Elämään opettelu on kaikkien tehtävä !

Uusimmat Keskustelu Yleistä Yleiset pulinat Elämään opettelu on kaikkien tehtävä !

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • LINKKI

    kv3052
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 30.09.2008
    Kirjoituksia: 22
    Vastauksia: 63

    Elämään opettelu on kaikkien tehtävä !

    Ihminen, oman tiensä kulkijako ?
    Näinhän sen pitäisi mennä, mutta maailman pyörityksessä tahtoo tuo johtoajatus välillä kadota.
    Kun asiaa oikein perusteellisesti pohtii, ihminen tekee kaiken omaa itseään ja hyvinvointiaan varten. Esimerkiksi yleinen sanonta emännistä tai isännistä, joiden kehutaan tehneen kaiken perheensä eteen. Unohtaen kirkkaasti samalla kyseisen henkilön itsekin kuuluvan siihen perheeseen.
    Sen takia on hyvin ymmärrettävää että kaikki on tehty myös itseä ja omaa hyvinvointia varten.
    Mikään ei poista tosiasiaa itsekkyydestä takana. Jos ei muute niin toive arvostuksen saamisesta.

    Syntymästä kouluikään saakka lapsi tekee niinkuin vanhemmat määräävät. Viimeistään koulun alkaessa alkavat sitten omat valinnat. Lapsi itse päättää kuinka hyvin tai huonosti hän koulutehtävänsä ja kotiaskareet hoitaa. Valvovana silmänä omat vanhemmat. Joita vielä kunnioitetaan ja hiukan joskus alitajuisesti pelätäänkin. Lapsuusajasta jää ihmisen alitajuntaan tunne ”valvovasta silmästä”, joka seuraa monella koko loppuelämän ajan. Mutta silloin mennään metsään. Teini-iässä tästä tunteesta on aika luopua. Silloin tehdään tärkeimmät valinnat oman tulevaisuuden kehityksestä. Vanhemmat eivät voi viime kädessä määrätä nuorta opiskelemaan tai hankkimaan ammattia. Jo siloin useimpien tulevaisuus on pääpiirteissään itse hahmoteltu omien valintojen takia.Nuorihan valitsee aivan itse myös oman seuransa, jolla on hyvin kauaskantoiset seuraukset.
    Valvovan silmän tarve.
    Kaiketi suurella osalla ihmisistä tulee sitten vanhempien tilalle usko Jumalaan. Ei osata olla itsenäisiä ilman, että joku kontrolloi tekemiäsi. Uskonto ja Jumala antaa tähän illuusioon porsaanreiän, jota monet käyttävät lohdutuksena vanhempien tilalla. Ei. Ihmisen pitää oppia kontrolloimaan itse itseään. Ei siihen tarvita Jumalaa eikä vanhempia.
    Herääminen nykypäivään.
    Koskaan ei ole liian myöhäistä huomata kulkevansa aivan väärään suuntaan ja vieläpä väärien ihmisten kanssa. Silloin on tehtävä täyskäännös elämässään, ja aloitettava uudessa suunnassa.
    Kaikki me virheitä teemme, mutta älykkö on vain se, joka myötää virheensä ja ihan itse ne myös korjaa. Ei voida puhua olosuhteiden uhriksi joutumisesta. Aina siihen on itse ajautunut omien valintojensa kautta. Jokainen valitsee itse seuransa ja kenen kanssa vaikkapa naimisiin menee ja hankkii lapsia.
    Arvostuksen tarve.
    Toisten arvostamisen oppiminen on myös oman kehityksen kannalta ehdottoman tärkeää. Jokaisella pitää olla ihanteita, joiden osoittamaan suuntaan lähdetään. Mielessä on oltava kuitenkin pohjimmaisena ajatus siitä, että joskus minä teen sen saman asian paremmin ja olen vielä enemmän arvostettu. Kaikkihan haluavat muiden ihailua ja arvostusta. Arvostaminen on täten vuorovaikkutteista. Tänään minä arvostan jotakuta hänen saavutustensa takia, mutta pohjimmiltani sen takia, että samainen henkilö sitten aikanaan arvostaisi minua. Tähän väliin tulee sitten ankara työteko oman itsensä kanssa. Siksi koska eihän arvostuksen saaminen muilta kuin kunnioitetulta henkilöltä mitään merkitse.
    Viimekädessä olet itse ainoa riittävän pätevä ihminen arvostelemaan muitten ohella myös itseäsi.
    Opi itsekeskeisyys !
    Vain täysin itsekeskeinen ihminen pystyy kovassa maailmassa tulemaan toimeen hyvin muiden itsekeskeisten ihmisten ja myös itsensä kanssa. Masentuneita mielenterveyspotilaita olisi paljon vähemmän, jos ihmiset yleensä ottaen antaisivat korvatillikan kaikelle menneelle ja “ajopuuna”olemiselle, eivätkä ruikuttaisi joutumisesta huonoihin olosuhteisiin.
    Malli tulevaisuudesta pitää olla näky itsensä seisovan pää pystyssä korkeimmalla pallilla.
    Maailmassa ei ole viisainta ihmistä. Jokainen on viisain aina valtsemallaan tiellä. Kukaan muu ei
    voi elää elämääsi puolestasi.

