Kuinka rakkaus alkoi?

No niin nyt sitten alkaa runosuoni virrata eli ne jotka ei halua lukea lässyn lässyn juttua nii kannattaa jättää tämä väliin 😀

Päätin nyt sitten aloittaa tämän aiheen, vaikka otsikko aiheelle hiukan korni saattaa joidenkin mielestä ollakkin.

Tapasin oman ensirakkauteni kauan sitten laivalla, olin tuolloin 15 ja hän oli juuri täyttämässä 18. Se ei sitten jäänytkään ihan siihen matkaan niin kuin luulin, vaan kuukausi siinä tavattin aika tiiviisti, ja virallisesti alettiin seurustella n kk tapaamisen jälkeen.. kaiken kaikkiaan oltiin yhdessä noin vuoden verran. Tiedän että aikana se ei ole siis kauan, mutta hänen kanssaan tuntui siltä kuin olisimme tunteneet aina, aika kului kuin siivillä, riitoja ei pahemmin meillä ollut, ja mies kohteli minua paremmin kuin hyvin..

sitten tulikin aika mikä pisti hieman kapuloita rattaisiin, hän ehdotti että olisimme menneet kihloihin ja muuttaneet toiselle paikkakunnalle (missä hän olisi käynyt opiskelunsa samalla loppuun) siinä vaiheessa minuun iski jonkin sortin pakokauhun tunne, vaikka hän ei todellakaan ollut kahlitsevaa tyyppiä, niin minulle vaan iski tunne että minut kahlitaan. (toki olinhan tuolloin todella nuori vielä) aloin sitten vähentää meidän tapaamisiamme melko minimiin, yritin kai katsoa mitä siitä seuraisi.. no ongelmiahan siitä tuli ja lopuksi ihan itse sotkin kaiken.

meni paljon aikaa ja kerroin hänelle odottavani lasta (en siis hänen.) Hän otti sen asian melko rankasti, ei siksi että odotin lasta, vaan siksi että hän toivoi sen olevan hänen omansa. Oltiin tuolloin jo erottu, mutta ystäviä oltiin edelleen. Hänen puhelimessaan oli nimeni kohdalla sana ”kohtalo” vielä pitkään eromme jälkeen. Kun olin viimeisilläni raskaana hän soitti minulle ja puhuimme pitkiä puheluja, hän sanoi että olisi ostanut meille talon jne.. mutta jokin ihme sai aikaan sen että käskin (siis oikeasti käskin) hänen jatkaa omaa elämäänsä…

Nyt on kulunut aikaa hänen näkemisestään n 6-7 vuotta.. ollaan oltu yhteyksissä enemmän ja vähemmän aina silloin tällöin, mutta kummankin elämäntilanteet ovat aina hankaloittaneet asiaa melkoisesti. Nyt hän asuu toisella paikkakunnalla naisensa kanssa ja heillä on oma talo siellä.
Oudointa tässä on kai se että kummankin ystävät on sanoneet että palaisimme vielä yhteen.. kaipa he sitten vaistoaa omalla tavallaan sen että kumpikin on vielä ”toisessa kiinni”

Vaikka ei olla aikoihin nähty niin toki tiedän miltä hän näyttää ja päin vastoin. Tuntuu kuin ei oltaisi päivääkään oltu eri paikkakunnilla tai ylipäätään erossa (mikä on mielestäni aika hassua.) Onneksi ollaa n ystävinä kuitenkin pysytty kaikki nämä vuodet, vaikka paljon kaikenlaista on tapahtunut.
Meillä on kai aina ollut huono ajoitus sille että jotain voisi vielä tapahtua välillämme, siis puolin ja toisin on tuon ajoituksen kanssa ollut kyllä parantamisen varaa.. Mutta minkäs teet.

Viimeksi juhannuksena hän soitti minulle melko pitkän puhelun.. sen aikana hän tilitti minulle asioistaan, joista olin jo tietoinen osittain yhteisen ystäväpiirinkin kautta. Hän sitten myönsi että heillä menee huonosti naisensa kanssa, ja on ilmeisesti mennyt jo pitkään. Mutta mikäli hän yhtään ei ole muuttunut, niin on kaiketi edelleen liian kiltti loukatakseen toista, ja sanomalla asia suoraan niin kuin se on.

Kun kerran juhannuksena on tapana, oli hänkin ottanut muutaman sauna oluen.. ja lähetti puhelumme jälkeen minulle tekstiviestin joka meni jotenkin näin: ”hassua jotenkin, mutta kun olen viime aikoina miettinyt mitä elämältäni haluan, niin olen tajunnut että haluan sinut, ja olet ollut paljon mielessä” viestin luettuani vedin syvän henkäyksen… en oikein tiennyt mitä olisi pitänyt ajatella…
sydän hakkasi tuhatta ja sataa, ja järki taas sanoi että: ääh se mies on varattu (minulla periaatteena ollut aina että varattuihin ei kajota) enpä tuohon osannut oikeen sanoa muuta kuin että melko sanattomaksi menin. Kysyin vielä että muistatko vielä aamulla mitä olet sanonut (tiesin kyllä vastauksen, hän muistaa aina kaiken sanomansa, oli sitten juonut tai ei)

tuli sitten vastaus ”muistan sut nyt ja aina ja varsinkin huomenna”

ja jälleen menin sanattomaksi.. No asiaa ei helpoita se että hän aina laittaa viestiä kun täällä päin liikuskelee, viimeksi juuri viikonloppuna, ja olisi halunnut tavata. Luojan kiitos olin töissä, olisi varmaan jalat mennyt alta, tai olisin kävellyt päin lyhtypylvästä taikka jotain muuta yhtä noloa.

Nyt sitten päätin etten asiaa sen koommin mieti, jos jotain tapahtuu, niin se sitten tapahtuu. Mutta itse en sotke heidän kuvioitaan tippaakaan. niin kuin se sanontakin menee ”what goes around, comes around” pitää vielä hyvin kutinsa…

siinä mielessä elämä on kyllä joskus melko jännää, ettei koskaan tiedä mitä nurkan takana odottaa, vaikka ei siellä aina olekkaan niitä mukavimpia asioita.

pahoittelen jos joku nukahti kesken tekstini, ja toivottavasti nyt sai ainakin jonkin verran selvää tarkoitusperästäni 😉 vähäisten yöunien vuoksi ei voi kirjoitusvirheiltäkään aina välttyä 😀

mutta laittakaapa tarinoita tulemaan, jos on vaan kerrottavina…

Niin ja sanalaskukin sanoo: -”Rakkaus on ihana asia – se repii vaatteetkin päältä!

Onnea elämään ja mukavia hetkiä Espanjassa.

Tuo ”miehen etsiminen Espanjassa”, arvaa vaan kuinka moni sitä minultakin on kysynyt sitä että ”miestäkö sieltä lähdet etsimään” ?

Vaan mistäpä sitä koskaan tietää missä se vastaan tulee. Ja joku viisas on sanonut että ei se mies tule kotoa hakemaan. Vaan onpa niinkin käynyt minulle. 😉

Aivan ihania tarinoita tässä viestiketjussa. Kyyneleet silmissä luin ja aikaakin vierähti kaikkiaan kai toista tuntia. (työaikaa…) Mutta kun ei voinut jättää kesken.

Nuo tarinat antavat meille muillekin toivoa että omat haaveet ja unelmat voivat toteutua.
Lämmin kiitos kaikille kirjoittajille. Tämä päivä on pelastettu. 😉

Ei sillä kaikkea onnistu pilaan.