Uusimmat › Keskustelu › Aktiviteetit › Matkakertomukset, reissuvinkit ja -kokemukset › lennot Turusta Murciaan tai Alicanteen
- Tämä aihe sisältää 57 vastaukset, 13 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 12 vuotta, 2 kuukautta sitten BeeKeeper toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit
- Huimis kirjoitti:
…ja usein kyrsii oikein kunnolla kun kunnon koiranomistajat saa paskan maineen juurikin näiden huvikseen jäniksiä ajattavien yms. takia. 🙁
Hmmm..? Et kai nyt ihan aikuisten oikeasti ole huolissasi, että alias ’Mimmamuro’ tuossa on pilannut mainettasi?
😛Se nyt vaan on sillä lailla, että erittäin harva ihminen aivan tosissaan ryhtyy vihoittelemaan koiranomistajille noin yleensä, vaikka jokunen heistä ei osaisikaan tai ymmärtäisikään valvoa koiraansa lain ja asetuksen edellyttämällä tavalla. ’Mimmamuro’ tuskinkaan on mikään tappelukoirien kasvattaja, ja niitähän kyllä Espanjasta löytyy. Monasti marokkolaisia mokkakorvia tai spanskeja helkkarin enkeleitä.
Tokihan joukossamme on aina jokunen koirienvihaaja, mutta he ovat sitten juttu ihan sinällään. Minusta ei ole tullut koiranvihaajaa, vaikka minua on pari kertaa purtu, kerran jopa kaukaasialaisen toimesta. Tikit kyllä piti laittaa käsivarteen ja jäykkis-piikki ottaa, mutta enpä lähettänyt ”piikille” sen kummemmin koiraa kuin sen omistajaakaan.
🙂Eikka kirjoitti:Harmi, että vapaana juoksentelevien koirien ampuminen on kielletty, muuten lähtisi tuollaisilta rakeilta henki nopeasti. Toivottavasti erehdyt joskus päästämään koirasi irti poronhoitoalueella, siellä tulet saamaan nopean opetuksen.
No huhh huhhh..! Viinapiruissaanko se ”Lapin Eikka” kirjoittelee, vai oliko muuten vain xittumainen päivä?
:OMeinaan vaan, kun ähmistymisesi aiheutti tsunamivaroituksen Intian valtamerellä.
}:)Ensinnäkin kaikenlainen tappamisella uhoaminen, niin ihmisen kuin eläimenkin, on aivan saatanan lapsellista.
😕Toiseksi, jos joskus sitten päädytkin siihen, että lasket ilmat pihalle jostain koirasta, niin katso ensin huolella kenen karvakuonoa tähtäilet, ettei mäen takana ole joku helvetinenkeli tai muu neekeri, joka tekee samat sinulle.
😉Kolmanneksi, kyseinen alias ’Mimmamuro’ tuskinkaan on erehtymässä joidenkin poronpurijoiden kanssa Lappiin hanuriaan palelluttamaan, kun kerran haaveilee Espanjaan muuttamisesta.
😀Arnold kirjoitti:BeeKeeper kirjoitti:…Mielestani koiran ei Espanjassa tulisi antaa olla vapaana muualla kuin omassa, aidatussa pihassa.
No, jaaa..? Miten tuon nyt ottaa…
;)[/quote]
No joo, ehka tuo filmissa nakyva alue on turvallinen juoksupaikka koirille… Oma koiramme karkasi aidatusta pihastamme toissatalvena, palasi yolla kotiin TAYNNA punkkeja. Seuraava paiva vietettiin niita poistamalla. Koiran persoona alkoi muuttua. Ell sanoi, etta punkki on varmasti paassyt ihon alle ja koira menehtyy. Toivoimme viela jonkin aikaa, mutta tilan vain huonontuessa ennen perusterve ja iloinen koira taytyi lopettaa. Sen tahden en itse uskaltaisi koiraa ko alueella enaa vapaana juoksuttaa.
BeeKeeper kirjoitti:Oma koiramme karkasi aidatusta pihastamme toissatalvena, palasi yolla kotiin TAYNNA punkkeja. Seuraava paiva vietettiin niita poistamalla. Koiran persoona alkoi muuttua. Ell sanoi, etta punkki on varmasti paassyt ihon alle ja koira menehtyy. Toivoimme viela jonkin aikaa, mutta tilan vain huonontuessa ennen perusterve ja iloinen koira taytyi lopettaa. Sen tahden en itse uskaltaisi koiraa ko alueella enaa vapaana juoksuttaa.
Niinpä. Ikävä juttu. Tiedän tunteen. Vastaa jonkinkin verran hyvän kaverin poismenoa.
