Etäsuhteen sietämätön ihanuus ja ikävä

Uusimmat Keskustelu Aktiviteetit Parisuhdepulinat ja kiihkeät romanssit Etäsuhteen sietämätön ihanuus ja ikävä

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 16)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • LINKKI

    Raya
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 30.12.2006
    Kirjoituksia: 24
    Vastauksia: 1011

    Joskus ajattelin naiivisti, etten koskaan sorru ns. etäsuhteeseen, koska en katsonut sen olevan minua varten. Vanha totuus minkä kerran vannoo sen viikon sisällä rikkoo on kuitenkin tullut tässä jo tuttuakin tutummaksi.

    Suhteilun alkutaival on tullut jo selväksi, ehkä myös se että suhteilu jatkuu ja voi hyvin, sielunkumppaneiden tuttuus välimatkasta huolimatta on suurena apuna, eikä kielimuurikaan ole erityisen korkea.

    ”Onnin” otsatukan raidoitus on hiipunut ja takatukkakin on lyhentynyt, tietty turhamaisuus on tallella samoin kuin suuresti rakastamani silmäpussit. Luonteen särmät ja pehmeät kohdat ovat tulleet tutuksi ja voin ilolla todeta osaavani ”käsitellä” komistustani.

    Ehkä välimerelliset juureni ovat syynä siihen, että minä olen se tulisieluisempi ja kipakampi, hän taas jo olemukseltaan rauhallisempi. Edelleen mietin, että miksi minä 15? cm hukkapätkä saan vierelleni sen 180 senttisen hujopin, eivätkös espanjalaiset miehet ole lyhyitä?

    ”Onnini” on jo hetken aikaa suunnitellut muuttavansa Espanjasta jonnekin toisaalle, ehkää Britanniaan, tällä hetkellä tärkein peruste on siellä mahdollisempi yhteiselämä. No paremmin Lontoon seutua tuntevana (pojan kummisetä asui siellä aikansa) työntelen piikkejä hänen ruusuisiin unelmiinsa:
    Lontoo on äärettömän kallis kaupunki asua ja elää vaikka töitä takuulla minullekin sieltä löytyisi, on silti vielä monia asioita vailla ratkaisua.

    No älkää nyt teilatko, en tietenkään ole hänen unelmiaan torpedoimassa, olen vain se viimeinen järjen ääni huutamassa unelmien pilvipuutarhassa. Liikutuksen kyyneleet polttelivat silmäluomien sisäpuolella ja tulikuumat itkupisarat valuivat pitkin poskiani kun ”Onnini” kysäisi hiljaisella äänellä: ”What if I move to Finland?

    Siinä alkoi alahuulikin väpättämään, minun komea moreno, ihanainen auringon rukeaksi paahtama takatukkaiseni Suomessa! 170 m2 talossa olisi kyllä tilaa vielä yhdelle, mutta miten on todellisen elämän laita? Tiedän asioita prosessoidun paljon tummaisen tukan alla, kun asia edes tuli puheeksi, hän kun ei totisesti ole mikään turhan vouhkaaja vaan rauhallinen ja harkitsevainen.

    Niin mitä jos hän muuttaisi Suomeen?

    Monta kysymystä on siinäkin tapauksessa harkittavana, eikä vähiten itsetunto ja miehisyys.
    Tunnen erään perheen jossa on espanjalainen mies ja olen seurannut heidän elämäänsä, mielestäni tuon perheen mies voi pahoin maassamme.

    En koskaan toivoisi rakkaimmalleni sellaista kohtaloa, että hänestä, aktiivisesta ja toimivasta ihmisestä tulisi sohvalla rötköttävä laiskan pulskea vässykkä. Mikä siis olisi tärkeää?

    * Oma työ?
    * Omat harrastukset?
    * Ystävät?

    -YSTÄVÄT ja sukuväki ovat espanjalaiselleni erittäin tärkeitä, mitenkäs täällä raukoilla rajoilla, jossa meidän natiivienkin on vaikeaa löytää ystäviä?
    Mistä löytyisi yhtä ”tervehenkinen” ystäväjengi kuin mitä miehellä on Valenciassa?
    Mikä korvaisi puuttuvat ihmiskontaktit?
    Se samako mikä meikkä suomalaisillakin ne korvaa, viina?
    Entäpä kieltätaitamattoman työllistyminen?

