Kuinka rakkaus alkoi?

Esillä 15 viestiä, 61 - 75 (kaikkiaan 86)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • LINKKI

    jennifer85
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.06.2008
    Kirjoituksia: 2
    Vastauksia: 22
    Raya kirjoitti:

    Moi, Jennifer85!
    Kiitos ihanasta kirjoituksestasi.
    Niinpä, vaikka siitä lottovoitosta tulee aina itsekin heitettyä läppää, yritän muistaa elää ilman sitäkin, en aina edes lottoa saati sitten tarkista kuponkeja.

    Laskimme juuri käytännön tasolla mahdollisuuksia yhteisessä kodissa asumiseen ja ainoa taloudellisesti realistinen vaihtoehto on asua Suomessa tai sitten jatkaa nykyistä kahden kodin linjaa, joka itse asiassa toimii yhtä hyvin kuin kaikilla muillakin jotka ovat sen valinneet.

    Olen alkanut tottua ajatukseen, että minulla on vihdoin joku jonka kanssa kaikki toimii ja joka sietää passaamisvimmaani nutisematta ja ottaa kannettavakseen vaikka väkisin osan taakasta jota en tahdo jakaa.
    Se on aika vinha juttu.

    Moikka Raya,

    Tulee vastaus hiukan viiveellä, kiitos siitä kiukuttelevalle koneelleni :/ Anteeksi uteliaisuuteni, mutta milla lailla taloutenne muuttuisi jos asuisitte saman katon alla? oletteko molemmat kuitenkin työelämässä mukana, vai mitä tarkoitit? toki siinä on varmasti montaakin muttaa, kun maasta toiseen muuttaa. Mutta on varmasti ihana tunne kun tietää että tuolla jossain on ihminen joka rakastaa ja välittää kaikkine ”vikoineen” päivineen. 🙂 itse olen jättänyt nuo lotto puuhat toisille, ja siihen on ihan hyvä syynsä, minulla jostain syystä aivan hirveän huono tuuri asioissa, mutta nyt uskoisi tuurin jo kääntyvän, sen verran on astioita hajonnut viime aikoina ( siis ihan vahingossa :D) että luulisi jo huonon onnen kääntyneen… kaipa sitä tarvitsisi myös alkaa lottoamaan, mutta mulle kävisi varmaan juuri noin, että unohtaisin tarkistaa lappuset, ja sitten se voitto odottelisi hakijaansa jossain päin suomea 🙂 mulla kauheasti perhosia vatsassa kun odotan ihan hulluna että tullaan loppusyksystä fuengirolaan ”lomalle” ja samalla hiukan käytännön juttuja selvittelemään. Ei malta millään odottaa, mutta ekaksi haluan täällä päässä kaiken mahdollisimman hyvin kuntoon, ennen kuin voin edes harkita moista. Olisihan tuo toisaalta ihanne ratkaisu, että olisi asunto suomessa ja siellä, tosin meillä täällä päässä paljon perheenjäseniä ja tuttavia jotka varmasti majapaikkaa tarjoavat, jos lomille takaisin tultaisiin. (pahoin he jo pelkäävät että sinne jäädään jos kaikkiasiat siellä päässä ratkeaa 🙂 mutta miksikäs ei… espanja on ihana maa, tosin onhan sielläkin varjoisampia puolia. Kauanko muuten teillä on kestänyt tämä kahden asunnon ratkaisu? Osaatko sanoa viihdytkö espanjassa vai suomessa paremmin, tai voiko näitä kahta paikkaa edes vertailla. 😀 siinä on varmasti hyvät ja sitten myös ne huonot puolet, mutta niinhän se menee että jos järkeään liikaa kuuntelee, niin jää se sydämen kuuntelu väliin ja silloinkin voi sattua virhe ratkaisuja, toki jokainen toimii niin kuin parhaaksi näkee, itse kuuntelen nykyisin suurimmaksi osaksi sydäntäni. saas katsoa mihin se sitten elämässäni johtaa 🙂

    LINKKI

    Raya
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 30.12.2006
    Kirjoituksia: 24
    Vastauksia: 1011

    Moi, Jennifer85!
    Kiukutteleva kone minullakin, joten kirjoittelen kunhan pääsen oman koneen ääreen tai saan espanjalaisen läppärin taltutettua.