Jos koira on onnistunut saamaan ítseensä kunnon punkki-invaasion, on pelastuskeinot sangen vähissä. Sellaisessa tapauksessa kun on erittäin todennäköistä, että monen monet punkit ovat jo ehtineet työntää leukansa koiran ihon lävitse ja joku tai useampi niistä on tartuttanut joko Erlichioosin ja/tai aivokuumeen. Jälkimmäistähän luultiin aikoinaan vain ihmisten sairaudeksi, mutta myöhemmin on havaittu, että se voi tarttua myös eläimiin.
Kummassakin tartunnassa koiran oireet saattavat olla sangen rajuja. En tiedä, kuka suositteli koiranne lopettamista. Eläinlääkärikö? Molempiin sairauksiin on olemassa lääkkeitä koirille, mutta ne ovat hiton vahvoja. Joten niiden kanssa voi kyllä käydä niin, että eläin kuolee lääkitykseen.
Koirille voidaan antaa punkkeja ennalta ehkäisevänä lääkeaineena permetriiniä, jota laitetaan tavalliseti pipetillä koiran lapojen väliin suoraan iholle, josta sen vaikutus leviää parissa päivässä muuallekin ihoon. Uusinta-annostus oli muistaakseni parin kolmen viikon välein.
tama iholle laitettava punkkilaake. Nimenomaan Ell totesi, ettei koiraa enaa voi pelastaa – tosin han ei tarjonnutkaan mainitsemiasi vahvoja ja kalliita laakkeita 😕
Aivoihin se meni, vaikka Ell puhui juuri tuosta sydanmadosta. Tai ehka oli molemmat? Koiran persoona tosiaan muuttui taysin, lopulta se ei enaa tuntenut isantaansakaan, jota oli aina mustasukkaisesti palvonut. Soi ja joi kylla loppuun saakka, mutta oli apaattinen ja lahinna vain nukkui. Ikaa oli kahdeksan vuotta, ja tahan karkureissu-punkkiepisodiin saakka koira oli hyvin aktiivinen ja iloinen.
Kiitos myotatunnostasi, Arnold 🙁
Arnold kirjoitti:Hmmm..? Et kai nyt ihan aikuisten oikeasti ole huolissasi, että alias ’Mimmamuro’ tuossa on pilannut mainettasi?
Kyllä vain. Meilläkin päin on metsiä, joissa sai maanomistajan siunauksella ennen ihan vapaasti juoksuttaa koiria vapaana. Kunnes tuli muutama jonka mielestä oli hauskaa rääkätä riistaa antamalla koiran ajaa niitä ja lupaa ei yhtäkkiä enää ollut kellään. Turussa kun asuin, siellä oli iso kaupungin omistama aitaamaton alue, jossa sai ihan luvan kanssa juoksuttaa koiraa vapaana. Muutaman aggressiivisen rakin omistajan ansiosta lupa peruttiin ja alue aidattiin ja suljettiin. Kyllä siinä menee kaikkien koiranomistajien maine. Ihan sama homma kuin näiden jalkakäytävälle koiriaan paskattavien suhteen: Kyllä ne ovat pilanneet kaikkien koiranomistajien maineen, kuten jokakeväisestä koiranpaskakeskustelusta voi lukea. Ei vain omaansa.
Täällä Suomessakin on toivottavaa pitää se pussi taskussa,on inhottavaa kulkea pitkin puistoja joissa koiran jätöksiä on kasapäin.
Koira kun voi paskoa esim kolmestikkin päivässä,ei aina mutta joskus ja siten kun alkaa ynnäilemään sitä sonnan määrää jos samalla aluella on viitisenkymmentä koiraa ja kerrotaan se vaikka 365 ,niin päästään jo huomattaviin tuotoksiin : )Onpa tässä sellaisiakin koiran omistajia,että koira käytetään oman talon nurkalle paskomassa koko talvi.
Sitä vaan olen miettinyt,miksi pitää ottaa eläin jos sille ei ole aikaa,eikä halua huolehtia siitä.
Se pienikin koira kun tarvitsee lenkkeilyä,vaikka sylikoiraksi sanotaankin.Mutta onhan meitä joka lähtöön,muutin tälle alueelle vajaa 5 v sitten ja kohta jo sain kutsun poliisin pakeille,olin aika äimistynyt,olen lenkittänyt koiraani liikaa : )
Oli joku kansalainen niin huolissaan koirn ulkoilutuksesta,että meni ihan tekemään eläinsuojelu rikosilmoituksen.
Pieni koirani hänen mukaansa nääntyy vauhdissani,en ihan tukehtunut kahviini,kun soittelimme konstaapelin kanssa eläinlääkärillemme,kuinka se meidän Eiju koiraansa hoitaa.Että sellaista,mutta olisin kovasti kiinnostunut näistä arnoldin mainitsemista lääkkeistä,kuten permetriini.
Onko se sama kuin täällä saatava stronghold?
