Keskustelua Orkkisopasta ja -soppapäivistä

Uusimmat Keskustelu Espanja.org Espanja.ORG -tiedotteet Keskustelua Orkkisopasta ja -soppapäivistä

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 64)
  • Julkaisija
    Viestit
  • LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Kari
    Kari Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 01.07.2006
    Kirjoituksia: 175
    Vastauksia: 1456

    Orkkisoppapäivät on mielenkiintoinen uusi ilmiö, jonka suosio oli ennustettavissa jo perinteen käynnistymisen alkumetreillä. Suosio on itse asiassa ollut niin voimakas ja laaja, että katson tärkeäksi herättää asian ympärille yleistä keskustelua. Tällä tavalla saamme yhdessä linjattua Orkkisopalle ja -soppapäiville raamit, eli sitä kautta selkeää tarkoitusta ja jatkuvuutta.

    Ohessa hieman alustusta keskustelun pohjaksi:

    • Mikäli ”Orkkisoppa” on joillekin Orkin lukijoille tuntematon käsite, niin lyhyesti ottaen on kyse siitä, että Orkkilaisilla on tapana aika ajoin kokoontua ennalta sovitussa paikassa nauttimaan Orkkisopasta ja kivasta seurasta. Aiempiin soppapäiviin voi tutustua Orkin bilenurkassa, jonne pääosa soppapäivistä on kirjattu, yleensä kuvineen ja fiiliksineen
    • Kyse ei luonnollisestikaan ole pelkästä ”sopasta” vaan oleellisena osana tapaamisia on asian sosiaalinen puoli. Orkkisoppapäivät ovat kiva tapa tavata ystäviä ja tutustua uusiin – joka päivä kuitenkin syödään, miksei kerran viikossa hyvien ystävien iloisessa seurassa?
    • Asialla on myös tiedollinen puolensa; soppapäivillä on mainio tilaisuus kysellä muilta Orkkilaisilta käytännön neuvoja ja ajatuksia mitä erilaisimmista asioista
    • Soppapäivien kautta virtuaaliset tuttavuudet saavat aivan oikeat kasvot ja ehkä nimetkin – mikäli itse kukin niin haluaa
    • Kokoontumiset eivät millään muotoa rajoitu Aurinkorannikolle tai Fuengirolaan, vaan niitä voidaan järjestää tarpeen mukaan periaatteessa missä tahansa, mistä löytyy riittävästi Orkkilaisia (tällä hetkellä Orkkisoppaa tiedetään kauhotun Fuengirolan lisäksi ainakin Tampereella, Helsingissä, Thaimaassa, Saksassa ja ellen väärin muista, myös jossain päin Savoa.. DB?)
    • Orkkisopan perinne on alkanut ”Tokelan” toimesta Fuengirolassa ja kokoontumispaikkana on ollut Ravintola Refla Fuengirolan huvivenesatamassa, keskiviikkoisin klo 14…16
    • Joskus soppapäivillä voi olla viihtyvyyden lisäksi tiukkaakin asiaa, eli voimme kutsua eri alojen ammattilaisia (asiointitoimistoja, vakuutus- ja pankki-ihmisiä, kiinteistövälittäjiä, lääkäreitä jne…) pitämään alustuksia ajankohtaisista tai muuten tärkeistä aiheista – ja vastaamaan Orkkilaisten kysymyksiin
    • Mikäs ettei Orkin soppapäivillä voisi olla myös viihteellistä ohjelmaa
    • Ja ties mitä vielä keksimmekään…

    Tämänhetkisen kokemusten ja saamani palautteen perusteella näkisin ainakin seuraavat asiat tärkeiksi:

    • Orkkisopalle valittujen ravintoloiden tulee olla sellaisia, että niihin on helppo löytää ja että lähistöllä on kohtuulliset mahdollisuudet parkkeerata liikkumapelinsä
    • Ravintoloiden yleisilmeen tulee olla viihtyisä, jotta siellä on helppo myös Orkkilaisten viihtyä
    • Ravintoloiden henkilöstön tulee olla ystävällistä ja ammattitaitoista, viihtyvyyttä sekin
    • Orkkilaisten tulee kokea olevansa lämpimästi tervetulleita valittuihin ravintoloihin
    • Valittujen ravintoloiden tulee ymmärtää ja arvostaa sitä, että Orkkilaiset ovat merkittävä asiakasryhmä
    • Arvostuksen tulee näkyä myös siinä, että Orkkisoppa on maukasta, siinä on riittävästi ”sattumia” ja että sen hinnoittelu on asiallinen ja vertailukelpoinen alueen muiden ravintoloiden kanssa
    • Valituissa Orkkisopparavintoloissa tulee olla, tai olla lähiaikoina tulossa, langaton internet ilmaiseksi Orkkilaisten käyttöön (jokaisella fiksulla ravintolalla tämä asia lienee hoidossa jo muutenkin, elämme 2000 -luvulla)
    • Valitut Orkkisopparavintolat tulevat saamaan Orkissa erityisen suuren huomion ja näkyvyyden veloituksetta, eli tiettyjen kriteereiden edellyttämiselle on jo sitäkin kautta olemassa selvät perusteet
    • Mitä muuta….?