    LINKKI

    jennifer85
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.06.2008
    Kirjoituksia: 2
    Vastauksia: 22

    joo sitä on kyllä liikkeellä ettei kone toimi, oispa itselläki jo tuo läppäri malli, kun pahempana päivänä meinas saada tää malli kovaa kyytiä… temppuillut aivan älyttömästi taas.. nooh lieneekö vika netissä (sonera) vaiko jossain muussa :/ tiedä häntä. Koitahan saada espanjalainen (läppäri) taltutettua siellä päässä, ainakin toivoa on varmaan enemmän sen suhteen kun tämän suomalaisen operaattorin 😀

    LINKKI

    Jahu
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 11.08.2006
    Kirjoituksia: 49
    Vastauksia: 1073

    Sori että vähän sotkeennun tähän väliin : kun kirjoitat tekstiä tänne koita vähän ”jäsentää” lauseitasi .
    Nykyisellään se vaikuttaa sekameteli sopalta , johon kaikki ainekset on heitetty ja hämmennetty 😕

    LINKKI

    jennifer85
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.06.2008
    Kirjoituksia: 2
    Vastauksia: 22
    Jahu kirjoitti:

    Sori että vähän sotkeennun tähän väliin : kun kirjoitat tekstiä tänne koita vähän ”jäsentää” lauseitasi .
    Nykyisellään se vaikuttaa sekameteli sopalta , johon kaikki ainekset on heitetty ja hämmennetty 😕

    jos tuo tuli minulle, niin olen kovin pahoillani jos et ymmärrä keskustelujani, mutta ainakin se olennainen toivottavasti ymmärtää elikkä Raya, joten eiköhän silläkin jo pitkälle pääse, ja mitä kohtaa et ymmärtänyt sen haluaisin tietää, kun skrollaat ylös päin niin varmaan jutun juoni sieltä aukenee, en jaksaisi joka tektiin painaa tuota ”lainaa”kohtaa, jos jollekkin tietylle kirjoitan, ja otsikossa ainakin olen laittanut kenelle viesti tarkoitettu 🙂 mutta toivottavasti kaikki saavat jatkossa enemmän selvää kirjoituksestani, jos joku ei ole perässä pysynyt 😀 mukavaa kesää.

    LINKKI

    Old Chap
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 13.07.2006
    Kirjoituksia: 106
    Vastauksia: 2386

    Oletan Jahun tarkoittaneen sitä, että jakaisit tekstisi lyhyemmiksi kappaleiksi, mikä helpottaa luetavuutta – kirjoitit sitten kenelle tahansa, sillä täällähän juttujasi lukevat muutkin, vaikka olisit otsikoinut viestisi vain yhdelle henkilökohtaisesti.

    Kurkistele miten toiset kirjoitajat ovat asian tehneet ja lisää sitten rivinvälejä sinne omankin tekstisi sekaan.

    Mukavaa kesää sinullekin, Jennifer. 🙂

    LINKKI

    jennifer85
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.06.2008
    Kirjoituksia: 2
    Vastauksia: 22
    Old kirjoitti:

    Oletan Jahun tarkoittaneen sitä, että jakaisit tekstisi lyhyemmiksi kappaleiksi, mikä helpottaa luetavuutta – kirjoitit sitten kenelle tahansa, sillä täällähän juttujasi lukevat muutkin, vaikka olisit otsikoinut viestisi vain yhdelle henkilökohtaisesti.

    Kurkistele miten toiset kirjoitajat ovat asian tehneet ja lisää sitten rivinvälejä sinne omankin tekstisi sekaan.

    Mukavaa kesää sinullekin, Jennifer. 🙂

    ahaa, kappas kun en ole tullut tuota koskaan ajatelleeksi, tietysti se on hiukan eri kun koneelle kirjoittelee asiaa, mutta laitanpa korvan taakse josko oppisin hiukan uusia juttuja 🙂

    ja kiitos vielä vinkistä OC:lle ( jos sinua sitten sillä nimellä voi kutsua 🙂

    Jos vanhat koirat ei meinaa oppia uusia juttuja, niin kyllä tässä nuorellakin vaikeuksia tuntuu olevan 😀

    LINKKI

    Perrito
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 19.01.2008
    Kirjoituksia: 5
    Vastauksia: 113

    Jos vielä saa pienen pienen huomautuksen kaikella ystävyydellä sanoa Jenniferin kirjotustyylistä, niin täältä tulis. Olen samaa mieltä tuosta jaksottamisesta, on kamalan uuvuttavaa lukea tekstiä jota ei ole jaksotettu ja rivit pomppii välillä miten sattuu silmissä. Toinen juttu on, että on hyvä käyttää pilkkua, mutta välillä pitäisi käyttää pistettäkin, ettei sama lause jatku loputtomiin.

