sen osaa minkä haluaa osata

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä Laura
Laura Ei kirjautuneena
Liittynyt: 18.04.2008
Kirjoituksia: 26
Vastauksia: 209
samujose kirjoitti:

Tuosta voidaan olla eri mieltä… kokkaamista hoitelen ”luonnonmenetelmällä”, eli resepteistä välittämättä. Kutsun sitä nimellä ”creative cooking”… Kukaan ei ole vielä henkeään heittänyt. 😉

Leipominen on puolestaan, sen olen oppinut, tiedettä ja jos ei ainekset ole tarkasti mitattu, tulee sutta. Olenkin suosiolla jättänyt leipomisen muiden huoleksi.

Joo, mäkin kokkailen pitkälti resepteistä välittämättä, mitä nyt joskus plarailen eri maiden keittokirjoja, jotta saa uusia ideoita maustamiseen ja raaka-aineiden käyttöön.

Leipomisen voi myös tehdä ilman reseptejä. Ekalla kerralla kannattaa käyttää reseptiä, jotta saa näppituntuman siihen, miltä taikinan tulisi valmiina tuntua. Mutta sen ekan kerran jälkeen tuntoaisti muistaa, ja taikinat voi tehdä siten, että lisää sinne sen verran nestettä tai jauhoja kuin tarpeelliselta tuntuu. Se on sama kuin ruoan laitossa; joka kerta lopputulos on hieman erilainen, vaikka olisikin erinomainen.

Karjalanpiirakat on vielä esim. pullaa tai leipää helpommat tehdä, koska taikinaa ei tarvitse kohottaa. Karjalanpiirakka ei voi näin ollen lässähtää tai jäädä liian tiiviiksi, kuten kohotettaville herkuille saattaa käydä.

Olen ollut huomaavinani, että hyvä kokki ei välttämättä ole hyvä leipuri, koska mielenkiintoa ei leipomista kohtaan ole, ja päinvastoin. Ja kannattaahan sitä kalasavustamon mukavaa leipuria kannattaa!