Poliisin virtuaalinäyttely

Uusimmat Keskustelu Yleistä Uutiskulma Poliisin virtuaalinäyttely

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 61)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • LINKKI

    Hot
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.07.2006
    Kirjoituksia: 122
    Vastauksia: 535

    Kuten kaikki tietävät, erilaiset ryöstöt ovat lisääntymään päin Espanjassa – valitettavasti. Turvajärjestelyjä kannattaa tehostaa.

    Viimeisin kohdalleni osunut tapaus oli 6.3.2010. Tulin taksilla kotiini lentokentältä klo 1:00. 2.11 joku soitti lyhyesti ovikelloa, mutta ketään ei näkynyt. 2.12 turvakamera näytti kahden hiipparin kiertävän taloa, mutta onneksi jättivät rauhaan tällä kertaa. Seuraavat usein yöllä liikkuvia takseja ja iskevät mielellään jonkin ajan kuluttua kun otaksuvat ”asiakkaan” jo nukkuvan ja haluavat kerätä talteen turhan käteisen ja muut pienet arvojutut.

    Kaverini ryöstettiin vastaavassa tilanteessa pari vuotta sitten myös lentokentältä paluun yhteydessä eli tulivat sisään unikaasun kera ja veivät lompakot, kamerat ym. Lapset ihmettelivät aamulla, kun matkalaukut olivat pihalla levällään ja tyhjinä….

    Toki jotain positiivistakin Espanjan auringon alla…
    Voit etsiä varastettuja tavaroitasi internetin välityksellä suoraan poliisin virtuaalinäyttelystä: http://www.policia.es/AMPLIACION/expo_joyas/index.htm

    LINKKI

    Kari
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 01.07.2006
    Kirjoituksia: 175
    Vastauksia: 1456
    Hot kirjoitti:

    Kuten kaikki tietävät, erilaiset ryöstöt ovat lisääntymään päin Espanjassa – valitettavasti. Turvajärjestelyjä kannattaa tehostaa….

    Tärkeä pointti, olen itsekin päässyt näkemään tuota asiaa aika läheltäkin ja järjestellyt tarvittavia turvasysteemejä.

    Oleellista on ennaltaehkäisy, niinkuin monessa muussakin asiassa. Muutamia vinkkejä:

    • ei kannata näyttää ulospäin, että on ”hyvä kohde”
    • ikkunat ja ovet kannattaa pitää hyvin lukittuna – päivälläkin
    • ovea ei pidä avata tuntemattomille – vaikka esiintyisivät millaisina ”tarkastajina” tms.
    • oviin kannattaa vaihtaa kunnon turvalukot ja sarjoittaa uudelleen, mikäli on syytä epäillä että avaimia on kopioitu
    • turvafirman valinnassa kannattaa kysellä asiakkaiden käytännön kokemuksia
    • hälytyssysteemin on hyvä olla monitasoinen, eli että hälytys laukeaa jo aidan ylittämisen jälkeen, eli kun rosvot eivät vielä ole murtautuneet taloon. Toisen portaan hälytykset laukeavat taloon sisälle murtautumisen yhteydessä (tosin vorot jättävät todennäköisesti koko homman kesken, kun pillit vinkuvat jo aiemmin)
    • valvontakamerat tallentavat kaiken liikkeen, tai kytkeytyvät päälle liiketunnistimella tai hälytyksen yhteydessä
    • hälytysjärjestelmän kommunikoinnin turvafirmaan ja / tai poliisille tulee olla tuplavarmistettu ja sen tulee toimia akuilla myös mahdollisen sähkökatkoksen (tai sähköjen tarkoituksella katkaisun) yhteydessä
    • mikäli hälytysjärjestelmän jotain osaa (esim. puhelinta) yritetään kytkeä pois päältä tai muuten manipuloida, tulee hälytyksen kytkeytyä päälle
    • hälytyksen antureiden tulee olla sellaisia, etteivät kissat ja muut öisin liikuskelevat eläimet laukaise hälytystä
    • pidä puhelimesi pikavalinnoissa poliisin, palokunnan, sairaalan ja turvafirman numerot
    • ennaltaehkäisyä on myös se, että käyttää näkyvästi turvafirmojen antamia, valvonnasta kertovia tarroja – näin rosvot saattavat etsiä helpompia kohteita
    • jne. jne. jne…

    Jos kaikesta huolimatta joutuu ryöstön kohteeksi, ei yleensä kannata ruveta esittämään sankaria, ellei ole siihen jotain erityistä tietoa ja taitoja. Rosvoilla saattaa olla mukanaan ”kättä pidempää” ja saattavat hermostuksissaan menettää kontrollin tekemisiinsä, jos heidän duuniaan rupeaa liiaksi häiritsemään.