    Miksi sitten elää mallikkaasti ?
    On suuri helpotus jokaiselle päästää itsensä vapaaksi elämälle, vaikkapa vanhempanakin. Vanhojen
    painolastien purkaminen ei ole kenellekään mikään ongelma. Se vapaus alkaa heti silloin kun itse
    haluat. Ei meillä ole jalat maahan kiinni ksvaneet, eivätkä aivot ole sarjaan kykettyjä muiden ihmisten aivojen kanssa. Osoittaa masennuksen merkkejä kun väittää olevansa jossakin niin kiinni,
    ettei voi muuttaa elämäänsä. Kyseessä voi olla myös pelko omien kykyjen riittämättömyydestä vapaassa maailmassa. Ei ne kyvyt aina riitäkään, sitten on opiskeltava, ja paljon
    En sotke tähän uskontoa. On kuitenkin koettava elämä pienen pienenä oppijaksona tulevaan, on se
    sitten mitä tahansa.

    Rock – Matti
    Kv3052

    14.10.2009
    MIJAS COSTA MÀLAGA

    Lupasin etten kajoa uskontoon. Minä kuitenkin uskon meissä olevan kaikissa ripaus Jumaluutta, joka tulee esiin aika-ajoin.
    Niin se kuuluu ollakin, koska me olemme kopioita Jumalasta.
    Isosiskoni sanoi minua Dionysokseksi.

    LINKKI

    blues
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 12.07.2006
    Kirjoituksia: 26
    Vastauksia: 1928

    Voihan se olla noinkin mutta eikos meista useimmat ole tehneet juuri niin kuin ovat hyvaksi nahneet. Taidan olla tyhma mutten tunne mitaan pakonomaista tarvetta muuttaa elamaani mihinkaan suuntaan. Fatalisti olen ja uskon etta se tapahtuu mika on tapahtuakseen…ei siina minun tempoilut suunnamuutokseen mitaan eroa taitaisi tehda. Eli mulle on ihan hyva nainkin….enka tunne olevani mikaan jumala mutta eikos kapteeni olekin siina melkein samalla viivalla?

    LINKKI

    kv3052
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 30.09.2008
    Kirjoituksia: 22
    Vastauksia: 63

    Olet silloin onnellisessa tilanteessa, niin kuin minäkin. On monia ihmisiä kuitenkin muutosta
    haluten, mutta eivät uskalla.
    Kun tunnet muutoksien olevan turhaa omalta kohdaltasi, mitäpä niitä tekemäänkään. Fatalisti olen minäkin, mutta en itsetuhoisest, enkä kohtaloa
    tarkoituksella uhmaamalla. Tiedostan hyvin itsestäni iän alkaessa karttua, on muutokset vähentymässä tavoitteita saavutettuani.
    Tässä lainaus itseltäni:
    Aforismi: ”Taiteilijoilla, jotka eivät koko ajan etsi
    uutta ja tee mielipuolisia kokeiluita ja ovat saavuttaneet sisäisen tasapainon, on yksi yhteinen nimike; kuollut.”

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.