    No lähihoitajan töitä kyllä varmasti saisi niillä lihaksilla, mutta miten macho machismon voisi kuvitella siivoamaan kakkaa mummujen takaosastoilta? ARGH!

    Älkää haukkoko pessimistiksi, en minä sellainen ole, oikeasti olen yltiöoptimisti joka on maailman kurikan nuijimana oppinut realistiksi. En tahdo rakkaimmalleni tuskaa, en etäsuhteessa asuvasta ikävästä ja oikean parisuhteen puuttumisesta johtuvaa tuskaa.

    Vielä vähemmän toivon hänelle tuskaa miehisyyden tai omanarvontunnon menettämisen vuoksi, mieheni ei ole mañana tyyppiä joka sopii rötköttämään sohvalla kun nainen raataa pukamat paukkuen duunissa.

    Asioilla on taipumus järjestyä” sanoi minulle monta vuotta sitten eräs kollega, kun esikoisen sairaus oli todella hengenvaarallisessa tilassa eikä valoa näkynyt elämässäni.

    Näin tapahtui silloin ja on tapahtunut aina sen jälkeenkin, sitä odotellessa lataan tekstiä pähkimyksistäni ja ikävästäkin.

    LINKKI

    Elämästä utelias
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 20.07.2007
    Kirjoituksia: 44
    Vastauksia: 1076

    Koskettavasti kirjoitettu. Kaukosuhde voi toimia. Itse kokenut sen. Se onkin sit toinen juttu että miten sit kun ollaan siinä lähellä ?

    En osaa nyt pukea ajatuksiani sanoihin mutta tiedän tunteen. Palaan asiaan myöhemmin.

    LINKKI

    Raya
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 30.12.2006
    Kirjoituksia: 24
    Vastauksia: 1011

    Tack, EU!

    Sitten vähän pehmoilua:

    Rakkaani, tiedäthän miten paljon minulle merkitset
    Rukoilen joka päivä Jumalalta, että hän suojelisi Sinua.
    Se että pelkään puolestasi on jotain uutta.
    Tiedäthän, en ole koskaan joutunut ajattelmaan asiaa.
    Viimein tajusin miten paljon maailmassa on viha ja raivoa.
    Käsittämätöntä ja selittämätöntä vihaa, joka murskaa kaiken.
    Rukoilen joka päivä Jumalalta, että Sinä varjeltuisit siltä vihalta.
    En ole koskaan ennen rukoillut, en ainakaan pyytääkseni itselleni.
    Nyt rukoilen pyytäkseni Jumalaa suojelemaan Sinua.
    Suojelemaan Sinua, että saisin pitää Sinut itselläni.

    Ja tämä pitäisi vääntää espanjaksi…

    LINKKI

    tuisku
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.11.2007
    Kirjoituksia: 31
    Vastauksia: 1697

    tarinaani olisin lukenut 16v sitten.
    3 ja puoli vuotta mekin elettiin,veikko taalla ja mina Hesassa.Mun ainoa intoni tehda paljon ylitoita,ottaa ne vapaana ja tulla tanne lomalle.Eraskin vuosi tulin 6 kertaa,oli yhteensa 4kk lomaa sina vuonna.Mutta sitten tuli se vaihe etta oli alettava tehda jotain tan suhteen kanssa.En jaksanut painella aina vaan duunia ja saastaa rahaa,silloin ei edes ollut niin paljon edullisia matkoja kuin nyt.
    Suhdetta pidettin ylla kirjeitse(posti kulki hitaasti) ja joskus soiteltiin,silloinhan ei ollut mitaan ”emaleita” tai Skypea.

