltää. Suomesta piti varmaan tilata ainakin esteettymyystodistus, entä muuta? Pitikö nämä paperit ja passikopio käännättää thaikielisiksi? Ja häämenojen jälkeen ilmeisesti paperinivaska toimitettiin Suomen lähetystöön?
Homma on lopulta yksinkertainen ja selkeä, kun sen monimutkaisuuden ensin mutkien kautta sellaiseksi oivaltaa. Kuvioiden täsmällinen selvittäminen tässä on kuitenkin ehkä turhaa. Lähetä privaattipostia jos olet ihan tosissasi, niin voin antaa täsmällisempää neuvontaa tai ehkäpä ryhtyä jopa asioittesi hoitajaksi, jos silleen saattaisin riisiä perheelleni tienata.
Lisätietoja saat kuitenkin vaivatta suurlähetystön ja maistraatin sivuilta.
1. Esteettömyystodistus ja muutama muu paperi suurlähetystään ja sieltä ”vihkimislupa”.
2. Semmoinen käännetään sitten thaiksi.
3. Seuraavaksi legalisointi Thaimaan ulkoministeriön legalisointiosastolta.
4. Avioliiton rekisteröinti Thaimaassa paikallisen viranomaisen toimesta.
5. Thaikielinen vihkitodistus käännetään englanniksi.
6. Mennään sen kanssa suurlähetystöön ja täytetään siellä paperi Suomen väestörekisteriä varten.Äläkä unohda avioehtoa ja testamenttia todettuasi ensin, että olet todella tosissasi. Ja funtsi ensin, sillä monet ympäristön naureskelemat tarinat farang-thai-avioliittojen kohtaloista ovat tosia. Mutta älä usko myöskään pelkästään niitä. Kaikkialla on aina ja tulee olemaan sekä hyviä että huonoja ihmisiä. Pidä kuitenkin älli yksin yläpäässä vaikka kuinka hyvältä tuntuisi myös toisessa päässä.
Itse hääjuhla voidaan järjestää ilman virallista rekisteröintiä, jolloin olet suvun silmissä naimisissa, mutta todellisuudessa et. Tai voit pelkästään rekisteröidä liittosi ja se on sillä hyvä – mutta suositan hääjuhlia. Vähemmätkin antavat enemmän kuin länsimaiset kirkkohäät (ja maksavat paljon vähemmän). Tulee hyvä mieli kaikille.
Ja vielä kerran: Mä olen nyt nähnyt lyhyenäkin aikana paljon kummallisia tyyppejä, joilla on hinku naimisiin thaimaalaisten tyttöjen kanssa. Uskomatonta, mutta ymmärrettävää. Vaan vaimonikin kauhistelee. Yrittäkää nyt uskoa kundit, että täällä moni köyhä tyttö hakee paremminkin taloudellista ratkaisua kuin miestä – eikä aina edes yksin itselleen vaan koko perheelleen (johon saattaa kuulua valmiiksi vanhemmat, isovanhemmat, parikin lasta ja joissakin tapauksissa myös vanhastaan valittu thaimaalainen mies). Kaikki ookoo, mutta ota ensin selvää.
Joo, mulla on varaa sanoa, sillä en itse ole tehnyt mitään silmät ummessa. Samalla tietenkin siunaan sitä, että kuinka saatoinkin kohdata (ennalta edes etsimättä tai arvaamatta) sen, jonka kanssa en kompastu. Me oltiin kummatkin ymmällämme ja sattumalta lisäksi epäluuloisia toisistamme ja kaiken päälle rakastuttiin. Kummallista, mutta totta.
Edelleen – niille, joita kummastuttaa kauhea ikäero tai kulttuurien välinen kuilu: Ihan olette oikeassa varsinkin, kun luette iltapäivälehtiä ja uskotte stereotypiat tosiksi. Pieni paneutuminen kulttuureihin ja lyhytkin matka turistikeskuksien ulkopuolelle arkiseen elämään tutustumisineen saattaisi kuitenkin avartaa näkemyksiä. Niin minäkin olin aluksi ymmälläni tultuani maahan, mutta niin ovat myös thaimaalaiset, jos vierailevat edes viikon verran Saariselän monotansseissa tai Itämeren laivaristeilyillä ja päättelevät sen perusteella jotakin länsimaisista naisista.
