Uusimmat › Keskustelu › Espanja.org › Hiekkalaatikko › Espanjaan muuttavan profiili
- Tämä aihe sisältää 46 vastaukset, 20 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 10 vuotta, 7 kuukautta sitten santiago toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit
Olen uusia ja uskallan ehkä kriittisesti aloittaa keskustelua Espanjaan muuttavan henkilön profiilista. Käsitykseni perustuu näillä sivuilla oleviin keskusteluihin sekä haastatteluihin Aurinkorannikon yhteisöjen kanssa. Olen ikäväkseni saanut sellaisen käsityksen, että tällä hetkellä etelän aurinkoon halutaan muuttaa helpomman elämän perässä. Yleensä halutaan töitä, halpa asunto ja mielellään joitan sosiaalietuja. Kielitaitoa ei ole, mutta usko omiin kykyihin on vahva. Paljoa ei ole otettu selvää siitä, mikä on kohdemaan työllisyystilanne vaan luotetaan suomalaiseen erinomaisuuteen että töitä löytyy. Kun paikalle päästään eikä työtä ole, kaatuu ne usein paikallisen seurakunnan niskaan. Espanjalaisessa kulttuurissahan sukusiteet on vahvat ja perheyhteisö hoitaa sosiaaliviraston asemaa maassa. Kaiken päälle edullinen alkoholi voi aiheuttaa tepposet ja taas seurakunta auttaa suomalaiset kotiin.Ihmettelen, kuinka heppoisin perustein suomalaiset lähtevät matkaan ? Niin monissa ilmoituksissa haetaan halpaa ja hyvää. Jos itse lähden uuteen kulttuuriin ilman säästöjä, koen olevani pakolainen, joita suomi nyt hyyssää. Vaitettavasti espanja on tajunnut, etteivät he avaa kukkaron nyörejä samalla tavoin kuin suomessa tehdään.
Siinähän se tuli sanottua , tai paremminkin kirjoitettua.Mä olen melkein sanasta sanaan miettinyt samoja asioita.
Mutta kun asia on lievästikin arvioiden hyvin herkkä, en ole viitsinyt sen enempää, kuin joskus teksteissäni rivien välissä ja joskus vähän suorempaankin varoitella näistä kysymyksistä. Toisaalta mitäpä ihmisten touhut mulle kuuluu.
Mikä mua eniten ihmetyttää ,tänne tullaan tietämättä mistään mitään.Kuten sanot , kielitaidottomana ,ilman työtä ,ilman asuntoa ja ilman vararahastoa. Mutta ei tässä vielä kaikki, se mikä saa huulen pyöreäksi ja miettimään mitä mä en nyt tajunnut, on se, että tänne ollaan tulossa vaikkei olla kertaakaan käyty paikan päällä. Luulisi että vaikka viikon seuramatka olisi hyvä sijoitus ajatellen uutta kotimaata ja siihen liittyviä kysymyksiä.
Ja ettei ihan oikea totuus unohtuisi , täällähän on varmaan suurin osa suomalaisista talvea paossa olevia eläkeläisiä tai muuten taloudellisesti riippumattomia ihmisiä. Eihän niistä koskaan kuulla mitään jotka hoitavat asiansa niinkuin kuuluu ja elävät ja tulevat ja menevät omia aikojaan asioista sen enempää ääntä pitämättä.santiago kirjoitti:Mikä mua eniten ihmetyttää ,tänne tullaan tietämättä mistään mitään.Kuten sanot , kielitaidottomana ,ilman työtä ,ilman asuntoa ja ilman vararahastoa.
täällähän on varmaan suurin osa suomalaisista talvea paossa olevia eläkeläisiä tai muuten taloudellisesti riippumattomia ihmisiä.
Ihmisillä on tarve elätellä täysin epärealistisia illuusioita ja mikä pahinta toteuttaa niitä vailla minkäänlaista kritiikkiä.
Minulle on siunaantunut Orkkilaisten ulkopuolelta siunaantunut jonniimoinen suomalaisten Espanjaan muuttaneiden tuttavapiiri ja en tahtoisi itse olla kuten he.
Mieluummin palelen täällä ja käyn kunnon duunissa tienaamassa edes jonniinmmoista eläkettä.Tämän tiedon pohjalta sohaisenkin nyt pissiäispesää:
Moni Torreviejan ja AR:n työikäinen suomalainen viettää aikaansa suomalaisten sosiaalietuuksien varassa…lue ansiosidonnainen ja Kelan työttömyysturva.
