Espanja.org Elämyksiä espanjasta
- Tämä aihe sisältää 30 vastaukset, 21 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 10 vuotta, 5 kuukautta sitten
toimesta.
- Artikkelit
Monta vuotta olimme haaveilleet asumisesta Espanjassa ja vihdoin siihen oli mahdollisuus. Kuinkas sitten kävikään!
Lokakuun lopulla sitten matkustimme kissan kanssa Fuengirolaan ja asetuimme aloillemme. Kaikki oli alkuun mukavaa. Aurinko paistoi ja lapsen innolla teimme kaikkea, mistä olimme haaveilleet. Olin kielikurssilla ja kävelimme rannalla, istuimme aurinkoisilla terasseilla ja mies kävi aallonmurtajalla ongella, vaeltelimme vuorilla ja ajelimme ympäristössä, pelasimme golfia.
Aika kului ja vuosi vaihtui ja kaikki alkoi kyllästyttää. Aina sitä samaa. Lähdet aamulla joko itään tai länteen, mennessä kaupungin läpi ja tullessa paseota pitkin tai sitten päin vastoin. Tiistaina markkinoille ja lauantaina kirppikselle.
Meissäkö vika vai liian suurissa odotuksissa vai missä? Palasimme helmikuussa kotiin. Jatkossa emme suunnittele koko talvea Espanjassa. Max kuukausi kerrallaan riittää.
Olisipa mukava kuulla toistenkin kokemuksia 🙂
Pitää lähteä kysymyslinjalle. Mä oletan , että ”oikea koti” on Suomessa.
Sitten kysymys , mikä tekee siellä elämästä vaihtelevampaa? Eikö siellä ole samat jokapäiväiset rutiinit ?
Mä ymmärrän sen , että jos ei osaa esim. kieltä , se rajoittaa elämää.
Mulla taas ensimmäinen ero mikä tulee mieleen täkäläisissä rutiineissa on se, että ilmaston puolesta viitsii lähteä ulos milloin vain.Ilmasto on positiivinen puoli ja sen terveyteen vaikuttavat tekijät ja ne saattavat tuoda meidät sittenkin pitemmäksi aikaa.
Ei se vaihtelusta kiinni ole. Samat kielikurssit, tanssitunnit, lenkkeilyt kuin Suomessakin. Samat nettisurffailut ym. Emmekä ole seiniin kiintyvää laatua, oikea kiinteistövälittäjien unelmaperhe.:)
Ehkä se on ilmapiiri Fuengirolassa. Jos jonkun tapasi useammin kuin kerran, sai tietää aivan tuntemattomienkin toilailuista. EVVK.
Suomi kauppojen ja firmojen kuppaaminen toisilta suomalaislta ym.Pitäisi kai ensi kerran kokeilla jotain muuta kaupunkia.
Puhun ja luen espanjaa auttavsti ja tulen ymmärretyksikin, siitä ei ole kysymys.
Aivan kuin meidän suullamme puhuisit!
Vuosikausia haaveilimme talvien viettämisestä Gran Canarialla. Olimme vuosikymmeniä yrittäjinä täällä Suomessa, kunne sitten vihdoin kesäkuussa 2010 pääsimme vihdoin eläkkeelle!
Tilasimme meno-paluulennon Gran canarialle ja välittäjän kautta kauniin asunnon viideksi kuukaudeksi.
Voi, että, olimme intoa täynnä, vihdoin haaveemme toteutuu 🙂 !
MUTTA, ensimmäiset 3 kuukautta olivat ihan ok, mutt asitten alkoi kyllästyttää. Huomasimme kaikki miinukset, mitä ei lyhyemmillä matkoilla havainnut. Teimme todella pitkiä kävelyretkiä, usein 17km :O . Mutta kaikki oli kuitenkin aina sitä samaa, emme juhli, emmekä vietä aikaamme baareissa.
Edes ilmoissa ei ollut paljonkaan vaihtelua 😉 , melkeinpä aina paistoi aurinko, eikä sekään lopulta ollutkaan enää niin hienoa, kuin alussa uskoimme.Tajusimme vain jossain vaiheessa, että ei se mikään paratiisi ollut.
3 kuukauden jälkeen aloimme laske a päiviä, milloin lähdemme kotiin 😕 .
