Uusimmat › Keskustelu › Yleistä › Yleiset pulinat › Etsitään pientä viihtyisää ravintolaa
- Tämä aihe sisältää 7 vastaukset, 6 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 16 vuotta, 4 kuukautta sitten
Willi toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit
Tervehdys pitkästä aikaa kaikille.
Etsiskelemme ravintolaa, joka olisi viihtyista, romanttinen, jossa palvelu olisi hyvää ja ruoka maittavaa. Tilaa tarvittaisiin ensivuoden puolella ja henkilöitä olisi tilaisuuteen osallistumassa noin 11 henkilöä.
Ehdotuksia otetaan vastaan 🙂
Tommin Baari Fuengirolassa on ainakin pieni :).
Palvelu hyvää ja ruoka todella maukasta.
Vietimme siellä syyskuussa äitini syntymäpäiviä ja porukkaa oli 10 henkeä. Hyvin mahduttiin kuitenkin vaikka paikka on pienenpieni. Tommin kanssa etukäteen suunniteltiin ruokalistaa ja hän antoi hyviä ehdotuksia toiveittemme mukaan. Ilalliseemme kuului alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka, näistä saimme arvion kustannuksista etukäteen ja juomat tietysti päälle. Ruoka oli taivaallista ja kaikki olivat todella tyytyväisiä.
Päätöksemme viedä 75-vuotias äitini Tommin Baariin oli puhtaasti kokemuksen sanelemaa, olemme ruokailleet Tommin luona jo useita vuosia, toki olemme käyneet syömässä myös muualla, myös Espanjalaisissa ruokapaikoissa, mutta takuuvarmaa hyvää ruokaa saa Tommin luona aina.
Paikkaanhan ei paljon ihmisiä kerrallaan mahdu, meille sovittiin erikseen aika jolloin voisimme ”sopia” parhaiten ruokailemaan ja kaikki sujui loistavasti.
Voin lämpimästi suositella!
Hmmm. Missähän maassa ja kaupungissa tuon pitäisi sijaita?
Jos Fuge on toivepaikka, niin tässä pari suomalaisten vähemmän tuntemaa vaihtoehtoa:
Restaurante Pueblo Lopez:
Arvostelu tässä; http://www.h-magazine.com/articles/restaurants/136/a_gastronomic_journey_through_time.htmTai sitten samalla alueella sijaitseva Restaurante Guy Massey:
http://www.guymassey.esJiiihaaaaa Willi !!!
Nytkö se tapahtuu? 😉Suoratukka, sanotaan näin että siltä vaikuttaa 😉
Espanjasta on kyse ja alueena Andalucia.
Hieman tilaisuuden luonnetta rivien välistä arvailllen 😉 …tulee mieleen muutama paikkaehdokas, vaikka moporeissuilla on tullut nähtyä monenlaisia muitakin kivoja paikkoja ympäri Andaluciaa ja muuallakin.
- ”Castillo de Castellar” (rantatie 340 melkein Gibikselle, sieltä Rondan tietä hetken matkaa ja vasemmalle)
- ”Atajatessa” pieni perheen voimin pyörivä majatalo hehkuvalla takalla (San Pedrosta melkein Rondaan ja siitä ympyrästä vasemmalle kohti Algecirasta)
- Marbellasta Ojenin suuntaan… vasemmalle ylös ”Refugio de Juanar” …mutkatietä ylös asti (siellä kiva pikku majatalo, jossa kenraali Francon kerrotaan majoittuneen metsästysretkillään)
Refugio de Juanar…kuten annoit ymmärtää vastauksessasi Suorikselle, niin minä suosittelisin Witiä. Siellä osataan tehdä meny tarkoitukseen, kuin tarkoitukseen.
Olen aina tykännyt Witin porukan stailista…siellä osataan olla myös kansainvälisiä! Jussilla varsinkin on mahtava tyylitaju!
Varmaan löytyy roppakaupalla muitakin, mutta minä tykkään Witistä!!!!!!!
Kiitoksia tiedoista. 🙂
Nyt alkaa sitten testaillut.
- JulkaisijaArtikkelit
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.