Uusimmat › Keskustelu › Yleistä › Uutiskulma › Lapset varastavat perheilleen.
- Tämä aihe sisältää 2 vastaukset, 3 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 15 vuotta, 7 kuukautta sitten
reissu-lassi toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit
Espanjan TVE 1 televisiokanava kertoo juuri tällä hetkellä miten espanjalaiset vanhemmat ovat pakotettuja lähettämään lapsiaan ryöstämään supermarketteihin ruokaa. Lasten alaikäisyys auttaa asiaa, lapset eivät joudu vastuuseen tekemisistään ja perhe saa ruokaa. Kysymyksessä on keskiluokkaisten perheiden lapset, ei siis lapset marginaaliryhmistä, vaan aivan normaalin espanjalaisen perheen lapsi.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että espanjalainen lapsi olisi syntymästään asti geeniohjelmoitu rosvo ja että espanjalainen perhe olisi rosvoiluun taipuvainen ihminen. Tarve kuitenkin herättää selviytymisvaiston.
Uutinen on esillä lähes päivittäin julkisissa tiedotusvälineissä.
Hola,
On totta etta kriisi on pahentanut monen perheen tilannetta ja yli miljoona on jo ilman
tyottomyystukia, hallitus on nyt pikaisesti vasannyt kasaan lain jonka mukaan kaikki jotka
jaavat 1. elokuuta ilman tyottomyyskorvausta saavat 420€ kuussa, eli jos olet jaanyt 29. heinakuuta
ei muuta kun kadulle kerjaamaan, aika epatasa-arvoista. Mutta lisaisin edelliseen kirjoitukseen
etta turha on Espanjalaisia lapsia pelata, varmaan pitaa osittain paikkansa ym. uutinen.
Itse Madridissa olen paljon enemma huolissani ulkomaalaisista, omaan asuntooni on murtauduttu
useamman kerran ja samoin tyopaikallemme. Kaikki olivat varmasti ulkomaalaisia, esimerkkina
voidaan mainita etta kahdeksan kymmenesta jokaisesta uudesta vangista Espanjassa on
ulkomaalainen.
En ole rasisti, olenhan itsekin ulkomaalainen, tunnen paljon latinoita ja arabeita,
niita minulla on myos tyotovereina, mutta tilastot ja totuus kaupungin kaduilla kertoo muuta.
Luulen kuitenkin etta on paljon turvallisempaa kavella Lauantaiyona Madridin Plaza Mayorilla
kun esim. Porin torilla jossa vaahtosammuttimen kokoiset tulee huutamaan..
SaludosJanne Madridista
Financial Timesissa oli juuri ansiokas artikkeli Espanjasta ja maan tulevaisuuden näkymistä. Rahaa jaetaan avokätisesti (café para todos) ja tulevaisuuden visiot ovat vähintäinkin rajoittuneita. Byrokratia – ja varsinkin sen hinta – kasvaa jatkuvasti talouden synkistä näkymistä huolimatta.
Seurauksena taitaa olla elintasoerojen väistämätön kasvu, ja tämän kehityksen seuraukset ovat arvattavissa, ainakin suurkaupungeissa.
Totta tosin, että leegot pysyvät paremmin järjestyksessä Espanjassa kuin perjantai-iltana Seinäjoella…- JulkaisijaArtikkelit
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.