Meillä oli siellä toisaalta kaikki hyvin, mutta jotain puuttui, en tiedä mitä.
Mielialamme oli aika pettynyt, kaiken odottamisen ja haaveiden jälkeen.
Uskallan melkeinpä sanoa, että koskaan ei paluulennolla ole ollut niin innokkaita kotiin lähtijöitä, kuin me :)!
Nyt , sinun tekstisi jälkeen, tuli jotenkin sellainen ihana tunne, että mei emme olekkaan ainoat, jotka näin ovat tunteneet. Ymmärrän Sinua täysin 🙂 !
Myös me päätimme, että tästä eteenpäin lomailemme vain lyhyempiä aikoja siellä. Tänä talvena pysyimme visusti Suomessa, mutta ensi tammikuuksi olemme varanneet 3 viikoa Las Palmasiin. Hyvää jatkoa sinulle!Mielestäni Selman kirjoitus antaisi aiheen syvällisempäänkin pohdintaan. Itselläni on kohta 10v ajalta kokemusta Malagan alueella asumisesta.
Nyt on taas aika, jolloin lukuisa joukko täällä talvehtivia suomalaisia palaa kesäksi Suomeen. Kun olen taas kerran seuraillut heidän puuhiaan valmistumisessa matkalle, on siinä voittopuolisesti havaittavissa eräänlainen ”pelastumisen tunne”. ”Vihdoinkin kotiin!” Suomessa halutaan kuitenkin näyttää, että on täällä ollut ihanaa, jos ei muuten niin ottamalla paniikin omaisesti rusketus, joka todistaa kaiken hyväksi siellä Suomessa. Ja tietysti kerrotaan ihanasta elämästä täällä ja saadaan kateellisia kuulijoita.
Monia lienevät syyt siihen, joista Selma kertoi ja joita siis on täällä pitempäänkin olleilla yllin kyllin – jos sen uskaltaisivat myöntää.
Yksi ehdottoman merkittävä tekijä on paikallisen kielen heikko tai olematon taito. Se tekee elämän turvattoman tuntuiseksi. Erityisesti silloin, jos on jotain sairautta tai sitä ehkä odotettavissa.
Kielitaito ongelma johtaa helposti joko eristyneisyyteen tai sitten vain suomalaiskontakteihin. Ja ne eivät tunnetusti ole helppoja noin yleisesti ottaen.
Halpa alkoholi tulee seuralaiseksi liian usein. Kuinka moni onkaan vuosien mittaan joutunut ennen aikaisesti hautaan sen takia!Kyseinen tila johtaa myös siihen, että palvelut ostetaan suomalaisilta yrittäjiltä. Siinä on hyvät, mutta myös huonot puolensa. Ja ainakin ne tulevat selvästi kalliimmiksi. Suomalaisten täällä pitämät baarit ovat tietysti hyvä suomalaisten kohtaamispaikka, mutta valitettavasti suuri osa niistä toimii hieman vanhan sanonnan mukaan ”juottoloina”, joissa humaltuneet suomalaiset pitävät hauskaa keskenään. Jopa suomalaisten baarien alkoholi on halpaa!
Täällä korostuu ihmisten luokittelu. On henkilöitä, jotka suomessa ovat olleet ”jotakin” ja täällä sitten sitä vielä korostavat. Hyvänä esimerkkinä ”pankkimiehet”, joista osa – ehkä pieni sellainen – on täällä ”paossa mahtavaa pankkiuraansa Suomessa”. Ja tietysti taloudellinen tilanne on luokittava tekijä yleensäkin.
Kovin on tärkeää olla rotary tai lionssi. Täytyy näyttäytyä!On myös niin, että vaikka olisi kielitaitoinenkin, niin perus espanjalaisiin – erityisesti vanhempiin ihmisiin – tutustuminen ihan oikeasti on todella vaikeaa. Tottakai baarituttavuuksia saa, mutta se on aika pinnallista siihen nähden, mitä esim. suomalainen Suomessa ystävyydellä tarkoittaa.
Eli siis tänne muuttavan suomalaisen ystävä – tuttava – sukulaisjoukko jää Suomeen. Tänne ei voi muodostua vastavaa. Ja sillä varmasti on merkitystä! Jos sitten haluaa todella päästä vanhoista siteistä eroon, niin sehän on sitten ok.
