Uusimmat › Keskustelu › Aktiviteetit › Parisuhdepulinat ja kiihkeät romanssit › Espanjalaisia tapoja
- Tämä aihe sisältää 23 vastaukset, 19 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 14 vuotta, 5 kuukautta sitten
Raya toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit
Miksi Espanjassa on ilotaloja?
Keskustelimme eräässä seurueessa espanjalaisten ja suomalaisten välisistä parisuhteisiin liittyvistä käytännön eroavaisuuksista… Espanjassa äijät saavat kuulemma ihan luvan kanssa käydä ilotaloissa vierailemassa – naiset ovat sitten vain tyytyväisiä, kun ei itse tarvitse huolehtia tuommoisista. Ja hyvänä puolena tuolle järjestelylle espanjalaiset naiset mainitsivat, että eipähän pääse kehkeytymään romansseja, joten vaaraa avioliitolle ei ole. Suurin osa näissä taloissa vierailuista tapahtuu kuulemma yleensä lounastauolla – puolenpäivän jälkeen.
Jäin vähän suu auki kuuntelemaan ja ihmettelemään tätä maailman menoa. Ei voi muuta kuin ihmetellä. Kulttuurierot, pyh… 😮
Ei tulisi kuuloonkaan Suomessa..? 😀
Kultturierot, phyh … mutta kuitenkin kannatta paneutua asioihin muidenkin kulttuurien mukaisesti. Sita olen opetellut juuri viimeisten viikkojen aikana Thaimassa. Viime viikolla avasin silmiani lisaa, kun vierailin varsin aidossa maalaiskylassa asuen siella suvun keskella parin paivan ajan, kayden temppelissa tapamassa munkkia, joka jutusteltuaan antoi pitkan hyvan suhteen ennusteensa seka siunauksensa itselleni ja prinsessalleni. Samalla matkalla mittailin omia arvojani ja arvostuksiani verraten takalaista elamaa ja ajattelua seka asenteita siihen mihin Euroopassa on ajauduttu. Jopa tekaistuun pyhyyteen, paheksuntan ja puritanismiin asti.
Takaisin luontoon? Mita sitten on suomalainen moraali avioliiton aikaisten syrjahyppyjen suhteen? Espanjassa ei tapaa kapakoissa syrjahyppelkevia rouvia, moraali on taatusti tiukemmalla tasolla ja joku nainen sattaa olla jopa neitsyt vihkiaispaivanaan. Suomessahan kiksivat keskenaan jo lapsetkin ja naisilla ei estoja enaa keski-iassa ole … vai olenko taysin vaarassa?
Lopetan pasamiseni tahan ja peraankuulutan vain vapautta kansoille. Valta pois neuvostoilta!
m1r4 kirjoitti:Keskustelimme eräässä seurueessa espanjalaisten ja suomalaisten välisistä parisuhteisiin liittyvistä käytännön eroavaisuuksista… Espanjassa äijät saavat kuulemma ihan luvan kanssa käydä ilotaloissa vierailemassa – naiset ovat sitten vain tyytyväisiä, kun ei itse tarvitse huolehtia tuommoisista. Ja hyvänä puolena tuolle järjestelylle espanjalaiset naiset mainitsivat, että eipähän pääse kehkeytymään romansseja, joten vaaraa avioliitolle ei ole. Suurin osa näissä taloissa vierailuista tapahtuu kuulemma yleensä lounastauolla – puolenpäivän jälkeen.
Onkohan asia noin että ovat päivällä auki? ainakin Fuengirolassa on päätien varrella ilotalo mikä näkyy aukeavan vasta siestan jälkeen? kai niissä on erilaisia aukiolo aikoja niinkuin lihakaupoissa. kovasti näyttää olevan autoja pihassa parkissa!
Olen silloin tällöin ollut kutsuttuna Espanjalaisten pippaloihin ja niissä on muodostunut käsitys, että tuskinpa ainakaan kaikki Espanjalaiset naiset katsovat suopeasti, jos ukko piipahtelee tuollaisissa paikoissa 😀 …osaavat nimittäin olla melkoista ”tulta ja tappuraa” kun sille päälle sattuvat 😉
Ehkä tilanne on aiemmin ollut paljonkin erilainen ja tuontyyppiset asiat ovat olleet normaalimpaa osaa Espanjalaisessa kulttuurissa. Nykyään erilaisten tilastojen ja artikkeleiden mukaan Espanjalaiset naiset käyvät enemmän töissä ja ovat muutenkin itsenäisempiä – ei siis enää pelkästään ”nyrkin ja hellan” välissä lasten kanssa odottamassa, kunnes Sr. Macho suvaitsee tulla reissuiltaan kotiin syömään valmista ruokaa 😉
Kuinkahan tarkkaan syynäävät moisissa laitoksissa mahdollisia tautitartuntoja ja niiden ehkäisyä?
Itse en kyllä katsoisi hyvällä, jos oma mieheni moista harrastaisi. 🙁 Kun en itsekään juokse joka lahkeen perässä…
Eversti kirjoitti:Kuinkahan tarkkaan syynäävät moisissa laitoksissa mahdollisia tautitartuntoja ja niiden ehkäisyä?
