SEPA ja pankkikortit & tilisiirrot

LINKKI

kris
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 06.09.2006
Kirjoituksia: 41
Vastauksia: 520
Masa kirjoitti:

Odotan hartaudella sitä päivää, jolloin pankki ei voi veloittaa esim Espanjassa käteisnostosta debitillä enempää, kuin kortin kotimaassakaan! Nythän tyypillinen ulkomaan käteisnostonosto maksaa n. 1€+ 2% nostosummasta. Kuka muistaa, koska direkktiivi astuu voimaan?

Toki eri pankkien debiteillä on hintaeroja. Kannattaa siis katsoa hinnastoa. Hankalaa siinä on se, että hinnastot muuttuvat ylös/alas tilanteen mukaan.

2008-2009 ei yleensä enää ole ollut mainittavampia ongelmia eri pankkien korteilla Espanjassa. Toista oli silloin ennen…

Masa P, pelkään että saat odottaa pitkään… 🙁

SEPA maksudirektiivi astuu kyllä voimaan viimeistään 2010 lopussa, siihen mennessä eurooppalaisten pankkikorttien tulee olla EMV sirulla varustettuja ja toimia kansainvälisesti. En kuitenkaan mistään ole löytänyt tukea väitteelle, etteikö ulkomaan nosto saisi maksaa enempää kuin kotimainen, muistelet nyt SEPA-tilisiirron ehtoja. Mikäli SEPA direktiiviin kuuluisi tuo ehto, että nostot olisivat saman hintaisia, olen valitettavasti aika vakuuttunut siitä, että se ei tee ulkomaannostoista ilmaisia, vaan kotimaannostoista maksullisia.

Ennen monet suomalaispankit sallivat ilmaiset tai 1€ veloituksella Electron nostot ulkomailla, mutta nyt, kun kaikista korteista alkaa vähitellen tulla ulkomailla toimivia, ainakin pari suurta suomalaispankkia on nostanut hinnastonsa ulkomaan nostoissa tuohon 2%:iin.

Espanjassa ei ole vielä kuin pari pankkia, joilta saa sirukortteja. Sirukorteilla maksaminen onnistuu täällä enimmäkseen hyvin, noin 95% Espanjan maksupäätteistä on páivitetty siruaikaan. Automaateilla se onnistuu PERIAATTEESSA, käytännössä vain kohtalaisesti. Maksaessa katkoksia voi tapahtua ADSL yhteyksien ongelmien vuoksi huolimatta siitä, että pankki, kortti tai maksupäáte toimisivat moitteettomasti. Automaateista (suuri) osa ei lue sirukortteja vaikka niiden kuinka ”pitäisi”. Suomessahan sirukorteilla tuli automaatteihin ensin oma ”kolo”, täällä sellaista ei automaateissa ole vaan sekä siru- ettá magneettijuovakorttia káytetään samaan tapaan.

Tästä syystä suositellen että matkassa olisi aina mukana varmuuden vuoksi myös luottokortti, silloin maksaminen ja nostaminen käy varmemmin. Luottokortista laitteet lukevat tiedot suoraan KORTISTA, ei ole tarvetta saada yhteyttä saldotietoihin Suomeen.

Espanjassa kuitenkin sentään jotenkin pärjää vielä sekä siru- että magneettijuovakortin kanssa, toista on Ranskassa, missä esim. bensa-aseman automaatista on mahdoton saada bensaa, ellei mukana satu olemaan nimen omaan sirukortti. Teillä Suomessa asustavillahan niitä on, mutta espanjalaisen magneettijuovakorttini kanssa olin tosi hankalassa tilanteessa!

SEPA tilisiirroista mainitsen, että suomalainen media tuntuu jotenkin saaneen läpi sellaisen käsityksen että ne ovat ilmaisia ja perillä samana päivänä. Näin ei ole, vaan alle 50.000€:n siirrot kerrallaan ovat saman hintaisia kuin kotimaiset siirrot, eli koska esim. Espanjassa toiseen pankkiin siirtämisestä veloitetaan, niin sama veloitus tulee myös Suomeen siirtämisestä. Koska Suomessa pankkien väliset siirrot ovat useimmiten ilmaisia, myös Suomesta Espanjaan siirtäminen on ilmaista. Pankilla on kuitenkin oikeus veloittaa siitä, mikäli ko. pankin hinnastossa myös toiseen suomalaispankkiin siirtäminen maksaa.

SEPA tilisiirrot ovat perillä viimeistään kolmessa pankkipäivässä, Finanssialan Keskusliiton sivulla todetaan että ”tavoitteena on säilyttää Suomessa nopea maksujenvälitys”.

Finanssialan Keskusliiton FAQ korttiasioista
Finanssialan Keskusliiton FAQ tilisiirroista

Kuivaa faktaa tuli taas tähänkin viestiini eikä valitettavasti pelkästään hyviä uutisia orkkilaisille, mutta tältä ne direktiivit näyttää…

T. Orkin pankkitäti