Vastaan itselleni

LINKKI

Raya
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 30.12.2006
Kirjoituksia: 24
Vastauksia: 1011

Jaahas nyt olen päätynyt tilanteeseen, että alan jo vastata itselleni, tuttua tuttua.
Niin siis tässähän kävi niin, että kun sain kutsun lähteä tapaamaan miestä jonka olin kyllä nähnyt muutaman kerran ja hieman jutellutkin, mutta muuten en tiennyt hänestä paljoakaan, siis noin niinkuin persoonana.

Järkevä suomalainen (eikä ainakaan kukaan yh-äippä) ei todellakaan lähtisi kuukauden sähköpostittelun jälkeen vieraaseen maahan (lue rakkaaseen naapuriimme Ruåtsiin, Heja, Sverige!)tapaamaan miestä jostain toisesta vieraasta maasta, jonka kanssa ei ole oikeastaan kunnolla yhteistä kieltäkään.
Heh, takatukka sekä raidoitettu etutukka oli kuitenkin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen jo vuonna 2000, samoin tuo ”kauhean erikoinen” ulkonäkö (olen aina ollut heikkona isonenäisiin, isokorvaisiin jykeväleukaisiin, isokouraisiin miehennäköisiin miehiin).
Soiteltiin siinä sitten muutamia puheluita ja sovittiin yksityiskohdista, herra ilmoitti hotellivaraukseni numeron ja kertoi odottavansa kovasti tapaamistamme ”puolueettomalla maaperällä”.

Valitettavasti tämä tunnustelukohtaaminen oli ajallisesti rajoitettu, koska mies oli työmatkalla ja vapaa-aika oli enemmän kuin rajoitettu.
Kuitenkin ensimmäinen katse noihin suurin kiltteihin sinisiin silmiin kun hän tarttui käsiini tervehtiessään minua, riitti sulattamaan suomalaisnaisen sydämen. Muutamien tapaamisten jälkeen olin vakuuttunut siitä, että olin löytänyt sielunkumppanin.

Välimatka toki aiheuttaa ikävää, etenkin kun tapaamiset on sovitettava kahden ihmisen työnteon lomaan, kuitenkaan tasa-arvoon emme suhteessamme pääse, kyllä se olen minä joka matkustan, käytännön sanelemista syistä.
Elämä tuntuu hyvältä minulla on turvallinen kainalo ja mies jota voin palvoa ja rakastaa, mies joka rakastaa minua -uskomatonta!
Huominen tai mitkään kauhuskenaariot eivät minua hetkauta, elän tätä elämää tässä ja nyt, olen ylpeä miehestäni ja ikävöin häntä.

Ikävä kumuloitui juuri tänään, kun päivällä heräsin ja huomasin että olin ollut unessani yhdessä mieheni kanssa, eipä aikaakaan kun puhelin soi ja rakas ihminen kertoi miten hän oli nukahtanut väsyneenä töiden jälkeen ja nähnyt minusta unta, ¡marvilloso!

Kastellaanin puhuminen on edelleen vaikeaa, yritämme kumpikin ymmärtää toisiamme, onnistummekin onneksi. Mutta silti intensiivikielikurssi Valencian yliopistossa on suunnitelmissa, (haaveissani menisin mieheni synnyinseudulle Oviedoon, mutta sieltä on piiiitkä matka Valenciaan).