    Veikkokin alkoi kyllastymaan tilanteeseen etta ollaan ja ei olla yhdessa,mika on ihan normaalia.
    Joten kerran sitten sanoi etta joko mina muutan tanne tai sitten on parempi lopettaa koko suhde.
    Han ei halunnut ajatellakaan Suomeen muuttamista,taalla pysyva tyopaikka,kieliongelmat,ilmasto.Itsellanikin alkoi olla hiljaisempaa duunissa(meni konkkaan vuosi lahtoni jalkeen)

    Joten aikani mietittya paatin sitten rohkaista itseni ja tulla tanne.Sikali helppoa etta olin taalla jo niin monet lomani viettanyt etta tama ei tuntunut vieraalta paikalta.Mutta ainahan on pienta pelkoa miten juttu onnistuu.Asetin kylla ”vaatimuksen” etta katto paanpaalta eika tortilla poydalta saa koskaan puuttua,eika ole puuttunutkaan.Rahojen kanssa aluksi oli vaikeuksia,kun olen itseni 16v asti tottunut ”elattamaan” (no mamma auttoi kylla joskus),ja viela tietaen etta isanta siihen aikaa tienasi vahemman kuin mina Suomessa,oli hankalaa elaa ”toisen” rahoilla. Aina ajattelin etta torsaanko,voinko ostaa jotain ym.
    No nyt en ole niin ajatellu enaan piiiiiiiitkiiiiin aikoihin,isanta selitti etta tama koti on mun duunini ja rahat yhteisia.

    Hyvana asiana koen myos sen etta Suomen perheeni tykkaa myos Palmasta,joten jokavuosi saan vieraita sielta (taas tulevat 3vk kuluttua).Itse kayn n.2/3 vuoden valein Suomessa,tosin nyt olen alkanut kaipaamaan sinne useammin( johtuuko iasta?)

    Meilla on Suomessa yksi espanjalainen tuttu,asunut n.20v siella.OK tyo,perhe,puhuu hyvin suomea,
    mutta kaipaa suunnattomasti kotimaahansa.Luulen etta muutto taalta sinnepain on paljon vaikeempaa,
    kuin sielta tanne. Harvat taalta lahtevat vuosittain suomeen sukuloimaan,sen verran kallista se on normaalipalkkaiselle. Ja ei niita espanjalaisiakaan ihan joka suomen kulmassa ole,etta saisi edes vahan mielipiteita vaihtaa omalla kielella.

    Koita nyt vaan jaksaa,vaikka valilla tuntuu kylla tosi kovalta,tulevaisuus tuo kylla varmasti sen oikean ratkaisun.

    LINKKI

    Raya
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 30.12.2006
    Kirjoituksia: 24
    Vastauksia: 1011
    tuisku kirjoitti:

    Luulen etta muutto taalta sinnepain on paljon vaikeempaa,
    kuin sielta tanne.
    Koita nyt vaan jaksaa,vaikka valilla tuntuu kylla tosi kovalta,tulevaisuus tuo kylla varmasti sen oikean ratkaisun.

    Tattista!

    Minäkin olen mieltänyt espanjalaisten juurten olevan paljon syvemmällä synnyinmaansa uumenissa kuin mitä esim minulla.
    No enhän minä täysverinen suomi-tyttö edes ole, äidin puolelta suonissa virtaa välimerellistä verta ja isän puolelta gitanojen…heh.
    Jotenkin minun on vaikea nähdä Onnia asumassa täällä, niin kovasti kuin toivoisinkin sen olevan mahdollista. Itse taas sulaudun Valenciaan kuin sokeri kuumaan teehen, se on toinen kotini entistä vahvemmin.

    Kun luin sinun kertomaasi, hytkyin naurusta, nauroin nimittäin itselleni:
    Tuntui hassulta lukea samat tarinat toisen elämänä, jo aiemmin.
    Tämä on vanha tarina, joka toistuu ja jonka joku aina jossain elää uudelleen.
    Vaikka olin päättänyt, etten hanki läppäriä, nettiä ja web camia niin kaikki päätökset olen rikkonut, jotenkinhan sitä pitää pitää yhteyttä.
    Sitten kun Onni on duunissa käyn katselemassa häntä kuvista sekä …öh…videolta myös Juutuupista, miten hänestä silmäni saisin irti pidettyäkään?
    Minä en pidä parhaimpaan loma-aikaan lomiani, jotta voisin lennähtää useammin Valenciaan, sitten paiskin duunia tosin kohtuuden rajoissa lasten vuoksi, mutta teen takuulla tunnit täyteen.
    Kuusi kertaa vuodessa, totta se on, onneksi minulla on vielä noita aiemmalta elämältä jääneitä säästövapaitakin tuhlattavaksi.
    Onni pakertaa kahta duunia, kuten niin moni espanjalainen, ei sillä, etteikö hän pärjäisi yhdellä tai yhden palkalla, jotenkin se aika on käytettävä.

