Uusimmat › Keskustelu › Asuminen ja eläminen › Ruoka ja viini › Onko joku kokannut koscheria ruokaa???
- Tämä aihe sisältää 10 vastaukset, 6 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 17 vuotta, 6 kuukautta sitten
Willi toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit
Tiedän-tiedän, ettei kysymykselläni ole mitään tekemistä Espanjan kanssa, mutta ehkä täällä joku osaisi omasta kokemuksestaan auttaa. Kyllä toki jo googletin ja sain vaikka millaisia reseptejä, mutta tarvitsen vain ihan jotain perusruokareseptiä, jonka valmistusaineet voin ostaa lähimarketista.
Meille tulee viikonloppuna vieraita Israelista, he ovat juutalaisia, mutta nähdäkseni eivät ortodokseja, joten kai he joustavat tai ottavat huomioon meikäläisen tietämättömyyden.
Sika on no-no, eikä maitotuotteita saa sekoittaa lihaan. Sen kai tietää jokainen. En jaksanut plärätä googelissa, mutta aavistelen, että joitain muitakin sääntöjä on olemassa.
Okei, ajattelin laittaa kananrintaa uuniin ja siihen pataan vihanneksia mukaan muhimaan.
Ja vaikka riisiä keitän lisukkeeksi. Jälkiruoaksi vaikka hedelmiä.Epätoivoisesti mietin seuraavaksi päiväksi oikeestaan ihan samanlaista ruokaa, mutta kanan sijasta kalkkunanrintaa. Ja toisia vihanneksia. Ja toisenlaisia hedelmiä jälkiruoaksi. Mennä siis varman päälle.
Mutta jos joku tämän orkin tuhansista lukijoista joskus on kestittänyt koscherilla ruoalla vieraitaan, niin olisin tosi onnellinen, jos saisin helppotekoisen reseptin. Ja ainiin, leipäreseptikin kelpaa, sillä muistini taka-alalla on jotain hapatetusta tai happamattomasta leivästä. Jompikumpi on sallittua. Vaiko molemmat… Äh, menen kai taas googeliin.
En ole kokannut, mutta kyllä syönyt Israelissa ja hyvää ruokaa oli. Mitä jos laittaisit kalkkunaa ja toisena päivänä kalaa ? Kalaravintoloita oli paljon ainakin Tel Avivissa. Pitaleipää he syövät ja nopea valmistaa itse. Kaikki salaatit ja hedelmät käyvät. Lihan voi jättää väliin kun muistaakseni lihan teurastukseen liittyi jotain sääntöjä. Ja, ruoan valmistukseen käyttävät aina öljyä.
Pitaleivän resepti löytyy googlesta: pitäleipä.fi
t. alhqvist
Raaka-aineet
3 dl vettä
20g hiivaa
3 rkl öljyä
2 tl sokeria
1 tl suolaa
6-7 dl hiivaleipä-tai vehnäjauhojaSekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, öljy, sokeri ja suola.
Alusta joukkoon jauhot. Kohota taikina.
Laivo taikinasta 6 pyöreää mahdollisimman ohutta leipää.
Paista 250 C:ssa 5 min. Leipä kohoaa taskulliseksi kovasssa lämmössä.Juu, kiitos oikein paljon, ennätinkin jo tulostaa tuon pitaleipäohjeen. Ja 2. päiväksi tosiaan paistan vaikka puna-ahven fileitä. Olen nimittäin todennut, ettei etelän ihmiset tykkää kuumasavustetusta forellista saati kylmäsavustetusta lohesta tai graavisellaisesta. Me taas voisimme syödä noita vaikka joka päivä.
Kiinnostuin aiheesta ja menin myös googlettamaan. Kävitkö katsomassa tämän http://fi.wikipedia.org/wiki/Kosher missä mainitaan myös astioista. Ja teurastuksesta sekä sen jälkeisestä käsittelystä ennen valmistusta – huh, onpa todella helppoa olla kaikkiruokainen vapaa-ajattelija.
Ou nou!!! Menin hölmönuteliaana sivulle…
Vaan ei kai se nyt noin nuukaa ole, sillä nämä vieraat eivät ole ortodokseja juutalaisia.
Heidän poikansa kertoi meidän pojalle joskus kokeilleensa salaa sianlihaakin.Jos vierailla on ”erikoisruokavalio”, niin eiköhän ole vieraan tehtävä kertoa isäntäväelle mitä voi syödä ja mitä ei. Olipa sitten rajoitteisuus todellinen allergia tai uskonnosta johtuvaa.
Jos ei ohjeita tule, niin laita possupataa valkoviinitomaattikastikkeessa. 🙂
Hyvän ruuoan lähtökohta. -”Nyrkin kokoinen kimpale voita pannulle ja Kossu pakkaseen”!
Ronkeli, kuinka on mennyt viikonloppu vieraittesi kanssa?
Onko kaikki mennyt hyvin?Juu, hyvin meni, mutta viikonlopusta tulikin monimutkaisempi kuin luulin, sillä torstaina sain soiton ent. kotikaupunkimme ystäväpariskunnalta, joka halusi juuri tänä la. tulla hyvästelemään meidät, sillä heillä on työkomennus Jordaniaan. En tietenkään evännyt, kerroin vaan meillä sitten olevan muitakin vierailijoita. Sopu sijaa antaa jne.
Sitten soitti esikoinen opiskelukaupungistaan haluavansa tullakin jo pe. kotiin, vaikka puhe oli ollut maanantaista. Alunperin oli ollut tarkoitus bailata kesäloman kunniaksi, mutta sitten kaikki halusivatkin nopeasti kotiin. Ilman muuta lapsi sai tulla, vaikka hänen huoneeseensa olin aikonut majoittaa ne Jordaniaan lähtijät. Raivasin sitten siipankin työhuoneen ja tekaisin siitä toisen vierashuoneen.
Virallisten vierailijoiden lisäksi majoitimme la. myös keskimmäisen poikakaverin, jolla oli viikonloppuloma armeijasta. Myös kuopuksen bändikaverit yöpyivät meillä, sillä heillä oli esitys, eikä illalla kulje bussit heidän kotikyläänsä.
Jos oikein laskin, oli meitä 14 hlöä.Säät onneksi suosivat, oli lämmintä ja aurinkoista. Hinasimme pöytätennispöydän keittiön viereiselle terassille, joten sovimme kaikki yhdessä syömään. Oli ihan idylli kuin elokuvissa.
Apua sain pyytämättä. Koscheri ruoka valmistui aika vaivattomasti uunissa aina koko uunilevyllinen. Salaatit syntyivät melkein itsestään ja etelän hedelmiä riitti välipaloiksi ja jälkiruoaksi.
Ainoa hankaluus oli se, ettei meidän kenekään äidinkieli ole enkku, mutta se oli ainoa yhteinen kielemme. Silti juttelimme ummet ja lammet. Etenkin viinilasin äärellä kynttilöiden valaistessa pehmeää kesäyötä kielimuuria ei tuntunut olevan olemassakaan.Idyllisyydestä huolimatta oli myös kiva hyvästellä vierailijat onnistuneen viikonlopun jälkeen.
Nyt ramasee.Tällä hetkellä sataa muuten kuin saavista kaataen. Ja saa sataakin.No teillähän oli sitten ihan kunnolla sitä poppoota siellä. Hyvä että viikonloppu oli onnistunut ja nyt ei muuta kun jalat pöydälle ja rentoutumaan 🙂
- JulkaisijaArtikkelit
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.