Suomessa kaikki on paremmin

Uusimmat Keskustelu Asuminen ja eläminen Karvaturrit Koiran asema Espanjassa Suomessa kaikki on paremmin

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä vanhatyttö
vanhatyttö Ei kirjautuneena
Liittynyt: 12.08.2009
Kirjoituksia: 49
Vastauksia: 1748

”Sanoisin siis, että Suomen ja Espanjan välillä vallitsee valtava ero siinä, miten maa eläimiään kohtelee. Suomalaisessa metsästyskulttuurissa olisi kaiketi vallan tuntematon ilmiö hankkiutua loistavan päivätyön tehneestä koirastaan eroon vain siksi, että se ei enää suoriudu hommastaan. Siellä kaiketi paatuneinkin henkilö olisi sitä mieltä, että koira ansaitsee päästä hengestään arvokkaalla tavalla, ei kidutettuna eikä tuskasta ulvoen.[/quote]

Juu, olen kanssasi ihan samaa mieltä. Kyllä me suomalaiset kohdellaan todella paljon paremmin eläimiä, eikä meillä semmosia paatuneita henkilöitä toki olekaan.

Nainen kyllästyi räksytykseen, heitti koiran 12. kerroksesta
30.1.2009 14:36

Putoamiseen kuolleen koiran omistajaa epäillään eläinsuojelurikoksesta.

Nainen heitti koiransa 12. kerroksen parvekkeelta myöhään keskiviikkoiltana Vantaan Havukoskella. Koira kuoli vammoihinsa välittömästi. Välikohtaus sattui naiselle tutun miehen asunnossa, joka soitti poliisit paikalle tapahtuneen jälkeen kello 23.50.

Vuonna 1973 syntynyt nainen oli tapahtumahetkellä humalassa. Hän kertoi poliisille saaneensa tarpeekseen koiran haukkumisesta.

Eläinrääkkääjä selitti: ”Koira telmi itsensä tajuttomaksi”
Keskiviikko 12.8.2009 klo 15.39

20-vuotias mies tuomittiin käräjillä tyttöystävänsä koiran hakkaamisesta, Aamulehti kertoo.

Järkyttävä tapahtumaketju sai alkunsa viime syyskuussa, kun nuorimies lupautui oma-aloitteisesti hoitamaan silloisen tyttöystävänsä ja tämän siskon alle vuoden ikäistä maltankoiraa koulupäivän ajan.

Hoitopäivän iltana koiralta oli kuitenkin katkennut kylkiluu ja se oli sokissa.

Todistaja väittää: Mies löi koiraansa nyrkillä päähän
Keskiviikko 15.4.2009 klo 05.24 (päivitetty 17.4.2009 klo 12.36)

Vantaalaismies hermostui kun hänen koiransa pureskeli auton pyyhkijän vipua.

Lehti: Mies hakkasi vieraan koiran nyrkein
28.8.2008 23:14

57-vuotias äänekoskelaismies mies väitti oikeudessa vain silitelleensä koiraa, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen.

Koiranomistaja määrättiin viideksi vuodeksi eläintenpitokieltoon
7.1.2009 14:39

Mikkeliläinen 56-vuotias koiranomistaja on määrätty viideksi vuodeksi eläintenpitokieltoon.

Mikkelin käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona naisen eläinsuojelurikoksesta myös sakkorangaistukseen.

Käräjäoikeuden mukaan nainen laiminlöi tahallaan kahden koiransa hoidon ja aiheutti niille tarpeetonta kärsimystä ja kipua syksyllä 2007 Mikkelissä. Eläinlääkäri ja poliisit vierailivat naisen kotona lokakuussa. Koirat olivat tuolloin kytkettyinä puihin erilaisilla ketjukyhäelmillä. Sekarotuisella koiralla oli kaulassaan piikkipanta. Toista koiraa taas ei ollut toimitettu lääkäriin, vaikka sillä oli hoitamattomia katkenneita hampaita.

SITTEN SUOMALAISTEN METSÄSTÄJIEN NÄKEMYKSIÄ METSÄSTYSKOIRISTA:

jk. eräs koirankasvattaja (12 hirvikoiraa, norjalaisia kaikki) sanoi, että jos koira ei vuoden ikään näytä merkkejä toimimisesta, niin rukkaset tuloo. Itkemättä. Kuka tahtoo syöttää sertiä vuositolkulla nahkalle, jolla ei metsässä tee mitään. Seurakoirat ovat erikseen ja muita rotuja. Näinhän ukkimmekin tekivät. Ei köyhällä ole varaa ruokkia joutavaa suuta.

ja Kotikeinoista keskustelupalstalta:

Ennenvanhaan koirille laitettiin vaan tiiliskivi kaulaan ja heitettiin lampeen. Joskus 15 vuotta sitten isä tappoi perheen kissan löymällä katin pään tiiliseinään…sai

Juuri kuulin erään henkilön lapsuusmuiston, missä vanha koira oli lopetettu ampumalla ”koska ei ollut varaa eläinlääkäriin”. 8 laukausta oli köppäkoura naapurin setä tarvinnut ennenkuin koira kuoli-

Ei sen nopiampaa lopetusta ku haulikolla tupla-laaki 15 metristä kylkeen 4mm haulilla, se on niin nopia ettei tajua yhtään mitään.

Esmes sairaan kissan päästää pihalle kuten normaalisti ja laittaa vaikka syömistä pihalle, siinä se on paikallaan eikä varmasti aisti mitään poikkeavaa ku kaivelee pyssyn käsiin.

Koira on kans että antaa vaikka luun jota se saa kaluta ja samalla kaivelee pyssyä, ei tajua eläin mitään poikkeavaa.