    Tajusin tässä hiljattain miten paljon paria etsiviä miehiä Espanjassa onkaan, kun ystäväni vei minut visiitille espanjalaiselle deitti-sivustolle.
    Paljon vapaita miehiä 25-50 jotka eivät ole kertomansa mukaan olleet koskaan naimisissa ja monet heistä vielä asuvat vanhempien kanssa.
    En ole tullut tuota koskaan ajatelleeksi, koska Onni on onnekas, asunut pois kotoa jo kauan.
    Olen yltiöpäisen itsenäiseksi oppinut, minulla on aina ollut omaa rahaa, olen tottunut luksukseen, suhteilun myötä olen joutunut hyväksymään sen tosiseikan, ettei minulla olekaan varaa uuteen Burberry-laukkuun tai Armanin aurinkolaiseihin montaa kertaa vuodessa, mutta mitä sen väliä kun kelpaan tälläisenäkin.

    Onneksi joku keksi halpalentoyhtiöt, vaikkakin hankalaa, niin halpaa…más barato, que lindo!

    LINKKI

    Taiju
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 19.09.2007
    Kirjoituksia: 9
    Vastauksia: 594

    Liikutuin kyyneliin..

    LINKKI

    Raya
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 30.12.2006
    Kirjoituksia: 24
    Vastauksia: 1011
    Taiju kirjoitti:

    Liikutuin kyyneliin..

    Taiju hei, johan tässä pian liikutun minäkin.

    Oikeasti, joskus vaan on itselle hyväksi saada käydä läpi tunteitaan ja tuntojaan ”ääneen”, saa kummasti lavennettua näköalojaan.

    Tällä hetkellä suhteessamme on menossa vaihe jossa henkinen kiintymys ja sitoumus on erittäin vahvaa, näin matkan päästä se on melko tavalla vaativaa.
    Miten kannatkaan huolta toisesta kun et voi olla ”suoristamassa” hänen paitansa kaulusta kun hän on lähdössä töihin. Voit vain sanoa hiljaa webbikameran kautta:
    ”¡cuidado! mi amor, eres mi todo, eres mi vida.”

    Milloin tästä tuli näin vakavaa?


    @Tuisku
    :
    Onneksesi olit tällaisessa tilanteessa 16 vuotta sitten, toisaalta ei rakkaus katso aikaa, ei paikkaa, eikä vähimmässäkään määrin ikää.

    LINKKI

    Taiju
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 19.09.2007
    Kirjoituksia: 9
    Vastauksia: 594

    minä odotan vielä tuollaista kumppanuutta, ystävyyttä ja rakkautta. Olen tyttären (siis meidän elämän tilanteen) vuoksi odottanut omaa aikaani. Tytär on alkanut hätistellä romantiikan suuntaan minua, mutta mistäs löytyi ihana henkisesti terve ja huumorintajuinen mies.

    LINKKI

    Suoratukka
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 17.10.2006
    Kirjoituksia: 112
    Vastauksia: 1765

    Luin jostain:
    ………::::: ”Ikä ei varjele sinua rakastumiselta”. ….. Hui sentään! 😉

    LINKKI

    Perrito
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 19.01.2008
    Kirjoituksia: 5
    Vastauksia: 113

    Olipa kivoja tarinoita.
    Itellä etäsuhdettä kestäny pikkasen vajaa vuosi ja sitä paljo enempää ei varmaan tarvi ees kärsiä. Nyt ollaan niin onnellisessa tilanteessa että nähdään toisia noin joka toinen viikko ku asun täällä. Ja kesäkuun jälkeen asutaan ainaki se kaks kuukautta samankaton alla vaikkakin kämppis on siinä vielä häirittemässä. Ja eilen puhuttiin vakavasti puhelimessa siitä että ku menen viimestä kouluvuotta Suomeen suorittamaan niin mies tulis mukaan. Hänhän kun on jo valmis insinööri.

