Espanja.org Elämyksiä espanjasta
- Tämä aihe sisältää 57 vastaukset, 18 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 11 vuotta sitten
toimesta.
- Artikkelit
Tilanteeni on tämä: olin opiskelijavaihdossa Espanjan Valenciassa lukuvuoden 2011/2012 ja rakastuin siellä espanjalaiseen mieheen. Tämän kevään olin siellä työharjoittelussa.
Poikkikseni kävi Suomessa kaksi kertaa viime kesänä ja tutustui perheeseeni ja ystäviini. Kaikki pitivät hänestä. Vanhempanikin. Vaikka elämme nyt etäsuhteessa niin luottamus on 100 % molemmin puolin, ja hän on hauska, sympaattinen ja komeakin, mutta äitini on silti vaikea luottaa häneen. Tai edes minuun. Hän sanoo, että ”älä luota siihen. Luuletko, ettei sillä ole muita naisia siellä?”. Ehkä äitini pelkää poikaystäväni murtavan sydämeni. En keksi muutakaan syytä moiselle sammakon suustapäästämiselle.
Olen pitkän aikaa jo puhunut perheelleni varovaisesti Espanjan muuttamisesta valmistumiseni jälkeen ensi kesänä. Vanhempani eivät ota sitä kuuleviin korviinsakaan, tai sitten he etsivät siitä kaikki huonot puolet. Työttömyys, huonot elinolot, kuinka siellä kaikki ovat huijareita ja miehet gigoloja, sitten jos joskus menemme naimisiin niin jään kotia hoitamaan kun mies muka hurvittelee kaljalla ja iskee muita naisia… En ymmärrä. Tiedän täydellisen hyvin kuinka huono työllisyystilanne Espanjassa tällä hetkellä on, mutta uskoisin, ettei minun ole mahdotonta löytää töitä, kunhan saan paperit koulustani. Todella hyvällä koulutuksella ja työkokemuksella uskon löytäväni työpaikan, ottaen tietysti huomioon, että on minulla työelämäkontaktejakin Espanjassa jo.
He ovat siis kovasti sitä vastaan, että Espanjaan muuttaisin, he näyttävät uutisista ja lehdistä artikkeleita tyyliin ”katso nyt kuinka huonosti siellä on asiat, älä ole typerä ja tee elämäsi virhettä, vaan jää Suomeen, täällä on asiat todella hyvin” ja ”TAAS siellä Espanjassa on työttömyys lisääntyny”.
Itse palan halusta lähteä Espanjaan, enkä vain mieheni takia. Suurimmaksi osaksi kyllä hänen takiaan sinne lähtisin, mutta halajan ulkomaille. En halua jäädä Suomeen sitten kun olen valmistunut. Vanhempani kuitenkin painostavat minua jäämään ja syyllistävät minua, jos puhun ulkomaille lähtemisestä: ”miten käy sitten ainoa elossa oleva mummosi, kun et voi käydä hänen luonaan, hänkin kun on jo vanha, ei sitä tiedä milloin hänkin kupsahtaa” ja ”molemmat veljesi tarvitsevat sinua ja niin mekin” ja ”sun täytyy miettiä myös meitä, ei tää oo pelkästään sun elämä, vaan myös meidän”.
Ei kukaan vanhempi tietenkään halua, että oma lapsi lähtisi kauas pois ja vieläpä ulkomaille, jonka kieltä vanhemmat eivät välttämättä osaa. Mutta eikö vanhempien tärkeimpänä tehtävänä ole TUKEA omaa lastaan tämän päätöksissä? Vai olenko muka ihan väärässä??
Auttakaa, mitä teen??
Mitä sinä vielä mietit?
Jos tuleekin tauluun, senkun eroat sitten. Loppuelämä, tekemättä mitä haluaa, siinähän katkeroituu ja happanee.Jos sun vanhempasi olisivat joskus lähteneet ulkomaille, voisi olla toisenlaisia mielipiteitä. Mutta jos kokemusmaailma ulottuu omalle maitolaiturille asti se on sitten tätä.
Ei muuta kuin Espanjaan vaan. Eihän se asia edes kuulu mitenkään sinun vanhemmillsesi, olettaen tietenkin, että olet täysi-ikäinen.
niin silloinhan sina ITSE paatat mita haluat elamassasi tehda. Miksi taalla pitaisi ”menna kaikki huonosti”…aivan samalla lailla huonosti voi kayda Suomessakin tai ihan missa vaan maailmalla.
Mielestani vanhempasi ovat kovin itsekkaita halutessaa sinun jaavan sinne mummiasi,veljiasi ja heita itseaan varten….kylla luulisi etta heista on toisilleen seuraa vaikket sina paikalla olekaan.Ja tanapaivana kun on netit/puhelimet ym.yhteudenpitokin on ihan erilaista kuin vaikka 20v sitten joilloin itse tulin tanne Espanjaan. Lentojakin loytyy nykyaan suht edullisesti ja tamahan on vain 4 tunnin lentomatkan paasta Suomesta.