    Ennaltaehkäisy on siis tässäkin asiassa kaiken A ja O.

    LINKKI

    Schooner101
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 11.10.2006
    Kirjoituksia: 13
    Vastauksia: 229
    Hot kirjoitti:

    Kaverini ryöstettiin vastaavassa tilanteessa pari vuotta sitten myös lentokentältä paluun yhteydessä eli tulivat sisään unikaasun kera ja veivät lompakot, kamerat ym. Lapset ihmettelivät aamulla, kun matkalaukut olivat pihalla levällään ja tyhjinä…./quote]

    Näitä kaverin ja kaverin kaverin unikaasutuksia jaksetaan jauhaa vuodesta toiseen, kuten nytkin, tähän tulee ”faktatietoa” rivitolkulla ja minulle lunta tupaan kun totean tuon höpöhöpön höpönhöpöksi.

    Mites ne lapset 5-50kg ja aikuiset 50-100kg näiden kaasujen annostuksissa ovat samalla viivalla, kuin myöskin lemmikit 100g-muutama kilo. 20-200 neliöisessä asunnossa?

    Hätäiseen voisi veikata että 5 kiloisen kohdalla pappi saisi kahvia juodakseen ja 100 kiloisellakin jotain muita tuntemuksia olisi kuin aamulla ihmetellä pihalla lapsineen omaa näyttävää kotiintuloaan.

    Minäkin ihmettelen aamulla ;)))

    LINKKI

    Hot
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.07.2006
    Kirjoituksia: 122
    Vastauksia: 535
    Schooner101 kirjoitti:

    Näitä kaverin ja kaverin kaverin unikaasutuksia jaksetaan jauhaa vuodesta toiseen, kuten nytkin, tähän tulee ”faktatietoa” rivitolkulla ja minulle lunta tupaan kun totean tuon höpöhöpön höpönhöpöksi.
    Mites ne lapset 5-50kg ja aikuiset 50-100kg näiden kaasujen annostuksissa ovat samalla viivalla, kuin myöskin lemmikit 100g-muutama kilo. 20-200 neliöisessä asunnossa?
    Hätäiseen voisi veikata että 5 kiloisen kohdalla pappi saisi kahvia juodakseen ja 100 kiloisellakin jotain muita tuntemuksia olisi kuin aamulla ihmetellä pihalla lapsineen omaa näyttävää kotiintuloaan.

    Onko Schooner101:llä ollut huono päivä vai onko muuten paha olla? Ei ole toistaiseksi tarvinnut valehdella mitään Orkin palstoilla. Oletko valmis lyömään 10.000€ vetoa väitteesi puolesta? Itse olen valmis siihen heti! Tuo ystäväni tulee viiden viikon kuluttua Aurinkorannikolle ja voimme esitellä sinulle poliisin pöytäkirjat edellyttäen, että olet tallettanut etukäteen tuon 10.000€ tämän palstanpitäjän tilille.

    Jos uskot väitteeseesi, tienaat helppoa rahaa! Jos puhut paskaa, saat pienen näpäyksen.
    Jos et uskalla lähteä peliin, pieni lausunnon korjaus jatkouskottavuutesi vuoksi olisi paikallaan.

    Noin niin kuin tarkennukseksi…

    Tulin tuolloin samalla lennolla Malgaan ystäväni kanssa toukokuussa. Hänellä on talossaan hälytysjärjestelmä, mutta hän ei kytkenyt sitä yöksi. Sen jälkeen hän on kytkenyt sen joka yö. Lisäksi hän hankki välittömästi samanlaiset turvakamerat kuin minullakin. Yrittivät varastaa myös auton, mutta se ei onnistunut.