Itse en kyllä katsoisi hyvällä, jos oma mieheni moista harrastaisi. 🙁 Kun en itsekään juokse joka lahkeen perässä…
Sama ajatus minullakin virisi kun taannoin ajelin yöaikaan iloisen talon ohitse.
Espanjalaisessa kulttuurissa on todellakin ollut suotavaa miesten vierailla näissä hieman kaupunkien ulkopuolella sijaitsevissa mielenkiintoisen (hmmmm) näköisissä paikoissa, kunnon katolinen nainen kun on keskittynyt olemaan vaimo ja äiti.
Minustakin tuntuu vahvasti, että kulttuuri on pikkuhiljaa muuttumassa ja ”sivusuhteet” alkavat yleistyä Espanjassakin.
Kumpi parempi, mene ja tiedä, itse toivoisin, että maailmassa olisi uskollisia aviomiehiä ja vaimoja.Itse olen umpirakastunut asturianoon, melkoista uhkapeliähän ihmissuhteet nykyisin ovat, oli kulttuurillisia eroja tai ei.
Minulla ovat suuremmat kulttuurierot olleet suomalaisen miehen kanssa, hän ei kestänyt palvontaa. 😛Palvonta ja jumalointi näyttäisi asturianoa vain komistavan, heheheheee.
MUOKS:
Old Chapin postauksesta olin tulkitsevinani viestiä, että naisten pitäisi olla hmmmm estoisia vielä keski-ikäisinäkin.
Jos tulkitsin oikein miksiköhän joku mahtaa näin ajatella?
Eikö keski-ikäisella naisella saisi olla oikeutta hemmetinmoiseen meininkiin ja miksei?
Onneksi kaikki eivät ajattele tuolla tavalla ja keski-ikäisellä naisellakin voi olla paikka julmankomean adoniksen kainalossa ja sängyssä.-Naimisiin?
Nå jaa, en tiedä voisin mennäkin en ole koskaan ollut joten en tiedä millaista se on.
25 vuotinen parisuhde sujui hienosti ilman virallistamistakin, sitä ei kaatanut mikään ihmisestä lähtöisin oleva.Saa ojentaa jos olen ymmärtänyt väärin!
Heh. Itse asun aivan kyseisen ilotalon vieressä ja lähden siitä vastapäätä aina bussilla kouluun.
Naurattaa aina välillä kun tulee kotiin niin tunnistaa Paseollakin kaikki autot jotka kuuluvat kyseisen ilotalon asiakkaille. =P
En ole mielestäni kertaakaan nähnyt yhdenkään espanjalaisen menevän tuonne, mutta englantilaisia kyllä! Suurin osa asiakkaista taitaakin koostua yleensä vanhemmista, hieman varakkaammista englantilaismiehistä, tai lomalla olevista ”nuorukaisista”.”naisilla ei estoja enaa keski-iassa ole …”
valittelee Old Chap muistellessaan suomalaisnaisten käyttäytymistä keskellä tulista thairomanssia nuoremman naisen kanssa. Voi tätä kaksinaamaisuuden määrää. Jos olisit nainen ja maailmankäsityksesi olisi ennallaan, jäisivät siis nykyiset kiksimiset väliin. Joidenkin ihmisten ajattelua hallitsevat pienet ja ryppyiset pallerot – enkä tarkoita aivolohkoja.Heippa,
Kyllä nuo espanjalaiset miehetkin ovat kovia poikia käymään ilotaloissaan. Erään tutkimuksen mukaan noin 80 % on joskus käynyt ja 60 % käy niissä säännöllisesti. Toisaalta me suomalaiset olemme niin kilttejä, ettei meistä varmaan kukaan koskaan ole käynyt näiden palveluiden perään kyselemässä…:)
Kyllä minun nyt täytyy vähän puolustaa meidän suomalaismiesten kunniaa. Ei se kiltteydestä johdu, ettemme pompi ilotaloissa, vaan siitä että suomalaismies saa ilmaiseksikin. On meillä nääs sen verran näköä ja kokoa.
Asuin itekkin Fuengirolan ilotalon läheisyydessä 4-vuotta sitten. Neidot näky kaduilla kävelemässä paiväsaikaa, mutta siestan jälkeen hävisivät ja ovet avautuivat ilotalossa. No jos jollain herralla alkoi jo himottamaan ennen siesta aikaa, ainahan he pystyivät käyttämään Malagan ilotyttö-katua. Siellä kun tuppaa olemaan nuo neitokaiset ”odottamassa” tienvarressa vuorokauden ajasta riippumatta.
Old chap, Thaimaan prinsessasi voisi olla lapsenlapsesi… Esittelit hänet blogissasi, jonne eksyin. Sinulla tietenkin rakkaus roihuaa, mutta on vaikea kuvitella sen tytön koskaan unelmoineen partnerikseen harmaahapsuista vaaria.
Tuohan olikin mielenkiintoinen mielipide. Minullakin on harmaata ohimoilla joten taytyypa kysya partneriltani olinko todella hanen unelmiensa summa!
Yleinen keskustelu on eri asia kuin henkilökohtaisuudet. Mielestäni ”ronkelin” kommentti arvailuineen meni henkilökohtaiselle tasolle, eikä se ole asiallista. Olisitko itse tyytyväinen, jos joku arvailisi parisuhdeasioitasi tuolla tavalla?
Suon toki jokaiselle onnensa.
- JulkaisijaArtikkelit
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.