vapaaehtoista työtä Fuengerolassa?

Uusimmat Keskustelu Yleistä Yleiset pulinat SINAPPI – resepti vapaaehtoista työtä Fuengerolassa?

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä tuulikki
tuulikki Ei kirjautuneena
Liittynyt: 02.12.2007
Kirjoituksia: 1
Vastauksia: 3

Me mieheni kanssa olemme tulossa Espanjaan tammikuun alussa ja tarkoitus olla 4 kuukautta. Miehelläni on siellä työ, mutta minun aikani ei kulu pelkästään olemalla, joten haluaisin tehdä jotain vapaaehtoistyötä esim. Suomalaisten lasten parissa, vaikka satujen lukijana . Tietenkin harrastan kirjoittamista ja yritän siellä vähän lämpimässä auringossa saada inspiraation jatkaa kirjan kirjoitustakin. Olen ammatissani ollut lastensuojelussa sosiaalikasvattajana yli 30 vuotta ja viimeiset vuodet siitä Perhetyön ohjaajana lastensuojeluperheille. Nyt olen jäänyt eläkkeelle, mutta en toimettomana haluaisi olla. Olen ollut myös vanhusten työssä ja mielenterveystyössä ennen lastensuojelua ja kehitysvammaistyökin on tuttua.Päiväkodissa olin kohta valmistumiseni jälkeen muutaman vuoden. Olen lapsirakas, omasta mielestäni positiivinen ihminen, joten tietenkin lapset on lähellä sydäntäni. Olen terve ja hyvinkin liikuntakykyinen ja liikunkin mielelläni paljon täällä Suomessa. Lenkkeilen, pyöräilen ja käymme mieheni kanssa tanssimassa aina kun on mahdollisuus. Kuntosalikaan ei ole vieras, joten nämä kerron siksi etten ”hengästy” lasten kanssa touhutessa ainakaan kovin helposti.Terveisin, kiittäen tiedoista kiitollisena . Hyvää joulua toivottaen, täältä Kristiinankaupungista, sateisesta ja pimeästä Suomesta! nimimerkillä ”tuulikki”.