yhteiskuntaoppia

Uusimmat Keskustelu Yleistä Yleiset pulinat suomilehdistä yhteiskuntaoppia

LINKKI

kojo
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 09.01.2008
Kirjoituksia: 6
Vastauksia: 1445

devspain kirjoitti:
”Minun mielestä ei ole minkään instassin asia tukea esimerkiksi erityisesti suomalaisuutta tai suomenkielistä tiedonjakamista suomen ulkopuolella. Vapaaehtoisesti ja itsehän jokainen ulkomaille lähtee, joten itse saa kustantaa myös tiedonsaantinsa tai sitten pitää opetella paikallista kieltä”

Käytän nyt vähän rumaa vertausta, josta varmaan saan heti nenilleni.
Ainakin Suomessa vangitkin pannaan alkeisopppiin, jotta he vapautuessaan selviytyisivät tavallisten aikuisten lailla ympäröivässä yhteiskunnassa. Oppivat vievään papereita oikealle luukulle, kyselemään töitä, käsittelemään pankkiautomaattia ja nettiä sekä olemaan ihmisten janssa rettelöimättä. Puhumaan samaa kieltä muiden ihmisten kanssa. Paremmalla tai huonommalla tuloksella.
Ihan sama tuntuu toisinaan olevan joidenkin Espanjaan pöhähtäneiden suomalaisten tilanne. Apua, mitä mä täällä teen, miten tässä maassa oikein toimitaan? Jos siinä tilanteessa ei ole kysyntää suomenkielisellä neuvonnalla, niin ei missään.