Onko punkkeja ja näitä sydänmatoja kaikkina vuodenaikoina,vai rajautuuko se esim kuumimpaan aikaan.Vielä 12 viikkoa ja sitten ollaan siellä,ei ole ennen kesä ollut näin pitkä,eikä kyllä usein muutenkaan näin sateinen.
eijubritt kirjoitti:permetriini.
Onko se sama kuin täällä saatava stronghold?Ainakin Exspotissa on permetriiniä ja esim. meitin kennnelissä se on käyttökiellossa, koska on aiheuttanut 100% käyttökerroista tosi pahan allergisen reaktion.
Arnold kirjoitti:Se nyt vaan on sillä lailla, että erittäin harva ihminen aivan tosissaan ryhtyy vihoittelemaan koiranomistajille noin yleensä, vaikka jokunen heistä ei osaisikaan tai ymmärtäisikään valvoa koiraansa lain ja asetuksen edellyttämällä tavalla.
Riippuu mistä roikkuu. Poronhoitoalueella poroa ajavan koiran elinajanodote on hyvin lyhyt, jos joku sen sattuu tavoittamaan itse teossa. Ja aivan oikein niin. Siltähän välttyy helposti, kun noudattaa koiransa kanssa lakia.
Eikka kirjoitti:Mimmamuro kirjoitti:Riippuu rodusta hirveesti, toisille riittää että on piha, mut mun koira, vaik onkin vaan puoliks afgaanin vinttikoira ja snautseri emonsa puolelta, niin se vaatii liikuntaa OIKEASTI. Ja kukaan ei pysty ihan hihnalla juoksuttamaan sellaista vauhtikoiraa, vaik olis hyväkuntoinenkin. Siis jos koiran juoksutarpeet haluu täyttää, kerran aamussa riittää läkähdyksiin juokseminen ja ei se niitä jäniksiä kii saa, ei siitä ole kyse, vaan vinttikoiran ominaisuus, on toi takaa-ajo. Mä juoksutaan vaan aamuisin koiraani paikassa mis muut ei liiku, joten se ei häiritse ketään.
En tiedä miten muilla, mutta ainakin minua kyrpii aika rankasti tuollainen välinpitämättömyys. Harmi, että vapaana juoksentelevien koirien ampuminen on kielletty, muuten lähtisi tuollaisilta rakeilta henki nopeasti. Toivottavasti erehdyt joskus päästämään koirasi irti poronhoitoalueella, siellä tulet saamaan nopean opetuksen.[/quote]
Mikä sua nyppii }:)
Selvästi vihaat koiria ja niiden omistajia.En ole vastuuton koiranomistaja. En anna sen juosta missä lystää, vaan tarkoin rajatulla alueella n. 10min, missä ei eläimiä eikä ihmisiä tapaa.
Ajattelen myös koiraa, jotta se saa lämmitellä lihaksiaan ja 10 min. lämmittely on tosi vähän ja koira on näköetäisyydellä, lopun aikaa se on hihnassa noin 2 tuntia. Se on nöyrä koira, ei ole mitään hyökkäävää laatua. Hirvetkin kulkee nykyisin kävelyteitä ja sellaiseen kerran törmättiin kävelytiellä ja koirani ei halunut sitä lähestyä millään tavoin (oli hihnassa, ei kulje koskaan julkisilla paikoilla muuta kuin hihnassa).
Joten jos nämä ylilyönnit nyt jätettäis ja ei aina kuviteltais että koiranomistaja tekee kaikki mahdolliset ”rikokset”
Siivoan jätökset aina kadulta, en kuulu siihen sakkiin joka jättää ne muiden siivottavaks. Olen takuuvarmasti sieltä paremmasta päästä koiranomistajia, sen voi kuka tahansa minut tunteva vahvistaa.BeeKeeper kirjoitti:Jos koira aiheuttaa esimerkiksi liikenneonnettomuuden, on sen omistaja vastuussa vahingoista. Taman takia Costa Blancalla ei juuri irtokoiria nay. Elaimen kyseessa ollen ei koskaan voi tietaa mita tapahtuu. Koira, joka on aina totellut kaskyja ja osannut varoa autoja eika ole purrut ihmista, voi joskus kayttaytya toisin. Lasku voi olla kallis ja kaikki paattya traagisesti.
Campolla – ja muuallakin – on sitten naita punkkeja. Ainakin kahta eri sorttia, joista toinen koiran ihon alle paastyaan aiheuttaa kuoleman. Mielestani koiran ei Espanjassa tulisi antaa olla vapaana muualla kuin omassa, aidatussa pihassa. Ikavaa, mutta turvallisinta.
Sulla ei taida olla koiraa???
Tai jos on, niin se on pieni sylikoira, mikä ei tarvi muuta kuin sen pienen pihaympyrän.