Käydään Suomessa aina sen verran duunissa, ettei viranomaiset kaipaa ja että työtä tulee tehtyä jotta etuudet säilyvät.
Älkääkä yhtään yrittäkö, tämän on tunnustanut useampi…”eksä tajuu mä oon liiton rahoilla…”-En tajuu…
Mulle ei aukea miten viisi vuotta Torreviejassa ”asunut” ei osaa sen vertaa espanjaa, että kykenisi hoitamaan asiansa…minua pyydetään aina tulkkaamaan ja kääntämään.
Mä en ole asunut Espanjassa muutamia kuukausia pidempään yhtäjaksoisesti!
Ja vaikka kaiken aikaa opiskelen verkossa espanjaksi sairaanhoidon teoriaa en osaa mielestäni riittävästi kieltä pärjätäkseni potilastyössä.Toisaalta kokemukseni mukaan uuden kotimaan kielen oppii hyvin jopa vuodessa, jos on tahtoa ja halua
Mä olen laiska, tyhmä ja saamaton, en jaksa raahautua kursseille, joten opiskelu kestää.Sole kirjoitti:Olen uusia ja uskallan ehkä kriittisesti aloittaa keskustelua Espanjaan muuttavan henkilön profiilista. Käsitykseni perustuu näillä sivuilla oleviin keskusteluihin sekä haastatteluihin Aurinkorannikon yhteisöjen kanssa. Olen ikäväkseni saanut sellaisen käsityksen, että tällä hetkellä etelän aurinkoon halutaan muuttaa helpomman elämän perässä. Yleensä halutaan töitä, halpa asunto ja mielellään joitan sosiaalietuja. Kielitaitoa ei ole, mutta usko omiin kykyihin on vahva. Paljoa ei ole otettu selvää siitä, mikä on kohdemaan työllisyystilanne vaan luotetaan suomalaiseen erinomaisuuteen että töitä löytyy. Kun paikalle päästään eikä työtä ole, kaatuu ne usein paikallisen seurakunnan niskaan. Espanjalaisessa kulttuurissahan sukusiteet on vahvat ja perheyhteisö hoitaa sosiaaliviraston asemaa maassa. Kaiken päälle edullinen alkoholi voi aiheuttaa tepposet ja taas seurakunta auttaa suomalaiset kotiin.Ihmettelen, kuinka heppoisin perustein suomalaiset lähtevät matkaan ? Niin monissa ilmoituksissa haetaan halpaa ja hyvää. Jos itse lähden uuteen kulttuuriin ilman säästöjä, koen olevani pakolainen, joita suomi nyt hyyssää. Vaitettavasti espanja on tajunnut, etteivät he avaa kukkaron nyörejä samalla tavoin kuin suomessa tehdään.
Taidatpa olla aika hurskastelija! Sanot haluavasi keskustella kriittisesti, tássä tapauksessa kritiikkisi on kovin negatiivista, tiedätkö, että kritiikki on parhaimmillaan positiivista ja rakentavaa. Mitkä näistä muuttomotiiveista ovat mielestási tuomittavia: halutaan muuttaa helpomman elámän perässä – halutaan työtä – halutaan halpa asunto – halutaan mielellään joitain sosiaalietuja – usko omiin kykyihin on vahva -luotetaan, ettá töitä löytyy. Eivätkö nämä ole juuri ne perusmotiivit, joiden takia kotimaasta láhdetään ja joiden varassa uudessa kotimaassa aloitetaan elämä. Ja jos ajattelet náiden vastakohtia, haluaako joku láhteä sellaisilla muuttomotiiveilla.
Siirtolaisuudessa puhutaan vetovoimatekijöistä ja työntövoimatekijöistä; muuttaja hakee jotain uutta ja parempaa muuttamalla. Juuri náiden tekijöiden perusteella suomalaiset muuttivat aikanaan Amerikkaan ja Ruotsiin, miksi siis ei Espanjaan.
”Kun paikalle päästään eikä työtä ole, kaatuu ne usein paikallisen seurakunnan niskaan.” Mitá tuolla lauseella haluat sanoa, miká kaatuu seurakunnan niskaan, muuttajako? Tietäákseni Suomalainen seurakunta ei maksa kenenkáán kotimatkaa tai yllápidá ketäán. Ne, jotka eivát omin voimin pysty Suomeen palaamaan saavat apua konsulaatista, eivát seurakunnalta.
