Asuntoyhtiön rooli rakennuslupamenettelyssä

Uusimmat Keskustelu Asuminen ja eläminen Asuinalueet ja asumisvinkit Asuntoyhtiön rooli rakennuslupamenettelyssä

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • LINKKI

    artosalo
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 06.09.2010
    Kirjoituksia: 12
    Vastauksia: 34

    Terve,

    Yhtiömme vuosittainen kokous on pidetty. Kokouksen jälkeen yhtiö Presidentti tiedotti muuttuneesta Espanjan ”asuntoyhtiölaista”, jonka mukaan asunnon omistajan tulee asuntonsa muutostöitä suunnitellessaan ensiksi hakea ja saada rakennuslupa kaupungin viranomaisilta. Tämän saatuaan on saatu viranomaispäätös liitettävä taloyhtiölle osoitettuun hakemukseen, joka sitten käsitellään vuosikokouksessa (siis vain kerran vuodessa on mahdollisuus saada lupa…).  Taloyhtiö sitten äänestää ja  päättää saako ko. omistaja tehdä haluamansa muutokset.

    Käyttämällä vähäistä maalaisjärkeäni olen sitä mieltä, että  ylläkerrottu tilanne on järjenvastainen ja mahdoton.

    Kaupunki ja sen viranomaiset siis myöntäisivät rakennusluvan, eli käyttäisivät julkista valtaa kuten Suomessakin.

    Mutta sitten taloyhtiö päättäisikin äänestyksen jälkeen olla myöntämättä rakennuslupaa omasta puolestaan. Eli taloyhtiö ns. ajaisi viranomaispäätöksen yli.

    Yksityinen taho, tässä tapauksessa taloyhtion vuosikokous, siis olisi vallankäytön suhteen kaupungin viranomaisten yläpuolella.

    Onko kukaan törmännyt tällaisiin väittämiin ?

    Tai voiko joku kertoa omista rakennuslupamenettelyistään ?

    t. Arto

     

    LINKKI

    jerrypuu
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 19.12.2010
    Kirjoituksia: 9
    Vastauksia: 271

    Millainen se käytäntö on aiemmin ollut? Miten käy jos vaan omin nokkineen tekee mieleisiään muutoksia kämpäänsä?

    LINKKI

    makarios
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 23.04.2011
    Kirjoituksia: 37
    Vastauksia: 688

    Minusta tuossa mennään perse edellä puuhun. Pitäisi toimia niin, että lupa haetaan ayuntamientolta ja sillä selvä.

    Asuntoyhtiöllä ei pitäisi olla mitään asiaa tähän prosessiin, ellei sitten kyseessä ole niin mittava juttu, että se häiritsee naapureita tms.

    Tyypillistä pikkuhitlerimäistä käytöstä joltain presidentiltä, joka on väärinymmärtänyt tittelinsä oikeutukset.

    Sinä omistat itse asuntosi ja teet sille, mitä haluat – sen luvan kanssa. Pane hanttiin vaan!

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.