LÖRPÖTTELYLOOTA 6.

Huomenna :O sunnuntaina? :O

YES! Hieno homma: pitää vain osata klikata 8)

Klikkaa sitä ”1 uusi” tms., niin toimii.

Samoin, ilman erikoispalveluja…kohta uusi.. klik ..ja viimeisimmässä viestissä 🙂

Koitetaan tytön kanssa sitten värkätä tänne kuvia jne.

NääSNääS kirjoitti LÖRPÖTTELYLOOTA 5:ssa:

Kummeksu vaan ja minä selitän.

Lisättäköön vielä aluksi:
Osaan kielellisesti oikeaoppisen teitittelyn ja käytän sitä silloin kun ihminen on huomattavan iäkäs tai korkea virkamies tai joku kunnioitettavan aseman muutoin omaava henkilö (presidentit, kuninkaat, paavi yms).

Varakkuus tai julkisuus eivät normaalisti nosta ihmisen kunnioitettavuutta silmissäni:
Santiago Cañizaresia en teitittele, mutta jos Pelén tapaisin teitittelisin (no hänhän on tosin huomattavan vanha kai?).
Donald Trumpia teitittelisin, mutta Sukaria en teitittele.

Onneksi en ole yritysmaailmassa mukana, minun ei tarvitsekaan noudattaa siellä tarvittavia etikettejä, jotka kyllä opiskelin…olen aimmalta koulutukseltani ”Johdon sihteeri” (en siis valitettavasti johdoton sihteeri), enkä muuten ole päivääkään tehnyt sitä työtä.
Olin ensimmäisellä kurssilla, jossa opiskelijat kävivät laaja-alaisen ATK-koulutuksen, joten se vähä mitä yritysmaalimassa duunia tein oli ATK-operaattorin ja ohjelmoijan, sekä ulkomaankaupan töitä.
Siihen maailmanaikaan teititeltiin ulkomaalaisista asiakkaista vain saksankielisiä ja Brittejä.
Vaihdoin alaa, koska en löytänyt työstäni sisältöä, mutta ei se teitittelystä tai sen puuttesta johtunut.

Minä olen tehnyt ”omaa” duuniani älyttömän kauan ja teitittelen AINA uusia asiakkaita, sekä heitä joiden kanssa ei sinunkauppoja tehdä asiakkaan omasta aloitteesta.
Asiakkaani ovat kaikki huomattavan iäkkäitä ihmisiä, joten katson teitittelyn kuuluvan automaattisesti tapoihin, sekä ammatillisuuteen tietyissä tilanteissa.

-Aika harva urani aikana asiakkaanani olleista on tahtonut itse, että häntä teititellään olivatpa he taustaltaan sitten herroja (tai isoja herroja) tahi ”narreja”.
Ehkäpä asiakkaani eivät tahdo pitää henkistä välimatkaa sinä aikana jonka heidän kanssaan vietän, ehkä minua suojelevat koulutuksen mukanaan tuoma ammatillisuus ja työajat (sekä ”virkapuku”).

Minulle on aika vieras ajatus, että kaupantädin tai pankkineidin yms tarvitsisi tekemällä tehdä henkistä välimatkaa minuun, useimmiten ihmiset valittavat että minuun on äärettömän vaikeaa luoda kontaktia ja tutustua.
Useiile ihmisille olen jäänyt (ja jään) etäisemmäksi kuin he ovat halunneet vaikka en heitä ole teititellytkään.

Siksi en tajua tuota ”pakollista” välimatkan luontia, kun ystävällisesti tekee kehonkielellään selväksi ettei tahdo itseään lähestyttävän se yleensä onnistuu mainiosti.
Toki on henkilöitä jotka eivät kehonkieltä osaa lukea ja vaativat ystävällistä, mutta määrätietoista ohjantaa asian suhteen.

