Vero

LINKKI

Jungmanni
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 11.06.2012
Kirjoituksia: 3
Vastauksia: 28
freesoul65 kirjoitti:

Freesoul65:
Esim monissa arabimaissa kuten Dubai, tulovero 0% ja voi sitä itkua ja hambaidenkiristystä kun jenkkipoika saa veronmaksulappuja…ja suomi-poika ei saa. Olen itse nähnyt.

Jenkeissä on valtion vero federal tax ja osavaltioiden vero state tax. Veronmaksaja voi olla tax residence tai non tax residence maksaja. Todennäköisesti Dubaissa usa kansalaisen ei tarvitse maksaa paljoa veroa, ehkä ei ollenkaan, jos toimii kreatiivisesti, esimerkiksi pitää huolen että ei ole USA: ssa 3 vuoden aikana enempää kuin korkeintaan 182 päivää. Myös pitää olla tarkkana missä osavaltiossa pitää USA osoitettaan. Toisissa osavaltioissa ei esimerkiksi merimiehiä veroiteta ollenkaan. USA kansalaisen pitää tehdä veroilmoitus joka vuosi mitä on tienannut niin USA:ssa kuin myös ulkomailla. Luulisin, että tämä ehkä koskee myös noita suomalaisia eläkeläisiä jotka asuvat Floridassa, vaikka ei heillä ole green gardia mutta kuitenkin ovat Floridassa yli 31 päivää vuodessa niin ovat tällöin velvollisia tekemään veroilmoituksen.

Hyppään toiseen asiaan: eräs britti veroviranomainen kertoi minulle miettineensä, että onko mitään asiaa, tekoa, toimintaan tai ihan mitä tahansa mistä ei maksettaisi tavalla tai toisella veroa. Mene vaikka vessaan…vessapaperista on maksettu monenlaista veroa ennenkuin sillä persettä pyyhit. Sen raaka-aineista, valmistuksesta, kuljettamisesta, jne. on maksettu veroa jos jonkinmoista. Jos ajatellaan esim. näitä EU maita niin mikähän mahtaisi olla 100 prosenttia verovapaata toimintaa. Ehkä jos jostain vuoripurosta juo vettä, mutta jos siihen toimintaan käytät kuppia, niin jo kävi käry… kupin raaka-aineista, tekemisestä, kuljetuksesta, myynnistä on mennyt veroa. Oliskohan rakasteleminen verovapaata jos ei käytetä sänkyä, kondoomia, ei syödä P- pillereitä, mutta jos panojen takia käy pesulla niin taas kävi käry. Tuli käytettyä saippuaa, vettä, kylpypyyhettä jne.. ja jos vielä ryyppää pullakahveet panojen päälle taikka hienoimmissa piireissä viinit niin kyllä tuli lystille hintaa ja valtiolle verorahoja.