Yrittäjän näennäisestä vapaudesta

Uusimmat Keskustelu Opiskelu, työnteko ja yrittäminen Yrittäjänurkka Yrittäjäksi etelään? Yrittäjän näennäisestä vapaudesta

LINKKI

ronkeli
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 03.01.2007
Kirjoituksia: 9
Vastauksia: 809

Yrittäjillä on vain vähän vapautta, mutta sitäkin enemmän vastuuta. Hanskoja ei heitetä naulaan kahdeksan työtunnin päästä.

Minäkään en kehdannut kommentoida yrittäjyyttä, sillä se on hyvin yksityinen asia, mutta nyt kuitenkin valotan sitä naisen näkökulmasta yrittäjänä ja yrittäjän vaimona.
Meillä naisilla ON enemmän valinnanvaraa toteuttaa unelmiamme, jos vain siippa-polonen jaksaa juosta oravanpyörässään.

70/80- luvun vaihteessa perustin oman firman kahden mieskollegani kanssa, sillä tiesimme pärjäävämme jo alusta lähtien, sillä mehän ne työt olimme aina tehneetkin ja monet asiakkaat tulivat heti meille.

Tuossa vaiheessa raha, pätemisen tarve ja omien ideoitten toteutus oli päämoottorini tehdä pitkiä päiviä ja vain hyvin harvoin lyhyitä lomia.

Jossain vaiheessa biologinen kello herätti minut ja samalla myös siipan, joten saimme kolme lasta neljässä vuodessa. Myin osakkuuteni, jäin kotiäidiksi. Laskeuduin kuitenkin pehmeästi, sillä aloin työskennellä osa-aikaisesti siippani firmassa. Hänen työmotiivinsa on ainoastaan huolenpito perheen toimeentulosta. Siis raha.

Ei pomoilla ole missään helppoa. Vastuu asiakkaiden ja alaisten tyytyväisyydestä on suuri. Verotusta mainitsemattakaan. Onneksi tunnen tilanteen, joten en motkota pitkistä päivistä. Pidän vain huolta, että hänellä on kivaa kotona.