    Tämä riittäköön alustukseksi. Toivon aiheen tiimoilta vilkasta keskustelua ja rakentavia kehittämisehdotuksia, sekä konkreettisia vinkkejä. Jos ja kun ehdotatte esimerkiksi konkreettisten ravintoloiden nimiä, niin on tärkeää perustella ehdotus, koska ehdotetut ravintolat eivät välttämättä ole kaikille Orkkilaisille tuttuja (mikäs ettei myös kuvia mukaan)

    Sitten vaan kommentoimaan – tavataan myös Orkkisopalla! 😉

    PS. Yksi tärkeä keskusteltava käytännön asia on se, tuleeko Orkkisopan olla yksi ja sama, eli että se salaisen reseptinsä mukaisena toistuu viikottain (perinteisten hernerokkapäivien malliin) vai tuleeko sopan vaihtua viikottain?

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Vinski
    Vinski Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 04.03.2007
    Kirjoituksia: 11
    Vastauksia: 307

    Mietin minä vaan sitä, miksi orkkisopparavintolassa tulisi olla langaton internet-yhteys? :puzzled:

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä odysseus
    odysseus Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 29.01.2007
    Kirjoituksia: 1
    Vastauksia: 139
    Vinski kirjoitti:

    Mietin minä vaan sitä, miksi orkkisopparavintolassa tulisi olla langaton internet-yhteys? :puzzled:

    ja onko Reflassa sellainen?

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Johan Toki
    Johan Toki Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.07.2006
    Kirjoituksia: 86
    Vastauksia: 1851

    Kiitos Kari mainiosta keskustelun avauksesta. Minusta tuossa tuli aika hyvin nuo ” reunaehdot ” kirjattua ja vastaankin omasta puolestani saman tien Vinskin ” kyssään ”… 🙂

    Niin vaikeaa kuin se onkin kuvitella, useat meistä tekevät ihan oikeitakin töitä ja tuon sopankin aikana saattaa olla tarvista tavoitettavuuteen… Puhumattakaan turisteista, joiden olisi mukavaa saada yhteys verkkoon omilla laitteillaan samalla kun nautiskelevat ravintolan antimista… 😉

    Kuten Kari tuossa myös totesi, elämme toki jo 2000 lukua – joten mitäpäs jos tempaisisimme vaikka joku päivä maukkaan soppatapahtuman suorana verkkoon – yhteydet kun mahdollistavat yhtä jos toistakin kivaa… 🙂

    Mitä sitten tulee tuohon sopan laatuun, niin ymmärrän toki, että salainen standardi orkkisoppa saattaisi olla elämys jollekin, mutta uskoisin itse kyllästyväni latkimaan aika pian joka viikko saman makuista satsia… 🙂

    Kannatan itse siis edelleen viikottain vaihtuvaa ja maistuvaa keittoa. 8)

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Kari
    Kari Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 01.07.2006
    Kirjoituksia: 175
    Vastauksia: 1456
    Vinski kirjoitti:

    Mietin minä vaan sitä, miksi orkkisopparavintolassa tulisi olla langaton internet-yhteys? :puzzled:

    Hyvä kysymys, mutta aivan yhtä hyvin voisi kysyä, miksi ravintolassa ei pitäisi olla nettiyhteyttä? …tai että mitä haittaa siitä on, jos tuollainen nykyajan mahdollisuus on olemassa? Netti on tätä päivää ja Orkki perustuu voimakkaasti nettiin, netin saatavilla olo myös Orkkisoppapaikassa avaa Orkkilaisille mahdollisuuden esimerkiksi erilaisten nettiä hyödyntävien koulutus- yms. tilaisuuksien järjestämiseen. Moni Orkkilainen tarvitsee nettiä myös työssään ja jos nettilinjaa ei jostain syystä ole kotosalla, niin on turvallista tietää sellaisen löytyvän Orkkisopparavintoiloista.