Ja tietysti uusien ystävyyssuhteiden luominen on kovin paljon ihmisestä itsestään kiinni.
Täällä helposti käy myös niin, että esimerkiksi harrastuksista tulee enmmän pakonomaisia, vaikkapa juuri tarpeella täyttää muutoin tuntuva yksinäisyys tai muutoin elämän suppeutuminen. Silloin harrastukset eivät tuokaan enää sitä, mikä niiden merkitys on ollut Suomessa.
Kyllä se golfin pelaaminenkin alkaa tuntua yksitoikkoiselta, jos siitä tulee pakonomainen jokapäivän ajankulu.Eikä se jatkuva aurinkokaan ole edes hyväksi suomalaiselle, jonka geenit eivät ole siihen meitä valmistaneet. Ja tosiasiassa talviaika täällä ei ole välttämättä ollenkaan miellyttävä, olkoonkin että lumen ja loskan puuttuminen on helpotus. Sen sijaan kostea, kylmä tuuli menee todella luihin ja ytimiin. Ja vettäkin tulee. Jos asunto on vielä kylmä ja vetoisa, niin eipä ole kylmillä marmorilaatoilla käveleminen sisällä kovin mukavaa.
Jos tämä kirjoitukseni tuntuu kovin pessimistiseltä, niin osittain se on silloin täyttänyt tehtävänsä. Haluan tällä herätellä ihmisiä totuuden myöntämiseen. Nyt kun vielä Espanjan uusi hallitus toteuttaa talouskuuriaan, niin siitä on pian nähtävissä julkisen terveydenhuollon heikkeneminen ja lääkekustannusten selvä nousu. Näillä on nimenomaan vähävaraisille eläkeläisille iso merkitys – huonompaan suuntaan.
Selma, kirjoitit uskaliaasti aiheesta, joka on monien kohdalla samanlainen. Mutta eletään kaksoiselämää, eikä siitä uskalleta puhua. Puhutaan muunneltua totuutta.
Totuuden nimissä on sanottava, että on täällä myös paljon ihmisiä, jotka ovat tänne hyvin asettuneet ja aidosti tuntevat täällä olevansa kotona. Itse uskon kuuluvani tuohon joukkoon.
Nuorille tänne muuttajille, jotka pystyvät nykyisessä vaikeassa työllisyystilanteessa täältä paikkansa löytämään, uskon sopeutumisen olevan helpompaa kuin vasta eläkeiässä tänne tuleville.Ennen ”kaiken myyntiipanoa” Suomessa ja tänne ”lopullisesti” muuttamista kannattaa todella viettää muutama koekausi 3-5kk eri vuoden aikoina ja tunnustella, miltä tuntuu. Jos tuntuu ihan aidosti hyvältä, niin tänne vaan. Jos taas käy hieman Selman lailla, niin onpahan valmius palata kotiin reilusti – eikä häntä koipien välissä maitojunalla.
Mielenkiintoista tosiaan.
Itse rannikolla pysyvästi asuvana voisin sanoa samaa suomesta. Ei ole ystäviä, ei kiintopistettä eikä mitään tekemistä. Aina tallaat niitä samoja katuja ja siinä käy Helsinkikin pieneksi aika nopeaan tahtiin. Varmaan sama fiilis kuin muillakin, joilla ei ole suomesta mitään muuta kuin passi.
Siksipä en olekaan siellä käynyt yli 10 vuoden aikana kuin kerran. Aurinkorannikolla ja Fuengirolassa on koti ja elämä. Joskus tekee mieli matkustamaan, mutta silloin matka suuntautuu jonnekin etelään (kuten suomalaisillakin usein), Kotiin Fuengirolaan on aina niin mukavaa palata -jopa lyhyeltä reissulta!
Onhan se tietysti sekin tullut nähtyä, että aika moni suomalainen kaipaa sitä jatkuvaa sadetta ja kylmää. Talvet palellaan espanjassa ja kesät palellaan suomessa. Ei kunnon talvea eikä kunnon kesää. Sitä minä en ymmärrä. Itse kun pidän siitä, että vihdoinkin taas kelit alkavat olla siellä 25C ja enemmän! Talvet voisin espanjan sijaan olla tallailemassa haaveitteni mukaisesti jossain lämpimässä maassa (ja thaikkula ei kuulu niihin). Ehkäpä sitten kun eläkeikä koittaa ja totuus elämisen kalleudesta EU:n rajojen sisäpuolella iskee lujaa halolla päähän…
Taitaa olla niin , että missä tuntee tunnetasolla KODIN sijaitsevan , se ratkaisee paljon , ellei kaikkea tässä viihtymisasiassa.