Mielestáni ei pidá arvioida suomalaisia muuttajia pelkkien rannikolla vellovien juorujen ja juttujen tai támán palstan kirjoitusten perusteella, joukossa on luusereita mutta myós niitá, jotka pystyvát rakentamaan uuden elämán Espanjan auringon alla. Moralisoiminen ja sormella osoittaminen ja oman rinnan röyhistáminen on asiatonta. Kirjoituksestasi nousee selkeásti esiin sinun hyvyytesi ja harkitsevuutesi, sinulla on kanttia sanoa, että toiset ovat tyhmiä tai tavoittelevat, jotain, mitä siná et hyväksy. Tulee mieleen Ilmari Kiannon Kainuun maakuntalaulu, jossa hán sanoo ”raukat vain menköhön merten taa”. Näinkö ajattelet, pitäákö suomalaisten vain kuunnella korpien kuiskintaa?
Suomesta muutettiin Jenkkeihin ,Australiaaan , Ruotsiin, Kanadaan , eri aikoina , mutta samasta syystä.Suomi oli Euroopan alikehittyneimpiä kehitysmaita, n.80-90% väestöstä eli maaseudulla , tehden maataloustöitä. Väestölle ei ollut työtä. Maat joihin muutettiin olivat sen ajan mittapuun mukaan rikkaita kehittyneitä maita , joissa oli varmasti työtä ja toimeentuloa.
Nykyään Suomi on ehkä viidentoista maailman rikkaimman maan joukossa , jossa Espanja ei todellakaan ole.
Syyt minkä takia muutetaan lienevät aivan toiset ,kuin aikoinaan , vaikka 1800 luvulla, kun Suomessa oikeasti kuoltiin nälkään.
Vakavissani väitän että suurin joukko Espanjassa asuvista suomalaisista on eläkeläisiä.Jonkun verran on suomalaisten firmojen lähettämiä työntekijöitä, joilla voi olla lapset mukana.
Ja nykyään suhteellisen uutena ilmiönä ,opiskelun tai työharjoittelun verukkeella on joukko nuoria jotka tulevat ja menevät.Luultavasti veronmaksajana osallistun näiden ”opiskelujen” kustantamiseen.
Sitten on joukko nuoria jotka tulevat töihin, kuka myymään puhelimitse lehtiä , kuka enemmän tai vähemmän pimeästi tekemään kaikennäköisiä hanttihommia.
Näissä puuhissa palkka on sitä luokkaa ettei sillä oikeasti voisi elättää normaalia perhettä ja maksaa vaikka asuntolainaa.
Nämä ovatkin tietysti ns.välivuosihommia , kun nuoret katselevat ympärilleen ja jos tulee ikävä kotiin ja rahat on loppu , niin isi kyllä hoitaa asian.
Siihen en osaa sanoa mitään, montako oikeasti omalla työllään menestynyttä suomalaista täällä on.
Yrityksiä tulee ja menee , samoin yrittäjiä.On tietysti niitäkin jotka ovat mnestyneet hyvin ja toimineet täällä vuosikymmeniä.Asiaa puhut señor Santiago. Mutta: työttömyys ja turhautuminen ovat Suomessa ennallaan ja kaukomaat kutsuvat; josko siellä elämä urkenisi. Elákeläiset hakevat aurinkoa ja parempaa elämänlaatua, etelässä on helpompi elää, pakkanen ei ahdista hengitystá, ei ole jäátä ja vanhempikin voi turvallisesti liikkua ulkona pelkäämättä luiden katkeamista, kaivattua ja Suomessa yleensá puuttuvaa D-vitamiinia saa luonnollisesti auringosta. On paljon syitá láhteä Suomesta. Ja nuoret tietenkin kokeilevat siipiään, se on heidán etuoikeutensa ja melkeinpä velvollisuus, olisiko parempi jäádä kortistoon ja perákamarin pojaksi. Puhelinmyyntifirma voi olla ponnahduslauta johonkin parempaan tai sitten ei, ainakin se on kokemus.