Huijareita/gigoloja/kaljalla huvittelijoita/muita naisia iskevia …..naitakin loytyy jokapuolelta maailmaa…ja myos naisissa!
Jos tulet tanne ja kaikki ei sit kuitenkaan menisi odotustesi mukaan,taalta paasee aina pois ja olet saanut yhden kokemuksen lisaa elamaasi…..Suosittelen kuuntelemaan sydantasi ! 🙂
Rica kirjoitti:Ei kukaan vanhempi tietenkään halua, että oma lapsi lähtisi kauas pois ja vieläpä ulkomaille, jonka kieltä vanhemmat eivät välttämättä osaa. Mutta eikö vanhempien tärkeimpänä tehtävänä ole TUKEA omaa lastaan tämän päätöksissä?
Olisi kai . 😀 Muta luopuminen on aina vaikeaa. Ja sen lisáksi meillá vanhemmilla on usein tapana tehdá lapsista itsemme jatkeita siiná mielessá, ettá lapset muka ovat vastuussa meidán hyvinvoinnistamme; haluaisimme heidán táyttáván meidán odotuksemme ja toiveemme. Niinhan se ei mene. Lapset luovat itse oman elámánsá, ja yhtá váhán kuin kaikki vanhempasi páátókset elámán varrella ovet olleet parhaita mahdollisia, niin eivát kenties sinunkaan aina sitá ole. Yhtákaikki, sinun elámási on nimenomaan SINUN, ja ainoa neuvo jonka uskaltaisin antaa on se, ettá yritát aina tehdá sen, miká sillá hetkellá ja senhetkisellá ymmárryksellá tuntuu ”oikealta” sinulle.
Onnea matkaan, páátit sitten mitá hyvánsá 🙂
Kiitos tuestanne 🙂 Olen siis jo 23-vuotias. Olin oikeastaan jo pienessä päässäni päättänytkin, että lähden (ja kyllä varmasti lähden – sanoivat muut mitä hyvänsä ja minä näytän niille, että löydän hyvän työnkin!), mutta ainoana ”esteenä” olen pitänyt vanhempieni suhtautumista. Ei Espanja niin kaukana ole, etteivätkö he voisi tulla käymään siellä ja minä puolestani välillä Suomessa. Se on totta, että Espanjaan on hyviä ja edullisiakin lentoja, jos osaa etsiä. Kuitenkin se on suhteellisen lähellä, jos vertaa esim. Meksikoon tai Australiaan 🙂 Ei se ole maailmanloppu, että muutan ulkomaille! Mutta vanhempani varmaankin ajattelevat, että kyllä se on.. Mitä jos välimme menevät kokonaan poikki, KUN muutan Espanjaan?
AP:lle semmoista kommentoisin, että minkäslaisia neuvoja kuvittelet meidän voivan antaa? Eipä tossa sun tilanteessa ole kuin go tai no-go.
Aika sitten näyttää, kuka oli oikeassa. Sinä rakkauden huuman keskelläsi – vaiko vanhempasi.
Tietohan ei kenelläkään ole. Riippuu ihan siitä muuten mitä olet hakemassa. Espanjalaisissakin miehissä on ”perussuomalaisen miehen oloisia” jämeriä kodin panttereita. Ehkä pienemmällä otannalla mutta kuitenkin.
Voi se mies olla täysi gigolokin. Suosittelen käyttämään ehkäisyä kunnes saat asiaan vähän itsekin etäisyyttä. Ellet sitten halua olla espajalaisen gigolon painaman skidin yh-äiti…
Aika tuo neuvot näissä asioissa.
Hain vain eri näkökulmia asiaan – itselläni kun ei ole omakohtaista kokemusta vanhemmuudesta niin en voi tietää millaista se olisi jos olisi lapsi lähdössä ulkomaille.
Ööö.. Mieheni ei todellakaan ole mikään gigolo, vaan kunnollinen, perhekeskeinen ja rehellinen mies. Eikä lapsia ole tulossa vielä moneen vuoteen – kunhan nyt ensiksi pääsisi edes sinne Espanjaan.
Kyllä me hengissä säilyttiin vaikka meidän ainoa lapsi, poika, lähti 17 vuotiaana vaihto-oppilaaksi Ranskaan ja sieltä se päätti tulla meidän kämppään Espanjaan asumaan ja käymään loppukoulunsa täällä.
Sillä tiellä se on vieläkin. Malagalaisen likan kanssa naimisissa ja nyt kun ollaan eläkkeellä asutaan itsekin täällä kokoaikaisesti.
Ja siitäkin selvitään hengissä, että nyt kun me ollaan täällä, on nuoripari duunissa Ranskassa.
Saa nähdä miten kauan?
Ja aina kun halutaan voidaan mennä käväisemään. Samalla saa matkailtua samaan hintaan.Mieheni ei todellakaan ole mikään gigolo, vaan kunnollinen, perhekeskeinen ja rehellinen mies.
Jos molemmat osapuolet edustaisivat samaa kulttuuria, niin eron todennäköisyys olisi viimeisimmän suomalaisen arvion mukaan 51 %. Jos mies on arabi, niin tilaston mukaan ero on 7 kertaa tavanomaista todennäköisempi, ts. lähes varma.