    Schooner101, jään odottamaan, oletko mies vai hiiri ja seisotko herjojesi takana! Ilmoita päivä, jolloin molemmat teemme 10.000€ talletukset, jotta kumpikaan ei lipsu.

    Nämä ryöstöasiat ovat sen verran vakava juttu, että ei leikitä niiden kanssa. Meille on yritetty tulla kolme kertaa. Naapurin sisälle on menty kolme kertaa….

    LINKKI

    Schooner101
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 11.10.2006
    Kirjoituksia: 13
    Vastauksia: 229

    ”Onko Schooner101:llä ollut huono päivä vai onko muuten paha olla?”

    No ihan ensin tähän vastaan, että tuonlainen suomi24-tyylinen kysely tässä kohtaa ei saanut itseäni ihan polvilleen.

    ”Ei ole toistaiseksi tarvinnut valehdella mitään Orkin palstoilla. Oletko valmis lyömään 10.000€ vetoa väitteesi puolesta? Itse olen valmis siihen heti! Tuo ystäväni tulee viiden viikon kuluttua Aurinkorannikolle ja voimme esitellä sinulle poliisin pöytäkirjat edellyttäen, että olet tallettanut etukäteen tuon 10.000€ tämän palstanpitäjän tilille.”

    Enhän väitä sinun valehdelleen mitään vaan epäilen ihmisten hengissä säilymistä noin yleisesti näiden kaasuhöpinöiden tiimoilla. Poliisin pöytäkirjoista matkaa vakuutusyhtiön korvauspäätökseen on oma tiensä jossa usein tutkitaan vakuutusyhtiön toimesta näitä selityksiä mahdollisten vakuutuspetostenkin osalta ja toisaalta mikäs todistamisen taakka sinulla on kaverisi matkalaukkujen puolesta?

    Lapsenomaista lausuntaa tuo pöytäkirjat / 10donaa, kysyitkö kaveriltasi että tuo sopii hänelle tai palstanpitäjälle?

    Ehkä itsekin olet huomannut täällä elävän aika erikoisiakin ihmisiä jotka välillä laskettavat luikuria puheissaan reippaastikin, muistatkos sen yhdenkin jolla oli ollut se pulu, jolla oli eskorahkosen sielu, joka istui 180km/h vauhdissa olkapäällä katto alhaalla ja varoitteli tutkista, sekin oli ihan järjissään muutamien mielestä kun sillä oli Z4 BMW

    ”Jos uskot väitteeseesi, tienaat helppoa rahaa! Jos puhut paskaa, saat pienen näpäyksen.”

    Kerroppas nyt sitten mitä olen väittänyt josta tienaan?

    ”Jos et uskalla lähteä peliin, pieni lausunnon korjaus jatkouskottavuutesi vuoksi olisi paikallaan.”

    Mistä nyt sitten pelattaisiin, se ei oikein minulle aukea?

    Se alkuperäisen juttusi alkuosan loppuosa niistä takseja varjostavista rosvoista oli jo melko korkealentoista ja jatko varmaan saman suuntaista ;))

    LINKKI

    Kari
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 01.07.2006
    Kirjoituksia: 175
    Vastauksia: 1456

    Jatkaisin tuota edellä olevaa ”turvalistaani” lisäämällä siihen varautumisen urkinnan kohteeksi joutumisen… eli rosvot saattavat yritää monilla tavoin sieltä, missä aita on matalin. Yksi rosmojen käyttämä konsti on soittaa talon puhelimeen ja esittäytyä jollain tekosyyllä turvafirman edustajana – ja aivan pokkana pyytää varmistamaan hälytysjärjestelmän turvakoodit.

    Mutta mistä voit tietää, että kyseinen soittaja on oikeasti oikealla asialla?

    Turvakoodien tulee siis olla molemminpuolisia, jotta talon väki voi varmistautua mahdollisista kyselijöistä ja vastaavasti turvafirma voi mahdollisen vikahälytyksen tullessa soitollaan varmistaa vastaajan olevan talon oikeaa väkeä.

