Paul Potts

Uusimmat Keskustelu Yleistä Yleiset pulinat Paul Potts

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • LINKKI

    Hot
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.07.2006
    Kirjoituksia: 122
    Vastauksia: 535

    Mitä mieltä foorumin alan asiantuntijat ovat Paul Pottsin esityksistä? Bavarontti? Willi? Muut?

    Koulukiusatusta vaatimattomasta kännykkämyyjästä UK:n talent voittajaksi. Katselkaa videot – näin amatöörinä ei kuulosta —kemmalta!

    Ilta-Sanomat kirjoitti aiheesta:
    ”Uudeksi laulajasensaatioksi ympäri maailman noussut brittiläinen Paul Potts saapuu konsertoimaan Suomeen kesäkuussa. Hän esiintyy Finlandia-talossa 6. kesäkuuta.

    Britannian TV:n Talent-kykyohjelman voiton myötä listaykköseksi ympäri maailman noussut Potts on yksi tämän hetken kysytyimpiä laulajia. Hänen levyjään on jo myyty yhteensä yli 1,2 miljoonaa. Potts esiintyy Nelosella nähtävässä Talent-ohjelman semifinaalissa 11. marraskuuta.

    Paul Potts syntyi vuonna 1970 Bristolissa linja-autonkuljettajaisän ja kaupan kassana työskennelleen äidin perheeseen. Potts joutui lapsuudessaan kärsimään koulukiusaamisesta ja heikosta itsetunnosta. Hän työskenteli satunnaisissa oopperaesityksissä vuodesta 1999 vuoteen 2003, jolloin hänen amatööriuransa päättyi polkupyöräonnettomuuteen.

    Matkapuhelinmyyjänä työskennelleen Pottsin ura sai uuden, häikäisevän alun, kun hän voitti Isossa-Britanniassa järjestetyn Talent-kykykilpailun viime kesänä. Hänen laulunsa lumosi yleisön ja häikäisi tuomariston ylivoimaisuudellaan. Voiton jälkeen hän sai levytyssopimuksen sooloalbumin tekemiseksi.

    Paul Pottsin debyyttialbumi One Chance julkaistaan Suomessa 24. lokakuuta. Levy on jo noussut listaykköseksi Britanniassa, Australiassa, Norjassa, Uudessa-Seelannissa, Hongkongissa, Etelä-Koreassa, Tanskassa ja Ruotsissa.”

    Ensiesitys:
    http://uk.youtube.com/watch?v=9oxTy7KIAaA

    http://uk.youtube.com/watch?v=O-Pv-0vpxSc&mode=related&search=

    Finaaliesitys:
    http://uk.youtube.com/watch?v=K_5W4t_CBzg&mode=related&search=

    LINKKI

    Elämästä utelias
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 20.07.2007
    Kirjoituksia: 44
    Vastauksia: 1076

    Huh että tuli kylmät väreet kun kuuntelin laulajaa. Aivan mahtava ääni miehellä.

    Menestystä toivon. 🙂

    LINKKI

    Don Bavarontti
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.07.2006
    Kirjoituksia: 113
    Vastauksia: 2154
    Hot kirjoitti:

    Paul Potts syntyi vuonna 1970 Bristolissa linja-autonkuljettajaisän ja kaupan kassana työskennelleen äidin perheeseen. Potts joutui lapsuudessaan kärsimään koulukiusaamisesta ja heikosta itsetunnosta…

    Tuohaa ol niiku omasta elämästä mulla vua 21 vuotta aekasemmin… Potts ei kyllä jiä laalemaa Milanon La Scalan ulukoportaelle… se piäsöö sinne sissää estraadille. Mulla män 30 v kuullellessa piäasiassa 4-tahtimoottorein tahtia enneku alako tuas laalaminen vallata elämee.

    Sellaelin ne kaekki biisit läpi… erityisesti miellytti hänen Con Te Partiro miten vaivattomasti iliman ohtakurttuja sävelet sinkootu mualimalle.

    Uusi soolotähtitenori on löytyny !!!

    LINKKI

    Willi
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 31.01.2007
    Kirjoituksia: 28
    Vastauksia: 792

    Olen valitettavasti todella ankara musiikin arvostelussa. Vaadin myös itseltäni todella paljon, ja sitten kun menee pieleen, pyrin ottamaan asian huumorilla ja tottakai käsittelemään asian ja miettimään mitä tein pieleen. Myös oppilailtani vaadin fraseerausta, linjaa, sydäntä ja tekniikkaa kun he laulavat ja laulu ei saa kuulostaa läpilaulamiselta.

    Paul Pottsin materiaali on hyvä ja upea. Tekniikka ei kuitenkaan vielä ole kohdallaan. Keskirekisterissä ääni toimii hyvin ja vapautuneesti, mutta kun ylä-äänet tulevat kuviin, hän puskee ääntänsä hieman, jolloin vibraatto muuttuu ”vouvaavaksi” ja ääni ei tule ulos enää vapautuneesti. Toivoisin Paulin vapautumista myös, sillä siinä vaiheessa kun vapauttaa hartiat tuosta suuresta jännityksestä, joka hänellä on, myös ääni tulee vapaamin ulos. Äänen tukeminen kun ei tarkoita etä jumitetaan kaikki lihakset.