Ne jotka on oppinut kielen ja saaneet paikan espanjalaisesta yhteiskunnasta eivät tee itsestäán numeroa, varmaan viisaasta varovaisuudesta. Meillá suomalaisilla kun on tapana pyytäá ilmaista veljesapua…joka válissá
Suomessa on keksitty hieno juttu – työssä oppiminen. Suuri joukko ammattikoululaisia lähtee vuosittain työssä oppimaan ulkomaille. En tiedä yhtään, mitä valtio maksaa tästä lystistä. Uskon kuitenkin, että siitä on nuorelle hyötyä elämässään. Vanhemmat kaukana ja pakko pärjätä omillaan, kun mamman helmoihin on matkaa.
Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että hyvän ammatin ja työpaikan Suomessa omistava aikuinen ihminen lähtee pimeää työtä tekemään Espanjaan. Palkka maksetaan käteen. Työnantaja ei maksa sosiaalikuluja, ei veroja, ei eläkemaksuja. Kuulemma näin on tapana. Tehdään kahta tai kolmea työtä. Kova hinta auringosta.
Kuten Raya sanoi, miten voi asua maassa viisikin vuotta eikä osaa kieltä. No, jokainen tavallaan.
Selma kirjoitti:Suomessa on keksitty hieno juttu – työssä oppiminen. Suuri joukko ammattikoululaisia lähtee vuosittain työssä oppimaan ulkomaille. En tiedä yhtään, mitä valtio maksaa tästä lystistä. Uskon kuitenkin, että siitä on nuorelle hyötyä elämässään. Vanhemmat kaukana ja pakko pärjätä omillaan, kun mamman helmoihin on matkaa.
Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että hyvän ammatin ja työpaikan Suomessa omistava aikuinen ihminen lähtee pimeää työtä tekemään Espanjaan. Palkka maksetaan käteen. Työnantaja ei maksa sosiaalikuluja, ei veroja, ei eläkemaksuja. Kuulemma näin on tapana. Tehdään kahta tai kolmea työtä. Kova hinta auringosta.
Kuten Raya sanoi, miten voi asua maassa viisikin vuotta eikä osaa kieltä. No, jokainen tavallaan.
Miksi et ymmärrä? Vaihtoehto on yleensä, näin he itse sanovat, työttömyys Suomessa eikä siitäkään ajasta eläkettä kartu. Ja miksi yleistät, ei kaikki työnantajat jätä maksuja maksamatta. Jos työsuhde on virallinen ja työnantaja maksaa Seguridad Social-maksut saa työntekijä kaikki ne edut, jotka hänelle kuuluvat: terveydenhuollon, työttömyysturvan ja eläkkeen aivan samoin kuin Suomessa. Ja vaikka ei aluksi saisikaan, karttuu ihmiselle elämänkokemusta ja uusia taitoja, moni oppii espanjan kielen ja kaikki ainakin parantavat englanninkielen osaamistaan. Kokemus se vain on ja kokemukset rikastuttavat elämää.
Työharjoittelu näyttää hieman kaksipiippuiselta; joissakin paikoissa nuoret oppivat jotakin ja toisissa he ovat vain ilmaista orjatyövoimaa, Suomen valtion tulonsiirto espanjassa toimivalle suomalaisyritykselle.
santiago kirjoitti:Mikä mua eniten ihmetyttää ,tänne tullaan tietämättä mistään mitään.Kuten sanot , kielitaidottomana ,ilman työtä ,ilman asuntoa ja ilman vararahastoa.
Mä olen ollut näkevinäni yhä enenevässä määrin kysymyksiä (karrikoidusti) tyyliin: ”moi, me ollaan tulossa Espanjaan. Millä nimellä paikallinen sossu/työkkäri tunnetaan ja paljonko sieltä saa rahaa per kuukausi ? Pärjääkö englannilla ?”
Ja jos vastaus kuuluu ”ei täältä saa ilmaiseksi käytännössä yhtään mitään ja englannilla ei pääsääntöisesti pärjää” niin sitten vetäistään herne syvälle nenään vaikka vastaus on täysin totta. Tietty saa tulla paikan päälle tuonkin varmistamaan jos tahtoo…
Jos Espanjaan oikeasti haluaa muuttaa niin käykää ensin paikan päällä. Yksi reissu talvella ja yksi kesällä ettei tule yllätyksiä esim. paljonpuhuttujen kelien suhteen. Järjestäkää mainittu vararahasto. Miettikää vielä kerran varsinkin jos on tenavia mukana. Hommatkaa duunipaikka etukäteen, täältä niitä löytyy hyvin nihkeästi näinä aikoina – alasta riippumatta. Suomalaisuudesta ei saa automaagisesti lisäpisteitä työnhaussa. Liksat ovat pääsääntöisesti huonot ja työpäivät pitkiä. Aurinkokaan ei paista päivittäin ja talvella pitää käyttää villasukkia sisällä…
Ylläolevalla haluan vain ja ainoastaan sanoa sen että ulkomaille muuttaminen on otettava vakavasti ja ajatuksien pitää olla hieman pidemmällä kuin sen muuttokuorman pakkaamisessa.