    Olisi nimittäin rosvoille aivan liian helppoa ensin udella turvakoodit, sitten kaasuttaa kämppä asukeineen kuten Hot edellä varoitti, ja sitten painua sisään, naputella hälytys pois päältä – ja ryhtyä hommiin.

    Turvakameroiden kanssa kannattaa varmistatua niiden riittävästä tasosta operoida yöaikaan. Toinen tärkeä seikka on, että kameroiden nauhoitinlaitteiden tallennuskapasiteetti on riittävä – ja että tallennus tapahtuu ainakin hälytystapahtumien yhteydessä myös internetissä olevalle palvelimelle… rosvot nimittäin ottavat mielellään myös nuo tallentimet matkaansa, koska eivät sattuneesta syystä halua esiintyä noissa videoissa. Tämä ei sinällään estä itse ryöstelyä, mutta saattaa auttaa asian jälkiselvittelyssä.

    Ylipäätään on hyvä muistaa, että turvallisuuteen liittyvät asiat kannattaa ottaa vakavasti jo etukäteen – jälkikäteen herätessä voivat maksetut oppirahat olla kalliitakin, usein ei edes rahassa mitattavia.

    Vielä yksi vinkki…

    Palveluksiaan tarjoavat turvafirmat ovat liikeyrityksiä, jotka tekevät bisnestä. Ei siinä mitään pahaa, päinvastoin, mutta tämän alan kaupankäynnissä perinteinen ”ostaja-myyjä” -asetelma saattaa olla paljonkin epätasapainossa. Joitain alan firmojen tarjouksia analysoitua näyttää siltä, että tämän alan firmoilla on huikeat katteet ainakin laitteistoissaan ja niihin liittyvissä asennuksissa, huoltosopimuksista puhumattakaan. Yksi esimerkki; yhden teratavun kovalevy (massamuisti) maksoi eräässä tilanteessa tavallisesta tietokonekaupasta ostettuna veroineen ja myyjän katteineen noin 95 Euroa. Täsmälleen sama laite oli hinnoiteltu turvafirman tarjoukseen yli 500 Euroon. Taidanpa siirtyä turva-alalle 😉

    Joka tapauksessa, tsemppiä kaikille Orkkilaisille myös näissä turvallisuusasioissa.

    LINKKI

    Heikki-Sakari
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 29.01.2010
    Kirjoituksia: 2
    Vastauksia: 12

    Olemme hallituksen kanssa haaveillut / kuvitellut muuttavamme ensi syksynä sinne eteläiselle rannikolle talvehtimaan. Nyt näitä kirjoituksia lukiessamme tulee kuva, että paikasta on tullut todellinen ”rosmoranikko”. Onko siellä kehitys ollut todella näin surkea. Jos kuljet ulkona ryöstetään ja jos sulkeudut asuntoosi ei muuta kun odottelemaan rosmon tuloa. Tulee varmasti kuin tauti. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan ole toteutumaa vaan turva-alan kauhumaalailua ja myynninedistämiskampanjaa.

    LINKKI

    santiago
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.11.2007
    Kirjoituksia: 307
    Vastauksia: 4162

    Pinttyneenä tee se itse miehenä tuli mieleen olisiko jollakulla antaa vinkkiä Malagan /Fugen /Mijasin/Marbellan kieppeillä olevasta liikkeestä mistä hälyttimiä kannattaisi katsella.
    Tai suunnitelma B, suositeltavia asennusliikkeitä joiden kanssa ei tarvitse sitoutua kuukausisopimukseen vartioinnista.

    LINKKI

    santiago
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.11.2007
    Kirjoituksia: 307
    Vastauksia: 4162

    Kannattaa lukea suomenkin lehdistä muut kuin urheilusivut ja sarjakuvat. Kymmeniä ja satoja murtoja tehtailleet varkaat tuomittiin , kun ollaan suomessa , ehtoolliseen kahdeksi kuukaudeksi jne. jne.
    Näitä vastaavia uutisia varmaan päivittäin. Eli taitaa tätä kurjuutta olla aika tasapuoisesti joka puolella maailmaa.