    Eilen kuitenki M paljasti että sitä pelottaa. Kun kysyin syytä niin se sano että se näki millanen olin viime syksynä ja että oon sanonu miten syksy aina vaikuttaa minuun. Masennun. Sanoin sille siihen että jos saan sen sinne niin mulla ei oo aihetta olla masentunu vaan äärettömän onnellinen. Toinen pelko on se ainainen pimeys. Joulunaikaan M oli ihan sekasi kellonajoista ku valoa kesti vaan se nelisen tuntia. Varmasti on rankkaa, mutta ainaki meillä on toisemme, ja tietty meidän karvapallo koira 🙂
    8 kuukautta se Suomi aika vaan kestäis mutta ymmärrän että miestä pelottaa. Suomi on vaan niin erilainen ja valoon tottunu ihminen voi tosissaan ahistua Suomessa. Itellä ahistaa jotku asiat Espanjassa paljonkin, mutta koska rakastan yli kaikkien rajojen miestäni, uskon että pystyn sopeutumaan ja hyväksymään asiat. Minä oon valmis asumaan Espanjassa kunhan saan opinnot kasaan, mutta sitten haluan miettiä asiaa uudestaan jos lapsia tulee. Suomen sosiaaliturva on äärettömän hyvä ja koulut myös. Ja opiskelu ilmaista. Mutta nuo asiat pitää miettiä sitte ku en tulee vastaan. Vielä ei oo lapsia näköpiirissä jos ei pientä vahinkoa tapahdu. Vaikka ei se kyllä mikään epäonni oiskaan 😀

    Etäsuhteen kans on vaan elettävä päivä kerrallaan. Vaikka oon nuori ja minun suhde vielä nuori myös, mutta tunnen että olen löytänyt sen oikean ihmisen rinnalleni ja rakastan häntä joka päivä vaan enemmän. Eletään tällä hetkellä todella onnellista aikaa ja ollaan ihan hulluina toisiimme, vaikka arki on alkanu jo vähän hiipimään suhteeseen. Mutta mikäs sen ihanempää ku olla aivan oma itsensä niin hyvässä kuin pahassa 🙂

    LINKKI

    Tulppu
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 17.02.2008
    Kirjoituksia: 23
    Vastauksia: 239

    Raya, on kyllä hatunnoston arvoista, että jaksaa pitkään olla etäsuhteessa ja että suhde voi siitä huolimatta hyvin.

    Minä olen tätä Mtv-sukupolvea, kaikkimullehetinyt, enkä myöskään koskaan sen takia ajatellut aloittavani etäsuhdetta. Toisin kävi, mutta oma etäilyni loppuu 16 päivän kuluttua. Oikeastaan jännittää kuinka käy, kun pisin aika mitä ollaan yhtäjaksoisesti oltu yhdessä on 11 päivää.

    Oikeastaan odotukset ovat tällä hetkellä ihan normaaleissa jutuissa. Mitä syödään tänään, vuokrataanko illalla leffa -tyyliin. Ja ylipäätään se, että voi kysyä nähdäänkö tänään illalla, eikä nähdäänkö ens kuun lopulla, kun nyt ois lennot tarjouksessa…

    Muru teki alusta alkaen selväksi, että hän ei ole vaihtamassa maata. En kyllä edes ”päästäisi” sitä Suomeen asumaan, koska en usko, että se voisi sopeutua tänne ja olla onnellinen. Mulle taas tuo maan vaihtaminen ei mikään ongelma ole, koska olisin sen tehnyt joka tapauksessa. En siis muuta Espanjaan Murun takia, mutta Barcelonaan muutan hänen takia. 🙂

    LINKKI

    Raya
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 30.12.2006
    Kirjoituksia: 24
    Vastauksia: 1011

    -Arkea, sitähän elämä on parhaimmillaan!
    Meidän arkeamme sulostutti läsnäolollaan tumma ja rauhallinen, vaikka Valenciassa olisi ollut tarjolla kauden parhaita hetkiä.