    Voisin jatkaa tätä listaa pitkäänkin, mutta ydinpointtini on siinä, että näen netin saatavilla olon Orkkisopparavintoloissa (ja kaikissa muissakin ravintoloissa) pelkästään myönteisenä ja mahdollisuuksia antavana asiana.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Kari
    Kari Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 01.07.2006
    Kirjoituksia: 175
    Vastauksia: 1456
    odysseus kirjoitti:

    …ja onko Reflassa sellainen?

    Eipä ole, mutta lupasivat hommata 😉

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Johan Toki
    Johan Toki Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.07.2006
    Kirjoituksia: 86
    Vastauksia: 1851

    Eipä ole Reflassa vielä tuota yhteyttä, mutta ymmärtääkseni on kuitenkin tulossa… 😉

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Johan Toki
    Johan Toki Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.07.2006
    Kirjoituksia: 86
    Vastauksia: 1851

    Nyt kyllä pakenen vastailemasta ” päällekkäin ” tuon Karin kanssa – hui… 🙂

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Vinski
    Vinski Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 04.03.2007
    Kirjoituksia: 11
    Vastauksia: 307

    Sitä olenkin hiukan ihmetellyt, että tekeekö kukaan töitä ja millaista, kun on aikaa soppailuun… Itsekin voisin harkita jotain soppailua, mutta kun olen aamusta iltaan ”oikeissa töissä”, josta ei noin vaan soppailemaan karata.

    Ja olen aina pohtinut tätä nykyajan kännykkä/netti-riippuvuutta. Aina pitää olla tavoitettavissa, koiraakaan ei voi k**ettaa, ettei olisi kännykkä taskussa… Kai sitä voi hetken rauhoittua olemaan ihan vaan ”ihmisten kesken”.

    Eikä pidä suuttua tästä kommentista, vaikka joku kuitenkin saa ärripurrihepulin. Olen Tokelan kanssa samaa mieltä, että siitä on hyötyä sekä vakiasukeille että turisteille. Ja mikäs olisi sen hauskempaa kuin orkkisoppa-mundial: Nettikameran välityksellä soppaa samanaikaisesti Fugesta Kuopioon!

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Johan Toki
    Johan Toki Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.07.2006
    Kirjoituksia: 86
    Vastauksia: 1851

    Jatkan nyt kuitenkin vielä hieman aiheesta. Vinski on hyvin ” asian ” alkulähteillä, mutta minusta olisi väärin tyrehdyttää hyvä keskustelu ainakaan millään ” ärripurrihepulilla ”… 😉

    Minun liberaali maailmankatsomukseni on aina perustunut siihen, että elämä on täynnä vapaaehtoisia valintoja. Joskus valinnat ovat kipeitä, joskus menevät suoraan metsään – mutta toisinaan osuvat kohdilleenkin!

    Minusta orkki on aina ollut väline, joka mahdollistaa monia valintoja ja on parhaimmillaan silloin kun se luo pohjaa ihmisten omille päätöksille! Orkkisoppa on suora jatkumo tälle kehitykselle ja minusta sekin on mahdollisuus!

    Orkki on myös hyvin monitahoinen ” jokaiselle jotain ” systeemi ja jopa leikkikenttänäkin joskus toimii… 😉

    Siis lyhyesti: Kyllä koiraa saa kusettaa ilman välineitä – jos haluaa. Kusetanko koiraa ennen vai jälkeen esim. miljoona kauppojen vai teenkö molempia yhtäaikaa? Tai hankinko koiraa lainkaan?

    Ei tämä sen suurempaa matematiikkaa ole… 😉

    Ps. muoks… 🙂 Koiraa kusettaessa voi katkaista jalkansa, eikö olekin mukavaa jos on kännykkä taskussa jolla voi tilata apua metsään… 🙂

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Rellamada
    Rellamada Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 31.01.2007
    Kirjoituksia: 2
    Vastauksia: 125

    Hyvä että tämä keskustelu Orkkisopasta on avattu, asia koskee kohta minuakin 😉 Jostain Tokelan kirjoituksesta luki, että sopan hinta on Reflassa 6 Euroa? Mielestäni se on Espanjan hinnaksi paljon, mikäli en nyt väärin muista? Muistelen siellä olevan tavallisissa ravintoloissa jopa täysiä menuja (alkupala, pääruoka ja jälkkäri) 7-8 Euron hintaan ja joissain alkupalana on joko salaatti- tai soppapöytä. Kiinalaisissa tietysti vielä paljon halvempi. Ei se nyt jostain eurosta ole kysymys, asia on paljon laajempi niinkuin tuosta Karin kirjoituksesta näkee! mutta joku voi nähdä asian periaatteellisena. Köyhille opiskelijoille vaikkapa 4 Euron säästö kuukaudessa on iso raha, sillä saa monta leipää tai säkillisen perunoita 😉

    Netti on tietysti välttämättömyys ja on ravintolalle varmasti yksi parhaista ostoksista!

