Työtodistukset eivät ole pakollisia

LINKKI

Onaja
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 08.04.2008
Kirjoituksia: 3
Vastauksia: 76

Espanjalaisilla työmarkkinoilla hyvin harvoin kysytään työtodistuksia, sillä täällä ei ole tapana sellaista antaa. Tai itse asiassa työnantaja ei ole velvoitettu sitä kirjoittamaan, vaan työntekijän pitää sitä erikseen vaatia, jos sellaisen haluaa, eikä siihen useinkaan kirjoiteta mitään arvioita työntekijästä vain päivämäärät. Näin ollen myöskään työnhakutilanteessa ei todistuksia kysellä, koska niitä ei oleteta kellään olevan. Myöskään espanjalaisia tutkintotodistuksia ei kysytä, mutta ulkomaalaisten kanssa saattaa tietysti olla eri asia, koska kaikki tutkinnot eivät ole verrattavissa espanjalaisiin.

Meidän yrityksessä täällä Espanjassa rekryt tehdään yleensä katsomatta minkäänlaisia todistuksia mistään ja näin ole kuullut toimittavan myös monessa muussa paikassa. Tämän takia myös ihmiset sumeilematta lisäilevät kaikenlaista ansioluetteloihinsa. Meillä kuitenkin hakijat useimmiten testataan muuten, välttääksemme täydellisia virhearviointeja.

Ikävä kyllä kysymykseesi en siis osaa vastata =), mutta ajattelin vain tuoda esiin, että ehkä ei kannata tuhlata suuria rahoja todistusten kääntämiseen, kun voi olla että niitä ei sitten kysytäkään.

Tsemppiä työnhakuun!