Uusimmat › Keskustelu › Aktiviteetit › Matkakertomukset, reissuvinkit ja -kokemukset › Ronda, Gibraltar + muut Fugen päiväretket › Ronda
Ronda on käymisen arvoinen paikka.
Tehtiin sinne päivän reissu autolla ja syötiin hyvin paikallisten kuppilassa ja vieläpä vähillä rahoilla.
Samalla reissulla muuten meinasi käydä elämäni pahin kolari kun laskettelin vuoren rinteen puolella mäkeä alas ja itselläni vasempaan kääntyvässä mutkassa joku sankari päätti lähteä ohittamaan edessään ollutta bussia vastakkaisesta ajosuunnasta – siis täysin sokkona. Jos oltaisiin nokkakolari ajettu, olisi myös ollut mahdollista, että olisin suistunut autoineni sinne rotkoon.
Gibraltar oli myös erityisesti mieleeni. Sinne kyllä kannattaa jättää se auto viemättä. Tätähän ei voinut ekalla kerralla uskoa 🙂 Mutta toisaalta tulipahan koko pläntti sitten kierreltyä. Mutta Espanjan puolella kävelymatkan päässä taitaa saada vielä ilmaisen parkinkin.