    Meidän elämämme on hyvin samanlaista niin Suomessa kuin Espanjassakin, ei niin suurta arkea ettei siihen mahtuisi hitunen juhlaa, näin tälläkin kertaa.

    Esikoisen viimeinen ”Kevätkonsertti” ja samalla istumalla kuopuksen ensimmäinen soolo ”Kevätkonsertissa”, elämää suurempia hetkiä, jotka eivät toistu ensi kaudella.
    Ei niinkään tärkeitä naapurin Eskolle, mutta meidän poppoolle unohtumattomia.

    LINKKI

    Raya
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 30.12.2006
    Kirjoituksia: 24
    Vastauksia: 1011

    Moro Jennifer85!

    Vastaan tuon ”Rakkauden alkumetrit” topikin sijaan täällä koska jotenkin koen tämän osuvan hieman paremmin kohdilleen.
    Ja mahdollista toistoa ja jankkaamista tämä teksti varmaankin sisältää, mutta ei tyytymättömyyttä tai valitusta.

    Olemme viettäneet miehen kanssa mahd paljon aikaa yhdessä joko Valenciassa tai Tampereella hieman yli vuoden. Ensimmäinen vuosi suhteilussa sujui vähän harvemmin tapaillessa ja tutustuessa, totutellessa ajatukseen että näinhän tässä taisi käydä.

    Minä viihdyn hyvin Valenciassa ja mieheni on viihtynyt hyvin Mansesterissa, hän varmasti saisi helposti vaikka autonkuljettajan (tai aiemmin mainitun hoitsun) duunin Suomesta mutta ei varmasti omaa ammattiaan vastaavaa työtä.
    Minulla on 170 m2 asunto miehellä 30 m2…arvaapa kumpaan on helpompi mahtua?

    Minulla ei ole Suomessa sukulaisia, joten käytännössä siteet jotka pitävät minut pohjoisessa rakentuvat eritavalla kuin ihmisillä yleensä.
    Rakastan kotiani, olen satsannut ja panostanut siihen kovasti, muuttaessani Espanjaan joutuisin hävittämään kaikki yli kahdenkymmenen vuoden aikana keräilemäni kauniit tavarat, toisaalta materia on vain materiaa, mutta valitettavasti sitäkin tarvitaan, mutta se ei sido minua Suomeen.

    Mieheni tiesi ja hyväksyi heti alkajaisiksi että kaksi pitkäaikaissairasta lasta (toinen vaikeavammainen mutta kehittyvä mikä mutkistaa kummasti kaikkea) asettavat tiukat puitteet ja raamit yhteiselämällemme ja sille miten suhteemme pääsee kehittymään.
    Esikoisen koulu ja sen vaatimat erityisjärjestelyt eivät hoidu minun kielitaidollani ja ilman taloudellisia resursseja Espanjassa –äidinkielelläänkin ja maassa jossa osalla vammaisistakin on mahdollisuuksia on vaikea saada asioitaan ajettua. Ehkäpä sitten kun hänellä on jokin ammatillinen koulutus ja ajan kuluessa hankittu kielitaito hän työllistyy todennäköisemmin Espanjaan kuin Suomessa. Kuopus pystyy käymään vaikka nettiperuskoulua Suomeen ja oppimaan espanjaa sivutöinään.
    Espanjalaisesta koulusta en osaa sanoa juuta enkä jaata koska sälli tarvitsee Suomessa avustajan -Espanjassa sellaisia ei taida tarvita kukaan.

