vamos a comer

Voisi näin ensi alkuun ajatella, että ”parempi myöhään kuin ei milloinkaan”. Mutta mutta…

Kun kysyn, ”Mitä opimme tästä?”, niin vastaushan toki kuuluu, että ”Emme mitään”, koskapa oppiminen ei kuulu normi kuluttajan elämänkatsomukseen.

Valtaosa kuluttajistahan juoksee sen ’hinta-laatu-suhde’ -ajatusmallin sokaisemina, eivätkä suurin surminkaan halua myöntää, että hyvä ja halpa nyt yksinkertaisesti vain ovat (ja tulevat ikuisesti pysymäänkin) eri hyllyissä.

Kaikenlaiset (etten sanoisi ’kaikenkarvaiset’) kebab-ruokalat olen kiertänyt kaukaa aikapäiviä ja hampurilaispaikoissakaan, niin luotettavia kuin ovatkin olevinaan, en käy kuin pari kertaa vuodessa, koskapa minut on jo kauan sitten opetettu varomaan kaikkea jauhettua lihaa, jos en varmasti tiedä sen alkuperää.

Ja kyllähän ne kiinalaiset syöttölätkin arveluttavat. Jo pelkästään riisikulhosta voi toisinaan bongata keskenään eri ”ikäistä”, uudelleen lämmitettyä riisiä. Eli siis herää kysymys, että kenenköhän lautasella tuokin köntti on pari tuntia sitten ollut? Kaiken maailman muista palleroista puhumattakaan.