    Muuten tervetuloa vaan kirjottamaan tänne rakkausosioonki. Tämä oli harmillisesti jo jonnekin haututunut, vaikka se erittäin olennainen osa tätä elämää onkin. Itsekin Espanjaan miehen takia raahauduin, vaikkakin syksyllä se mies raahautuu Suomeen minun takia ennen ku raahaudun taas takaisin Espanjaan. Yhtä raahautumista tämä elämä 😀

    LINKKI

    jennifer85
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.06.2008
    Kirjoituksia: 2
    Vastauksia: 22
    Perrito kirjoitti:

    Jos vielä saa pienen pienen huomautuksen kaikella ystävyydellä sanoa Jenniferin kirjotustyylistä, niin täältä tulis. Olen samaa mieltä tuosta jaksottamisesta, on kamalan uuvuttavaa lukea tekstiä jota ei ole jaksotettu ja rivit pomppii välillä miten sattuu silmissä. Toinen juttu on, että on hyvä käyttää pilkkua, mutta välillä pitäisi käyttää pistettäkin, ettei sama lause jatku loputtomiin.

    Muuten tervetuloa vaan kirjottamaan tänne rakkausosioonki. Tämä oli harmillisesti jo jonnekin haututunut, vaikka se erittäin olennainen osa tätä elämää onkin. Itsekin Espanjaan miehen takia raahauduin, vaikkakin syksyllä se mies raahautuu Suomeen minun takia ennen ku raahaudun taas takaisin Espanjaan. Yhtä raahautumista tämä elämä 😀

    Huomenet sinne

    Juu eipä tuo mitään, tässä täytyy opetella näitä uusia juttuja vielä ja pitkään 😀 menee sitten pisteet ja pilkutkin sekaisin, kun ajatus ja kirjoitus ei kulje aina samaa matkaa. Toivottavasti saatte jatkossa paremmin selvää kirjoitteluistani. 🙂

    Juu ei ole pahemmin uusia stooreja tänne ilmaantunut, harmi sinällään. Niitä oli mukavaa lukea aina illan hämärissä ja rauhallisissa hetkissä.. ( joita harvoin koittaa pienen lapsen kanssa 🙂

    Siis kaikki uudet ja vanhatkin, ei muuta kun sormet sauhuamaan, ja lisää stooreja tänne.. itsekkin kertoisin jos olisi jotain päätä huimaavaa tapahtunut, mutta viime aikoina valitettavasti ei ole. 🙁

    Miten olisi jos aloittaisi uutta aihetta tännekkin, jotain mikä ”tavallaan” sopii tämän otsikon alle…??

    LINKKI

    Jahu
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 11.08.2006
    Kirjoituksia: 49
    Vastauksia: 1073

    Viestisi lukeminen helpottui huomattavasti ..

    LINKKI

    jennifer85
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.06.2008
    Kirjoituksia: 2
    Vastauksia: 22
    Jahu kirjoitti:

    Viestisi lukeminen helpottui huomattavasti ..
    /quote]

    Kiitos kiitos, parhaani yritän että saatte selvää.

    Oon tainnu koulussa nukkua kaikki äidinkielen tunnit kun menee kirjoitukset miten sattuu 😉 mutta pää asia et joku ymmärtää 🙂

    LINKKI

    Old Chap
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 13.07.2006
    Kirjoituksia: 106
    Vastauksia: 2386
    jennifer85 kirjoitti:

    Jahu kirjoitti:

    Viestisi lukeminen helpottui huomattavasti .

    Kiitos kiitos, parhaani yritän että saatte selvää. [/quote]

    Noista quottaamisista vielä sitten se, että jos haluat niitä lyhentää, voit pyyhkiä osan lainauksista pois – mutta älä silloin milloinkaan poista noita ”quote” (hakasuluissa) olevia juttuja alusta äläkä lopusta. Nyt poistin esimerkiksi Jahulta kuvalinkin ja Jeniferiltä osan tekstiä.

    Joo ja rakkaus tuntuu ihan hyvältä, minustakin edelleen. Ja samoin lukea tavallisiakin arkitarinoita muiden elämästä. Uteliaitahan me ollaan kaikki, joten antaa palaa ja ruokkikaa mieliämme, kiitos.

    LINKKI

    jennifer85
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.06.2008
    Kirjoituksia: 2
    Vastauksia: 22
    Old kirjoitti:

    jennifer85 kirjoitti:

    [quote=Jahu] Viestisi lukeminen helpottui huomattavasti .

    Kiitos kiitos, parhaani yritän että saatte selvää. [/quote]

    Joo ja rakkaus tuntuu ihan hyvältä, minustakin edelleen. Ja samoin lukea tavallisiakin arkitarinoita muiden elämästä. Uteliaitahan me ollaan kaikki, joten antaa palaa ja ruokkikaa mieliämme, kiitos.

