Uusimmat › Keskustelu › Yleistä › Yleiset pulinat › Huumoria
- Tämä aihe sisältää 87 vastaukset, 15 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 11 vuotta, 10 kuukautta sitten
PirpeX toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit
Avioliittovinkkejä
Vaimoni ja minä olemme keksineet kestävän avioliiton salaisuuden. Kaksi kertaa viikossa menemme kivaan ravintolaan, hyvää viiniä, ruokaa ja seuraa. Hän menee perjantaisin ja minä tiistaisin.
Meillä on myös erilliset sängyt. Hänen on Tampereella ja minun Helsingissä.
Minä vien alituiseen vaimoani joka paikkaan, mutta aina hän löytää tiensä sieltä takaisin.
Kysyin vaimoltani ”Minne haluaisit mennä hääpäivänämme?” Hän vastasi:”Jonnekin missä en ole ollut pitkään aikaan!” Johon ehdotin:”Miten olisi keittiö?”
Pidämme aina toisiamme kädestä. Jos päästän irti, hän shoppailee. Keittiössämme on kaikki, sähköinen sekoitin, sähköinen paahdin, sähköinen leipäkone jne. Ja aina hän valittaa, että sähkövempaimia on liian vähän eikä keittiössä ole edes tilaa missä istua! Joten menin ja ostin hänelle sähkötuolin.
Vaimoni kertoi minulle, että auto ei käynyt kunnolla koska kaasuttimessa oli vettä. Kysyin missä auto on. Hän vastasi: ”Järvessä”.
Vaimoni kokeilee uutta dieettiä, kookospähkinöitä ja banaaneja. Ei hän ole menettänyt yhtään painoa, mutta voi että kuinka hän osaa kiivetä puuhun!
Hän meni ja otti mutakylvyn ja näytti todella upealta kaksi päivää. Sitten muta kuivui ja tippui pois.
Kerran hän juoksi roska-auton perään huutaen: ”Olenko liian myöhässä? Kuski vastasi:”Ei, et ole, hyppää lavalle vaan!”
LISÄÄ 😀 😀 😀 😀 😀 😀 😀 😀 😀 😀
Jokaisen Finnairin Lennon jälkeen koneen Kapteeni kirjoittaa
virheraportin, JOS lentokoneessa on ollut jotain vikaa.
Virheraportti annetaan mekaanikoille, jotka huoltavat koneen kuntoon. KUN
Vika on korjattu, mekaanikot kirjoittavat raportin kääntöpuolelle, Mita hän
ovat tehneet, JA lentäjät lukevat merkinnät ennen seuraavaa lentoa.Kukaan EI Voi väittää, Etta huoltohenkilökunnalta puuttuisi huumorintajua.
Lukekaa vaikka NAMA aidot merkinnät, jotka Finnairin lentäjät ovat tehneet
vioista JA mekaanikot niiden korjauksista.O: Lentäjän ilmoittama ongelma.
V: Mekaanikon vastaus.O: Vasen sisäpyörä pitäisi melkeinpä vaihtaa.
V: Vasen sisäpyörä melkeinpä vaihdettu.O: Koelento sujui muuten hyvin, mutta automaattinen
laskeutuminen OLI MELKO Raju.
V: Tahan koneeseen EI Ole asennettu automaattista
laskeutumisjärjestelmää.O: Potkurin NUMERO 2 voitelujärjestelmä on epäkunnossa.
V: Potkurin NUMERO 2 voitelu toimii. Potkurien 1, 3 JA 4
SEN sijaan ei.O: Jokin ohjaamossa on IRTI.
V: Jokin ohjaamossa kiinnitetty paikalleen.O: Tuulilasissa on kuolleita hyönteisiä.
V: Elävät hyönteiset olivat päässeet loppumaan.O: Automaattiohjaus laskee lentokorkeutta 200 jalkaa, KUN
korkeuden pitäisi lukittua.
V: Minkäs mina Sille täältä maasta käsin voin.O: Vuodon merkkejä oikeassa laskeutumistelineessä.
