Kissanpäivät Espanjassa …

Uusimmat Keskustelu Yleistä Yleiset pulinat Kissanpäivät Espanjassa …

Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
  • Julkaisija
    Viestit
  • LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Old Chap
    Old Chap Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 13.07.2006
    Kirjoituksia: 106
    Vastauksia: 2386

    Asiaa tarkemmin ajattelematta otimme viikko sitten innostuneina vastaan ajatuksen hoitokissan hellimisestä. Hyvä niin, mutta omaa tyhmyyttämme emme tulleet huomioineeksi KISSANPÄIVIÄ!

    Elukan nimi on Perjantai. Hyvä niin, mutta eilen torstai-iltana meille valkeni tiistaina saapuneen hoidokin osalta syntyvä kekkereiden kierre. Miksei tuo kissa ole vaikkapa Pekka (Töpöhäntä), jolloin nimipäivät olisivat vain kerran vuodessa ja voisin itse olla Monni, kun nyt olemme tälle kissalle kuin Pilli ja Pulla.

    Eilen sitten leivottiin kakku, kun tänään on Perjantain NIMIPÄIVÄ. Ja ensi viikolla taas. Ja sitä seuraavalla viikolla … Ja sitä tämänpäiväistä kakkua se nyt tuossa mässyttelee eikä jätä meille edes maistiaisia. Hyvä että sain itse edes nuolla taikinakulhon.

    Kynttilän tuikkasin kakkuun siksi, että päätettiin pissiä kissiä silmään. Puhuttelin eläintä arvokkaalla tavalla: ”Kun nyt on sinun syntymäpäiväsi …” (epäluuloinen katse) ”… olemme päättäneet julkaista seuraavan sinun nimipäiviäsi koskevan tiedotteen:”

    UTELUTUTKIMUS: Miten te muut rakkaat espanjansuomalaiset vietätte kotieläintenne juhlapäiviä?

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä santiago
    santiago Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.11.2007
    Kirjoituksia: 307
    Vastauksia: 4162

    Katotaas mitä tästä kirjoituksesta seuraa,mun aikaisemmat eläinkommentit on herättäneet ties mitä tunteita?Olin jopa tuntevinani pistelyä kropassa ,olisko joku jopa pistellyt neuloja mua esittävään voodoonukkeen?Mutta asiaan,tässä katissa on varmaan luonnetta,katoin jo aikaisemmin kun se esiintyi sivustoilla.Poikkeaa ns.laumasta,tosi nätti tapaus,vaikka niinhän kaikki kissan- ja koiranpennut ovat.
    Mulla on onneksi tosi paha kissa-allergia,joten mun ei tartte miettiä kissan ottoa koskaan,muuten meillä olis ollut vaimon toimesta kissa /kissoja jo aikoja sitten.Ja allergia ei ole eläinten/kissojen syy,joten mun mielipiteet eläinasioista ei johdu siitä mitenkään.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä 123
    123 Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 03.07.2006
    Kirjoituksia: 734
    Vastauksia: 1553
    Old kirjoitti:

    UTELUTUTKIMUS: Miten te muut rakkaat espanjansuomalaiset vietätte kotieläintenne juhlapäiviä?

    Huomenna me paistetaan kalaa ja kisut herkuttelee. Täyttää meinaan Kenny 6 vuotta. Muita kuin ruokalahjoja on vaikea täältä Espanjasta löytää kisuille, kun tavaravalikoima on surkeahko.. 😉

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Perrito
    Perrito Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 19.01.2008
    Kirjoituksia: 5
    Vastauksia: 113

    Tällä hetkellä elän koirattomana, mutta viime vuonna vielä juhlittiin koiran synttäreitä. Ostin siis maksalaatikon (joka on kaikkien koirien suurta herkkua), koiranherkkutikkuja ja ihan normi kinkkua. Iskin maksalaatikon lautaselle, kinkut sivuille sievästi rullattuna, tikut kakun päälle ”kynttilöiksi” ja sitte vielä koristamaan muutama koiranruoka papana 🙂 Ei niin järin kaunis, mutta kyllä oli mellevä ilme koiruudella kun sen sai nenän eteen 🙂

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä NääSNääS
    NääSNääS Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 16.12.2007
    Kirjoituksia: 1
    Vastauksia: 153

    Soot sitten OC kera vaimon ihania ihmisiä!

    Onnea PERJANTAILLE nimipäivän johdosta
    ja terkkuja ”sijaisperheelle”

    Meidän kisu TIIKERI viettää nimppareita 17.3.
    Tiikeri on tiikeri siksi, että se on aivan kopio oikeasta tiikeristä, väritykseltään, mutta myös saalistusvietiltään. Vaikkakin on melkein paljastassuinen tamperelainen koko kissa ja ruokatarjoilu pelaa tunnin tarkkuudella, niin eikös tämä kissaherra pistele poskeensa aina silloin tällöin kaikenmaailman harmaita nelijalkaisia…
    Kissaherra Tiikeri on tällähetkellä 12vee. Nimipäivä on päässyt unohtumaan, mutta ”karkkipäiviä” vietämme aina silloin tällöin herkkunappien kera. Juhlapyhinä Tiikerille on myös oma juhla-ateriansa, useimmiten se on affenfileitä, jotka velipoika on pyydystänyt ja fileoinut valmiiksi. Kesäajat äitienpäivästä syyskuulle Tiikeri viettää sananmukaisesti ”kissanpäiviä” maalla mummilassa.
    Ja mikä parasta Tiikeri on murkkupoikamme ”unilelu”, jotain pehmeää tässä kovassa maailmassa!
    Sanotaan, että kissa viihtyy puhtaassa kodissa… aivan! Vastapestyt puhtaat valkeat lakanat, jos ei pidä varaansa löytää puhtaitten lakanapyykkien korista kissan lokoisasti makoilemasta niin tyytyväisenä että!
    Tämäkin lienee totisinta totta: kissa on hyvä lääke stressiin. Istahtaa soffalle kisu sylissä ja silitellä pehmeää kehräävää otusta…

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä bochorno
    bochorno Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 12.10.2006
    Kirjoituksia: 6
    Vastauksia: 464

    Kertokaa kokemuksianne ”ystävien” kissojen ja koirien parissa?

    Taatusti tulee parempia kun synttärit, jotka järjestätte maskotille?

    KERTOKAA ja vaan miten sun paras ystäväsi toimii kotona ja ulkona, riippumatta onko se kissa, koira, hampsteri jne…

Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.