    LINKKI

    Hot
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.07.2006
    Kirjoituksia: 122
    Vastauksia: 535

    Eri turvafirmojen palveluissa on suuriakin eroja. Olemme viimeaikojen tapahtumien vuoksi terästämässä turvajärjestelmiä lähinaapurien kanssa. Urbanisaatiossa on Franjusin turvapalvelu ja itselläni on Prosegurin kanssa sopimus.

    Ongelmana on se, että tilanteen tullessa päälle, turvafirmat ehtivät paikalle vasta 15 minuutissa. Lisäksi osa turvafirmoista ei tule pihaan tai sisälle ilman poliisia. Vaikka turvafirman auto olisi lähellä taloasi, he lähettävät tarkistusauton aina konttorilta, koska vain siellä on avaimet. Olen yrittänyt neuvotella sellaista järjestelyä, että urbanisaatiomme kaikki hälytykset menisivät myös urbanisaation turvafirmalle, koska he ehtivät nopeasti edes portin taakse. Jotkut urbanisaatiot ovat onnistuneet neuvottelemaan sopimuksen paikallispoliisin kanssa siitä, että yöaikaan heidän autonsa on aina lähistöllä.

    Käytännössä on pakko ottaa jonkun turvafirman peruslaitteisto. Sen vaihtaminen toiselle firmalle onkin sitten toinen juttu. Esim, Franjus ja Prosegur käyttävät samanlaisia laitteita ja osittain myös LIP. Directalla taasen on aivan omat muiden kanssa yhtyeensopimattomat systeemit. Kuukausisopimusta ei tietenkään tarvitse ottaa, mutta eikö turvafirma taustalla ole oleellinen juttu?

    Erilaisia hälytysjärjestelmiä voi ostaa myös rautakaupoista ja netistä, jos pelkkä kovan hälytysäänen tuottaminen riittää. Optexin infratunnistimet ovat laadukkaita.

    Itse lisään pari liiketunnistimella varustettua lamppua kameroiden kuvan parantamiseksi yöaikaan. Lisäksi asennutan liiketunnistimia, jotka hälyttävät jo pihalla liikkuvat ennen taloon murtautumista. Nämä toimivat kahdella infrasäteellä, jolloin esim. kissa ei aiheuta hälytystä.

    Tällä palstalla on valitettavasti myös kaikenlaisia pulu-, vakuutuspetos-, eskorahkos-, BMW Z4- pellejä kuten Schooner101, jotka eivät ota turva-asioita toisissaan ennen kuin jotain sattuu omalle kohdalle.

    Schooner101 kirjoitti:

    Se alkuperäisen juttusi alkuosan loppuosa niistä takseja varjostavista rosvoista oli jo melko korkealentoista ja jatko varmaan saman suuntaista

    Tämä lausunto on suoraan tuota casea tutkineiden poliisien suusta ja sisällytetään tuohon 10k€. Järjestelylle on sekä palstanpitäjän että uhrin lupa. Jos et ole valmis 10k€ vääntöön, pidä pellemielipiteesi ominasi.

    LINKKI

    Masa P
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 29.12.2006
    Kirjoituksia: 85
    Vastauksia: 746

    Kyllä näihin ryöstöjuttuihin ja varkauksiin tulee suhtautua ihan vakavasti! Usein ne kyllä suurenevat kiertäessään mieheltä, miehelle ( tai naiselle) Alkuperäinen tarina on viimein saanut aivan ihmeelliset muodot!

    Tässä 1 tarina, joka sattui 20 m:n päässä. Kävelimme tyttäreni kanssa Montemar Altossa aivan pikkukatua. Takanamme liikenneympyrässä kuului renkaitten vinguntaa, sellaista jokapäiväistä, mutta kuitenkin tuli vilkaistua taakse. Siinä X5 kaarsi suht kovaa, mutta oikaisi kesken ympyrän ja täräytti viereiseen tiiliaitaan. Paikalta keuli poispäin moottoripyörä. Jostain kumman syystä paikalle siunaantui hetkessä porukkaa, joten me emme tilannetta tarkistelleet, vaan jatkoimme matkaa. Kaikenlaisia kaahareita, arvelimme.