Olen minä onnen ennenkin kokenut – tietämättä kuitenkaan, mitä se lopulta voisi olla.
Myöhään mutta milloinkaan – OC
Ihana hääjuhla OC, ja hurmaava, selvästikin toisiaan syvästi rakastava pari! 🙂
Mariitta kirjoitti:Voi että vaimosi on kaunis. Onnenpoika olet.
Se on noissa kuvissa kalkittu todella niin kauniiksi, että multa itku melkein pääsi, kun rouva pärähti mopolla pihalle kylän kauneudenhoitajalta tullessaan hääpäivän aamuna (vähän ennen seitsemää aamulla). Mun ihan totta ikioma prinsessa!
Mutta olen onnenpoika, joo. Et’mutkun ilman vaalentavia meikkejä plus hassu turistihattu päässä vietnamilaisen viidakon joenvarressa justiinsa syksyllä kuvattuna paikallisen oppaan kanssa samaan ruutuun mä en kyllä hetkeäkään vieläkään mieti, että kumpaa noista tässä lopulta omanaan haluaa lopun ikäänsä pitää.
Tää kaikki olisi muuten totaalisti kiellettyä, mutta nyt kun olen yksin himassa ja pienessä hiprakassa, niin kukaan ei kysy mitä ja kenen kanssa juttelen tai mitä kuvia minnekin lähetän … eee-heh!
Ihan varmaan arvaattekin, että noita silmäpussejaan se itse inhoaa ja tahtoisi vaaleamman ihon (vaikka mä sanon, että se on justiinsa tummana (dam) nätti. Ja sitten se on tietenkin mielestään pers’jalkainen tyllerö (niin kuin onkin ja sekin on ihanaa) ja …
Milloinka te daamit vihdoinkin oppisitte, että naisen nahka (kosketustuntuma), tuoksu, katse, hymy, kosketus, ihminen itse, lämpö, lempeys/kovuus, jne. on lopulta paljon enemmän kuin takapuolen leveys tai jokin hemmetin näppylä jossakin poskessa. Huolenpito ja rakkauden osoitukset saavat aikaan jotakin semmoista, jossa kundi nyökkii nytkin tietokoneensa äärellä jutellen pehmoisia eurooppalaisille mieluummin kuin menisi tuonne syntisen kaupungin kujille saamaan sitä, mikä maistuu kotona paremmalta. Ja tärkeintä – kun saa, niin haluaa myös antaa, eiks’jeh!
Hei, eihän tämmöisistä kait yleensä kotomaassa julkisesti keskustella – vai oliko niin vain ennen?
Meillä puhutaan. Hyvät siitäkin – OC
Onnea OC, vaikka minä näillä sivuilla olen vasta vähän aikaa pyörinyt niin sinua sivujen kautta tunnen jo melko paljon.
Älä nyt suutu mutta tuo kuvasi kirjoitusten vieressä, vaikkakin hyvä, vaatisi vaihtoa. Nuo kuvat sinusta häissä on paljon paremmat. Miehiltä saa kysyä, naisilta ei, mikä olikaan ikäsi?
Vaimosiko tyllerö?!! Höpö-höpö!
Ihokin todella upeanvärinen!
Mieheni rakastui minuun kuulema ”iloisten silmieni” vuoksi. (Silloin hän ei vielä tiennyt, että osaan katsoa myös murhaavasti), joten olen ihan samaa mieltä noista meidän kaikkien naisten kauneuskomplekseista.
Kauko-Idässä naiset ovat vielä nykyäänkin naisia, eivätkä yritä kilpailla miesten kanssa siitä, kummatko olisivat parempia miehiä. (Ainakin luulisin niin.)
Ehkäpä juuri tässä on se heidän viehätyksensä salaisuus.
Olette kaunis ja yhteensopiva pari.
Toivotan teille ainakin 20 hyvää yhteistä vuotta.
Ja jos lopetat vielä kunjakin juonnin sekä savutuksen, niin saisit vielä 10 lisävuotta päälle bonuksena.
No, tiedän, ettet siihen kauppaan ryhdy 🙂Täällähän käydään aktiivista keskustelua.
ronkeli: Jos sinulla on iloiset silmät, niin miksi peität ne mustien lasien taakse?- JulkaisijaArtikkelit
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.