toteuta !

LINKKI

Pintor
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 23.11.2006
Kirjoituksia: 3
Vastauksia: 484

En nyt tiedä vastaanko asiallisesti ?

Tuon alkuinnostuksen jälkeen kyllä jää aika tyhjä olo mutta jos energiaa riittää niin eikun menoksi.

Kun aikoinaan muutin sinne niin kyllä varmistin joltain tutulta, että He antaisivat edes pikkuisen leipää.
Kaikki oli kuitenkin varmistettu esim. vuokra. Se kun on hyvä ettei nyt sentään jää tyhjänpäälle.

Itsellä oli tuuria kun sain kehystykset ja näyttelykulut maksettua. Ensimmäisen näyttelyn tulot kuitenkin oli lähellä mennä voroille. Ehdin viedä suuremmat summat pois kun seuraavana yönä tulin kotiin. Oli valot päällä ja ovi murrettu auki. Kaikki tavarat levällään sängyllä. Suomen markat ei kelvannut ja eikä oltu viety mitään arvokasta ( siis 1000:n euron tauluja ). Töppöjä ne rosmot, joita olin kyllä seuraillut muutamia päiviä ennen. Nuoria rosmoja eikä taiteen arvosta tietoakaan, siis annan anteeksi.
Kaikki meni vuokranantajan piikkiin, koska hänellä ei nyt ollut minkäänlaista vakuutusta kämppään.
Harmittaa tuokin kun olisin voinut ostaa senkin/vaihtaa ”mökkiini”. Ei maksanut tarpeeksi välirahaa
Onneksi ei toteutunut, sillä nyt voin säästää joka kuukausi vuokrassa puolitonnia euroja. Nyt sen rt-pätkän arvo on miljoonan luokkaa ”mummoissa”, no sitä paitsi minulla on tämä ”herrankukkaro” Kolin maisemilla. Repikää siitä.

Ystävällisin terveisin Jorma