Vihdoinkin joku uskalsi sanoa niitä ajatuksia ääneen, mitä olen jo pitkään itsekseni ajatellut! Seurasin tätä foorumia aikaisemmin todella tiiviisti, mutta viimeisen vuoden aikana se on täyttynyt pitkälti työpaikka- ja asuntoilmoituksista. Ei siinä mitään, tämähän on mitä loistavin paikka siihen, mutta en usko, että suomalaisyhteisöllä on tarjota työpaikkaa ja asuntoa ihan jokaiselle sitä haluavalle. Ja foorumin hakutoimintoa kannattaa tosiaan käyttää, sillä viidenteen viestiin NIE:n hankinnasta tms. ei ikävä kyllä kukaan enää jaksa vastata.
Toinen mihin olen kiinnittänyt huomiota on juuri tuo muidenkin mainitsema melkein täysin vailla informaatiota Espanjaan lähteminen. Juuri ilman kielitaitoa ja tietoa siitä, että täällä on oikeasti työpaikat kiven alla ja ihmisiä, joilla asiat ovat todella huonosti, koska työttömyyskorvaus ei ole ikuinen. Ennen ehkä kaikennäköiset hanttihommat onnistuivat, mutta nykyään niihinkin on niin paljon tulijoita, että suomalainen kielitaidoton jokapaikanhöylä ei ole ensimmäisenä listalla. Etelä-Espanjassa vähäisellä espanjalla+englannilla ehkä pärjää, mutta täällä Barcelonassa on todella hankala hoitaa asioitaan, jos espanjaa ei osaa, mieluummin vielä omaisin hyvän katalaanin taidon koska se olisi todella tärkeää. Kaikkein hauskin yksityiskohta mihin olen kiinnittänyt huomiota on, että ihmiset olettavat kaiken täällä hoituvan suomeksi yliopistokoulutukseen saakka! Varmasti iso osa jutuista hoituukin tutulla kotimaisella esim. Costa del Solilla, mutta aivan samalla tavalla kun et voi Rovaniemellä käydä koko koulu-uraasi espanjaksi et täälläkään voi Salamancassa opiskella suomeksi.
Mutta toisaalta, meitä on niin moneen junaan, minä olen vain valinnut toisenlaisen junan.
… ja kritisoin kritiikkiä. Se liene osin täysin aiheellista, mutta selkeästi suomalaistyylisesti yleistävää. Jokainen ihminen on yksilö ja tekee ratkaisujaan subjektiivisesti. Dilemma lienekin, että voiko subjektiivia ratkaisuja edes arvioida objektiivisesti ja ulkopuolelta? Mielestäni ei, koska kukaan muu ei tiedä toisen vaikuttimien ja elämän todellista tilaa. Antakaamme siis kaikkien kukkien kukkia. Suvaitsevaisuus on paljon vaikeampaa kuin kritikointi.
