Show must go on

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä Neña
Neña Ei kirjautuneena
Liittynyt: 12.08.2007
Kirjoituksia: 30
Vastauksia: 285

Elämä on täynnä alkuja ja loppuja. Niin kuuluu ollakin, ei kaikki mahdu samaan aikaan olemaan olemassa. Pulinaboxi on ollut olemassa jo kunnioitettavat 99 laatikkoa, ehkä se 100 voisi olla jo viimeinen. Ainakin minä soisin OC:lle kunnian lopettaa aloittamansa (?). Keksitään tilalle jotain uutta :).

Ennen pitkää parhaastakin ideasta loppuu idea, joskus olisi kuitenkin hyvä lopettaa ajoissa. Haudataan pulinaboxit vielä kun se on hauskaa, kaikille jää hyvä mieli ja hyvät muistot. Onhan meillä edelleen silti mahdollisuus puhella jonninjoutavia täällä Orkissa; keskustelupalstalla tai chatissä.

Vaikken itse kovin aktiivisesti ole pulinaboxeihin kirjoitellutkaan, niin laitanpa taas mielipiteeni. Minusta olisi aika jatkaa seuraavalle portaalle. Jospa otetaankin tämän toiseksi viimeisen boxin tavoitteeksi keksiä uusi yhtä innostava palsta?

Uusi palsta voisi olla esimerkiksi ”päivän puheenaihe”? Jokainen voisi vuorollaan esitellä vaikkapa iltapäivälehdistä (Suomesta tai Espanjasta) löytämänsä uutisotsikon ja siitä sitten saisi jokainen sanoa sanottavansa? Tai jos siitä säästä kiinnostaa keskustella niin voihan sitä vaikka perustaa palstan ”sää” 😀 sieltä voisi sitten lueskella minkälainen ilmasto on missäkin päin maailmaa 🙂 jokainen kertoo mitä ikkunasta näkyy 😀

Vain Orkin ylläpito on rajana 😉 muuten voidaan kehittää mitä vain uutta ja hauskaa :). Siis miten olis; annetaanko ”pulinaboxien” poistua kunnialla ja yritetään jatkaa elämää jollakin uudella? 🙂