Mulla on samat ajatukset kuin Devspainilla tossa yllä. Hima on täällä ja aina reissusta tullessa on ihan sama sama fiilis kuin aikoinaan Suomessa eli kiva tulla taas kotiin.
Ja oikeasti , mulla ei ole pätkääkään ikävä Suomeen. Muita matkakohteita mä kylläkin tutkailen koko ajan.vain elakelaisista ja ”vapaista” ihmisista, niin kova kynnys on myontaa etta haluaan takaisin ”kotiin” Suomeen.
Tunnen vain yhden pariskunnan joka myonsi tehneensa erehdyksen tanne vakituisesti muuttaessaan ja liian nopeasti tehdyn asuntokaupan tehtyaan.
Muuttivat takaisin Suomeen kun huomasivat siella viihtyvansa paremmin kuin taalla.
Joskus ihmiset ”karsivat” taalla pelkastaan verojen vuoksi vaikkei taalla sita ihan oikeaa asuinpaikkaa olekkaan.
EN tieda miten mantereella mutta ainenkin meilla taalla tuntuu etta monet ovat taalla kuin tuomiota tayttamassa.
Kevaan viimeiset paivat ennen Suomeen lahtoa ovat toisille ihan tyontakana etta jaksaa odottaa pois lahtoa taalta.
Toisaalta jos et rakenna kotia sinne missa suurimman osan ajasta asunut, vaikka taalla 6-8kk vuodesta, asut lainakampassa kayttaen lainatavaroita niin aika kauaksi jaa se oman kodin tunne.Kun mitaan omaa ei ole ymparilla.
Yksi asia on mietittanyt minua paljon, kaikilla pitaa olla asunnossa uuni ja kunnollinen sellainen, ”meilla leivotaan ja laitetaan uuniruokaa” kun talvi on mennyt niin sita on kaytetty parikertaa tai ei ollenkaan.
Johonkin se innostus katoaa?
Asut joka vuosi eri kampassa ,seurustelet samojen ihmisten kanssa, yleensakin hyvin pienissa piireissa eika seuraa monesti voi valita kuten Suomessa tai sitten olet yksin, tai on vahan valinnan varaa, yleensa jos et ole aikaisemmin jo harrastanut ei taallakaan useasti uutta opita.
Joka kevat pakkaat vahaiset tavarasi jonkun varastoon talteen ja syksylla taas haet ne uuteen valiaikaiseen kamppaan.
Yksinaisyys on useasti kova, jopa pariskunnilla, joista joissakin tapauksissa vain toisella on kovat halut asua Espanjassa , toinen viihtys hyvin Suomessakin.
Yksinaiset ihmiset Suomessa ovat vielakin yksinaisempia Espanjassa kun se alku huuma on ohi mennyt.
Ja yksinaisyys on huono neuvonantaja, saa meidat ihmiset suostumaan hyvinkin huonoihin ihmissuhteisiin.
Laakarikaynneista tulee monelle niita ainoita viikon ”kohokohtia”.
Alussa kaikista on ihanaa , ”Suomen mukavimmat ihmiset asuu taalla”, suunnitellaan kaikkea kivaa, kaydaan kaikissa paikoissa tutustumassa, kaikki on eksoottista ja temperamenttista, mennaan kielikurseille, virkataan pipoja, kaydaan kylassa, juodaan viinia ja syodaan juustoa, ”puhalletaan yhteen hiileen”, Espanja on ihana, tama on vahan kuin sellainen honeymoon syndroomi joka sitten meneekin jostain syysta monkaan monella.