Oma eron todennäköisyyteni oli tilastojen valossa joskus sitä laskiessani 60 – 80 % välimaastossa. Käytännössä liikumme kuitenkin 0 % tasolla, tai lähellä sitä. Tilastomatematiikka ei ole tuon toisen osapuolen vahvimpia ominaisuuksia.
En muista suomalais-espanjalaisten parien erotilastoa.Jos se on sama kuin suomalainen nainen – italialainen mies, niin eronneisuus on yli 3 %, eli yli kaksinkertainen suomalais-suomalaiseen liittoon. (Joku neropatti voi sitten laskea, että eron todennäköisyys on 102 %, mutta ihan näin se ei mene.)
Ihan puhtaasti tilaston valossa todennäköisin vaihtoehto on avioero ja yksinhuoltajuus.
Ruletissakin on parempi todennäköisyys kuin avioliitossa – varsinkin ulkolaisen kanssa. Silti minäkin olen tuon riskin ottanut.
Itse perehtyisin aika tarkkaan espanjalaiseen avioerokäytäntöön ja varautuisin avioehdoilla yms. todennäköisimmän vaihtoehdon mukaiseen tilanteeseen. (Minullakin on suullinen avioehto, jonka sisältöä en kerro.)
Rica kirjoitti:Mutta eikö vanhempien tärkeimpänä tehtävänä ole TUKEA omaa lastaan tämän päätöksissä? Vai olenko muka ihan väärässä??
Auttakaa, mitä teen??
Henkilokohtaisesti ihmettelen tallaista kysymysta. Aikuinen, 23-vuotias nainen kysyy espanja-org:ssa kuinka napanuora katkaistaan?? Ehka kysymyksessa on jonkinlainen pumpulissa kasvaminen – itse olin tuon ikaisena asunut itsenaisesti kolmessa maassa ja minulla oli kolme lasta.
Suosittelisin Espanjaan muuttamista mahdollisimman pian!
BeeKeeper kirjoitti:Rica kirjoitti:Mutta eikö vanhempien tärkeimpänä tehtävänä ole TUKEA omaa lastaan tämän päätöksissä? Vai olenko muka ihan väärässä??
Auttakaa, mitä teen??
Henkilokohtaisesti ihmettelen tallaista kysymysta. Aikuinen, 23-vuotias nainen kysyy espanja-org:ssa kuinka napanuora katkaistaan?? Ehka kysymyksessa on jonkinlainen pumpulissa kasvaminen – itse olin tuon ikaisena asunut itsenaisesti kolmessa maassa ja minulla oli kolme lasta.
Suosittelisin Espanjaan muuttamista mahdollisimman pian![/quote]
..toki opiskelujen jälkeen.
Joillekin on itsenäistä jo kakarasta alkaen elely ja saada (hienoa tai pakko)
sen 3 lasta,
kyllähän niillä eväin jonkun kehuman pitääkin päästä.. kaikkihan kokemus
jokaisen omalla kohdalla on sille rikkaus..Toivotan Ricalle hyvää alkavaa jaksoa Espanjassa, erityisesti ammattityön saannissa ja
kaikessa kaikkiaan muutenkin ! 🙂Olen joskus ilmeisessä syyllisyydentunnossani lueskellut noita tilastoja ja varsinkin syiksi koettuja asioita eron takana.
Harvinaisen usein miesosapuoli paljastuu avioerohaasteissa kovakorvaiseksi ja kuulovammaiseksi.Nainen voi kertoa vuosien henkisestä piinasta ja mies ihmettelee silmät lautasina, että meillähän oli kaikki hyvin. Abso, jos kulissit ovat kiiltävät ja koreat, se ei vielä takaa että niiden takana ollaan puolin ja toisin tyytyväisiä.
PS. Miten suullinen avioehtosopimus todistetaan tositilanteessa?
Harvinaisen usein miesosapuoli paljastuu avioerohaasteissa kovakorvaiseksi ja kuulovammaiseksi.Nainen voi kertoa vuosien henkisestä piinasta ja mies ihmettelee
Oletan, että rouva toimitusjohtaja osaa siirtää halutessaan yritystensä osoitteet muualle. Liikumme samoissa, joskin vaihtuvissa, osoitteissa ja elämme yhdessä 24/7 pois lukien kumankin harrastukset. Kummallekaan ei tuottaisi vaikeuksia keksiä hyvältä kuullostavaa syytä asua eri maassa. Itse asiassa on hankalampaa perustella se, miksi toinen muuttaa aina toisen projektien perässä.
Työmatkatkin teemme pääsääntöisesti kaksin tai perikunnalla vahvistettuna. Vanhempaa sukupolvea otetaan mukaan, jos heidän kuntonsa sen sallii.
Kiertävässä ”sirkuksessa” ei ole kulisseja. 🙂
Miten suullinen avioehtosopimus todistetaan tositilanteessa?
My word is my bond
0
0
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.