Tarkennus pikkujouluihin

LINKKI

Johan Toki
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 10.07.2006
Kirjoituksia: 86
Vastauksia: 1851

Arvoisat Orkkilaiset, nyt on käynyt niin, että minä olen tapani mukaan ollut taas innokas tahi ajattelematon. Kärryt taisivat mennä hieman ennen hevosta, sillä olin unohtanut neuvotella asiasta ennakkoon Karin kanssa. Molempien kiireet lienevät myös vieneet ajatukset muualle, sillä olemme kuitenkin kirjoittaneet monessa muussa otteessa täällä Orkissa mahdollisista pikkujouluista.

Sopalla Reflassa olemme myös asiasta huomattavasti enemmän keskustelleet, kuin täällä Orkin sivuilla ja nyt sitten huomasin sen, ettei asiasta ole kuitenkaan riittävästi sovittu sisäisesti. Orkkilaisten yhteisestä päätöksestä idea pitää pikkujoulut on kuitenkin syntynyt. Mahdollisten väärinkäsitysten välttämiseksi kysynkin nyt vielä kerran, onko joku muu kenties ollut suunnittelemassa, tahi olisi jopa halunnut järjestää Orkin pikkujoulut? Pahimmassa tapauksessa jo kenties suunnitellutkin ne samalle päivälle, kuin tämä tapahtuma on nyt suunniteltuna?

Ei huolta kuitenkaan, sillä jos näin on käynyt, ei suurta vahinkoa ole kuitenkaan vielä tapahtunut. Tämä ja mahdolliset muut suunnitelmat voidaan joko yhdistää tai jopa tämäkin tapahtuma pahimmassa tapauksessa vielä kaatua osallistujien puutteeseen.

Pahoittelen intoani laittaa tapahtuman valmistelut käyntiin ilman riittävää tausta informointia. Tulen ottamaan asian tulevaisuudessa tarkemmin huomioon.

Lopuksi sananen vielä tuosta ateriakokonaisuuden hinnasta, se on Reflan hinnoittelema tarjous meille kaikille leppoisille Orkkilaisille ja ainakin minä menen mielelläni heidän asiakkaakseen mukavan palvelun ja miljöön nauttijaksi.