Uusimmat › Keskustelu › Yleistä › Kokemuspankki › Outoja tapoja tai tavaroita
- Tämä aihe sisältää 68 vastaukset, 24 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 17 vuotta, 6 kuukautta sitten
Raya toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit
Itse välimerelliset juuret omaavana olen puolestaan aina ihmetellyt suomalaisten unikekoutta, kello kun tulee ilta yhdeksän ei ketään ole enää hereillä.
Siksi sosiaalinen elämä Suomessa on kutistunut lähes olemattomiin, vain rokkarikaverit jaksavat valvoa, eivätkä hekään elleivät ole duunissa.Itse olen valvonut aina, siis taaperoiän jälkeen, jolloin nukuinkin kuulemma hyvin, en paljoa heräillyt vauvana.
Omat lapseni ovat kuin yö ja päivä, paitsi että ovat pikkulapsina nukkuneet täysiä kellonympäryksiä.
Esikoinen valvoo, vaikka mitä tekisin, näin on ollut jo monta vuotta. Unilääkettä en ole todellakaan ajatellut kokeilla (edes itselleni) kaikki sovieliaat ja hyödylliset konstit ovat olleet turhia.
Riekkuu ken riekkuu, ei auta vaikka miten toivoisi lapsen nukkuvan itselleen pituutta.
Poju 10 vee sen sijaan sammuu kuin saunalyhty kun kello tulee 21, aiemmin (vielä vuosi sitten) tämä operaatio tapahtui klo 20 ja pienempänä klo 19 -aivan sama missä sitten oltiinkaan.Pituuskasvun säätely tapahtuu yöllä, mutta ei se pelkkä yöuni, vaan se ympäristö; kasvuhormonit toimivat parhaiten pilkkopimeässä.
Toisilla sitä energiaa vaan riittää, valvoa myöhään, osa toki (ainakin suomalaisista valvoskelijoista) nukkuu sitten aamulla pidempään.
Espanjalaisista ystävistäni monet ovat tikkana pystyssä jo aamuvarahin vaikka olisi valvottu aamupuolelle.Minusta valvominen ei ole kummallista, elämänsä tuhlaaminen nukkumalla onkin jo toinen juttu.
Tää oli vähän niinku OFF TOPIC.
No niihin pussilakanoihin oli pakko tarttua…
Niita kolojahan ihmiset usein kaipaavat moneen paikkaan, myos pussilakanoihin. Muutama esimerkki kokemuspohjalta kertoo etta kolottomia/reiattomia (jep, yksi iso siella paassa on…) pussilakanoita on loytynyt ainakin Ruotsista ja Ranskasta. Muutenkin niiden kayttamisessa on haasteita seka lyhytkatisilla etta isokammenisilla ihmisilla. Yok!
Raya,
Osu ja uppos: nukkuminen on ajan haaskausta!!!Minavain:
Nauttikaa mahdollisuudesta olla esim ravintoloissa liikeella ennen ruuhkaa, olemme vastaavaa kokeneet monasti joten olkaa ja elakaa kuten paras itsellenne on! Jep, paikallisilla on eri rytmi ja joskus itse venyttamalla myohempaan ja hyppaamalla sekaa voi loytaa juttuseuraa ja saada uusia kokemuksia – mikali yhteinen kieli loytyy (jos itse ei osaa Espanjaa, ainakin yksi kymmenesta osaa Englantia…).
Nimetön • Ei kirjautuneenaLiittynyt: 01.01.1970
Kirjoituksia: 232
Vastauksia: 2467Totesit Old Chap, että Suomessa ei täkkejä paljon peseskellä, olet osittain oikeassa, nykyään kyllä pestäis, mutta kotikone nousee taivaalle linkouksen aikana, ja kiinteistöpesuloita ei kaikilla ole mahdollisuus käyttää. Pesulapalvelut on monta kertaa niin kalliita , että tulee halvemmaksi ostaa uudet peitot. Ei mitenkään ekoa!!!
Samoin mattojen pesu on esim. täällä Iidenissä tosi hankalaa, tuolla Olvin alajuoksulla, mustassa vedessä, on yksi laho, lähes uponnut laituri jossa ihmiset yrittää pestä mattojaan, henkensä kaupalla.