V: Merkit poistettu.O: Radiolaitteistossa uskomattoman Kova Ääni.
V: Ääni laskettu uskottavalle tasolle.O: Kitkalukko lukitsee kaasukahvan paikalleen.
V: Ehkäpä lukko on olemassa juuri siksi …O: Arvelen, Etta tuulilasissa on Saro.
V: Arvelen, Etta saatat OLLA oikeassa.O: Moottori NUMERO 3 puuttuu.
V: Moottori löydetty oikeasta siivestä lyhyen etsinnän
jälkeen …O: Lentokone käyttäytyy hassusti.
V: Lentokonetta käsketty ryhdistäytymään, lentämään
kunnolla JA olemaan Vähän vakavamielisempi.O: Tutka mörisee.
V: TUTKA ohjelmoitu puhumaan selvästi.O: Hiiri ohjaamossa.
V: Kissa asennettu.Vitsi, nää on kyllä hyviä.
Mekaanikoilla kieroluikurisana hallussa. 😀autolla takaisin Espanjaan. Ajattelimme, että tulevaisuudessa
käytämme lentokonetta. Mutta luettuani ”tosiasiat”
taidamme sittenkin jatkaa turvallisemmalla käytännöllä, ajaen
autolla lomamatkat Suomeen ja takaisin. 😉Se lienee varminta! 😉
Varsinkin tuo Hiiri Ohjaamossa kuulostaa tosi hurjalta!!!Ja jos ne mekaanikot ovat lähettäneet Pienen Kissan
ja siellä onkin Iso Hiiri! Voi, voi, miten siinä käy. 😕Ihanaa aloittaa aamu nauramalla !!! Kiitos, ja jatkossakin lennán aina sinivalkoisin siivin!! Ja muistelen tátä virhelistaa ja korjauslistaa… 😀 😀 😀
😉
– Se mikä ei tapa, se v.tuttaa.
– Itseäni olen aina kiittänyt ja kiitosta on riittänyt.
– Tili tuli, tili meni. Näkikö kukaan kumpaakaan tilannetta?
– Parempi pää täynnä, kun kymmenen oksalla.
– Niin makaa kun sattuu sammumaan.
– Laatta on heitetty.
– Viina on viisaiden luoma.
– Kahden aina kalliimpi.
– Ken leikistä suuttuu, se ottakoon diapamin.
– Avainrengas on kätevä pikku härveli, jonka ansiosta voit hukata
kaikki avaimesi kerralla.– Hölkkää, niin kuolet terveempänä.
– Idiootit pitävät yllä järjestystä, nerot hallitsevat kaaoksen.
– Ihmiset ovat kuin viinit, huonot muuttuvat vanhoina happamiksi,
hyvät tulevat vanhetessaan yhä paremmiksi.– Ihmisillä, jotka väittävät, etteivät anna pikkuasioiden häiritä
itseään, ei ole koskaan ollut hyttysiä makuuhuoneessaan.– Ihmisiä on kolmenlaisia. Niitä, jotka osaavat laskea, ja
niitä jotka eivät osaa.– Kukaan ei ole hyödytön. Aina voi olla edes huonona esimerkkinä.
– Kun on korviaan myöten kusessa, on parempi pitää suunsa kiinni.
– Kysyvä ei tieltä eksy, hän on jo eksynyt.
– Meille on annettu kaksi lahjaa, joita tulisi käyttää mahdollisimman
paljon – huumori ja mielikuvitus. Mielikuvitus korvaa sen, mitä emme
ole ja huumori auttaa meitä hyväksymään sen mitä olemme– Mitä enemmän asioita tietää, sen enemmän tietää asioita,
joita ei tiedä.– Naura ongelmillesi, niin kaikki muutkin tekevät.
– Se viimeksi nauraa, joka hitaimmin ajattelee.
😀 😀 😀 😀 Hahahaaaaa!
Noi oli tosi hyviä.Hyviä aforismeja, huumorilla. ja aika monessa on mukana vinha totuus.