    Minä olen tehnyt duunia ikäni, reilusti yli 20 v ja olen ollut aina omavarainen. Espanjasssa en työllisty oman alan töihin jos jotain duunia olisikin palkka olisi murto-osa omastani.millä eläisimme?
    Tällä erää kielitaitoni ei riitä minkään oikean duunin saantiin, tosin kielen kyllä oppii, joteski…

    Uusia ammattivaihtoehtoja olen harkinnut, mutta koska en jaksa oikein akateemiseksi ryhtyä, enkä ole erityisen kätsäkkä ei asiallisia hommia taida olla tarjolla.
    La Alcaldesa tosin aina huutelee vapaita duuneja olevan…aeropuertolla yms kyllä kai sitä jotain hommaa…mutta mites niillä liksoilla maksetaan lapselle avustaja?

    Valencian seuduilta voi vuokrata asunnon n. 400 eurolla/kk kaupungissa hinnat ovat jotain ihan muuta.
    Muuta seutua Espanjassa emme harkitse asuinalueeksi (no ehkä miehen synnyinseutu kävisi)
    Raha ei merkkaa kaikkea -heille joilla sitä on, todellisuus voi olla jotain ihan muuta, ellei
    tuloja miten maksaa vuokra? ruoka? lukukausimaksut?

    Onko järkeä uhrata oman onnensa vuoksi edes toisen lapsen mahdollisuus tulevaisuuteen??
    Valitessaan vanhemmuuden ihminen tekee valintoja joiden asettamissa puitteissa loppuelämänsä elää.
    Voi olla että lapsi sairastuu vakavasti, ja tarvitsee vanhempaansa sekä tämän tukea ja apua pidempään ja enemmän –näin minulle kävi,
    1/99 en uskonut lapseni näkevän seuraavaa joulua, 5/99 lapseni sai uuden mahdollisuuden –loppuelämän, se on kallein lahja lasteni syntymän lisäksi. Se loppuelämä on usein ollut kivistä polkua ja lapsi meinaa uupua taakkansa alle, mutta yritän tukea häntä erityisesti silloin kun hän toivoo ettei sitä loppuelämää olisi…

    En uskonut/tahtonut enää koskaan löytäväni ketään tai siis kenenkään löytävän/huolivan minua, turpaan oli tullut ihmissuhteessa kunnolla.
    Lisäksi kun tiedän että Suomessa biologiset isätkin hylkäävät usein sekä vammaisen lapsensa että tämän äidin, ei se niin helppoa ole miehen käsitellä ja kestää sellaista, en uskonut yhdenkään miehen tahtovan ”ristikseen” minua. (Tästä minulla on karvaat kokemuksetkin)

    Kummasti lapseton sinkkumies on sopeutunut poppoomme elämään, hän ei ollut ajatellutkaan hankkia parisuhdetta (tai perhettä) ennen kuin tapasi minut. Me olemme hänen perheensä, eikä kukaan ole kyseenalaistanut meidän perheyttämme Espanjassa.

    Minä viihdyn paremmin Valenciassa samoin esikoinen, kuopus on kotikissa joka ehkä tottuisi helposti elämään muualla kuin ”kotona” vaikka hän on ainoa jolla on ”koti-ikävä…Siksi selvittelen kaikki mahdollisuudet viettää edes kaikki mahdollinen aika Valenciassa eikä se lopun viimein ole edes ihan vähän!
    Katsellaan ja kuunnellaan asioilla on taipumus järjestyä…enpähän ainakaan ole jättänyt elämättä kuten helposti käy jos asiat ja elämä ovat ”haasteellisia”
    Normaalisti vaikeavammaisen lapsen yh-mutsit ovat niin kovilla ettei meidänkaltainen shysteemi tulisi kysymykseenkään, minä olen ylienerginen (tiettyyn rajaan asti) enkä koe elämääni ihmissuhdepuolella mitenkään hankalaksi.
    Ikävä toki on, voe tokkiisa ja kovakin, etenkin ennen kun hankin läppärin ja mokkulanetin, sen avulla olemme yhdessä cada dia, ja kaikki arkiset jutut tulevat käsitellyiksi tuoreeltaan, eikä kumpikaan jää ulkopuoliseksi toisen elämästä. Toki toki Sr:n työnteko asettaa vähän kapuloita nettiseukkailuun, yövuorossa olessaan ei kovasti ehdi jutskailla. Mutta sellaista se on kahden vuorotyötä (minä siis teen VAIN yövuoroja) tekevän elämä Suomessakin, vuoronvaihto kotiportilla tai jossain työmatkalla.