Olin kaupungin virkakoneistoon yhteydessä, josko rakentaisivat sellaisen mattojen pesupaikan joka olisi liitetty vesi- ja viemäriverkostoon, ei saanut asia minkäänlaista kaikua.
Lehdessä vielä valittelivat, että nimenomaan Ylä-Savossa oli jäänyt EU-ympäristörahoja käyttämättä. Omia mattoja pesetin ja pesin pesulassa, sekin maksoi niin , että olisin saanut uudet matot ja olis vielä rahaa jäänyt, mutta kun oli edesmenneen äitini kutomia mattoja, en raskinut heittää pois.Niistä pussilakanoista, Bulgariassa oli sellaisia joissa sen päällispuolen lakanasta oli otettu keskeltä pala pois kauniisti pitsillä kantattu se ”reikä” ja siitä keskikappaleesta tehty tyynyliina, ihan kiva idea, ja peitostakaan ei tullut niin kuuma kun lakana oli osittain vain yksikerroksinen.
Norjalainen pussilakana ei meinannut avautua , kirjaimellisesti, siinä kun oli vain yksi aukko ja sekin sivusaumassa.!!!
Tämä Iiden siitä kumma kylä , että täällä on aika villi liikennekulttuuri, siitäkö johtunee, että syksyllä Espanjassa käydessä aiheutin varmaankin paikallisille kohteliaille autoilijoille lievää hämmennystä , kun en meinannut uskaltaa mennä kadun yli , vaan käännyin jopa taakseni katsomaan, että minkälainen kulkuneuvo sieltä on tulossa, kun noin autot pysähtyy, täällä kun ei jalankulkijat ole vihreilläkään turvassa!!!! Käyneet autoilijat vissiin oppinsa siellä Thaimaassa!!!!
Espanjalaisia vuokra-asuntoilmoituksia selanneena , silmiini on pistänyt se, että vuokra-asuntojen keittiöistä näyttää monesti puuttuvan uuni!! ja hellatkin on sellaisia kaksipaikkaisia????
Kyllä minä ainakin kaipaisin uunia , varsinkin pidempiaikaisen oleskelun yhteydessä, mikä olisi sen helpompaa kuin pistää eväät uuniin muhimaan ja mennä itse aurinkoa palvomaan!!
Vai onko vain turistiasunnoissa tämä ominaisuus???Ja se että pyykkikone on keittiössä ja astianpesukone puuttuu kokonaan!!! Onko näin myös tavallisissa kodeissa??
Nyt tuli ”asiaa” muustakin kuin pussilakanoista, ja ajatukset on taas siellä Fuengirolassa, kumma paikka kun vei sieluni kertalaakista!!! Olenkohan jossakin aiemmassa elämässä oleillut sielläpäin, kun lähes päivittäin mietin miten pääsisin sinne takaisin!!!
Hyvää, tällä hetkellä aurinkoista sunnuntaita kaikille, tänään ei vielä ole satanut….
Turisti kirjoitti:Jep, paikallisilla on eri rytmi ja joskus itse venyttamalla myohempaan ja hyppaamalla sekaa voi loytaa juttuseuraa ja saada uusia kokemuksia – mikali yhteinen kieli loytyy (jos itse ei osaa Espanjaa, ainakin yksi kymmenesta osaa Englantia…).
Juuri näin olen ajatellutkin tehdä. Mutta se onnistuu vain nyt kesäloman aikana. Kun pojalla alkaa koulu ensi kuussa, täytyy palata siihen omaan unisen suomalaisen rytmiin 🙂 Jos nimittäin meinaan saada pojan ajoissa hereille kouluaamuina ilman suurempia kiukuttelukohtauksia, on parasta mennä nukkumaan ajoissa…
Mutta joukkoon hyppääminen on varmasti paras keino saada kontakteja. Ja sillä tavallahan sen kielenkin oppii nopeammin, mitä emme vielä osaa. Ainakin naapureiden perusteella espanjalaiset ovat kyllä innokkaita opettamaan espanjaa… Ja sitähän me haluamme oppia!
mimmeli kirjoitti:Ja se että pyykkikone on keittiössä ja astianpesukone puuttuu kokonaan!!! Onko näin myös tavallisissa kodeissa??