Yhteiskunnallisiin asioihin ei paasta sisaan eika loppujen lopuksi halutakaan,
sitten tulee se suuttumuskausi jossa kaikki arsyttaa, ihanat ihmiset eivat olekaan niin ihania, vieraitten piipahtaminen extemporee ei enaan tunnukkaan kivalle, lastenlapsiakin tulee alussa ikava mutta sekin menee ohi, lastenlapsista onkin tullut isoja silla aikaa kun papat huilailee talvet Espanjassa, eivatka tunne enaa omia pappojaan laheisiksi, Espanjalaisista tulee sietamattomia, laiskoja, mikaan ei toimi, kaikki viipyy ja aletaan idealisoimaan Suomea, nyt jaa
patonki, valkosipili ja chiliherkut pois ja tilalle tahdotaan ruisleipaa ja piimaa ym.Tassa vaiheessa nyrkin heiluttaminen ja mielen nayttaminenkin on mahdollista, nyt kerrotaan kaikille miten Suomessa asiat hoidetaan , nahdaan Suomi jonkunlaisena idyllina ja kullataan ja muistellaan vanhoja asioita , joista suurinta osaa ei ole enaa olemassakaan.Tassa vaiheessa ihmiset etsivat ”samankaltaista ja samoja tunteita” tuntevaa seuraa joitten yhteisena tekijana on se ”yhteinen vihollinen”.
Niilla joilla ei ole enaa paluuta Suomeen, oli syy mika tahansa, ihmissuhteitten katkeminen, taloudelliset tilanteet,terveydentila ym, ovat aika kovassa paikassa jos minkaanlaista sopeutumista ja integraatiota tapahdu.
Jos tata kautta kestaa pitkaan eika pienintakaan sopeutumista tapahdu, voi seurauksena olla masennus, liika viinan juominen,sairastuminen ym.
MOni varmasti on kokenut miten Espanjassa asumisessa , alussa verenpaine on parempi, paino tippuu, astmalaakkeet lentaa roskikseen,kolesteroli laskee , insuliini maarat vahenee ja muutenkin elama tuntuu paremmalta.
Parin vuoden paasta kaikki ovat palautunut siihen lahtopisteeseen, paino on tullut takaisin ja yleensa terveydentilakin on sama tai huonompi.
Henkilokohtaisesti olen sita mielta etta varsinkin mielenterveyssairaudet/ongelmat taalla ajan mittaan pahenevat ja hoitoa ei saa omalla kielella.
Yleensakin sairaudet voivat aiheuttaa suuriakin pulmia, kielitaidottomana sairauksien hoitaminen voi tulla hyvinkin kalliiksi vaikka sairaanhoito viela onkin ”ilmaista”.
Espanjan kielitaidon puute onkin se suurin vaikeus sitten loppujen lopuksi Espanjassa ja elakeikaisella kielen ”pakko-oppinen” ei enaa toimi.
Jos Espanjaan muutto perustuu vain verojen saastamiseen niin ehka olisi parempi harkita asiaa ihan jarkipohjalla ettei verojen takia itseansa saa tallaiseen
”verovankeuteen” Espanjassa.Tama kaikki patee myos muihin Espanjassa asuviin Eurooppalaisiin elakelaisiin ei vain Suomalaisiin.
Meilläkin on nyt takana ensimmäinen talvi espanjassa – asuimme Gran Canarialla yli puoli vuotta. Suomeen palaaminen oli haikeaa ja mieli jäi suunnittelemaan seuraavaa ja seuraavia talvia, jotka aiomme vielä joskus olla kanarialaisina.
Kun lähdimme matkalle – ensimmäiseen irtiottoon ja ensimmäiseen tiiviiseen 24 tuntia/vrk kontaktiin avioliitossamme – meilläkin oli paljon, paljon suunnitelmia siitä mitä PITÄÄ tehdä. Päällimmäinen ajatus oli kuitenkin, että me muutamme talveksi asumaan Kanarialle, elämään omaa normielämäämme lämpimissä olosuhteissa, toistemme kanssa. Ja kaikki tuo ”pitää tehdä” on, samalla tavalla kuin suomessakin, extraa.
Me nautimme suunnattomasti tuosta normiarjesta, sen rutiineista ja rutiinit rikkovista ex-tempore matkoista ja tapahtumista. Kohtasimme suunnattoman määrän ihmisiä, joista osasta tuli ystäviä huolimatta siitä palaammeko enää koskaan Kanarialle ja osa oli vain tämän talven tuttavuuksia, jotka ehkä nähdään sitten, jos ja kun, tulemme seuraavaksi talveksi. Kohtaamisten määräävänä tekijänä ei ollut kansallisuus, asema, nimi, sukupuoli, väri, uskonto.. vaan yhteinen kokemus. Tällaiset kohtaamiset tahtovat suomessa olla vähissä, kun on kiire työn kanssa ja talvella ulkona on niin kylmäkin ja.. taidamme olla myös jonkin verran epäsosiaalisia eikä meitä kiinnosta leijonat tai rotaryt tai muut vastaavat kinkeripiirit.