    Eli ei ollut se lunastamaton lottovoitto meitsin ja Gordossakin tuli viimekierroksella vain 3 egee, mutta mennään hyvillä fiiliksillä eteenpäin, pian se ukkokulta sieltä tänne tupsahtaa heinäkylmiä pitelemään.
    Rohkeutta toteuttaa tulevaisuuttasi ja rutkasti onnea ja rakkautta elämääsi Jennifer85!

    P.S. Tämä juttu on kirjoitettu yhteistyöhaluttomalla läppärillä unen ja valveen rajamailla, kaikki virheet ja mahdolliset kömmähdykset sekä tulumunkit pidätetään!

    LINKKI

    Taiju
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 19.09.2007
    Kirjoituksia: 9
    Vastauksia: 594

    Kiitos Raya upeasta avoimesta elämäntarinastasi. Ihailen rohkeuttasi käydä unelmien kimppuun.

    Itse olen ottanut yh-äitinä ensiaskeleita ””ELÄMÄÄN”, vaikka yh-elämää jo takana 15 v.
    Minä uskon unelmiin ja haluan säilyttää romanttisen ja unelmoivan mielen.

    Minua lämmittää ja itkettää Navajita Platean biisi, jota mm. kuuntelen mp3, kun kävelen yövuorosta kotiin.:)

    LINKKI

    Ángel
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 16.09.2008
    Kirjoituksia: 2
    Vastauksia: 16

    Kun minä ensimmäisen kerran näkee minun tulevan vaimon minä olen melko nuori.
    En minä voinut kuvitella suhdetta.
    En minä ehtinyt edes ajatella suhdetta.
    Minulla oli elämä järjestys tarkasti, elämäni oli urheilu.
    Kuitenkin, minä rakastuin vahvasti, epätoivoisesti ja peruuttamattomsti.ee

    Sitten tuli minun elämään täysi muutos uusi työ entinen unelma katosi.
    Urheilu jäi harrastus, ei enää koko elämä.
    Silti minä näin tuon naisen enkä minä unohtanut

    Nyt minä olen ollut rakastunut ja rakkaat elävät yli 3000 kilometrin päässä.
    Me olemme nähneet toisemme usein, meidän kotipaikkassa ja Eurooppassa kaupungeissa.
    Me olemme eläneet yhdessä viikon, kaksi viikkoa kuukausi kaksi kuukautta … ja niin edelleen.
    On meille aina vaikea eroa, niin vaikea.
    En minä voi ajatella sitä.

    Kun minä menen kotiin täyttää työ minun päivää ja urheilu.
    Minä juoksen joka päivä 20 km ja minä käyn kuntosalilla (on erinomainen kuntosali minun työssä).
    Jalkapallo on minun toinen intohimo.
    Vaikka minä en voi enää pelata minä haluan katsoa otteluita.
    Minä olen matkustanut paljon nähdä jalkapalloa.

    Jos minä teen töitä öisin minä olen niin väsynyt, etiä nukahdan heti aamulla.
    Rakkaani on minun viimeinen ja ensimmäinen ajatus.

    Vaikeaa se on minulle, kun on aika mennä nukkumaan yöllä!
    Yksinäiset illat ja yöt ovat kauhistuttavia.
    Luojan kiitos meidän on mahdollisuus keskustella ”livenä” kun on webcamit.

    Pian meidän ero on lopussa.
    Minä muutn Suomeen ja meillä on oikea perhe.
    Minä olen opiskellut suomea ja minulla on jo työpaikka.
    Minä tiedän, että sopeutuminen vaikeaa, minä en välitä.
    Minä saan jakaa elämän vaimon kanssa mikään muu ei ole arvokas.

    Lapsille on paras asua ja olla koulussa Suomessa, se on absoluuttinen totuus!

    (Anteeksi minä jouduin käyttämään käännösohjelmaa apua kun on kiire.)

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 16)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.