    Kun Paul kehittyy teknillisesti vielä ja vapautuu, tämän miehen ura tulee olemaan pitkä. Toivon todellakin, että hän vapautuu 🙂

    LINKKI

    Don Bavarontti
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.07.2006
    Kirjoituksia: 113
    Vastauksia: 2154

    tönkkö suolamuikunnii suap vetreeks… ku sitä potaattikattilassa lämmäättää. Sammoo huomijoo vibraaton sunteen.. se oll vähä niiku rakennettu pään heiluttamisella… joka erroo siinä, kun treenatujen ja rentoehin iänjänteihen vibra on näkymätöntä ulospäen. Luonnonlahjakkuus tul mielee….hiomaton timantti.

    Elämässä on kaekki luukut aak ku uskoo unelmaasa The Story of His ’One Chance’

    Päämäärä ja Asenne päämäärän toteuttamiseen nii hyvä tulloo.

    LINKKI

    bhajee
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 01.08.2006
    Kirjoituksia: 70
    Vastauksia: 2570

    Satuin katsomaan sen ”alkuperäisen” BBC:n shown (todella ihan sattumalta.. enhän minä sellaisia muuten..).

    Mutta se oli mielenkiintoinen – siinähän valtaosa esiintyjistä vaan munaa itsensä, ja kun ko. herra astui lavalle ja lupasi esittää oopperaa, niin yleisä vaan naureskeli, kohisi, taisipa tulla pari vihellystä ja buuausta (ennen laulun alkua siis). Parin tahdin kuluttua salissa olikin sitten hiirenhiljaista, ja aplodit olivat raikuvat.

    LINKKI

    Hot
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.07.2006
    Kirjoituksia: 122
    Vastauksia: 535

    Kiitos asiantuntevista arvioista.

    Paul Pottsin tarina on selkeästi tunteita herättävä – yksi tuomareista kyynelehti pariinkin otteeseen – kun tavallisesta työssäkäyvästä löytyy yllättäviä taiteellisia taitoja. Myös bhajee:n mainitsema yleisön reaktioiden muutos on mielenkiintoinen.

    Täytyy vain toivoa, että Paul ei muutu diivaksi. Nuo diivat (kuten Karita Mattila) eivät saa suuren yleisön sympatioita elkeistään.

    Myös itse pidin Con Te Partiro esityksestä, jonka aikanaan lanseerasi Andrea Bocelli. Bocelli on hyvä toinen esimerkki siitä kuinka hyvästä laulajasta kehkeytyy suuri diiva. Sääli, sillä ostin pari hänen levyäänkin.

    Kuulun siihen suureen joukkoon ihmisiä, jotka yleensä kiertävät kaikki oopperat ja teatterit ….. niin todellakin…., mahdollisimman kaukaa. Tosin kotikaupunkini Lontoon teatterit on tullut koluttua. Paul saattaa tehdä merkittävän palvelun oopperataiteelle ja samalla tuo uusia ihmisiä taiteen pariin.

    LINKKI

    Willi
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 31.01.2007
    Kirjoituksia: 28
    Vastauksia: 792

    Se on harmi noissa laulajissa jotka muuttuvat diivoiksi. Toivon, että itsestäni ei koskaan tule sellaista, mutta aika sen näyttää.

    LINKKI

    Carmelilla
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 29.11.2006
    Kirjoituksia: 28
    Vastauksia: 617

    olipa kiva tarina, hän tulee varmasti menestymään

    LINKKI

    bochorno
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 12.10.2006
    Kirjoituksia: 6
    Vastauksia: 464

    Hola Carmelilla y Willi etc…

    ¿Supongo que podremos vernos?

    Qué será, será ..what ever will be ….

    LINKKI

    Carmelilla
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 29.11.2006
    Kirjoituksia: 28
    Vastauksia: 617

    Bochorno;

    ¿También cantas opera o eres músico?

    LINKKI

    Don Bavarontti
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.07.2006
    Kirjoituksia: 113
    Vastauksia: 2154

    Me gustan mucho las operetas y aqui es una …mi favorite No lo se, como se llama en España.

    LINKKI

    Willi
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 31.01.2007
    Kirjoituksia: 28
    Vastauksia: 792

    Wolas Bochorno

    Claro, si tu quieres 🙂

    LINKKI

    Don Bavarontti
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.07.2006
    Kirjoituksia: 113
    Vastauksia: 2154
    LINKKI

    Herne nenässä
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 17.07.2007
    Kirjoituksia: 5
    Vastauksia: 35

    Näin videon siitä alkukilpailuesiintymisestä joskus kesä-heinäkuussa ja silloin tuli kyynelet silmiin. Sittemmin olen katsellut noita Paulin esiintymisiä youtubesta aina silloin tällöin, ja edelleen, joka ikinen kerta, kyynelet tulevat silmiini. En oikein osaa sanoa, miksi näin tapahtuu, ja tietysti – mies kun olen – se hävettää. Aikuinen mies itkee ihan vaan sen takia, että toinen aikuinen mies laulaa. Eihän siinä mitään järkeä ole. Olen jotenkin outo (no tuossa nyt ei sinällään ole mitään uutta :).

    Viime viikolla, luettuani Iltiksestä, että Paul on tulossa kesällä Suomeen esiintymään, kysäisin vaimoltani, josko hän lähtisi kanssani konserttiin, ja näytin hänelle sen alkukilpailuvideon. Ja kappas! Vaimokin rupesi itkemään melkein heti, kun Paul avasi suunsa. Jippii! Ehkä minä en olekaan outo! Tai sitten me molemmat ollaan… tai jotain muuta… 🙂

    Enivei, Paul kesällä Suomessa ja lippujen hinta mukava tasasumma 63.60 eur 🙂

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.