sori

LINKKI

Nimetön Ei kirjautuneena
Liittynyt: 01.01.1970
Kirjoituksia:
Vastauksia:

Olen oikeasti pahoillani, jos loukkasin.

En varsinaisesti ajatellut kohdistaa kenellekään henk. koht., vaan yleisellä tasolla meille kaikille.

En suosittele kenellekään vaikenemista, vaikka sekin on joskus paikallaan.

Mutta asioista voidaan puhua niin monella tavalla. Saman verran lasissa on toiselle puoliksi tyhjä ja toiselle puoliksi täysi.

Lapsia ja eläimiä opettaessa, suositellaan positiivista, kannustavaa palautetta. Uskon, että rohkaisu oikeaan suuntaan toimii paremmin myös aikuisia ojentaessa, kuin pelkkä suuttumuksen tai paheksunnan osoittaminen.

Tämä nyt vain selvennykseksi reaktioihini, negatiivisuus tökkii ja joskus reagoin.

Mutta pasa nada, mahtuuhan tänne kaikenlaista, mun pullamössöjäkin 😉