Meidän tulevassa asunnossa Fuengirolassa on jopa kodinhoitohuone, jossa pyykkikone..! Kodinhoitohuone on ilmeisesti aika harvinainen näky Espanjassa, vai kuinka teillä?
Tiskikonetta ei kyllä meidän asunnossa näkynyt.
Heippa,
Mimmeli kirjoitti: ”Ja se että pyykkikone on keittiössä ja astianpesukone puuttuu kokonaan!!! Onko näin myös tavallisissa kodeissa??”
Tiedoksi, että Espanjassa eletään vielä sellaista aikaa, että kaikenlaiset pyykkikoneet, sähkölaitteet, televisiot ja puhelimet tekevät tuloaan. Autojakin on vielä todella harvakseen. Yleensä on yksi ruokakauppa jokaisessa kaupungissa sekä joskus kirkko että poliisilaitos, johon juopuneet ja taskuvarkaat laitetaan yöksi rauhoittumaan.
Lentokentältä on vaikeaa päästä kaupunkeihin, kun koko Malagan alueella on vain kymmenkunta ikivanhaa 60 -luvun Seat taksia ilman ilmastointia. Junayhteys toki on, mutta se kulkee täpötäysinä vain arkisin päiväsaikaan ja pari kertaa päivässä, ellei aikatauluihin tule muutoksia.
Tälläistä arkielämä on täällä…
… ja meijä kylälle ei oo ies raatatietä, tosin asemarakennus ollut valamiina ijät ajat, raeteihe puutumisen takija liikenne hoejetaan tilapäesesti linja-aatoella. 😉
Heippa,
Don Bavarontti: ”ja meijä kylälle ei oo ies raatatietä, tosin asemarakennus ollut valamiina ijät ajat, raeteihe puutumisen takija liikenne hoejetaan tilapäesesti linja-aatoella”
Oothaa sie aivan oikeas, että joskus on ollut ihan oikeakin junarata aina Aurinkorannikolta aivan Ranskaan saakka ja enää on vain jäljellä muistoina tästä vain vanhoja asemarakennuksia, kuten tuo kuvasikin osoittaa.
Tässä on kuitekin mallia nykyisestä pätkäleikkijunastamme Fankrolan ja Malagan välillä, joka kulkee siis satunnaisesti arkipäivisin käytännössä ilman aikatauluja..:)
mutta suunnitelmissa on ilmarata Malagasta Nerjaan tulevaisuudessa.
Ja lähiliikennettä palvelee tranvia ”raitsikka” Torre del Marin ja Velez-Malagan välillä.
Nimetön • Ei kirjautuneenaLiittynyt: 01.01.1970
Kirjoituksia: 232
Vastauksia: 2467No paikkaanhan olet itsesi vienyt, parahin Pedro50.
Surkeasti tuntuu kulmakunnallasi asiat olevan!!!Vastauksestasi tosin aistin pilkan ja ivan, miksi ???
Eikö tänne saa kirjoittaa näin kansakoulupohjalta, ulosantini ja kirjoitustaitoni ei tietenkään ole akateemista tasoa, mutta luulin löytäneeni kivojen ja suvaitsevaisten ihmisten foorumin. Jossa voi joskus kysellä tyhmiä ja lukea myös…Havaintoni keittiöiden sisustuksesta perustuu kuviin, joita olen katsellut asuntojen vuokrausilmoituksista, en siis ole koskaan käynyt aidossa Espanjalaiskodissa, siksi tein, ilmeisesti Sinua ärsyttävän kysymyksen kotikoneiden sijoittelusta.
En siis vieläkään tiedä onko matkailijoille tarkoitetut asunnot kovinkin erilaisia, kuin alkuperäisväestön käytössä olevat asumukset! Televisiossa pyörivistä Espanjalais sarjoista olen huomannut, kotien ainakin lavastetussa tilanteessa näyttävän aika samanlaisilta, kuin meillä ja muualla.
Tänään ei muuten satanut, mustikat kypsyy ja korpilakkojakin pääsee jo poimimaan!!!!