    Reflan paikka on aika keskeinen ja kuvista näyttäisi että siellä on ainakin ne vanhat pöydät ja tuolit uusittu. Witi ja PAR1 on myös keskeisillä paikoilla Fuengirolassa ja suosittuja, mutta kai valittavat ravintolat tarvittaessa olla muitakin kuin suomalaisia? Jonkin yleisesti tunnetun ja helposti löydettävän paikan läheisyys olisi soppapaikalle hyvä. Fuengirolassa feria-alueen vieressä on paljon ravintoloita ja siellä on parkkipaikkoja. Ja se on helppo löytää.

    Keskiviikko on hyvä päivä, ja myös tuo kellonaika siestan aikaan 14-16 on hyvä, niin työssäkäyvätkin pääsevät mukaan! 😉

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä bhajee
    bhajee Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 01.08.2006
    Kirjoituksia: 70
    Vastauksia: 2570

    Sopalle pääsen näillä näkymin vasta 3. 10…

    Tämä uusi alkamisaika (klo 14) on kyllä hyvä – ainakin teoriassa sellaiset työssäkäyvät jotka muuten ovat lähistöllä pääsevät mukaan (mutta ei kaikki, kuten jossain aikaisemmassa kommentissa mainittiin). Muutenkin se vanha klo 12 oli liian lähellä aamiaisen päättämistä… 😉

    Alussa ajattelin, että jokaviikkoinen juttu on ehkä liian usein – mutta kävijämäärästä päätellen olin väärässä.. 😉

    Silti voisi ehkä ajatella jotain iltatapaamistakin, että työn raskaan raatajat pääsisivät mukaan… ei nyt joka viikko, mutta useammin kuin Orkin synttärit kerran vuodessa.. vaikka kerran kuukaudessa? Tai vaikka niin, että soppapäivä on kerran kuussa vasta illalla (pitäisi määritellä sääntö, eli esim. kuukauden 1. keksiviikko tjsp).

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Kari
    Kari Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 01.07.2006
    Kirjoituksia: 175
    Vastauksia: 1456

    Loistava idea bhajee, Orkilla voisi todellakin olla viikottaisten soppapäivien lisäksi kerran kuussa jotkin ”iltakuukautiset” 😉 Mielestäni mielenkiintoinen ja toteuttamiskelpoinen idea aivan vakavastikin ottaen ja uskon sille(kin) olevan luontaista sosiaalista kysyntää ja tarvetta.

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Matkamies
    Matkamies Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 15.06.2007
    Kirjoituksia: 5
    Vastauksia: 220

    Olemme onnistuneet kerran käymään Reflan sopalla ja taas marraskuussa uudelleen, jos ravintola ei ole suljettu laajennustöiden vuoksi, sillä sopanryystäjien määrää kasvaa sitä tahtia. Hinta on minusta sopiva…perustelu: -Soppaa saa santsata ja leipääkin voin kera tulee samaan hintaan ja sattumia on runsaasti. Mutta varsinkin nuoret naiset eivät ole tottuneet syömään sellaista pesuvadin kokoista annosta kuin me isot miehet.

    Mutta jokatapauksessa marraskuussa soppaillaan!

    LINKKI
    Profiilikuva käyttäjästä Johan Toki
    Johan Toki Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 10.07.2006
    Kirjoituksia: 86
    Vastauksia: 1851

    Pyytäisin hieman huomiota tälle hinta / laatu asialle, joka on mielestäni myös hyvin tärkeä. On olemassa keittoja ja keittoja – eli kun hieman mietitään mitä ollaan tässä matkan varrella lusikoitu, niin eipä ole ihan halvoista aineista kyhättyjä esityksiä paljon nautiskeltu… 🙂

    Tarkoitan siis sitä, että on aivan toinen juttu nämä monien ravintoloiden halvemmat sopat salaatteineen… 🙂

    Minusta köyhän ja opiskelijankin kannattaa hieman satsata itseensä, edes kerran viikossa kunnon ruoan merkeissä, jota siis saa myös santsata… 😉

    Mutta kukaan ei ole vielä sanonut mitään siihen, pitäisikö soppa olla samaa joka viikko – vai vaihtuva, kuten nyt on ollut… 🙂

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 64)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.