Totta on…

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä Bolichera
Bolichera Ei kirjautuneena
Liittynyt: 31.08.2007
Kirjoituksia: 8
Vastauksia: 77

Omien kansallisten rotujen kohtelu tässä maassa espanjalaisten taholta on vähintäinkin järkyttävää. Nimenomaan metsästyskoirina kunnostautuvat Podencot ja Galgot ovat kaikkein suurimpien julmuuksien kohteina, erityisesti nyt tammikuun lopussa, kun metsästyskausi päättyy. Turistithan eivät yleensä näistä asioista ole tietoisia, vaan sinnikkäästi väittävät vasten parempaa tietoa, etteivät espanjalaiset ole sen julmempia kuin suomalaisetkaan. Valitettavasti totuus on toisenlainen. Jälleen kerran törmätään kulttuurieroavaisuuksiin ja puutteelliseen lainsäädäntöön, joka mahdollistaa brutaalin käytöksen jatkumisen.

Kuten santiago kirjoittikin, ihmisen julmuudelle ei näytä olevan rajoja mitä näihin koiraparkoihin tulee. Näen ja kuulen sydäntäriipaisevia esimerkkejä viikottain. Mitäpä mieltä voidaan olla esim. sellaisesta omistajasta, joka heittää koiransa kakkoskerroksesta alas katuun siksi, koska se on vanha ja sen on hankala kävellä? Tai sellaisesta, joka tuo koiratarhalle 12-vuotiaan koiransa etsimään uutta kotia, koska se haisee pahalle eikä syö oikein hyvin eikä sitä siksi haluta enää pitää? Tai sellaisesta, joka jättää hevosensa ilman vettä ja ruokaa pellolle nääntymään elävältä, se kun se ei jaksa enää vetää eikä sillä voi ratsastaa? Siinäkö on kiitos kaikista yhteisistä vuosista?

Teen vapaaehtoistyönä mm. espanja-englanti käännöksiä sosgalgos-järjestölle, joka pitää päämajaansa Madridissa. Tarinat hylätyistä ja pahoinpidellyistä koirista ovat ajoittain todella raskasta luettavaa. Tietääkö turisti mistä sanonta ”pianisti-galgo” juontaa juurensa? Voin kertoa, että siinä koira hirtetään siten, että sen takajalat juuri ja juuri hipaisevat maata, jolloin koira huitoo paniikissa ilmaa etujaloillaan antaen vaikutelman soittavasta pianistista. Tällaisia pianonsoittajia tulee nytkin ensi viikosta alkaen löytymään tuhansia ja taas tuhansia. Jotkut näistä onnettomista sinnittelevät hengissä jopa pari vuorokautta, mutta se jälki, minkä hirttonaru kaulaan jättää on karmivaa katseltavaa. Olen nähnyt liian monia vastaavia tapauksia.

Onneksi aina joskus on olemassa onnellisiakin loppuja. Joulukuun lopussa julkaistu englanninkielinen käännös herätti huomiota hollantilaisessa perheessä, joka samantien päätti adoptoida 3 kuukauden ikäisen galgon-pennun, jolta oli leikattu molemmat korvat sekä häntä pois, huvin vuoksi. Nyt osuvasti Van Gogh’iksi nimetty pentu voi jatkaa elämäänsä niin kuin koiran tuleekin; omassa kodissa, missä se saa ruokaa, ulkoilua, huolenpitoa ja unta sopivassa suhteessa.

Sanoisin siis, että Suomen ja Espanjan välillä vallitsee valtava ero siinä, miten maa eläimiään kohtelee. Suomalaisessa metsästyskulttuurissa olisi kaiketi vallan tuntematon ilmiö hankkiutua loistavan päivätyön tehneestä koirastaan eroon vain siksi, että se ei enää suoriudu hommastaan. Siellä kaiketi paatuneinkin henkilö olisi sitä mieltä, että koira ansaitsee päästä hengestään arvokkaalla tavalla, ei kidutettuna eikä tuskasta ulvoen.