Pidimme myös säännöllistä yhteyttä kotimaahan; läheisiin ja ystäviin. Kiitos skypestä ja skypelle – ikävä ei näin päässyt ahdistamaan eloamme.
Kyllästymisen hetkiä emme ennättäneet kokea; vähän väliä sanoimme toisillemme, että tämä pitää ottaa uudestaan enemmän ajan kanssa, tämän kehittymisen haluan nähdä vielä myöhemmin, tämän haluan kokea vielä toisenkin kerran jne. Ja niin hirvittävän, hirvittävän paljon siitä etukäteen suunnitellusta jäi kuitenkin kokematta, näkemättä ja tekemättä.
Kyllä me kohtasimme espanjalaisen yhteiskunnan nurjiakin puolia – ja nekin ajattelimme uusina kokemuksina. Ja kun niitä äimistelimme ja vertailimme suomalaisen yhteiskunnan toimivuuteen, niin ajattelimme kyllä ihan aidosti, että joka paikalla on omat hyvät ja huonot puolet. Niitten huonojen asioidenkin kanssa pitää vain elää siellä missä koti kulloinkin on ja vaihtaa asuinmaata, jos kokonaisuus ei tunnu hyvältä. Kaikista pullista ei voi noukkia vain rusinoita. Ja on helpompi ottaa vastaan negatiivisia asioita kulloisestakin tilanteesta, kun oppii nauramaan jopa itselleen sen negatiivisuuden keskellä – niin suomessa kuin espanjassa kuin missä muussa tahansa kulttuurissa.
Ehkä meidän talvemme ”se juttu”, joka saa meidät palaamaan vielä uudelleen ja uudelleen saarelle, oli kuitenkin tuo jo kertomani ajatus siitä, että lähdimme elämään normielämäämme tietoisesti meille vieraaseen kulttuuriin. Ajattelimme vuokra-asuntoamme kotina ja myös teimme omilla, pienillä, jutuillamme siitä oikeasti kodin. Pidimme tiiviisti yhteyksiä läheisiimme ja olimme avoimia uusille ihmisille. Yritimme myös koko ajan muistaa sen, että me asumme meille vieraassa kulttuurissa ja maassa eletään maan tavalla, vaikka aina ei kaikkea ymmärtäisikään – näin mielestämme suomessakin ”mamujen” tulisi elää.
Ehkä meistä tulee vielä jonakin vuonna ”puolikkaita kansalaisia” – tosin sehän on jo sitä rusinoitten poimimista pullasta 😉 !
Vietän kymmenettä talveani Aurinkorannikolla. Yleensä olemme täällä mieheni kanssa 8-9 kuukautta ja viihdymme mainiosti. Haluamme esim. syyskuussa nauttia uimisesta emmekä keväällä pidä kiirettä Suomeen. Vuodenvaihteen kylmät ajat eivät nekään haittaa. Silloin ollaan enemmän sisällä – niinkuin oltaisiin Suomessakin.
Kieltä olen oppinut sen verran, että luen arkista tekstiä ja selviän kaupoissa ja ravintoloissa. Joissakin terveysasioissa olen käyttänyt tulkkia. Hassua on se, että Suomessa minusta tuntuu aina aluksi oudolta puhua suomea kaupassa tai ravintolassa.
Välillä on hiukan ikävä Suomen kotiin, mutta kun katson Suomen uutisia ja näen tai muistan lumen, liukkauden, kylmyyden tai rännän, ikävä häipyy välittömästi. Sää on se, jonka vuoksi olemme Aurinkorannikolle muuttaneet. Nautin myös siitä, että täällä on edullista asua hotelleissa ja on sen vuoksi mahdollista tehdä retkiä esim. omalla autolla hiukan kauemmaksikin. Täällä on niin paljon nähtävää ja koettavaa.
