Uusimmat › Keskustelu › Yleistä › Kokemuspankki › Kokemuksia Torreviejasta hakusessa
- Tämä aihe sisältää 8 vastaukset, 6 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 13 vuotta, 5 kuukautta sitten
RetsaCrezaf toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit
¡Hola!
Ollaan uusia ummikkoja tällä ”foorumilla”. Olemme Suomessa eläkkeellä oleva pariskunta ja Espanjassa olemme jo sen verran matkailleet, että tämä kohde olisi mahdollisesti tuleva monivuotinen asuinpaikkamme.
Toinen meistä (mieheni) on lievästi liikuntaesteinen – portaat hankalia kulkea alaspäin – ei kuitenkaan muita apulaitteita kuin kävelysauvat tai -keppi.
Tarkoituksemme olisi vuokrata kuukaudeksi ensi vuonna alkutalvesta tai myöhemmim kerrostaloasunto Torreviejan suht. keskustasta ja hyvien liikuntayhteyksien päästä ”suomikeskukseen” – näin siksi, että vain toinen meistä osaa vasta auttavasti espanjan kieltä. Näin saisimme tuntumaa ja tutustuisimme paikkaan & ympäristöön ylipäätään.
Kertokaapa meille:
– mikä on kalustetun vuokra-asunnon hintataso, kun puhutaan ns. ”normaalista” (ei siis luxus) asunnosta tavanomaisin varustein, 1-2 mh, 1 kph, keittiö, jossa pyykinpesukone,liesi+UUNI sekä ilmastointi/lämmitys – kuluineen. Suomalaisvälittäjä Rantuu Oy:n kohteet Torreviejassa tuntuvat aika suolaisilta hinnoiltaan ja keskustakohteita perin vähän… Onko kenties olemassa huokeampia suomalaisvälittäjiä?
– vinkkejä yleisesti ihan kaikesta, mitä uskoisitte meidän tarvitsevan tietää¡Muchas gracias!
Kohteet joista suomalaiset yleensä haluavat vuokrata asuntonsa eivät ole Espanjan halpakohteita.
Turha olettaa saavansa HYVÄÄ JA HYVIN VARUSTELTUA vuokra-asuntoa millään parin sadan hinnalla.
Halpakohteet löytyvät ihan muualta. Joko jostain landelta eli campolta espanjalaisittain tai kaupunkien slummeista.
Ja jos haluaa palvelua suomenkielellä ja niin , että voi etukäteen hoitaa vuokrauksen Suomesta käsin , täytyy olla valmis maksamaan siitä.
Välittäjät tekevät työtään ja haluavat korvauksen ajastaan.matka ja elaman kertomuksia.
kuukausivuokraus on aina kalliimpaa. Pitkalla sopimuksella hinta laske hyvinkin paljon.
Oliskohan helpompaa menna sellaiseen aparthotelliin jossa maksetaan vain loma-aika etukateen. Yleensa sisaltavat siivouksen kerran viikossa ja liinavaatteitten vaihdon.
Meilla tallainen mahdollisuus maksaa 650€ per kk 2 henkea.Taas onko suomalaisen valittajan asunnot kalliimpia niin siihen on olemassa omat syynsa.
Tassa linkki Espanjalaiselle valittajalle.Voit tasta katsoa hintoja.
http://www.enalquiler.com/microsite/pisos-en-alquiler-por-comprarcasa-api-aznar_98.html
http://valkea-marina.com/article/6067/vuokrapalvelut/
http://espanjasta.blogspot.com/search/label/Asuminen%20Espanja
Tällä viikolla yksi suomalaispariskunta kertoi vuokranneensa syksyksi UUDEN yhden makuuhuoneen kalustetun asunnon ( suomessa sanotaan kaksion) 500 euroa/kk + vesi ja sähkö. Sijainti keskustassa noin puoli km Suomi-seurasta. Välittäjillä on myös invalideille sopivia asuntoja, joissa ei ole portaikkoa hissille. Pitää vain kysellä.
Torreviejassahan maasto nousee hyvin maltillisesti (vuoret ovat aika kaukana) verrattuna esimerkiksi Torremolinokseen.
🙂 Nyt sit kaikki alkaa oleen valmiina.Torreviejaan tulen syyskuun 28pv,asunnon löysin (mielestäni)mieluisan ja alueelta josta etsinkin.Vielä on epäselvää itsellenikin,tuleeko siitä ihan virallinen muutto espanjaan,mut katsotaan,onhan vielä jokunen viikko aikaa.Nuo verotusasiatkin olen käynyt verotoimistossa selvittämässä,et ovat suurin piirtein tiedossa kuinka toimitaan.Toivotaan et talvesta ei tule kovin sateista ja kylmää,mut ollaanpa sit sisätiloissa jos niin käy.Mukavaa syksyä kaikille!
Kun sais tään kannettavan siellä torreviejassa toimimaan.Täällä suomessa mulla ollut käytössä soneran mokkula,toiminut hyvin.Voinkohan ostaa jonkun prepeid jutun tähän omaan mokkulaan vai kuinka torreviejalaiset teillä homma hoituu.Antakahaan neuvoja,kun oma tekniikaosaaminen on kyllä ihan niin ja näin,????
Nimetön • Ei kirjautuneenaLiittynyt: 01.01.1970
Kirjoituksia: 232
Vastauksia: 2467mokkulaa voit varmaankin käyttää kunhan vaihdat kortin espanjalaiseen.
Asiasta on paljon keskusteluja joten käytä hakua. 🙂Käytä tätä hakua: http://www.torreteam.fi ja ota yhteydenottolomakkeen kautta yhteys Kaijaan ja kysele mokkulayhteyttä. Saatatpa häneltä saada muitakin neuvoja. Kaija vastaa myös sähköpostilla poiketen monista espanjalaisyrittäjistä.
- JulkaisijaArtikkelit
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.