Ja nämá on semmosia lauseita, joiden huumori ei aukene kuin suomalaisille, eiká aina kaikille suomalaisillekaan. ”Se viimeksi nauraa, joka hitaimmin ajattelee”😀 😀 😀 😉
meilla on oma ”nauru” ohjelma taalla.Nama on vahan niin kuin holmolaiset.Tassa on kylla sellasta ”kanarian” omaa huumoria jo ei kaikki ymmarra.
Kanarian kielen opiskelijoille ihan mielenkiintoinen meilla kun on paljon ihan ”omia” sanoja.
http://2.bp.blogspot.com/_gQR9K9_tFhk/SCIhIO2ZYRI/AAAAAAAAAKs/L62md3fxT0E/s400/20080409.jpg
jokainenxw kirjoitti:😉
…
– Naura ongelmillesi, niin kaikki muutkin tekevät.– Se viimeksi nauraa, joka hitaimmin ajattelee.
– Joka toiselle kuoppaa kaivaa, saa kympin tunti.
Minä tykkäán náistä:
Hassuja pätkiä on lisääkin youtubessa.
😀 😀 😀 😀 😀
Uusia koirarotuja:
– Basset + Bokseri = Baskeri: pieni töpöhäntäinen koira, joka mielellään tarkkailee ympäristöään omistajansa päälaelta.
– Collie + Mastiffi = Colmas: vaikea koirarotu, joka ei sovi ensimmäiseksi koiraksi, eikä vielä toiseksikaan.
– Villakoira + Akita = Villakita: koira, jolla kasvaa karvoja myös suussa.
– Mopsi + Collie = Mollie: haikea ja surumielinen koirarotu.
– Shih Tzu + Rottweiler = Shitweiler: koira, joka ei opi koskaan sisäsiistiksi.
– Mopsi + Kelpie = Moppie: nyöriturkkinen koirarotu, joka mielellään osallistuu siivoamiseen.
– Tiibetinmastiffi + Lassie = Tiimalassie: koirarotu, jolla on huomattavan kapea vyötärö.
– Cavalier + Noutaja = Cavaltaja: koira, joka ilmiantaa sinut viranomaisille, jos olet jättänyt koiraveron maksamatta.
– Maremma + Chihuahua = Marihuahua: tullin suosima uusi huumekoirarotu.
– Corgi + Shih Tzu = Cortzu: koirarotu, joka on hyvin vaikea saada lisääntymään.
– Pomeranian + Samojedi = Pomojedi: erittäin dominoiva karvaturri, joka pyrkii laumanjohtajaksi kaikin keinoin.
– Pinseri + Staffi = Piffi: Kiinassa suuren suosion saavuttanut helposti lihova rotu.
– Vihikoira + Saluki = Viluki: hyvin herkästi paleleva ohutturkkinen koira.
– Mudi + Whippet = Muppet: hauska, lelukoiraa muistuttava koirarotu.
– Puli + Villakoira = Pullakoira: leipomotuotteisiin mieltynyt pyöreävartaloinen lemmikkieläin.
– Corgi + Setteri = Corsetteri: sharpein vastakohta, eli koira, jolla on numeroa liian pieni nahka.
– Saluki + Malinois = Salunois: koira, joka viihtyy isäntänsä kanssa kapakoissa.
– Lhasa Apso + Malamuutti = Apsoluutti: koira, joka EI viihdy isäntänsä kanssa kapakoissa.Voi Ari54, námá on tosi hauskoja. Mistá siná nuo vetáset?? 🙂 🙂 🙂 🙂
Lähden nyt viemáán ulos lemmikkini puli+villakoiran, itsekseni hirnuskellen 😀 😀 😀 😀 😀 Ja toivon, että portaissa ei tule vastaan naapurin kirottu pomojedi, joka aina pyrkii lähikosketukseen minun pohjelihakseni kanssa 😀 😀 😀
- JulkaisijaArtikkelit
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.