Asunnon välittäjän palkkio

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 19)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • LINKKI

    makarios
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 23.04.2011
    Kirjoituksia: 37
    Vastauksia: 688

    Jos minä pistän kämppäni myyntiin välittäjän listoille, olen tietysti varautunut maksamaan hänelle palkkion työstään, jos kauppa syntyy. Näin lienee tapa ympäri maailman.

    Nyt huomaan kuitenkin, että vuokra-asunnon täkäläiset suomalaisvälittäjät laskuttavat palkkionsa vuokralaiselta, ei asunnon omistajalta.

    Osaisiko joku selittää, miksi näin on? Minusta on täysin loogista, että asunnon omistaja, joka tarjoaa sitä vuokralle välittäjän kautta, on toimeksiantaja, jonka ilman muuta kuuluisi maksaa se toimenpidepalkkio.

    Vai onko niin, että nämä välittäjät nappaavat palkkionsa kummaltakin osapuolelta?

    LINKKI

    artsi.
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 30.01.2014
    Kirjoituksia: 7
    Vastauksia: 11

    Mielestäni tapa laskuttaa vuokraajaa varsinkin täällä ulkomaan kohteissa on hyvä.

    Koen itse olevani toimeksiantaja ja välittäjä silloin minun edustajana jolloin ongelmatilanteissa odotan hänen auttavan minua.

    Olen myöskin saanut apua suomalaiselta välittäjältä (tosin en tiedä onko hän suomen kansalainen)

     

     

     

    LINKKI

    makarios
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 23.04.2011
    Kirjoituksia: 37
    Vastauksia: 688

    Mikä ero ulkomaan kohteissa on?

    Tottakai mä maksan välittäjälle palkkion, jos hän on mun toimeksiannosta löytänyt sopivan asunnon ja sopimus syntyy.

    LINKKI

    artsi.
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 30.01.2014
    Kirjoituksia: 7
    Vastauksia: 11

    Ulkomaan kohteissa on se ero että pelisäännöt on huonommin tiedossa ja oikeiden virkamiesten löytäminen vaikeampaa.

    Ulkopuolista apua tarvitsee sellaisissa toimissa jotka omassa maassa ei tuota mitään vaikeutta.

    Hyvä vuokravälittäjä on todella arvokas apu asumaan asettuessa.

    LINKKI

    tuisku
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 14.11.2007
    Kirjoituksia: 31
    Vastauksia: 1697

    Ihmettelin samaa asiaa.Tuttuni ”muutti” tanne Palmaan aluksi n.10 kk:ksi ja ma kavin tsekkaamasta netista valitsemiaan asuntoja… 3 asuntoa oli vain ” se  tavallinen takuuvuokra + 1kk vuokra,mutta viimeisessa asunnonvalitysfirman edustaja sanoi etta firma veloittaa  vuokraajalta myos 1kk vuokran …   aika hyva tulos jos ois paperit kirjoitettu  …vuokra kun asunnossa on 1000 e. Emme ole koskaan kuulleet tasta systeemista taalla Espanjassa…… Ei tullut vuokrausta ! Ai niin…kyseessa siis espanjalainen valitysfirma.

    • Tätä vastausta muokkasi 6 vuotta, 8 kuukautta sitten tuisku.
    • Tätä vastausta muokkasi 6 vuotta, 8 kuukautta sitten tuisku.
    LINKKI

    Soile
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 28.05.2013
    Kirjoituksia: 19
    Vastauksia: 64

    Aina on vuokranantaja ollut se, joka maksaa välittäjälle palkkion. Yleensä yhden kuun vuokra ja vuokrasuhteen säädöstä saa laskuttaa lisää jos vuokralainen työllistää vaatimuksillaan välittäjää ( uusi hella, joku ei toimi jne). Normikäytäntö Aurinkorannikolla, mutta esim. Madridissa välittspalkkion vuokranvälityksessä maksaa vuokralainen.

    LINKKI

    sinnittelijä
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 29.04.2014
    Kirjoituksia: 9
    Vastauksia: 209

    Järjellä ajateltuna toimeksiantaja maksaa palkkion. ”Etsi mulle vuorkalainen, maksan siitä. ”Etsi mulle vuokrakämppä, maksan siitä.” Käytännössä vuorkanantaja on useimmiten se toimeksiantaja, ja on hassua että jopa silloin vuokralienen mkasaisipalkkion. Suomessa taidettiin jo kieltääkin moinen .

    Käytännössä sillä ei rahalliseti välttämättä ole mitään väliä, sillä asunnon omistaja voi laittaa kämpälleen haluamansa hinnan. Jos hän itse maksaa palkkion, hän korottaa vuokraa x euroa, jotta edelleen saa haluamansa summan käteen. Markkinatilanne tietysti säätelee, että ei voi ihan mitä tahansa pyytää.