Aihehan on arka, ja eikä tietystikään pidä yleistää. Vanhatyttö totesi,että ihmiset lähtevät paremman elämän perään. Schengen alueellahan kuka tahansa voi minne tahansa, joka näkyy Helsingin kaduillakin kerjääjistä, joita Hesan kaupunki on hätämajoittanut ja palautettut kotiin. Vanhatyttö, todellakin seurakunta auttaa harhaan eksyneitä lampaitansa Suomeen. Tietysti he varmaan tekevät jonkinlaisen velkakirjan siinä toivossa, että lampaat sen joskus maksaisivat takaisin. Minusta se on hienoa, ettei suomalaisia jätetä yksin. Espanjalaisessa kulttuurissahan sukulaiset huolehtivat laumasta eksyneistä lampaista. Kyllä jokaisen täytyy kantaa vastuu elämästään ja jos sitten konsulikyydillä lähdetään suomeen, jokuhan senkin maksaa. Aika toivottomia on nämä työnhaku ilmoitukset. Huomioitavaa on, että suomalaiset lähti viime vuosisadan alussa Kanadaan ja jenkkeihin rakentamaan ja tekemään työtä. Toki kielitaidottimina. Maailma vain on muuttunut ja ehkä Suomi kuitenkin tarjoaa paremman sosiaaliturvan kielitaidottomille. Toki jokainen tekee niinkuin haluaa, vaikkei järjelle olisikaan sijaa. Omasta kokemuksesta puhun, kun olen nämä harha-askeleet käynyt
JS1971 kirjoitti:
”Dilemma lienekin, että voiko subjektiivia ratkaisuja edes arvioida objektiivisesti ja ulkopuolelta? Mielestäni ei, koska kukaan muu ei tiedä toisen vaikuttimien ja elämän todellista tilaa”kuulehan kaveri, dilemma alkaa siitä kun rahat loppuvat eikä espanja taivu lauseen vertaa. Siinä tilanteessa teoriat ja sivistyssanat ovat kevyttä kamaa. Näitä haahuilijoita on jo ihan tarpeeksi Espanjassa. tiedät varmaan, ettei ilmaista konsulikyytiä takaisin koti-Suomeen enää ole.
Eipä oikeestaan kannattaisi tälle palstalle kirjoitella, melkein kaikesta tulee ryöppy silmille, mutta sanonpa kuitenkin.
Espanjaan ihan totta matkustaa iso joukko ”haahuilijoita” jotka uskoo itseensä ja mahdollisuuksiinsa. Ja Orkkilaiset ampuu alas senkun ehtii, suomalaiseen tyyliin, ”kun minä en uskalla kokeilla, niin en salli sinunkaan…”On valmis vastaus: et tule onnistumaan.
Mutta kyllä orkkilaiset ovat myös oikeassa, Espanjaan on vaikea sijoittua, jos ei ole riittävää pesämunaa tai alkupääomaa ja espanjan kielen taitoa. Engalannilla ei pärjää, suomen kielestä puhumattakaan. Jos osaa kunnolla espanjaa, englantia, saksaa ja vaikkapa venäjää niin on jo huomattavasti enemmän mahdollisuuksia. Ja mahtavan kielitaidon lisäksi pitää olla jokin hyvä ammattitaito, sellainen, jota Espanjassa tarvitaan, jolla voi erottua edukseen. Vaikkapa lääkäri, sairaanhoitajat myös sijoittunevat hyvin. Niin että aurinkoa kohti, jos on edellytyksiä, muussa tapauksessa voi se konsulinkyyti olla edessä. Ja kuten palstalta huomaatte, niin muilta suomalaisilta ei heru apua, jos tiukka paikka tulee.
Espanja on mukava maa suomalaisille eläkeläisille, joille tulee eläke kerran kuussa. Säännöllinen ja turvattu tulo. Asumiskustannukset ovat Suomen vuokratasoon verrattuna edulliset, ruoka on halvempaa, julkiset kulkuvälineet paljon halvemmat, lääkäri ja lääkkeet ilmaiset, eläkeläiskortilla saa reiluja alennuksia monessa paikassa, ilmasto on miellyttävä ja melkein kaikki palvelutkin saa suomen kielellä.
Sitten toiseen asiaan: Uusi Fuengirola-lehdessä joku kirjoitti huonosta postinkulusta, kirjeet tulevat monta viikkoa myöhässä. Minullakin on tästä kokemusta muutaman vuoden takaa; ihmettelin, minne katosivat minun viralliset postit ja tiliotteet ja ehdin jopa syyttää Espanjan postilaitosta kunnes paljastui, että rakas suomalainen naapurini otti minun postini minun postilaatikosta. Ja miksi? Siksi, että oli niin sairaan utelias ja kateellinen, halusi tietää, mitä minun pankkitililläni on. Niin että, ehkä kannattaa tämäkin ottaa huomioon kun ihmettelee, minne kirjeet katoavat tai miksi tulevat niin myöhään.
No niin, ja sitten kivittämään orkkilaiset…
vanhatyttö kirjoitti:Espanja on mukava maa suomalaisille eläkeläisille, …………..ja melkein kaikki palvelutkin saa suomen kielellä
No niin, ja sitten kivittämään orkkilaiset…
ensimmainen kivi 😉
Tarkoitat kait Fuengirolaa ?
- JulkaisijaArtikkelit
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.