Pitkäsäärinen vinttikoira tarvii aivan eritavoin liikuntaa.En ole kaduille päästämässä koiraani holtittomasti juoksemaan, siksi olenkin kysynyt että onko paikkaa missä voisi koirakin vähän irrotella turvallisesti
Kauhee polemiikki nousi, kun kysyin että missä voi koiraa turvallisesti juoksuttaa vähän aikaa :O Siis en mä sitä itekseen päästäis juoksemaan mihin sattuu. Ajattelin jotain isoa metikköä, kaukana liikenteestä jne.. Kuten jo muille olenkin vastannut tästä asiasta, niin olen tosi tarkka missä koirani juoksee, en kai mä muuten olis kyselly ees.just oli uutisissa että Lapissa on poroja kuollu 79 ja susi asialla!!!!!!!!
Muistuttahan se susi joidenkin mielestä koiraa, mut ei ny syyllistetä sitä koiraa joka paikassa.
Tää meni aiheesta kauas.
Ihmiset alkokin vastailla tunteillaan, eikä siihen mitä oikeasti halusin tietää.
Turvallisuus syistähän alunperin halusin asiasta tietää, että miten on Espanjassa asiat. Mutta tämä meni syyttelyksi ja että olisin vastuuton koiranomistaja. Että tervetuloa Espanjaan ja samalla ämpärillinen ilkeyksiä niskaan. 😕Ehkä mun täytyy ulkoiluttaa koiraani sitten edelleen siellä missä sitä saan ulkoiluttaa ja muuttaa vasta kun siirryn sylikoiriin ja pikku pihoihin, kun en jaksa enää metsissä juoksennella koirani kanssa.
Jännä miten kaikista koirista tehdään petoja ja suuria turvallisuusriskiä, vaikka ihminen itse on se suurin turvallisuus riski ja peto. Tekopyhää!!! 😕
Suomessa saa maanomistajan luvalla ulkoiluttaa koiraansa hänen omistamalla alueellaan.
Kuten tuolta toiselta osiolta on luettavissa, niin mullahan on koiruus aina vapaana ja kaikenlisäksi en Epsoossakaan käytä sillä hihnaa kuin ihan pakottavissa tapauksissa, niin metsäkoira kuin se onkin! }:)
Posliinienkin kanssa on Kiveslahdessa keskusteltu ja mulla koiruus vierellä vapaana; ihmetelleet vaan kun olen pikinokan saanut koulutettua niin hyvin että uskallan sitä vapaana pitää, mutta kun se täyttää nämä lain määräykset, niin eipä pojat voineet kuin hymyillä mun kanssa yhdessä ja jatkaa tehtäviensä hoitoa. 😉
Mä oon tarkoituksella ollut hiljaa tässä keskustelussa ja nyt oli nähdäkseni aika tuoda minunkin mielipiteeni esille.
Koulutus on koiranomistamisen A ja O ja tasosta riippuen koiruus saa sitten vapauksia koulutustasonsa mukaisesti. Nämä ”säädöt” tai ”kujeet” eivät päde Epsanjassa, mitä nyt esim. Las Palmasissa näkee paljonkin koiria vapaana isäntänsä/emäntänsä kanssa ja ne kulkee todella kauniisti heidän kanssaan kaitaisilla jalkakäytävillä ja sitä olen monesti kehunutkin noilla foorumeilla.
Kun yli 45v olen koirien kanssa leikkinyt, niin lievää kokemusta on koiruuksista tullut ja sitä tietoa olen jakanut tuolla foorumilla jossa metsästys eri muodoissaan on keskustelunaiheena. }:)Mimmamuro kirjoitti:Mikä sua nyppii }:)
Selvästi vihaat koiria ja niiden omistajia.Minua nyppii vastuuttomat koiranomistajat ja heidän rakkinsa. Sinä selkeästi näet oikeudeksesi pitää rakkiasi irti missä haluat ja käyttää rakkiasi eläinrääkkäykseen. Vaikka kuinka koitat selittää toista, niin olet jo puhunut itsesi pussiin. Olet saanut monta mahdollisuutta kertoa että sinulla on laillinen oikeus pitää rakkiasi vapaana, mutta tässä vaiheessa on jo aivan selvää ettei sinulla sellaista ole.
Minua vituttaa se, että sinun kaltaisten ihmisten takia meidän vastuullisten koiranomistajien maine kärsii.
Tuli ihan vaan mieleen (asian vierestá?), ettá se karkuun juokseva pupu, jánó tai miká hyvánsá elikko ei vissiin kauheasti válitá siitá mitá laki sanoo sen takaa-ajajasta. Tuskin niillá myóskáán on kelloa, josta kuikuilla, jotta ”kymmenen minuutin kuluttua támákin koitos loppuu kun vinttihauva laitetaan hihnaan”.
Jotta se niistá perusteluista, suuntaan tahi toiseen… 😉
- JulkaisijaArtikkelit
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.