Mansikat on vähän ”kortilla” , 5 kg laatikko torilla tänään 30 €!!!
Tuotteiden hinnoista, kuka olisi markka-aikana maksanut muovikassista 1.20 mk , nyt ei edes huomaa kun sen kassin ottaa ja laskuun lisätään 20 senttiä!!Terveisiä nuapurjkaapunnista Kuopiosta.
Usein vuokrattavat asunnot ovat espanjalaisten omaa käyttöön l. lomailuun tarkoitettuja kakkosasuntoja tai jopa kolmosasuntojakin, joissa keittiövarustus on tuota kahden kaasulevyn tai -kaasuliekin tasoa. Kuka sitä nyt lomaansa käyttää ruoanlaittoon lomalla ollessaan 😉 ja ravintoloita kun on kadun varret pullollaan.
Asuin vuosia Espanjassa, Aurinkorannikolla (eri alueilla) ja Costa Blancalla. Kaikki asunnot olivat vuokra-asuntoja ja varustuksiltaan hieman erilaisia.
Esim. pesukone löytyi joka asunnosta. Liedet olivat joko kaasu- tai sähköliesiä ja osassa asuntoja myös uunillisia. Pesukone pienissä asunnoissa yleensä keittiön yhteydessä ja isoissa kodinhoitohuoneessa (erillinen tila keittiön yhteydessä).
Mutta, yhdessäkään asunnossa ei ollut pölynimuria ja sen ostinkin itse. Pölynimuri oli tosi tarpeellinen koska pidän matoista ja käytin niitä paljon, varsinkin talvisin. Kun sitten palasin Suomeen, niin imuri seurasi mukana ja toimii hyvin edelleenkin.
Samoin monissa asunnoissa oli kahvinkeitin, leivänpaahdin, silityslauta ja -rauta ja eräässä jopa mikroaaltouuni.
Yksi asia jota harvoin näkee espanjalaisessa keittiössä on astiankuivauskaappi. Astianpesukone taas
aivan normaali talouskone nykyään.Erilaisia kodinkoneita ja laitteita myydään kaikkialla ja niitä myös ostetaan paljon helpottamaan naisen elämää.
ahlqvist kirjoitti:Yksi asia jota harvoin näkee espanjalaisessa keittiössä on astiankuivauskaappi. Astianpesukone taas aivan normaali talouskone nykyään.
Minulla on tuosta hieman erilaisia kokemuksia.. olen asunut kai liki kymmenessä vuokra-asunnossa, ja kaikissa on ollut kuivauskaappi.. niinkuin nykyisessänikin.
Ja minulla vain kahdessa, monesta asunnosta.
Nimetön • Ei kirjautuneenaLiittynyt: 01.01.1970
Kirjoituksia: 232
Vastauksia: 2467Kiitos Don B ja ahlq. vastauksista, Tiedän , että ravintoloita on paljon ja ilmeisen edullisiakin, mutta allergikkona ja rahaa rajallisesti omistavana , varsinkin pidempiaikaisen oleskelun aikana, kotiruokailu olisi normaali käytäntö.
Tuo pyykkikone keittiössä olisi joissakin tapauksissa ihan hyvä käytäntö meillä täällä Suomessakin, vanhemmissa kerrostaloissa ainakin on niin pienet pesutilat, että joskus hirvittää, kun näkee , että pyykkikone on melkein suihkun alla.
Ystävätär laittoi pyykkikoneensa asunnon toiseen vaatehuoneesen, oli sopivasti WC-takana, sieltä vesi tuli ja sinne meni , toimi hyvin , eikä tullut mitään vesivahinkoja.
Don B , missä kahviossa te kokoonnutte Kuopiossa, jos vaikka joskus uskaltais tuppaantua seuraan, minä kun olen tämmönen pien ja häppeemätön ihmien! niin voisin tulla kuunteluoppilaaksi.
Iiden vaikenee ja lähettää kesäisen illan lämpöiset terveiset kaikille lukijoille niin itään kuin länteen ja vaikka navoillekin!!!
Pääskysetkin ajavat formulaa…taloa ympäri!!!!!- JulkaisijaArtikkelit
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.