    [/quote]

    kokeillaas nyt jos onnistuu, 🙂

    Joo tuli tuosta tarinoinnista mieleen, että kaikki ketkä haluaa muistella ihania tai vähemmän ihania menneitä asioita, niin miten olisi aiheena ”ensirakkaus”? saa kertoa ihan mitä tahansa siihen liittyen, esim missä tapasitte, kauanko olitte yhdessä, oletteko edelleen tekemisissä jnejne…

    Voin laittaa oman ”ensirakkaus” tarinani tänne hieman paremmalla ajalla, mutta sen verran vinkkaan että tekemisissä ollaan edelleen, monen monen vuoden jälkeenkin 🙂

    Minut sitten hälytettiin töihin lomaviikolla, tosin ihan omasta aloitteestani. Hiukan pakko hommailla taskuun rahaa, vaikka tuntuu että omassa taskussani taitaa olla reikiä pahemman kerran.:/ Olen koittanut housujenkin vaihtoa mutta jonnekkin ne rahat aina katoaa. :/ (Nyt päätin jättää ne sinne tilille, josko pysyisivät siellä tallessa) No joka tapauksessa huomenna menen siis aamu vuoroon ja sunnuntaina iltaan, joten vastailu saattanee hiukan kestää.

    Mukavaa viikonloppua kaikille 🙂

    LINKKI

    Raya
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 30.12.2006
    Kirjoituksia: 24
    Vastauksia: 1011
    jennifer85 kirjoitti:

    Kauanko muuten teillä on kestänyt tämä kahden asunnon ratkaisu? Osaatko sanoa viihdytkö espanjassa vai suomessa paremmin, tai voiko näitä kahta paikkaa edes vertailla. 😀 siinä on varmasti hyvät ja sitten myös ne huonot puolet, mutta niinhän se menee että jos järkeään liikaa kuuntelee, niin jää se sydämen kuuntelu väliin ja silloinkin voi sattua virhe ratkaisuja

    Moro Jennifer85!
    Vastauksen tynkää tuolla:

    http://espanja.org/node/7998#comment-40515

    jennifer85 kirjoitti:

    Voin laittaa oman ”ensirakkaus” tarinani tänne hieman paremmalla ajalla, mutta sen verran vinkkaan että tekemisissä ollaan edelleen, monen monen vuoden jälkeenkin 🙂

    Mielenkiinnolla odottelen sinun tarinaasi.
    Toki teidän muidenkin, jokaisen tarina on ainutlaatuinen kuten jokain ihminenkin.¨

    LINKKI

    jennifer85
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.06.2008
    Kirjoituksia: 2
    Vastauksia: 22

    Nyt on siis aivan pakko nostaa sinulle hattua kun kerroit elämän tarinasi ja miten elämäsi tällä hetkellä menee. Harva selviäisi kaikista vastoinkäymisistä joita varmasti olet elämässäsi kokenut. Ja harva siitä huolimatta jaksaisi porhaltaa päivä kerrallaan eteenpäin.

    Taidat olla ihmisenä melko vahva luonne, ja hyvä niin, ei tässä elämässä heikommat aina pärjääkkään, ja luulen että sinun niin kuin varmaan muidenkin tapauksissa, vastoinkäymiset vahvistaa ja kasvattaa ihmisenä.

    Täytyypä nostaa hattua myös miehellesi, koska melko harva mies nykyisin tekee mitään tuonkaltaisia tekoja, saatika että lähtevät yksinhuoltajan matkaan, sekin on jo siinä ja siinä. Ihanaa kun on ihmisiä jotka ei tuomitse, tai ajattele erilaisina ihmisiä jotka ovat joutuneet koville.

    Äitinä saat kyllä olla todella ylpeä itsestäsi että olet jaksanut kaiken, niin ylä kuin alamäetkin.

    Mitä asunto asiaan tulee niin taatusti on aikamoinen järjestely asia, ja tottakai sitä olisi vaikeaa luopua kaikesta sellaisesta mitä olette vuosien varrella saanut aikaan. Toivon että löydätte sopivan ratkaisun perheenne kannalta, niin että kaikilla olisi ihanaa olla, eikä silti tarvitsisi olla yksin ainakaan pitkiä aikoja 🙂

    Sain tänään suru uutisen että yksi rakas perhetuttavamme oli nukkunut pois pitkäaikaisen sairauden seuraamana, niin on mieli hieman maassa ( kuten tuossa jo aiemmin mainitsin, läheisiä mennyt aivan liian monta viime aikoina)

    Elämä jatkuu, pakkohan sen on, suru aika tietysti vie voimia ja tavallista hyvä tuulisuuttani, mutta eiköhän se taas tästä pikkuhiljaa.

    life goes on 🙂

Esillä 15 viestiä, 61 - 75 (kaikkiaan 86)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.