    Hämmästyksemme illalla oli aikamoinen. Ko kaahari X5:ssa oli ammuttu vauhdissa ja siitä johtuen auto täräytti seinään. Syyllinen oli motoristi. Tiedä sitten saatiinko tyyppiä koskaan kiinni. Tästä on jo jokunen vuosi kulunut.

    Olemme asuneet Costalla nyt yli 10 vuoden talvet, eikä keltään tutultamme ole ryöstetty, tai varastettu mitään! näyttäisi siltä, että tässä suhteessa on suuret erot pikkukylien ja suurten kaupunkien välillä.

    Kuitenkin on syytä olla vainoharhainen ja ottaa Karin neuvoista vaarin.

    Näyttää lisäksi siltä, että Suomessakin siirrytääbn kohti ”kalterikulttuuria”. Tällä tarkoitan maita, jossa kaikkissa ikkunoissa, ei vain vankiloissa, on kalterit!

    LINKKI

    Don Bavarontti
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.07.2006
    Kirjoituksia: 113
    Vastauksia: 2154
    LINKKI

    Rookeri
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 22.01.2010
    Kirjoituksia: 9
    Vastauksia: 213

    Tervehdystä

    clip–>
    Kirjoittanut Masa P Ke, 17/03/2010 – 12:21.

    Kyllä näihin ryöstöjuttuihin ja varkauksiin tulee suhtautua ihan vakavasti! Usein ne kyllä suurenevat kiertäessään mieheltä, miehelle ( tai naiselle) Alkuperäinen tarina on viimein saanut aivan ihmeelliset muodot!

    Olemme asuneet Costalla nyt yli 10 vuoden talvet, eikä keltään tutultamme ole ryöstetty, tai varastettu mitään! näyttäisi siltä, että tässä suhteessa on suuret erot pikkukylien ja suurten kaupunkien välillä.

    Kuitenkin on syytä olla vainoharhainen ja ottaa Karin neuvoista vaarin.
    clip–<

    Olen kanssasi samaa mieltä, asiat muuttuvat helposti kulkiessaan suusta suuhun tai sitten näillä listoilla. Vakava asia ja siihen on suhtauduttava vakavasti.

    Täällä kerrotaan vain aurinkorannikon rikollisuudesta, millainen tilanne on esim. Torreviejassa missä on myös suomalaisia paljon, jostain syystä eivät halua kirjoitella tänne 😉

    Meillä on tarkoitus vuoden loppuun mennessä tulla Torreviejaan, siitä tämä kysymys.

    LINKKI

    devspain
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 30.01.2007
    Kirjoituksia: 22
    Vastauksia: 1281
    Kari kirjoitti:

    Jatkaisin tuota edellä olevaa ”turvalistaani” lisäämällä siihen varautumisen urkinnan kohteeksi joutumisen… eli rosvot saattavat yritää monilla tavoin sieltä, missä aita on matalin. Yksi rosmojen käyttämä konsti on soittaa talon puhelimeen ja esittäytyä jollain tekosyyllä turvafirman edustajana – ja aivan pokkana pyytää varmistamaan hälytysjärjestelmän turvakoodit.

    Minä jatkaisin turvalistaa silla, että kannattaa myös olla tarkkana mitä itsestään kertoo yhteisöpalveluissa kuten esimerkiksi Facebookissa, Twitterissä ja vaikkapa Orkissakin.

    Me devspainissä ollaan aina oltu kokonaisvaltaisia tietoturvasta puhujia ja osa tietoturvaa on myös henkilökohtainen ”käyttäytyminen”. Valitettavasti esimerkiksi Facebookiin on myös tulossa gps-paikannus jne, joten tietoturvariskit kasvavat jatkossa! Olkaapa tarkkana mitä kerrotte ja kenelle.

    Muuten päädyt helposti listalle, josta varkaiden on helppo löytää juuri sinut:
    http://pleaserobme.com/

    LINKKI

    santiago
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.11.2007
    Kirjoituksia: 307
    Vastauksia: 4162

    Torreviejassa on mm. Latin Kingsit ja muitakin jengejä. Eivät ehkä turistien suurin riesa , mutta erittäin kovan luokan rikollisia.
    Jos ilmiö ei ole tuttu , googlesta löytyy lisää infoa.

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 61)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.