Jos teitittely asiakaspalvelussa on kunnioituksen merkki, en tajua miksi kassaneidin pitää minua kunnioitaa sen ihmeemmin, en koe vielä olevani mummoiässä joka aiheuttaa välittömän kunnioituksen sekä teitittelyreaktion hyvinkasvatetuissa ihmisissä.
Minä vaan suoritan maksuliikkeitä ja hän ottaa maksun vastaan, arvostan kaupoissa ja pankeissa itsepalvelua.

Kassojen ja muiden asiakaspalvelijoiden teitittely on sitäpaitsi usein hyvin teennäistä ja kieliopillisesti virheellistä.
”Oletteko käyneet jo katsomassa tuolta boutique-osastolta?”-Jaa ketkä me?
-Minähän olen yksin liikkeellä…

Enkä tajua miksi jos halutaan pitää henkistä välimatkaa teitittelemällä, minun kanssani pitää ”smalltalkata”.
”Oikein mukavat ja suositut nämä teidän valitsemanne merkkikengät.”
-So, minä maksan ne ja ne muuttuvat omaisuudekseni olivat mukavat tai ei.

Hyvin yleinen ”hänettely” ei ole kohteliasta, vaan näin puhuteltiin aiemmin ”alempiarvoisia”, enkä minä katso olevani mitenkään ”alempiarvoinen” kuin lihatiskin täti.
”Ottaako hän tätä suomalaista vai brasilialaista filettä?”
-Mistäs ihmeestä minä tiedän mitä hän ottaa, minä tahtoisin tuota argentiinalaista, kiitos.

Tervehdin, hymyilen, maksan ja häivyn, tulen uudelleen ellei pulju mennä paukahda boikottiin…en ala flirttailemaan urheilukaupan komean miesmyyjän kanssa, enkä kutsu pankintätiä kotiini, kun en edes duunikavereita.
En minä ainakaan oleta kuntosalin tyttöjen ryhtyvän sydänystävikseni enkä tutunkaan vaatekaupan sedän muistavan makuani ja kokoani, kyllä minä pärjään vielä ihan omatoimisesti, kiitos.

Ehkä maailma on täynnä kaikenmaailman houruja jotka luulevat kaupantätiä sydänystäväkseen jos tämä heittäytyy tuttavalliseksi ja sinuttelee, mutta en minä tajua miksi minun pitää siitä kärsiä?

Äänestän jaloillani ja asioin siellä missä on rennonletkeä ja ”reiru” palvelu, jossa ei samaan aikaan tuputeta ja luoda etäisyyttä.
Kohteliaisuutta voi ilmentää muutoinkin kuin teitittelemällä, kauniisti voi puhua muutenkin ja hymy on kaikkein parasta kohteliaisuutta.

Jostain syystä olen überrento ihminen, saksalaiset ystäväni ja tuttavanikin sinuttelevat minua ihan luonnostaan, vaikka heille sinuttelu on todella vaikeaa.

Ehkäpä teitittely on minulla vahvasti duunikuvioihin liittyvää, enkä minäkään tahdo duunijuttuja muistella vapaalla, siis silloin kun käyn asioilla.

Hmmmm…uskon kyllä tuon…

Tuo pankkitilanteiden kuvaus osuu mielestäni nappiin!
Jos sijoitusneuvoja jonka luo olen varannut ajan (tuttu tai uusi tuttu) vaikuttaa kovin ”etäiseltä” tunnen olevani hänelle vain ”nippu euroja” joista hänen bonuksensa karttuvat, tässä tilanteessa pitäisi keskittyä siihen että myös minunkin bonukseni karttuvat.

Etiketti, aivan totta.
Minä törmään nykyisin niin harvoin tilanteisiin jotka vaativat noudattamaan tiukkaa käyttäytymisetikettiä, joten aivan unohdin sen.
Esim. jos appivanhempani eläisivät olisin heitä teititellyt, ensimmäistä kertaa tavatessamme tai jos jostain syystä joutuisin pakosta joillekin ”virallisille” päivällisille käyttäytymiskoodi vaatisi teitittelyä.