Espanjalaisia ystäviä emme mieheni kanssa ole etsineetkään. Suomalaiset riittävät hyvin ja uusia ystäviä on kokemukseni mukaan täällä paljon helpompi saada kuin Suomessa. Johtuu varmaankin samanlaisesta elämäntilanteesta. Torremolinosissa ei mielestäni ole sellaista väkeä, joka pitäisi itseään muita parempana vaan henki suomalaisten joukossa on hyvä. Toisaalta suomalaisiin ei kyllä törmääkään joka nurkassa.
Ensiarvoisen tärkeänä viihtymiselle pidän omaa kotia – on se sitten vuokrattu tai omistusasunto. Siellä pitää olla omat tavarat ja siellä on voitava asua vapaasti ja se on oltava aina käytettävissä. Turistina en yleensä viihdy missään pitkään.
Melkein ainoa, josta on pidä tässä kahdessa maassa asumisessa on se väliaikaisuuden tunne, joka tulee keväällä, kun matkaliput on tilattu. Sama tunne tulee sitten loppukesästä Suomessa.
Että tuollaisia kokemuksia!
Minulle jäi 11 vuoden Espanjan talvikokemusten jälkeen tunne, että olin aina väärässä paikassa! Kaipasin jompaan kumpaan maahan, vaikka Espanjan ystäväpiiri oli suurempi ja kiinteämpi. Suomessa on enimmäkseen tuttavia, – paljon!
Mukavaa oli vain automatkoilla pitkin Eurooppaa. Molemmissä matkan päissä oli melkomoisen tylsää rutiinia.
Masa P:
”Molemmissä matkan päissä oli melkomoisen tylsää rutiinia.”Masa, elämä on suurimmaksi osaksi tylsää rutiinia. Suurimmalle osalle työelämä ei ole ollut koskaan herkkua, mutta varsinainen pudotus tulee yleensä eläkkeelle jäätäessä ellei siihen ole etukäteen varautunut. Liiketuttavuudet katoavat, entiset työkaverit vetäytyvät poteroihinsa eikä klubien jäsenyyksiäkään tarjota enää.
Siinä vaiheessa miehestä otetaan mittaa. Tärkein pointti on, että viihtyy itsensä kanssa. Hyvä partneri on plussaa, samoin pitkäaikaiset harrastukset. Itse olen aina ollut kiinnostunut Euroopan vanhoista kaupungeista ja ylipäänsä historiasta. Nyt on aikaa lukea vaikka vuorokaudet läpeensä kun ei työ haittaa harrastusta.Entisiin hyviin työkavereihin voi pitää yhteyttä sähköisesti jos on jotakin sanottavaa kun ei ole enää samaa työpaikkaa yhdistävänä tekijänä ja ne harvat työpaikan paskanaamat ovat unohtuneet kauan sitten.
Kolmas tukipylväs on mielestäni pysyvä koti, on se sitten missä maassa tahansa. Matkoilta on aina mukava palata kotiin ja istua omaan kuluneeseen nojatuoliin. En ymmärrä miten mieli lepäisi vuodesta toiseen väliaikaispaikoissa, joista ollaan aina muutaman kuukauden kuluttua pakkaamassa ja matkaamassa toiseen väliaikaispaikkaan.
On oikeastaan sama, missä maassa asuu kunhan perustarpeet ovat tyydytetyt. Espanjassa ilmasto on plussaa. Elämän varrella on kieliä tarttunut sen verran päähän, että turisen tuopin äärellä erimaalaisten naapurien kanssa nippeleistä ja haukumme tasapuolisesti eri maiden poliitikot. Tuskin keskustelun taso jossakin suomalaisessa Nesteen baarissa sen korkealentoisempaa olisi.
Jos on tylsää, niin se ei ole maasta kiinni. Aurinkorannikon yhteisöissä on mahdollisuus harrastaa vaikka mitä kulttuuria. Mukaan vaan reippaasti rikastamaan elämää. Himaan voi jäädä kittaamaan brenkkua niin Suomessakin kuin täälläkin.