    LINKKI

    makarios
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 23.04.2011
    Kirjoituksia: 37
    Vastauksia: 688

    Tilanne täällä Costalla on sellainen, että asunnon omistajalla tai välittäjällä ei tarvitse olla kovinkaan suurta mielenkiintoa siihen, mikä se vuokran markkinataso on. Suomalainen voi vuokrata ainoastaan suomalaiselta välittäjältä, koska ei osaa suomenkielen lisäksi mitään muuta kieltä. Suomalainen välittäjä taas ei voi välittää kuin suomalaisen omistamia asuntoja, koska ei ymmärrä mitään muuta kuin suomea.

    Tämä kuvio rajaa täkäläisen vuokramarkkinan niin pieneksi, että hinnoittelu välityspalkkioineen vääristyy juuri siihen suuntaan, mihin tarjoava osapuoli haluaa.

    Tänne pakkaa näitä ummikkoja, joista fiksuimmat olettavat, että heitä huijataan koko ajan joka paikassa. Yrittävät sitten itse hoitaa asiansa (välittäjä on kirosana) ja päätyvät oikeasti huijatuiksi tai ainakin asumaan sellaiseen kämppään, jonne eivät lainkaan halunneet ja jonka vuokra ylittää haaveillun noin 50-prosenttisesti.

    LINKKI

    sinnittelijä
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 29.04.2014
    Kirjoituksia: 9
    Vastauksia: 209

    Suomalainen voi vuokrata ainoastaan suomalaiselta välittäjältä, koska ei osaa suomenkielen lisäksi mitään muuta kieltä.

    On sulla hassu käsitys suomalaisten kielitaidosta. Ja on kai sielläkin kääntäjiä ja tulkkeja.

    PS suomen kieli kirjoitetaan erikseen.

    LINKKI

    makarios
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 23.04.2011
    Kirjoituksia: 37
    Vastauksia: 688

    Ai jaa. Mikä on sun käsityksesi suomalaisten kielitaidosta?

    Tunnen toki montakin suomalaista, joiden espanjankielen taito on moitteeton. Mutta niiden joukossa ei varmaan ole montaa sellaista, jotka tulevat tänne etsimään vuokra-asuntoa itselleen.

     

    • Tätä vastausta muokkasi 6 vuotta, 8 kuukautta sitten makarios.
    LINKKI

    sinnittelijä
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 29.04.2014
    Kirjoituksia: 9
    Vastauksia: 209

    Ehkä sinne tulee eläkeikäisiä ihmisiä, joilla ei ole ollut mahdollisuutta opiskella kieliä. Ei ole kovin hyvä otos suomalaisten kielitaidosta yleensä.

    Omat tuttuni ovat yleisesti ottaen kielitaitoisia, useat paljon kielitaitoisempia  kuin minä. Itse olen opiskellut kolmea vierasta kieltä toisen kotimaisen lisäksi, tosin vain yhtä niistä käytän päivittäin.

    Tulkit ja kääntäjät ovat siellä melko edullisia, niitä kannattaa käyttää ihan samoin kuin muitakin ammattilaisia, kuten putkimiehiä.

    LINKKI

    makarios
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 23.04.2011
    Kirjoituksia: 37
    Vastauksia: 688

    Laitapa seuraava viestisi espanjaksi, niin katsotaan, miten se menee.

    LINKKI

    sinnittelijä
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 29.04.2014
    Kirjoituksia: 9
    Vastauksia: 209

    Häh? Miksi ihmeessä mun pitäisi espanjaksi jotain kirjoittaa?

    LINKKI

    makarios
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 23.04.2011
    Kirjoituksia: 37
    Vastauksia: 688

    Kehuit tuossa yllä kielitaitoasi. Kiinnostaisi nähdä, onko kehuilla katetta.

    Jos et osaa espanjaa, kirjoita jollain muulla kielellä (kuin suomella). Kyllä mä sitten korjaan.

    LINKKI

    kojo
    Ei kirjautuneena
    Liittynyt: 09.01.2008
    Kirjoituksia: 6
    Vastauksia: 1445

    sinnittelijä: ”Häh? Miksi ihmeessä mun pitäisi espanjaksi jotain kirjoittaa?”

    Anteeksi, että puutun kahdenkeskiseen keskusteluunne, mutta silmiä vihloo, kun joku useita kieliä osaava ihminen aloittaa lauseensa häh-kysymyssanalla.
    Sitä en Suomessa asuessani joutunut kuulemaan kuin pitkälti Kehä kolmosen tuolla puolella työmailla.

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 19)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.