Ensimmäinen talvi takana espanjassa.Vietän sitä täällä Torreviejassa Costa Blancalla.Olin käynyt täällä jo useamman kerran,joten ihan outoon ympäristöön en tullut.Uskon kyllä enemmän siihen,et meillä itsellä on suuret odotukset ja kun sitten elämä täällä onkin sitä samaa tavallista arkea,niin silloin pettymyskin on suurempi.Oma elämäni oli jo suomessa yksinasumista,mut ei yksinäistä,niin en myöskään odottanut mitään ihmeitä täällä,mutta uusia tuttavuuksia olen saanut aivan riittävästi.Päiväni kuluvat ulkoillen,espanjaa opiskellen ja kavereita tapaillen.Olin päättänyt kokeilla yhden talven ja päättää sit haluanko tänne vielä uudelleen tulla,mut nyt kylläkin olen jo saman asunnon ensi talveksi varannut.Yksi asia joka minua kiusaa on nämä asunnot,joissa ei ole eristyksiä lainkaan,mut siihenkin tottuu,et naapurista kuuluu mulle ja multa heille.Olen surutta pitänyt ilmalämpölaitteita kylmänä aikana päällä,eihän kylmä koti ketään inspiroi.Oma kokemukseni on noin yleisesti ottaen plussan puolella,paino on pudonnut 7kg,sokeri-ja kolestrooliarvot parantuneet koska olen päässyt joka päivä pienelle lenkille,ilman liukkaita.Ja Torreviejan suolajärvet tekee hyvää mun tupakkakeuhkoille,hih.Niille jotka vasta suunnittelevat muuttoa espanjaan,kokeilkaa ensin vaikka yks talvi ja jos siltä tuntuu niin tervetuloa pitemmäksi aikaa,huomista kun me kukaan ei tiedetä.Kaikille Oikein mukavaa kesää,joko täällä tai suomessa.
ja kaikki siihen liittyva, omat tavarat, oma nojatuoli ym. varmasti saa ihmisen tuntemaan tiettya kuuluvuutta ja turvallisuuden tunnetta.
Espanjaan tai muuhun maahan muutossa varsinkin siina elaman vaiheessa jossa tyoelama on jo jaanyt taakse, odotukset ovat suuret,ja pieninkin asia joka ei ollut suunnitelmissa vahentaa elamyksen tai hyvan elaman tunnetta.
Ulkoiset virikkeet eivat monesti riita.
Taas toisaalta meilla kaikilla pitaisi olla elamassa, kaikissa sen vaiheissa, tiettya intohimoa, en tieda onko tama se sana, pasión, joka antaa meille toiminta iloa ja halua tehda asioita.
Toisaalta yksin elavalla ihmisella ei ole yhtaan sen yksinaisempaa kuin parisuhteessakaan elavalla.
Oikeastaan kaikki mita elamassa voi etsia on ihmisella jo itsellaan, ei sita toisten tarvitse meille lahjoittaa.
Monesti parisuhteessa elava voi karsia yksinaisyydesta enemman kuin yksinelaja joka on itse valinnut oman elamanmuotonsa.
Totutut rooliit joskus saa meidat ihmiset kahleisiin ja elamaan monesti aika kurjaa elamaa jota ei monesti itse ole paatetty elaa vaan se vaan jotenkin meni nain?
Kun olet rehellinen itsesi kanssa , ja toimit sen mukaan, asut siella missa sinun on hyva olla, sen ihmisen kanssa jonka olet valinnut, tai yksin jos se on halusi,
teet kaikkea sita mika saa olosi hyvaksi, mika joka ikisena aamuna antaa sinulle lisaa elamanhaluja ja haluja olla mukana kaikessa tai kyntaa yksin kasvimaata.Kuka olen? Minne menen? Ja kenen kanssa halua elamanmatkani tehda?
Elamassa on ihmisia jotka viipyvat vain hetken meidan elamassa, toiset tulevat vain hetkeksi opettamaan meita, myos on niita jotka tulevat pitkaksi aikaa,
kaikille heille kiitos.Anna jokaisen ihmisen valita oma hetkensa, anna myos itsellesi mahdollisuus joka ikinen aamu kun silmasi aukaiset mahdollisuus aloittaa ”paras paivasi”,luovu kaikesta siita mika ei tuo elamaasi hyvaa oloa ja mukavia hetkia.
Valitse vain ne ystavat jotka antavat sinun olla vapaa.
Pyydakin itsellesi vain hyvaa laatua ala suurta maaraa.
Muutamia hyvia ystavia ei suurta laumaa tuttuja.
Kiitollisuus on asia joka monesti unohtuu ja muistetaan vain huonot asiat; kiita jokaisesta mukavasta asiasta niin niita tulee lisaa.
0
0
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.